Joutsenon hautausmaa kärsi jälleen vahingonteoista
Joutsenon hautausmaa ja kirkon alue on kärsinyt toistuvista ilkivallan teoista kuluneen vuoden aikana. Viimeisimpänä kuuden hautakiven kaato 17.-18.8. välisenä yönä.
Lappeenrannan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Seija Kuosmanen sanoo, ettei hautakivien kaadossa enää ole kyse ilkivallasta, vaan kyseessä on rikos. – Hautamuistomerkit, joksi hautakivet lasketaan, kuuluvat hautarauhan piiriin. Tällöin niihin kohdistuva tuhoaminen on luettavissa hautarauhan rikkomiseksi.
Kuosmanen on pahoillaan Joutsenon hautausmaan ja kirkon ympäristön jatkuvasta ilkivallasta ja häirinnästä. – Vasta viime viikolla hautoja oli roskattu ja hautausmaalla rällätty mopoilla. Hän toivoisi kaikkien muistavan, että hautausmailla on omaisille ja muillekin tärkeä merkitys nimenomaan levon ja rauhan tyyssijana ja symbolina. Kuosmanen toivookin keskustelua ja pohdintaa enemmän siitä, kuinka julkisia tiloja kohdellaan ja kuinka siellä käyttäydytään. – Toivoisin toisten ihmisten ja yhteisen hyvän kunnioitusta. Kyse on nimenomaan yksityisten ihmisten omaisuuden tärvelemisestä, sillä hautamuistomerkit ovat haudan omistajan eli vainajan omaisten omaisuutta, eivät seurakunnan, hän muistuttaa. Samalla hän muistuttaa, että hautausmaat ovat monelle ihmiselle tärkeitä paikkoja, vaikka omia omaisia ei juuri sillä hautausmaalla olisikaan. Mopoilu, päihteiden käyttö, ilkivalta ja roskaaminen tuottavat kanssaihmisille hautausmailla pelkoa ja ahdistusta rauhan, levon ja lohdutuksen sijaan, joita juuri hautausmaalla kävijä yleensä kaipaa.
Joutsenon hautausmaan seurakuntamestari Liisa Tiimo sanoo ilkivallan, sotkemisen ja tuhoamisen olevan valitettavasti arkipäivää. – Koskaan ei tiedä mitä on vastassa aamulla töihin tullessa, hän sanoo. Tiimo yhtyy Kuosmasen toiveeseen, että jokainen miettisi, miltä oman omaisen haudan häpäisy tuntuisi ja peräänkuuluttaa samalla empatian ja toisten kunnioittamisen perään. – On valitettavaa, että jollakulla on näin huono olo, että tarvitsee käydä hautarauhaa rikkomaan, pahoittelee Tiimo.
Joutsenon toistuva ilkivalta ja tuhotyöt eivät ole ainutlaatuisia. Kuosmasen mukaan myös Lappeenrannan Lepolan hautausmaa kärsii jatkuvasti näpistyksistä. Viimeisimmäksi vesihanat oli käyty aukaisemassa yön aikana ja kastelukannuja oli poljettu rikki. Hautapaikoilta löytyi myös huumeruiskuja. – Tämä on hyvin ikävää omaisille ja kaikille hautausmaalla kävijöille. Entä jos kyseessä olisi oman omaisen viimeinen leposija? Kuosmanen herättelee pohtimaan.
Lappeenrannan seurakuntayhtymä huolehtii Lappeenrannan hautausmaiden yleisistä tiloista ja rakenteista. Hautojen hoidosta ja hautamuistomerkeistä huolehtivat ja vastaavat omaiset sekä hautainhoitorahasto. Hautausmaat ja kirkkojen ympäristöt ovat julkisia viheralueita, jotka on rakennettu ja joita ylläpidetään kaikkia varten. Perinteisesti hautausmaat on mielletty rauhoitetuksi alueeksi.
Lisätietoja
18.8.2023 12.29