Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kaanan häissä Jeesus muutti veden viiniksi. Miksi Jeesus teki niin? Jeesuksen täytyi omilla teoillaan todistaa opetuslapsilleen, jotka tässä vaiheessa olivat vasta pienen hetken olleet Jeesuksen seurassa, että hän todella on Jumalan Poika.
Miksi Jeesuksen täytyi aloittaa julkinen toimintansa juuri Kaanan häissä? Häät ovat olleet, ja ovat edelleen, liiton juhla. Tässä juhlassa kahdesta yksilöstä tulee yksi perhe. Kaksi kristityillekin merkittävää liittoa tulee eläväksi Kaanan häissä. Niin sanottu vanha liitto, mikä solmittiin Siinain vuorella, kun Mooses sai Jumalalta kymmenen käskyä. Toinen, niin sanottu Uusi liitto, solmittiin Kiirastorstaina Jeesuksen asettaessa ehtoollisen. Ehtoollisen asetussanoissa Jeesus itse sanoo: “Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne, syntien anteeksi antamiseksi.”
Kaanan häissä oli hyviin juutalaisiin tapoihin kuuluvia vesiastioita, joihin saatettiin laittaa puhdistautumista varten vettä. Juutalaisten tuli sääntöjen mukaan puhdistautua esimerkiksi ennen jumalanpalvelukseen menemistä. Jeesuksen muuttaessa veden viiniksi, olivat läsnä uusi ja vanha liitto. Vanhan liiton merkkinä oli puhdistautumista varten tarkoitettu vesi. Uuden liiton symbolina oli viini, meille kristityille alttarikaiteella todellinen Jeesuksen veri.
Kaanan häissä Jeesus ei kieltänyt ihmisten iloa, koska olisihan se ollut sulhaselle kamala häpeä, jos viini todella olisi päässyt loppumaan. Jeesus ei oikeastaan koskaan kieltänyt läheisiltään sitä, että he saisivat nauttia elämästä ja Jumalan meille tarjoamista antimista. Jeesus ei esimerkiksi kieltänyt opetuslapsiaan keräämästä viljaa sapattina, vaikka fariseuksetkin siitä heille sanoivat. Jeesus omalla toiminnallaan Kaanan häissä todistaa siitä, että ihmisten tulee nauttia siitä, mitä meillä on. Jeesus toiminnallaan Kaanan häissä ja ruokkimisihmeessä antaa meille näytteen siitä millaiseen yltäkylläisyyteen olemme taivaassa pääsemässä. Ruokkimisihmeessä viidestä leivästä ja kahdesta kalasta riitti 2000 miehelle, eikä tähän ole laskettu edes naisia ja lapsia mukaan. Ja tämän jälkeen leipää ja kalaa jäi vielä ylikin. Samalla tavalla Kaanan häissä vedestä tuli viiniä satoja litroja, voisi luulla, että niin paljon ettei sekään kaikki häissä kulunut. Jeesus toimillaan kertoo, että Jumala pitää omistaan huolen niin, että heille varmasti riittää. Jeesus antaa meille esimerkin siitä, että meidän tulee nauttia elämästämme. Lisäksi Jeesus kutsuu meistä jokaista tähän iloon. Samalla lähettäen meidät kertomaan kokemastamme ilosta myös muille. Itse voin sanoa, että tällä hetkellä kristittynä oleminen on todella ilo ja elämän valo.
3. Sunnuntai loppiaisesta käsittelee teemaa, joka tavalla tai toisella koskettaa varmasti monia ihmisiä. 27.1. Sunnuntain evankeliumi (Matt 8, 5:13) kertoo kärsivästä palvelijasta, jolle sadanpäämies lähtee hakemaan apua Jeesukselta. Fyysinen kipu ja kärsimys ovat osa monien ihmisten elämää, vaikka maailmassa on myös ihmisiä, jotka eivät kykene tuntemaan kipua. Kirurgi ja tutkija Paul Brand on sanonut, että “Kipu on lahja, jota kukaan ei halua.” Kipu auttaa meitä siihen, että lähdemme hakemaan apua.
Sadanpäämiehen tuska ei kohdistunut häneen itseensä, vaan hänelle rakkaaseen palvelijaan. Millainen tunne meillä mahtaakaan olla silloin, kun joku meille läheinen ja rakas ihminen kokee kammottavia tuskia, etkä voi itse muuta kuin seisoa vieressä kykenemättä auttamaan. Luultavasti moni meistä haluaisi tuollaisena hetkenä mieluummin vaihtaa paikkaa toisen kanssa, kuin katsoa hänen kärsivän. Hätä ja neuvottomuus toisen puolesta iski myös sadanpäämieheen, joka lähti pyytämään Jeesukselta apua.
Sadanpäämies tiesi Jeesuksen olevan jotain suurempaa kuin pelkkä tavallinen ihminen. Hän tiesi, että silloin kuin kaikki voimat ja keinot auttaa toista olivat lopussa, Jeesus oli ainoa joka pystyi tuona hetkenä auttamaan. Jeesus hämmästyi sadanpäämiehen suurta luottamusta ja uskoa avun saamiseen. Tuo pakana ja ympärileikkaamaton, jolta viimeisenä olisi voinut löytyä sellaista luottamusta, osoitti suurempaa luottamusta kuin monet israelilaiset. Eikä Jeesus käännyttänyt sadanpäämiestä pois, vaan paransi sanallaan palvelijan.
Evankeliumi kehottaa ihmisiä kääntymään apua tarvittaessa Jeesuksen puoleen. Ei ole väliä, vaikka meillä ei olisi apua pyydettäessä tarjota yhtään mitään, tai vaikka meitä ei olisi ennalta määrätty pelastuvien ihmisten joukkoon. Se, joka uskossa kääntyy Jeesuksen puoleen saa avun.
Sanna Maunu
lappeenrantalaislähtöinen 4. vuoden käytännöllisen teologian opiskelija Itä- Suomen yliopistosta Joensuusta
Johanna Sukuvaara
Lapualta kotoisin oleva 5. vuosikurssin kirkkohistorian opiskelija Itä-Suomen yliopistosta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä