Uutislistaukseen

Lappeen vaakuna koristaa Keskuspuistoa

Lappeenrannan Keskuspuistossa paljastettiin 6. syyskuuta harmaasta graniitista valmistettu Pyhän Laurentiuksen reliefi.

Lappeen vaakunakivi.

Lappeen vaakunakivi. Kuva: Anne-Mari Välikauppi.

Metrin korkea ja 2,6 metriä leveä Lappeen vaakunakivi korvaa Keskuspuistossa aiemmin kukkaistutuksin toteutetun Lappeen vaakunan. Kukkaversion valmistuksesta luovuttiin, koska siihen tarvittavia mustia kukkia oli vaikeaa saada.
Lappeen Kotiseutuyhdistys teki vuonna 2017 kaupungille aloitteen kivestä tehtävästä vaakunasta, mihin kaupunki suhtautui myönteisesti.
Paljastustilaisuudessa kuultiin puheet muun muassa kaupunginjohtaja Kimmo Jarvalta, Lappeen seurakunnan kirkkoherra Mika Lehtolalta ja kaupunginpuutarhuri Hannu Toloselta, joka kertoi uuden reliefin tekoprosessista.
Tilaisuuden juontanut Lappeen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Ritva Tamminen on tyytyväinen teokseen.
- Se on oikein hyvä, kaunis ja selkeä, Tamminen kiittelee. Hän kertoo, että paikalle saatetaan vielä lisätä esimerkiksi kyltti, jossa kerrottaisiin Pyhästä Laurentiuksesta.
 

2020-09-22 15:23:00.0