Uutislistaukseen

Seija Kuosmanen hautaustoimen päälliköksi

Lappeenrannan seurakuntayhtymän hautaustoimen päälliköksi valittiin maisemasuunnittelun hortonomi (AMK) Seija Kuosmanen. Seija Kuosmanen aloittaa työnsä 1.1.2020.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän hautaustoimi huolehtii Lappeenrannan alueella olevista seitsemästä hautausmaasta. Hautaustoimen päällikön lisäksi hautaustoimessa työskentelee vakituisesti 10 henkilöä sekä kausitöissä noin 60 työntekijää.

Hautaustoimen päällikkö hallinnoi ja kehittää koko hautaustoimen kokonaisuutta. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat hautaustoimen hallinnoinnin lisäksi myös seurakuntayhtymän kiinteistöjen ulkoalueiden hoito sekä tonttialueiden puuston katselmukset ja toimenpiteet. Hän toimii vastuualueensa henkilöstön esihenkilönä sekä toimialueensa valmistelevana virkamiehenä.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän elokuussa vapautuneeseen virkaan saatiin täyttölupa yhteiseltä kirkkoneuvostolta kokouksessa 9/2019 (§169). Samalla nimitettiin virantäyttötyöryhmä, johon kuuluivat talousjohtaja, yhteisen kirkkoneuvoston pj, hautaustoimen työntekijöiden edustus, valtuutetut Marja Hovi, Antti Erämo ja Arto Varis.

Virkaan haki 9 henkilöä, joista 4 kutsuttiin haastatteluun. Haastatteluun saapuneista kolmesta henkilöstä valittiin kokonaisarvion perusteella hortonomi Seija Kuosmanen Joensuusta.

Olen onnellinen ja samalla kiitollinen tultuani valituksi. Odotan innolla, että pääsen tulevissa tehtävissäni alkuun. Tulen tekemään työtäni sydämellä ja panostamaan työhöni kaiken ammattitaitoni, Kuosmanen kiteyttää ensitunnelmiaan. 

Kuosmanen on kasvanut Kymin srk:n nuorten joukossa, jossa hän on toiminut kerhonohjaajana, isosena leireillä ja oppaana Kymin kirkossa. - Työskentelyn aloittaminen seurakunnassa tuntuu kuin olisi tullut kotiin, hän toteaa.

Lappeenrannasta ja lähialueilta löytyy entuudestaan tuttuja ja läheisiä ihmisiä, joten muutto Pohjois-Karjalasta Etelä-Karjalaan tuntuu hyvältä ja luontevalta, Kuosmanen jatkaa.

Seija Kuosmanen

Eija Fabritius

2019-12-02 13:39:00.0