Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Erityisnuorisotyön tavoitteena on torjua yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta sekä vahvistaa nuoren hyvinvointia ja osallisuutta. Alla on kerrottu tämän hetken työmuodoistamme. Jos kiinnostut jostain työmuodosta tai yhteistyöstä, ole rohkeasti yhteydessä. Yhdessä miettiminen ei sido sinua mihinkään, mutta voi avata uusia mahdollisuuksia.
Paula Seppänen, puh. 040 3126 844
Viivi Kauppinen, puh. 0403126 845
sähköpostit: etunimi.sukunimi@evl.fi.
Tukiaikuistoiminta on nuoren rinnalla kulkemista silloin, kun sille on tarvetta. Työntekijöihin voi ottaa yhteyttä kuka tahansa, jolla herää huoli nuoren asioista, liittyen esimerkiksi jaksamiseen, ihmissuhteisiin tai päihteiden käyttöön liittyen. Keskustelut voivat olla yksittäisiä tapaamisia tai pidempikestoista. Pidempikestoista tukea nuorille ja nuorten perheille tarjoavat erityisnuorisotyönohjaajat.
Lyhytaikaista keskustelutukea nuorille ja nuorille aikuisille tarjoaa Walk in Talk toiminta, jossa on mahdollista keskustella myös anonyymisti.
Erityisnuorisotyö työskentelee ryhmien kanssa yhteistyössä Lappeenrannan yläkoulujen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Voimme toimia esim. kummeina tukea tarvitseville koululuokille.
Toiminta muokataan ryhmän tarpeiden mukaan ja se usein sisältää toiminnallisia ja elämyksellisiä menetelmiä. Toimintamuotoinamme ovat mm. toimintapäivät, luokka/ryhmätapaamiset, retket ja leirit. Ryhmät voivat muodostua esim. seuraavien teemojen ja tavoitteiden ympärille: itsenäistyminen, sosiaaliset taidot, yksinäisyys/ystävyys, päihteiden käyttö, elämänhallintataidot ja eettisten asioiden pohtiminen. Retkillä ja leireillä painotamme luontoon suuntautuvaa toimintaa, joka antaa nuorille kokemuksia puhtaasta luonnosta, nuotioruuasta ja kristillisistä arvoista. Itäsuomen luonto ja Saimaa antaa hienon ulottuvuuden retkeilyyn.
Erityisnuorisotyö vastaa pienryhmärippikoulun toteuttamisesta.
Pienryhmärippikoulu toteutetaan ensisijaisesti leirimuotoisena rippikouluna, mutta rippikouluun voi osallistua joustavasti myös tarvittaessa yöpyen kotona. Tällä riparilla työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet huomioida nuorten erilaiset tarpeet ja tukea nuoren rippikoulua. Nuoren halu ja tarve tulla pienryhmäriparille voi johtua monesta eri syystä. Syinä voi olla esim. psyykkiset, sosiaaliset tai neurologiset syyt. Riparille haetaan kuten muihinkin rippikouluihin syksyllä, mutta tarvittaessa mukaan voi päästä myös myöhemmin. Muista perustella hakemuksessa, miksi haluat pienryhmärippikouluun tai ole etukäteen yhteydessä nuorisotyöntekijään. Autamme mielellämme löytämään oikean rippikoulumuodon, joten ole rohkeasti yhteydessä asiaa pohtiessa.
Saapas-toiminta vastaa nuorten välittömään sosiaaliseen, psyykkiseen tai fyysiseen avun tarpeeseen. Lappeenrannassa on KatuSaapas -toimintaa, joka kohtaa ja auttaa nuoria siellä, missä he liikkuvat.
Yhteistyössä on voimaa
Erityisnuorisotyötä tehdään yhteistyössä seurakuntien nuorisotyön, diakoniatyön ja muiden työmuotojen kanssa. Teemme tiivistä yhteistyötä myös mm. kaupungin koulu- ja nuorisotoimen kanssa, Etälä-Karjalan hyvinvointialueen lasten ja nuorten palveluiden ja ehkäisevän päihdetyön sekä muiden alueen nuorisotyön toimijoiden kanssa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä