Uutislistaukseen

Paperiliiton Lauritsalan osasto 44 lahjoitti 15.6. lahjakortteja lapsiperheille, läsnä 4 ammattiosaston jäs...

Paperiliiton Lauritsalan osaston toimihenkilöt lahjoittivat 2000 euroa Lappeenrannan ev.lut.seurakuntien diakoniatyöhön

16.6.2020 08.27

Paperiliiton Lauritsalan osasto 44 ry:n toimihenkilöt ja hallituksen jäsenet lahjoittivat lahjakortteja 2000 euron edestä jaettavaksi koronan vuoksi vaikeuksiin joutuneille lapsille ja lapsiperheille.

Lahjoitusta vastaanottamassa Lauritsalan kirkon edessä olivat erityisdiakoni Ari Tuomikoski Lappeenrannan seurakuntayhtymästä sekä diakonissa Tuija Tiainen Lauritsalan seurakunnasta. Ammattiosastoa paikalla edustivat Kimmo Ruokoniemi, Marko Ikonen, Antti Gren ja Sami Ravattinen.

Tuomikoski kiitti Paperiliiton Lauritsalan osasto 44:sta lämpimästi saadusta avustuksesta. – Mieltä lämmittää paitsi se, että perheet saavat tarvitsemansa avun, myös yhteisen vastuun kantaminen. Olemme kaikki yhdessä tässä tilanteessa, jonka seuraukset saattavat olla hyvinkin pitkäkestoisia. Tuomikoski näkeekin, että apua tarvitaan yhä ja enenevässä määrin myös tulevaisuudessa, vaikka epidemia on näillä näkymin Suomessa laantumassa.

Lappeenrannan seurakuntien palvelupuhelimen, yhtymän ja Päiväkeskus Tikankulman kautta on jaettu huhtikuun ja kesäkuun välillä yhteensä noin 2000 ruokakassia, jotka ovat koostuneet seurakuntien, kauppojen ja EU:n ruoka-avusta. Tämän lisäksi myös kunkin seurakunnan diakoniatyö on auttanut apua tarvitsevia. Tarvetta avulle on ollut.

Tiainen kiitti yhdistyksen jäseniä paitsi nyt käsillä olevasta avustuksesta, myös hyvästä yhteistyöstä. – Meillä on perinteitä keskinäisestä auttamistyöstä, esimerkiksi Kaukaan laulumiehet pitävät Lauritsalan kirkossa joka vuosi adventtikonsertin, jonka tuotot menevät Lauritsalan seurakunnan diakoniatyöhön ja sitä kautta apua tarvitseviin talouksiin. Nyt jaettavaksi annetut lahjakortit vahvistavat tätä hyväksi havaittua yhteistyötä.

Paperityöläisten mukaan auttamista mietittiin jo huhtikuussa, mutta Kaukaan paperitehtaan yt-neuvottelut sotkivat hieman kuvioita. - Yt-neuvottelujen vuoksi emme voineet auttaa niistä varoista tai sillä tavoin kuin halusimme. Näimme kuitenkin asian tärkeäksi, joten päädyimme käyttämään lahjakortteihin Lauritsalan osasto 44:n toimihenkilöiden ja hallituksen jäsenten palkkiorahoja, kertoo Ruokoniemi. Hän tähdentää, ettei nyt lahjoitettu summa ole pois ammattiyhdistyksen varoista, vaan toimihenkilöt luopuivat virkailijapalkkioistaan ja hallituksen jäsenet kokouspalkkioistaan.

Lahjoittajat haluavat tukea nimenomaan lapsia ja lapsiperheitä, jotka ovat koronan takia ajautuneet taloudellisesti heikkoon tilanteeseen. – Päädyimme hankkimaan 40 kpl S-ryhmän lahjakortteja, joiden kunkin arvo on 50 euroa. Lahjakortit ovat rajattuja siten, ettei niillä voi ostaa alkoholi- tai tupakkatuotteita, sanoo Ruokoniemi. Ari Tuomikoski vahvistaa, että samanlaista rajausta käytetään myös seurakuntien diakoniatyön antamissa avustuksissa, joten toimintatapa on tuttu.

Yhdistyksen edustajat sanovat luottavansa täysin seurakunnan harkintaan lahjakorttien jaossa. Tuomikosken mukaan suurin osa lahjakorteista kohdennetaan Lauritsalaan, mutta tarvittaessa myös muille alueille.  

Lappeenrannan seurakuntayhtymä ja Lauritsalan seurakunta kiittävät Paperiliiton Lauritsalan osasto 44:n toimihenkilöitä ja hallituksen jäseniä panoksesta ja luottamuksesta. – Arvostamme lahjoitustanne ja toimimme toiveiden mukaisesti avustuksia jaettaessa, kiittää Tuomikoski.

Eija Fabritius

Lahjakorttien luovutustilaisuudessa oli helppo hymyillä hyvän asian äärellä. Osallistujat vasemmalta oikealle: Tuija Tiainen, Ari Tuomikoski, Kimmo Ruokoniemi, Marko Ikonen, Antti Gren ja Sami Ravattinen. (kuva: Eija Fabritius)