Uutislistaukseen

Päiväkeskus Tikankulma avaa ovensa

Päiväkeskus käynnistyy tauon jälkeen uusituissa tiloissa.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän ja Eksoten yhdessä ylläpitämä päiväkeskus aikuisille avaa jälleen ovensa. Aiemmin Kaartinkulmassa toiminut päiväkeskus on kesän aikana siirtänyt toimintansa Siltakatu 2:een Lavolassa. Asiakkaiden kesken pidetyssä nimikilpailussa uudelle päiväkeskukselle valittiin nimeksi Tikankulma, pohjautuen kiinteistössä pitkään toimineeseen eläinlääkäri Tikan vastaanottoon.

Nykyisen päiväkeskuksen toiminta pohjautuu 21.5.1999 perustetun Kaartinkulman toimintaan. Tuolloin toiminnasta vastasivat Lappeenrannan seurakuntayhtymä ja Lappeenrannan kaupunki. Nykyisin yhteistyökumppanina toimii Eksote.

Päiväkeskuksen on tarkoitus tarjota alueen aikuisille päihteetön kokoontumispaikka, jossa tarjolla on aamupalaa ja lounasta kerran viikossa, leipä- ja EU-ruokajakelua, juttuseuraa, apua sähköiseen asiointiin ym. arkea tukevaa toimintaa. Päiväkeskuksessa kokoontuvat myös säännöllisesti mm. AA-kerhot ja diakoni on tavattavissa torstaisin klo 9–13 sekä sovitusti tarvittaessa. Päiväkeskuksen tarkoituksena on tarjota monipuolinen paikka kokoontua ja saada apua erilaisissa elämänvaiheissa. Päiväkeskus järjestää säännöllisesti myös leirejä ja retkiä lähialueille.

Päiväkeskus on myös työllistävä, sillä siellä työskentelee mm. palkkatuella työskenteleviä, työharjoittelijoita ja yhdyskuntapalvelua suorittavia henkilöitä. Päiväkeskuksessa tarjotaan myös muuta osallistavaa työtoimintaa.

Päiväkeskustoiminnalle on tarvetta

Sekä Kaartinkulman, että nyt Tikankulman päiväkeskustoiminnalle on huomattu olevan kysyntää. Päihde- ja kriminaalityön erityisdiakoni Ari Tuomikoski on havainnut, että tarve on enenevä. – Meillä on säännöllinen kävijäjoukko sekä paljon vaihtuvia kävijöitä, hän kertoo. Päiväkeskuksen tärkeänä roolina hän näkee nimenomaan olla paikka, jossa ihmiset voivat kokea olevansa tarpeellisia ja löytävät oman paikkansa yhteisössä sen jäsenenä, mikä on Tuomikosken mielestä monelle erityisen tärkeää. Päiväkeskuksen toiminta perustuukin pitkälti asiakkaiden tarpeille. Palveluja on tarkoitus lisätä toimintojen vakiintuessa, lisää Tuomikoski.

Päiväkeskuksen toiminta perustuu moniammatilliselle yhteistyölle Lappeenrannan seurakuntayhtymän ja Eksoten kesken. Aikuisten sosiaalipalvelujen palvelupäällikkö Sirkka Pennasen mukaan Tikankulman kaltaiselle kohtaamispaikalle on tarvetta, ja Eksote haluaa olla omalta osaltaan mukana sen ympärille rakentuvan asiakaslähtöisen ja elämänmakuisen toiminnan kehittämisessä, kuten tähänkin saakka.

Uusittujen tilojen avajaiset ja avoimet ovet pidetään tiistaina 8.10. klo 10–14 osoitteessa Siltakatu 2, 53850 Lappeenranta.

Ohjelmassa klo 10.00–10.15 Tikankulman tilan ja toiminnan siunaus (Sammonlahden seurakunnan kirkkoherra Juha Eklund), jonka jälkeen tiloihin voi vapaasti tutustua. Henkilökunta on paikalla kertomassa toiminnasta.

Lisätietoja: Ari Tuomikoski
puh. 040 3126 835, ari.tuomikoski@evl.fi

2019-10-04 10:21:00.0