Sota ja rauha


Moni varmasti muistaa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lehdiltä, miten Hietanen toteaa petroskoilaiselle Veeralle, että sodankäynti on puhdasta pahantekoa molemmin puolin. Presidentti Niinistö puolestaan kuvasi sotatoimien alkamista Ukrainassa kuin kylmien kasvojen paljastumisena naamion takaa. Tällaisena varmasti myös useimmat sodan kokeneet ovat sen nähneet.

Aivan toisenlaista ymmärrystä nyt Ukrainassa käytävästä sodasta on kuitenkin osoittanut Moskovan patriarkka Kirill. Tämän kuun alussa hän puhui sodasta saarnassaan oikeutettuna sotana pahuutta edustavaa länttä vastaan. Siviilien kärsimyksestä hän ei puhunut, eikä pakolaisista eikä siitä, että Venäjä olisi hyökkääjä. Suuri määrä ortodoksiteologeja on kuitenkin aivan ymmärrettävästi pitänyt Kirillin saarnaa harhaan johtavana opetuksena.

Jeesus etsi opetuksessaan käskyjen perimmäistä tarkoitusta. ”Älä tapa” paljastui kielloksi puhua tai edes ajatella pahaa toisesta. Hän ei tullut muuttamaan maailmaa väkivalloin, vaan ratsasti Jerusalemiin käänteisenä sotasankarina, aasin selässä jalat maata viistäen. Jeesus kuitenkin asioi esimerkiksi paikallisen sadanpäämiehen kanssa, pitäen tämän käsitystä armeijan käskyvaltasuhteista esikuvallisena. Jeesuksen opetuksen pääpaino oli tyypillisesti ihmisen ja Jumalan suhteessa, eikä niinkään yhteiskunnallisessa etiikassa.

Kirkkoisä Augustinus puolestaan kirjoitti aikanaan, että sota on oikeutettua, jos sen tavoitteena on valtion puolustaminen, rauhan palauttaminen tai hyökkäyksen torjuminen. Meidän tehtävämme on rakastaa ja kunnioittaa lähimmäisiämme, nähdä heissä Jumalan kuva. Epätäydellisessä maailmassa yhteiskunnan tehtävä on kuitenkin tarvittaessa jopa miekan avulla turvata kansalaistensa elämä ja rauha.

En pysty näkemään Putinin hyökkäystä Ukrainaan millään tavalla oikeutettuna. Se on perusteltu valheella, sen motivaationa tuntuu olevan ahneus ja väkivalta kohdistuu mielivastaisesti sotilaskohteiden lisäksi myös siviileihin.

Jumalallinen rauha ei synny maailmaan ihmisvoimin. Raamattu kuvaa loppuun asti ihmisen väkivaltaisena olentona. Kuitenkin kyvyllä puolustautua näyttää olevan käytännössä rauhaa turvaava vaikutus. Ajattelen että ne, jotka palvelevat tätä päämäärää vaikkapa puolustusvoimissa, ovat juuri sellaisia rauhantekijöitä, joita Jeesus kutsuu autuaiksi. Ajattelen myös, että ne ihmiset, jotka ovat itse sodan kokeneet, kaikkein eniten osaavat arvostaa rauhaa.

Tero Kalpio
Kirkkoherra
Joutsenon seurakunta

Uskottu, toivottu, rakastettu – seurakuntavaalit 2022

”Kaikella on aikansa, aikansa joka asialla taivaan alla”, kirjoitti aikoinaan jo Saarnaaja Vanhan testamentin sivuilla. Vuoden vaihduttua on taas uusi aika. On korona-aika, on uusi vuosi, on viimeinen valtuustovuosi seurakunnassa, on aluevaalivuosi. Mikä aika sinulla nyt on?

Samalla listalla on eri puolueiden ja eri herätysliikkeiden ehdokkaita. Se ei välttämättä ole huono asia, mutta kuinka saisimme laajennettua ehdokasasettelua? Seurakuntavaaleissa 2018 seurakunnissamme oli useita nuoria ehdokkaita, jotka pääsivät seurakuntaneuvostoihin, mutta lähdettyään muualle opiskelemaan menettivät neuvostopaikkansa. Silti meidän on syytä aktivoida nuoria ehdolle.

Aluevaalit menivät ja äänestysprosentti Etelä-Karjalassa oli 46,3. Demokratian kannalta aika vaatimaton. Aluevaalit järjestettiin ensimmäistä kertaa ja kaikille ei ollut selvää, mistä äänestetään. Seurakuntavaaleissa 2018 äänestysprosentti valtakunnallisesti oli 14,4 ja Lappeenrannan seurakuntayhtymän seurakunnissa vielä paljon tuota alempi. Joutsenon seurakunnassa 10,5 % ja muissa seurakunnissa kuuden prosentin pintaan.

Seurakuntavaaleissa on selkeää, mistä äänestetään. Äänestämme kirkkoon päättäjiä, jotka ohjaavat seurakunnan toimintaa hallinnollisesti ja strategisesti. Teemana tulevissa vaaleissa on ”uskottu, toivottu, rakastettu”. Tarvitsemme kirkkoon hyviä eri-ikäisiä päättäjiä, eri herätysliikkeistä, eri puolueista, eri näkemyksiä omaavia. Niin voimme rakentaa kirkkoamme. 
Ehdokaslistoille nykyiset luottamushenkilöt pyytävät tuttujaan, potentiaalisia ehdokkaita, ehdokkaiksi. Hyvä niin, mutta kaventaako se meidän ehdokasasetteluamme?

Ehdokkaiden saaminen ehdolle seurakuntavaaleihin ja äänestysaktiivisuuden kasvattaminen ovat asioita, joiden aika on nyt. Meidän kaikkien tehtävä tämän vuoden aikana on pitää esillä vaaleja, aktivoida ihmisiä ehdokkaiksi ja äänestämään syksyn vaaleissa. Työntekijöinä emme voi asettaa omia ehdokkaita, mutta tehtävämme on rohkaista ihmisiä ehdolle ja äänestämään.

Vaaliaikataulu on julkaistu. Varsinainen vaalipäivä on 20.11.2022 ja ennakkoäänestysajankohta 8.–12.11.2022. Vaaleihin on vielä aikaa, mutta nyt on aika toimia niin, että saamme hyviä ehdokkaita ja äänestysprosentin nousemaan.

Hannu Haikonen
Lappeenrannan seurakunnan kirkkoherra
yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Yhdessä

Minut valittiin vuoden alussa kahdeksi vuodeksi johtoryhmään edustamaan yhteisiä työmuotoja. Seurakuntayhtymän organisaatiokaavion mukaan onkin helppo sanoa, ketä edustan ja keiden välillä toimin viestikapulana. Mutta kun pysähdyn miettimään sanaa ”yhteiset”, herää ajatus, että eikö me kaikki kuuluta tähän joukkoon? Eikö meidän kaikkien pitäisi seurakunnassa tehdä yhteisiä töitä?

Nyt kun seurakuntayhtymässä on keskusteltu ja äänestettykin yhden seurakunnan mallista, olen kuullut kaipailuja ”vanhoihin hyviin aikoihin”. Vanhojen hyvien aikojen positiivisina puolina pidetään usein yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja talkoohenkeä. Mieleeni nousee romantisoitu suomifilmikuva heinäpellosta, jossa paikalla on koko perhe, autetaan naapuria ja kaikki hymyilee. Mutta suomifilmikuvan takana on ollut myös todellisuus, että vain yhdessä tekemällä on pärjätty ja pysytty leivän syrjässä kiinni. Eikä se aina ole hymyilyttänyt.

Eräässä kohtalaisen vanhassa kirjassa, Raamatussa, ohjeistetaan seurakuntalaisia mm. näin:

Pitäkää huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisia rakkauteen ja hyviin tekoihin."
Hepr. 10:24

Minusta tämä voisi olla yksi sellainen ohjenuora, minkä avulla voisimme vahvistaa seurakunnan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Kun tietoisesti pidämme huolta toinen toisistamme, emme huomaamattamme rakenna toisille rajaviivoja seurakuntayhteyteen tulemiseen, vaikka pidämme kiinni omasta yhteydestämme. 

Seurakunnissa on erilaisia ja eri-ikäisten porukoita, joissa yhteisöllisyys koetaan vahvasti. Näiden ryhmien kohdalla voi iloita siitä, että ihmiset ovat löytäneet seurakuntayhteyden ja itselleen sopivan yhteisön. Tällaisen yhteyden ja mukaan kuulumisen tunteen toivon meidän jokaisen löytävän.

Haluankin esittää avoimen kutsun juuri sinulle: Tule mukaan seurakunnan toimintaan. Jos et heti löydä ”omaa juttuasi” seurakunnan olemassa olevista toiminnoista, niin ota rohkeasti yhteyttä seurakunnan työntekijöihin ja kerro, millaista porukkaa sinä kaipaisit. Rakennetaan yhdessä avointa yhteisöä, sillä Jumalan sana kuuluu meille kaikille – yhdessä olemme enemmän. 

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt."
Virsi 600

Paula Seppänen
Erityisnuorisotyönohjaaja

Arkistoa tutkimassa

Joutsenon nykyisen kirkon vihkimisestä tulee 23.8.2012 kuluneeksi sata vuotta. Ensi sunnuntaina, eli 22.08.2021 vietämmekin satavuotisjuhlia 1920-luvun kirkkokäsikirjan mukaisesti. Etsiessäni seurakunnan arkistoista aikakauden kirkkokäsikirjoja, osuin sattumalta vielä paljon vanhempaan kirjaan. Hyllyssä oli ruotsinkielinen kirja ”Raamatun kertomuksia” vuodelta 1799.

Vanha kirja laittoi ajatukseni liikkeelle. Vuonna 1799, eli 222 vuotta sitten, Joutseno oli koko Kaakkois-Suomen lailla osa Venäjän keisarikuntaa ja ”vanhaa Suomea”. Venäjän keisarina oli lyhytaikainen ja ristiriitaisia mielipiteitä herättänyt Paavali I. Napoleonin sotia käytiin Keski-Euroopassa ja muutaman vuoden kuluttua niiden aallot tulisivat lyömään näillekin seuduin. 

Joutsenossa pappeina olivat silloin Johan Giös ja Johan Gabriel Lundan. Näistä edeltäjistäni minulla ei itse asiassa ole mitään muuta tietoa kuin virassaolovuodet. Hallintokielinä olivat ruotsi ja saksa, joten arvaan, että papit saattoivat hyvinkin olla alun perin ruotsinkielisiä. Se ehkä tuntuu ruotsinkielisen kirjan myötä itsestään selvältäkin asialta. Jumalanpalvelukset olivat toki olleet kansankielisiä jo pitkään. Vaikka valta oli vaihtunut Ruotsin kruunulta Venäjälle jo reilu viisikymmentä vuotta sitten, oli luultavastikin tavallisen Joutsenolaisen elämä pysynyt melko lailla samanlaisena kuin ennenkin. Ja Joutsenon seurakunnalla oli käytössä verrattain uusi 1760-luvulla rakennettu puukirkko, vaikka ikää seurakunnalla oli kuitenkin jo 160 vuotta. Tuo puukirkko tulisi sitten tuhoutumaan tulipalossa keväällä 1918.

Ainakin tämä hetken pysähtyminen vanhan kirjan äärellä vei ajatukseni omaan paikkaan Joutsenon seurakunnan kristittyjen pitkässä ketjussa. Ketju jatkuu minusta kauas taaksepäin, mutta myös eteenpäin kohti tulevaisuutta.

"Kiitävi aika, / 
vierähtävät vuodet, / 
miespolvet vaipuvat unholaan. / 
Kirkasna aina / 
sielujen laulun / 
taivainen sointu säilyy vaan." 
(Vk 30)

Tero Kalpio
Kirkkoherra
Joutsenon seurakunta

Etsikonaikoja


Hiljattain julkaistu raportti maapallon ilmaston tilasta sai ymmärrettävästi paljon tilaa mediassa. Ilmastonmuutos on mennyt huonompaan suuntaan nopeammin kuin on arveltu. Sään ääri-ilmiöt ovat yleistyneet koko maapallolla. Monin paikoin on suuria kuivuudesta johtuvia metsäpaloja. Toisaalta taas suuret ja tuhoisat tulvat ovat yleistyneet. Oma kesämme oli selkeästi normaalia kuumempi ja aiheutti monille ihmisille tuskaa. Unet jäivät vähiin, ja päivisin projektit jäivät tekemättä, kun yritettiin suoriutua jotenkin olemisesta.

Tiedemiehet ovat laskeneet, että 1,5 celsiusasteen lämpötilan nousu maapallolla saattaisi pitää sään ääri-ilmiöt vielä sellaisina, että niiden kanssa voisi elää. Tämä kuitenkin vaatisi nopeaa luopumista fossiilisista polttoaineista. Ongelma ei olekaan siinä, etteikö meillä olisi tarvittavia tekniikoita ja tietotaitoa. Ongelma on siinä, että poliittiset päätöksentekijät eivät taivu tekemään tarvittavia päätöksiä pelätessään äänestäjien hylkäävän heidät seuraavissa vaaleissa. Totta onkin, ettemme me halua luopua korkeasta mutta niin kuluttavasta elämäntyylistämme. Tosiasia kuitenkin on se, ettemme me voi kuluttaa entiseen tyyliin, jos tahdomme, että lapsemmekin jotenkin täällä voisivat elää. Siispä äänestä mieluummin sellaista poliitikkoa, joka selkeästi lupaa tehdä päätöksiä, jotka säästävät maapalloamme – vaikka se laskisikin aineellista elintasoasi.

Ongelman ydin ei ole siinä, että yksijumalaiset uskonnot tuhoaisivat maapalloamme. Näinhän meille on yritetty kertoa jo useamman vuosikymmenen ajan. Ongelma on siinä, että meiltä on viety usko Jumalaan, ja meistä on tehty materialisteja. Aiemmat sukupolvet uskoivat Jumalaan ja sen myötä viettivät säällistä ja kohtuullista elämää. Meistä on yritetty tehdä materialisteja – ja sen myötä tietenkin ateisteja – jo vuosikymmenten ajan. Siinä on onnistuttukin huomattavan hyvin. Kansalaiset ovat huomanneet, että Jumalan hylkäämällä ja rahaan panostamalla saa paljon paremman aineellisen elintason. Ongelmana on vain ollut se, että maapallo ei ole kestänyt tällaista kulutusjuhlaa. Olemme naureskelleet sellaisille, jotka puhuvat Jumalasta. Olemme ottaneet kohtalomme omiin käsiimme. Ja tässä sitä nyt ollaan. Nyt ovat tulleet eteemme todelliset etsikonajat.

Tämän vuosikymmenen aikana on saatava maapallostamme hiilineutraali. Vieläkin on niitä, jotka uskovat ihmisen onnistumiseen omin voimin. Itse en lukeudu tähän joukkoon. Ymmärrän varsin hyvin, että suuri tieto ja taidokkuus ovat vaarallisia asioita turmeltuneen ihmisen käsissä. Ihminen ei luovu nykyisestä elintasostaan. Poliitikot eivät uskalla tehdä tarvittavia päätöksiä.

Onnistumisen edellytykset riippuvat siitä, kuinka me suhtaudumme elävään, kaikkivaltiaaseen Jumalaan, jolla muuten on ohjat koko ajan käsissään. Vain ihmisen hengellinen herääminen avaa ovet auvoisaan tulevaisuuteen. Kristityn ei tarvitse etsiä elämänsä tarkoitusta kuluttamisesta. Se löytyy aivan muista asioista. Tähän asti olemme kirkoissa puhuneet oikeastaan vain ihmisen hengellisestä heräämisestä koskien etsikonaikoja. Nyt meillä on etsikonaika myös siinä mielessä, että saammeko tehtyä tarpeelliset päätökset koskien ilmastonmuutosta. Kysehän on pohjimmiltaan siitä, voimmeko me ihmiset elää tulevaisuuden maapallolla.

Pentti Berg
Kirkkoherra
Lauritsalan seurakunta

Kirkon blogeja

Seuraa Suomen ev. lut. kirkon muita blogeja täällä.

kirkossa kuulutettu blogi