Olin kerran herkkulakossa, joka koski kaikkia makeita herkkuja. Harmikseni lakko ei auttanut minua eroon herkkujen himosta, vaan pikemminkin se kasvoi entistä suuremmaksi. Ajattelin jatkuvasti, miten mukavaa olisi nyt ottaa pala suklaata. Mietin, mitä herkkuja ostan sitten, kun lakko on ohi. Joskus juhlissa en jaksanut vastustaa tarjoilupöydän kiusausta, vaan venytin sääntöjä.
Viime tiistaista on alkanut pääsiäistä edeltävä paastonaika. Paaston ajatuksena on luopua joistakin omista nautinnoista, jotta voisi keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Siinä siirretään katsetta pois itsestä ja raivataan tilaa uskolle ja rakkaudelle omassa elämässä. Paastonaika on erityinen mahdollisuus henkiseen ja hengelliseen kasvuun.
Kuten herkkulakkoni tapauksessa, pelkkä jonkin asian kieltäminen itseltään harvemmin vapauttaa ajatuksia kohti sitä, mikä on olennaista. Ihmisen mieli toimii niin, että se, minkä jatkuvasti yrittää torjua mielestään, on mielessä koko ajan. Itsekurin sijaan tarvitaan jotain aivan muuta.
Matka itsestä vapautumiseen ja tärkeiden asioiden vahvistumiseen kulkeekin päinvastaisessa suunnassa. Se on aloitettava kääntämällä katse ensin itseen.
Hengelliseen kasvuun pätee aivan sama kuin fyysiseenkin treenaamiseen. Jos en tunne itseäni, enkä tiedä, mitkä minun omat haasteeni ovat, ne tulevat minun tielleni silloin, kun haluan kasvaa ja kehittyä. Minun on tunnistettava se mihin takerrun, mikä minua pidättelee ja mitä pelkään, jotta uskallan luottaa ja rakastaa. Minun on ensin opittava itsestäni, jotta voin oppia toisista ja suuresta Toisesta, Jumalasta.
Paastoa kuvataan usein autiomaassa vaeltamisena. Sain autiomaan merkityksestä oivalluksen Martin Lönnebon rukoushelmistä. Lönnebon mukaan uskon kilvoittelu eli autiomaassa oleminen on vastuun ottamista itsestään ja omasta aikuisuudestaan. Rukoushelmissä autiomaan helmeä seuraa pyhän huolettomuuden helmi. Se kuvaa luottamusta siihen, että Jumala pitää huolta. Katseen kääntäminen itsestä kohti Jumalaa ja lähimmäistä kulkee myös Lönnebon rukoushelmissä sen kautta, että ensin tuntee itsensä ja oman vastuunsa.
Kertomus Jeesuksen kiusauksista autiomaassa ja myöhemmin ristin tiellä kuvaa tätä matkaa. Niissä houkutuksissa, joista hän kieltäytyi, luvattiin kaikki, mitä ihminen voi tarvita ja haluta, ilman mitään vaivannäköä. Kun lakkaa näkemästä vaivaa, lakkaa kasvamasta ja on helppo saalis sellaiselle, mikä ei ole rakentavaa. Myös Jeesuksen, Jumalan Pojan, oli otettava vastuu omasta itsestään, ja oltava kuin olisi Jumalasta erillään. Vain sillä tavalla hän pystyi tehtäväänsä maailman pelastajana.
Ja kuitenkaan Jeesus ei ollut yksin. Tavassa, jolla Jeesus vastasi kiusauksiin, näkyi jo pyhä huolettomuus. Hän vastasi kiusauksiin luottamuksella siihen, että lopulta kaikki on kuitenkin Jumalan varassa: henkemme, ravintomme, vaurautemme. Kun Jeesus on torjunut kiusaukset, enkelit tulevat pitämään hänestä huolta.
Aikuisuuteen kuuluu sen ymmärtäminen, että minun kiusaukseni ovat minun kiusauksiani, ja minun on turha syyttää niistä ketään. Se on kasvun alku.
Mitä jos tänä paastonaikana, sen sijaan, että yrittäisit itsekurin avulla luopua vaikkapa herkuista tai pelaamisesta tai somesta, miettisitkin oikeasti, mihin niitä tarvitset. Havaintoja tehden, itseäsi tuomitsematta. Minkä tarvetta ne sinun elämässäsi paikkaavat?
Jos uskallat katsoa syvälle, saatat päätyä pitkälle matkalle. Saatat löytää sisältäsi pienen lapsen, joka on jäänyt jotakin vaille. Silloin joudut kysymään, mitä tuo lapsi tarvitsee saadakseen sen, mitä syvimmin kaipaa. Voisitko itse olla se aikuinen, joka katsoo häntä lempeästi ja kertoo hänelle, että hän on hyvä juuri noin. Se, joka tyynnyttää hänen mielensä ilman kaikkia niitä turhia asioita, jotka vievät aikaasi ja hyvinvointiasi.
Matka tuskin tulee valmiiksi paastonajan aikana, mutta pienin askelin se edistyy. Kirkkovuoden syklisessä ajassa on viisautensa. Asiat, joita työstämme, tulevat eteemme eri näköisinä aina uudestaan eri elämäntilanteissa. Kasvu on elämänmittainen matka.
Kun raivaan esteet pois oman kasvuni tieltä, oman aikuisuuteni tieltä, alan nähdä muut paremmin. Alan nähdä sen, mitä he tarvitsevat, ilman, että omat kipukohtani tulevat kohtaamisen esteeksi. Kun katson itseäni armollisemmin, alan katsoa myös muita armollisemmin. Alan nähdä heissä lähimmäisen, jolla on omat haasteensa. Alan nähdä Jumalan kuvan. Kun omat pelkoni eivät tule tielle, uskallan kysyä kysymyksen: miten sinä haluaisit, että näkisin sinut?
Silloin minulla on tilaa ja rohkeutta sille, mihin Jumala minua kutsuu. Uskallan tarttua haasteisiin ja uskoa johdatukseen. Uskallan elää elämääni omien arvojeni mukaisesti ja tehdä niiden pohjalta arjen valintani. Uskallan myös levätä ja luottaa Jumalan huolenpitoon.
Riippumatta niiden askelten määrästä, joita juuri nyt jaksat ottaa, toivotan sinulle siunattua paastonaikaa, kevään odotuksen ja kasvun aikaa.
