Uutislistaukseen

Muskaritoimintaan lisää resursseja

Lappeenrannan seurakuntayhtymässä päätettiin panostaa varhaisiän musiikkikasvatukseen perustamalla varhaisiän musiikkikasvattajan virka 1.1.2019 alkaen.

kirkkomuskarilaiset soittavat urkuja

Kirkkomuskarilaiset tutustumassa urkuihin Sammonlahden kirkossa

Lappeenrannan seurakuntayhtymässä on toiminut jo vuosien ajan kirkkomuskareita eri-ikäisille lapsille. Kirkkomuskareita on järjestetty Joutsenon seurakuntakeskuksessa, Lauritsalan seurakuntakodilla, Lappeen seurakuntasalilla ja Sammonlahden kirkolla. Toiminta on ollut suosittua jo useiden vuosien ajan, vuonna 2018 Lappeenrannan seurakuntien alueella kokoontui 11 ryhmää, joissa säännöllisiä kävijöitä on viikoittain keskimäärin 165. Toiminta on osallistujille maksutonta ja avointa.

- Perheet ovat kiitelleet että voi tulla ilmoittautumatta ryhmään ja että päivää ja paikkaa voi vaihtaa oman tarpeen mukaan vaikka viikoittain. Myös sisarusryhmät, joihin voi osallistua useamman lapsen kanssa, on koettu tärkeäksi ja arkea helpottavaksi, kertoo kirkkomuskareita vetävä kanttori Marjo-Riitta Lehtonen.

Kirkkovuoden kulku ja lapsuudesta tutut hengelliset laulut ja virret ovat vanhempien mukaan sitä perinnettä ja hengellistä elämää, mitä vanhemmat ovat korostaneet palautteessa.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän strategiassa vuosien 2018-2019 painopistealueena on lasten, nuorten ja lapsiperheiden kohtaaminen. Yhteinen kirkkovaltuusto vakinaistaa nyt toiminnan ja perusti varhaisiän musiikkikasvattajan viran. Aiemmin tehtävää on hoidettu määräaikaisilla sopimuksilla tai osa-aikaisesti. Tällä yhteinen kirkkovaltuusto tukee lasten ja perheiden musiikkikasvatusta ja luo yhteyttä seurakuntaan.

Seurakuntalaiset ovat toivoneet muskaritoiminnan vakinaistamista ja keränneet adressin toiminnan jatkumisen puolesta. Yhteinen kirkkovaltuusto kuunteli seurakuntalaisten toivetta ja suuntaa resurssia alueelle, jolla selkeästi on kysyntää ja tarvetta.

Kirkkomuskaritoiminta on oma erityisosaamisalueensa, jossa pedagoginen osaaminen korostuu.

- Kirkkomuskarit avaavat musiikkipolun seurakuntaan, jatkona on kuorotoiminta eri ikätasoilla kuin myös seurakuntien soittokunta ja nuorten musiikkitoiminta, sanoo Lehtonen.

Työn keskeinen sisältö on myös muskarikirkot ja muut lapsiperheiden jumalanpalvelukset koko seurakuntayhtymän alueella. Kirkkomuskaritoimintaa on tämän päätöksen myötä mahdollisuus laajentaa entistä laajempiin ikäryhmiin. – Olisi hienoa päästä kokeilemaan esimerkiksi aikuismuskareita, ideoi Lehtonen.

 

2018-12-20 11:11:00.0