Uutislistaukseen

Joululaulupäivä muistuttaa laulun tärkeydestä

Tänä vuonna kuudetta kertaa järjestettävä, 15.12. vietettävä Joululaulupäivä kannustaa jokaista laulamaan koronaturvallisesti siellä, missä mieli tekee. Joululaulupäivän henkeen kuuluu myös innostaa ympärillä olevia yhteiseen  lauluun tai vaikkapa järjestämään omia lauluhetkiä.

Joululaulupäivä.

Joululaulupäivän tarkoitus on muistuttaa laulamisen tutkitusti hyvää tekevästä vaikutuksesta ja suomalaisen joulumusiikin tunteikkaasta kulttuuriperinnöstä. Joululaulattaa voi missä vain. Jouluradion pääkanavalla soi koko päivän yhteislauluun sopivia kappaleita ja kuulijoita innostetaan julkaisemaan omia tulkintoja somesssa hashtageilla #lupalaulaa #joululaulupäivä #jouluradio.

Jouluradio järjestää keskiviikkona #kuuluujouluun -striimikonsertteja kauppakeskus Redissä. Konsertit nähdään suorana lähetyksenä Jouluradion Facebook- ja Instagram-tileiltä. Noin 20 minuuttia kestävillä konserteilla halutaan tuoda kuuntelijoille iloa ja hyvää joulumieltä.

Konserttisarjan aloittaa Ilta klo 13. Ilta kertoo, että hän on lapsesta saakka laulanut paljon joululauluja. Iltaa koskettaa erityisesti laulut Mary did you know ja Taivas sylissäni, jotka käsittelevät Mariaa.

– Miltä Mariasta on tuntunut, kun on syntynyt lapsi, josta on puhuttu niin paljon?

Ilta kertoo myös pitävänsä lauluista, joissa ihmisille toivotetaan hyvää joulua. Samaa rohkaisua ja joulufiilistä on luvassa myös striimikonsertissa.

Joululaulupäivän #kuuluujouluun -konserttisarjassa Kallion seurakunnan kanttori Tommi Niskala laulattaa somekansaa klo 15 ja iltapäivän konserttisarjan päättää Club for Five klo 17.

Jouluradio on seurakuntien lahja kuuntelijoille ja sen mahdollistavat seurakunnat ympäri Suomen. Lappeenrannan seurakuntayhtymä tuo Jouluradion Lappeenrantaan taajuudella 107,1 MHz.

2021-12-15 09:46:24.0