Tuntemattomina löydettyjen muistomerkki paljastettiin
Tuntemattoman sotilaan muistomerkin paljastustilaisuus su 25.8.2024 kiinnosti kansalaisia runsain joukoin. Muistomerkkijuhla keräsi sankarihautausmaan alueelle useita satoja katsojia.
Viime sotien, 1939-45, tuntemattomiksi jääneet ja sellaisina löydetyt sankarivainajat saivat nyt kauan odotetun muistomerkin Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Muistomerkki paljastettiin yhteensovitettuina tapahtumana viimeisenä alueen sotaveteraanien kirkkopyhänä.
Muistomerkkitilaisuutta edelsi Marian kirkossa pidetty messu, jossa lähes täydelle kirkolle saarnan pitänyt kenttäpiispa Pekka Asikainen painotti lähimmäisen ja rinnalla kulkemisen perinnön merkitystä elämässämme.
Tilaisuudessa puhunut puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Kopra piti puolestaan nyt aikaansaatua muistomerkkiä kallisarvoisena ja pysyvänä kunnioituksena niitä kohtaan, jotka on haudattu tuntemattomina isänmaan vapauden uhreina.
-On hienoa, että meillä Suomessa osoitetaan kunnioitusta sankarivainajien muistolle, arvostaen, juhlistaen ja huolta pitäen sankarihautausmaista ja niiden muistomerkeistä, sanoi juhlassa puolustusvoimien tervehdyksen tuonut Maasotakoulun johtaja, eversti Janne Mäkitalo.
Tervehdyksensä toivat myös Lappeenrannan kaupungin, Rajavartiolaitoksen, Sotavainajien muiston valitsijayhdistyksen sekä Kaatuneiden omaisten yhdistyksen edustajat.
Lappeenrannan sankarihautausmaahan on haudattu 14:sta eri siunaustilaisuudessa 897 tunnistamattomaksi jäänyttä isänmaan puolustajaa. Hautaukset alkoivat vuonna 1993 ja jatkuvat edelleen. Lappeenrannan sankarihautausmaassa lepää viimeisimmän tiedon mukaan 2500 sankarivainajaa. Sankarihautausmaa on Suomen toiseksi suurin.
-Tunnistamttomien suuri määrä on meidän vain hyväksyttävä. Näin me jälkipolvet osoitamme tuntevamme jokaisen kaatuneen sotilaan ihmisarvon, Sotavainajien muiston valitsijayhdistyksen puheenjohtaja Pertti Suominen sanoi.
Muistomerkin tekijä on taipalsaatelainen taideseppä Antti Nieminen.
Lue pidempi juttu seuraavasta Seurakuntatervehdyksestä, joka ilmestyy 7.9.2024
26.8.2024 13.24