Uutislistaukseen

Lappeenranta ja Kirkon Ulkomaanapu keräävät varoja ukrainalaisen Tšernihivin kaupungin asukkaiden auttamiseksi

chernihiv-special-school.jpg

Tsernihivin kuulovammaisten koulun lapsia

Lappeenranta solmi ystävyyskaupunkisopimuksen Pohjois-Ukrainassa sijaitsevan Tšernihivin kaupungin kanssa tammikuun 10. päivä tänä vuonna. Tuolloin Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva painotti erityisesti sitä, että ystävyyskaupunkisuhteen solmiminen on vahva solidaarisuuden osoitus Ukrainalle ja Tšernihivin asukkaille, kun mahdolliset avustukset ja muu tuki voidaan suunnata suoraan ystävyyskaupunkiin.

Kaupunki haluaa nyt, kun sodan alkamisesta on kulunut vuosi, osoittaa konkreettisen tukensa ja osallistuu ystävyyskaupungin auttamiseksi perustettuun keräykseen, johon kaikki lappeenrantalaiset voivat ottaa osaa. 

– Apu kohdennetaan Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kautta, kertoo kaupunginjohtaja Jarva.

– Järjestö toimii aktiivisesti Tšernihivin alueella ja sen työntekijät tietävät hyvin, mitkä ovat paikallisten ihmisten suurimmat tarpeet.

Kirkon Ulkomaanapu on valinnut keräyskohteeksi tšernihiviläisen kuulovammaisten koulun. Keräyksellä saaduilla varoilla hankitaan kuulolaitteita ja erilaisia apuvälineitä kuulovammaisille lapsille, ja niitä käytetään apuna lasten terapiassa.

Keräykseen voi osallistua haluamallaan summalla. Kirkon Ulkomaanavun tilinumero on: Nordea FI33 1572 3000 5005 04, viesti: Tsernihiv/Ukraina. Keräys aukeaa 24.2. ja on avoinna toukokuun loppuun.

Tšernihiv on 250 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Ukrainassa lähellä Venäjän ja Valko-Venäjän rajaa. Matkaa Kiovaan on noin 150 km. Kaupunki on vanha ja historiallisesti merkittävä. Ensimmäiset maininnat ovat vuodelta 907. Tšernihiv on teollisuus- ja yliopistokaupunki.


Lisätietoja:
Kimmo Jarva, kaupunginjohtaja Puh. 05 616 2001, kimmo.jarva@appeenranta.fi

Sirkka Kiuru, diakonissa
Puh. 040 3126 621, sirkka.i.kiuru@evl.fi

2023-02-27 08:46:00.0