Uutislistaukseen

Maaailmankuulu urkumaestro konsertoi Lappeen kirkossa

Lappeenrannan konsertti on osa 60-vuotiskiertuetta.
Kalevi Kiviniemi

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi on juuri konsertoinut useissa maailman merkittävimmistä konserttipaikoista, kuten Pariisin Notre Damessa, Leipzigin Gewandhausissa, Moskovan Tšaikovski-salissa, Korean Sejong Art Centeriin Soulissa. Kiviniemi on konsertoinut Euroopan lisäksi mm. USA:ssa, Kanadassa, Venäjällä, Aasiassa, Australiassa ja Filippiineillä. 

Kiviniemi on julkaissut yli 160 levyä ja saanut lukuisia musiikki- ja levypalkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Vuonna 2009 hän vastaanotti maamme merkittävimmän musiikkipalkinnon, Säveltaiteen valtionpalkinnon. 

Lappeenrannan konsertissa, osana 60-vuotiskiertuettaan Kiviniemi soittaa mm. ranskalaisen Corretten sävellyksen Satakieli sekä muita lintuaiheisia sävellyksiä 1200- ja 1500-luvuilta. Konsertissa kuullaan myös amerikkalaisen Ryderin (1800-l.) sävellys Ukkosmyrsky, jossa linnut joutuvat myrskyyn - teos on erikoisimpia uruille kirjoitettuja sävellyksiä. Tuntia ennen konsertin alkua taiteilija kertoo konsertin ohjelmasta ja urkutaiteesta kuuljoille, jotka saavat myös esittää taiteilijalle kysymyksiä.

Konsertti to 10.5. klo 16 Lappeen Marian kirkossa
Taiteilijatapaaminen  klo  15  Lappeen  Marian kirkossa.
Ohjelma  15 €.
Taiteilijan  levyjä  myynnissä  ennen  ja  jälkeen  konsertin.
Kaikki  maksut  käteisellä.

2018-04-06 13:01:00.0