Lapsilla ja heidän oikeuksillaan on väliä

 

Eräs lapsi kysyi kerran päiväkerhossa minulta, papilta, näin: ”Saanko minä uskoa Jumalaan?” Kysyin: ”Mitä tarkoitat?” Lapsi vastasi jokseenkin seuraavin sanoin: ”Kun isä ei usko, eikä oikein tykkää.” Aikuisena kerroin hänen saavan, onhan uskonnonvapaus hänenkin oikeutensa, ja lapsi tuntui kovin helpottuneelta. Mutta olen monesti miettinyt, miten pitkälle hänen halunsa uskoa on häntä kantanut.

15.–21.11.2021 vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa. Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta – erityisesti lasten ja nuorten parissa. Suomessa lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan vuonna 1991, eli vietämme tänä vuonna sopimuksen 20-v.-juhlavuotta! Lappeenrannassa Lapsen oikeuksien pääjuhlaa vietetään Lapsen oikeuksien päivänä lauantaina 20.11. Kulttuuritila Nuijamiehessä järjestettävässä tilaisuudessa. Tervetuloa mukaan!

Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsiksi määritellään kaikki alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret, ja sopimuksen tehtävänä on turvata kaikkien maailman lasten oikeuksia ja etua. Lapsen oikeuksiin kuuluvat mm. oikeus syrjimättömyyteen ja väkivallattomaan elinympäristöön, oikeus elämään ja hyviin edellytyksiin kehitykselle, oikeus yksityisyyteen, oikeus koulunkäyntiin, mutta myös lepoon ja leikkiin, oikeus saada tietoa. Lapsen oikeudet ja niiden toteutuminen ovat osa meidän aikuisten velvollisuuksia.

Lapsen oikeuksien sopimuksessa todetaan lapsen oikeus myös ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen, joista keskityn mielelläni tässä yhteydessä viimeisimpään. Kyseessä on siis positiivinen uskonnonvapaus. Käytännössä tämä oikeus ja vapaus tarkoittaa sitä, että henkilöllä on vapaus harjoittaa omaa uskontoansa sekä yksin että ryhmässä. Tähän kuuluu vapaus mm. rukoukseen ja rituaaleihin sekä vapaus ilmaista oma uskonnollinen tai vakaumuksellinen kantansa.

Tämä Lapsen oikeuksien kohta on merkittävä ja voimme kysyä itseltämme, miten hyvin tämä jokaisen lapsen oikeus toteutuu tällä hetkellä lähiympäristössämme? Miten me aikuisina turvaamme tämän lapsen oikeuden omassa perheessämme vanhempina tai muussa lähiympäristössä lapsen kasvattajina – kuten vaikkapa isovanhempina, seurakuntalaisina tai päivähoidon henkilöstön roolissa? Saako lapsi vaikkapa päiväkotiryhmässä pitää oman henkilökohtaisen ruokarukouksensa, johon henkilöstö häntä tarvittaessa ohjaa? Tai saako lapsi esittää vapaasti omia kysymyksiään liittyen maailmaan ja sen näkymättömään todellisuuteen – ilman, että aikuinen hiljenee lapsen kysymyksen ja sen vaikeuden edessä?

”Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ’Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.’” (Matt. 17:1–14)

Uskon ihmislapsilla olevan synnynnäinen kyky tai taipumus miettiä asioita, jotka ovat näkyvän kokemusmaailmamme tai aistiemme ulkopuolella. Jotain samaa Jeesuskin lienee nähnyt ilman nykypäivän tutkimusmetodeja asettaessaan lapsenkaltaisuuden meille esimerkiksi uskon tiellä. Lapset suuntautuvat luontaisesti ulospäin maailmaan. He ovat luontaisesti uteliaita, halukkaita miettimään ja pohtimaan asioita. Lapset kyselevät ja haastavat meidät aikuiset miettimään myös niitä hengelliseksi luokiteltavia kysymyksiä, jotka olemme saattaneet painaa unholaan elämämme matkan varrella.

Siksi olen kiitollinen jokaisesta aikuisesta, joka ei säikähdä tai vaikene lapsen kysymysten äärellä. Jokaisesta, joka uskaltaa ottaa lapsen ja hänen todellisuutensa todesta, ja osaa pysähtyä sen äärelle. Jokaisesta, joka kysyy lapselta, kuka sinä olet ja mitä sinä ajattelet. Jokaisesta, joka tukee lapsen omaa ajattelua ja auttaa häntä kasvamaan ja kehittymään. On lapsen oikeus saada kokea, että hänellä on väliä. On lapsen oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. On aikuisen velvollisuus pysähtyä, nähdä, kuulla ja olla lapsen kanssa hänen mietteidensä äärellä.

Pyhä Jumala. Auta meitä vanhempina ja aikuisina muistamaan velvollisuutemme ja turvaamaan niiden lasten elämä, jotka olet uskonut elämään perheisiimme ja keskellemme. Auta meitä joka päivä tekemään valintoja, jotta maailma olisi parempi paikka kaikille maailman lapsille. Anna meidän nähdä lapset ja heidän oikeutensa tärkeinä, niin ettemme aikuisina kulkisi heidän ohitseen. Auta meitä tekemään viisaita päätöksiä lastemme parhaaksi ja heidän etuaan ajatellen. Anna meidän nähdä itsemme Sinun lapsinasi, niin ettemme unohtaisi hyvää osaamme sinun valtakunnassasi. Aamen.

Jaana Pussinen
Kappalainen
Lauritsalan seurakunta

Perhetapahtuma la 20.11. Kulttuuritila Nuijamiehessä

10.00 Tervetuloa
10.10 Tremolo – Sirkus Kumiankka

Sirkusrumpalin ja maailmanennätyksiä haalineen jonglöörin mukaansatempaava ja rytmikäs elämys.
10.30 Miulla on väliä, siulla on väliä – loikataan kuuluviin
10.45 Teatteri QO – VIKSHNA

Nukketeatteriesityksen elokuvaversio.
11.00 Koirien Karjala
Musiikkinäytelmä koiran ja ihmisen yhteiselosta Karjalassa.
12.30 Lastenmusiikkiorkesteri Orffit
13.15 Metkun Joulukalenteri

Maistiaisia tulevasta, tekijöitä paikalla.

Old is gold – vanha on kultaa 

Nuoruudessa äidilläni oli baari, jossa lounasaikaan kävi paljon ruokailijoita. Ruokaa vietiin myös lähistön työpaikoille sekä saman talon asukkaille. Olin usein apuna ja sain viedä ruokaa perheettömälle 90-v. Jenny-neidille yläkertaan. Tutustuttiin ja jäin monesti kuuntelemaan Jennyn kertomuksia pankkineidin töistään, sota-ajasta ja elämästä yleensä. Olen aina kiitollisena ajatellut, että nämä hetket Jennyn kanssa johdattivat minut diakonian tielle.

Aiempina aikoina vanhempia ihmisiä kunnioitettiin, omat lapset jopa teitittelivät omia vanhempiaan. Kasvatukseen kuului olla kohtelias vanhemmalle henkilölle ja vanhemmalle annettiin istuin linja-autossa. Myös Raamatun tekstissä kehotettiin: ”Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle.” (3. Moos. 19:32).

Ajan myötä nuoruuden arvostus lienee himmentänyt vanhuuden arvostusta. Mutta nyt olisi taas aika nostaa vanhuuden arvoa, sillä käsitykset vanhenemisesta ovat vanhentuneet! Elinikä on pidentynyt ja vanheneminen on aikaisempaa hitaampaa. Uusi sanonta: ”70 on uusi 50” pitänee paikkansa!

Vanhuksista saatetaan puhua yhtenäisenä massana, jota he eivät tosiaankaan ole. Jokainen on oma ainutlaatuinen yksilö omine elämänkokemuksineen, heikkonakin. T.B. Hägglund on kuvannut vanhuutta ”ajaksi, jolloin ihminen saa lähestyä näkymätöntä luovasti ja omana itsenään”. Ihana ajatus, paras vielä edessä!

Japanissa vietetään syyskuun kolmantena maanantaina Ikäihmisten kunnioittamisen päivää, Keirou no Hi -päivää.  Silloin perheet tapaavat tai muistavat isovanhempiaan. Upea teemapäivä, joka voisi rantautua Suomeenkin.  
Ja onhan meillä Suomessa kokonainen vanhustenviikko! Tänä vuonna se pidetään 3.–10.10. teemalla Luonto antaa voimaa. Toivon, että monella olisi mahdollisuus mennä luontoon raittiseen ilmaan ja osallistua myös seurakunnan tapahtumiin!  
Oli sitä nuorempi tai vanhempi, olemme kaikki ikuisella oppimisen tiellä. Elämästä löytyy aina uutta ihmeteltävää ja voi kokea uusia asioita. Älä koskaan luovu elämänuteliaisuudesta! Kurkkaa kulman taakse!

Ja lopuksi Jes. 46: 4 lupaus sinulle:

Teidän vanhuuteenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan! 

Old is gold!

Sirkka Kiuru
Lappeen seurakunnan diakonissa

Suunta hyvään

Katse kääntyy syyspäivinä usein taivaalle: muuttolintujen aurat suuntaavat määrätietoisesti yhdessä eteenpäin. Turvallisessa johdossa parvi huolehtii kaikista. Ketään ei jätetä yksin ja kannustusäänin lennetään kohti kaukaista päämäärää. Matka on yhteinen.

Epävarmuus ja pelot ovat varjostaneet poikkeusaikana elämää, pitänyt erillään ja horjuttanut luottamusta tulevaan. Yksinäisyys on lisääntynyt, eikä kaikilla ole turvaverkkoa ympärillään kannattelemassa silloin, kun sitä eniten tarvitsisi. Eeva Eerolan ajatus on erityisen ajankohtainen: "Me ihmiset haemme tukea toisistamme. Elämämme on usein niin hentoa ja särkyvää, ettemme jaksa yksin. Meidät on tarkoitettu kantamaan toistemme taakkoja, asettumaan toistemme vierelle ja kulkemaan yhteistä matkaa.” 

Diakoniatyössä kohtaamme usein ihmisten monimuotoista yksinäisyyttä ja turvattomuuden kokemusta. Erityisesti sydämellä ovat lähimmäiset, jotka ovat täysin yksin yksinäisyydessään ja elämän arjessaan. Kirkon diakonia on avointa, kuulolla olevaa, ihan tavallista ihmisläheistä läsnäoloa – siihen meidät on kutsuttu. Diakonia on moninaisuudessaan arkea tukevaa työtä eri elämäntilanteissa: keskustelua, kohtaamisia, hengellistä tukea tai ruoka-apua.

Tavallisen arjen pienet hyvät asiat ovat nyt erityisen tärkeitä. Yhteyden, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kaipuuta on poikkeusajan jälkeen ehkä vielä enemmän kuin ennen. Toivomme, että hiljalleen useimmat kokoavat toiminnat voisivat käynnistyä ennallaan tai uudenlaista muotoa etsien. Lappeenrannan seurakunnissa laaditaan parhaillaan toimintasuunnitelmia ja mietitään askelmerkkejä tulevaan.

Kirkko on monella tavalla kotoisa paikka erilaisen elämänkokemuksen jakamiselle tulevaisuudessakin. Muuttolintujen lähtölaulun kaikuessa taivaalla voimme tallettaa toivonpisaroita mahdollisimman hyvään tulevaan. Vahvistetaan toivoa, istutetaan omenapuita ensi keväänä, asetutaan vierelle ja kuljetaan toisiamme kannatellen yhteistä matkaa. Suunnataan levolliseen huomiseen – aina voi tapahtua jotain hyvää. Jumala on kanssamme kaikenlaisina aikoina.

Annika Meskanen
Lappeen seurakunnan diakoni

Jos metsään haluat mennä nyt




”Jos metsään haluat mennä nyt, Sä takuulla yllätyt” Kipparikvartetti lauloi aikoinaan. Näin kävi minullakin. Onneksi mukana oli muutama ylimääräinen ämpäri ja poimuri. Viimeksi kun kävin kesän pahimpien helteiden jälkeen, mustikat olivat pieniä ja sitkeästi kiinni varvuissaan. Ei niistä oikein poimittaviksi ollut. Ajatus oli, että taitaa jäädä mustikat tältä vuodelta poimimatta. Mutta kesän jäädessä taakse palasivat sateiset ja viileämmät säät. Ja sade teki luonnolle hyvää. Kasvit elpyivät, osansa saivat mustikat ja puolukat, sienetkin. 

Yllättyä voi siis, ja monella eri tavalla. Oma yllättymiseni oli mitä suurimmissa määrin myönteinen ja iloinen. Hikihän siinä tulee, kun sankoa täyttää. Ei ne marjat itsekseen mukaan tule. Kyllä jokainen täytyy mukaan poimia. Ehkäpä se miten yllättyy, on kiinni omasta mielestä. Jos en olisi metsään mennyt, ei tuolle yllätykselle olisi paikkaa ollut.

Voisiko olla niin, että voisimme pienellä vaivannäöllä ja työllä luoda elämäämme ja toinen toisillemme mahdollisuuksia hyviin yllätyksiin. Laulun sanat puhuvat viisasti halusta. Jos ei ole tai synny halua mennä, ei myöskään synny mahdollisuutta yllättyä, ja yllättyä iloisesti. Ehkä yllättymisen paikkoja ja kohtia voisi löytää lähempääkin. Ja jos ajatusta kehittelisi vähän eteenpäin, oman itsemme ulkopuolelle. Voisinko minä yllättää jonkun iloisesti? Keitä ihmisiä minun perheessäni ja lähipiirissäni tai vähän kauempaa on, jotka tarvitsevat iloista yllätystä. Pienen häivähdyksen siitä kristillisestä todellisuudesta, että elämä on Jumalan hyvää lahjaa meille. Että kohtaisimme ja näkisimme toisemme lähimmäisinä. Voisiko pieni yllätys olla ystävällinen puhe ja toisen huomioiminen sanoilla, jotka eivät vähättele tai toivo toiselle pahaa.

Jeesus, ainakin mikäli evankelistoja on uskominen (ja muuta lähdettä meillä ei ole) oli kyvykäs yllättämään. Voisimmeko siis mekin yllättää toisiamme tavoilla, joissa Taivasten valtakunta olisi edes pienen hetken totta meidän keskellämme?

Mika Lehtola
Lappeen kirkkoherra

Yhteinen vastuu ikääntyneistä

Työelämän jälkeen eniten on yllättänyt köyhyys. Tämä on monen suomalaisen kokemus. Ikääntyminen ei ole vain töistä vapaalle pääsyä tai mainoskuvissa näkyvää jälkipolvista iloitsemista vaan usein talouden kanssa kamppailua. Monelle vanhuuteen liittyvät köyhyys, yksinäisyys ja terveyden heikkeneminen. Vielä kun yksi ja sama ihminen kohtaa nämä kaikki, uhkana on monenlainen syrjäytyminen. Liian moni joutuu kohtaamaan näitä asioita ikääntyessään. 

Tämä todellisuus otetaan vakavasti vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksessä. Varoja kerätään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten auttamiseksi Suomessa ja maailmalla. Taloudellinen niukkuus ja ylivelkaantuminen ovat lisääntyneet vanhusten keskuudessa. Taloudelliset vaikeudet saattavat johtaa siihen, että omasta terveydestä huolehtiminen ei ole mahdollista. Vähät rahat eivät tunnu riittävän edes välttämättömien lääkkeiden hankintaan, saati terveelliseen ruokaan.  Köyhyydestä seuraa usein sosiaalista syrjäytymistä ja yksinäisyyttä, kun rahat eivät riitä yhteisiin rientoihin ja harrastuksiin.

Yksinäisyys ei ole vähäpätöinen asia. Tutkimusten mukaan yksinäisyys on kaksi kertaa suurempi riski ennenaikaiselle kuolemalle kuin ylipaino. Yksinäisyys aiheuttaa muun muassa masennusta, ahdistusta ja jopa itsetuhoisuutta. Koronavirusepidemia on entisestään korostanut vanhusten yksinäisyyden kokemuksia. Lisääntyvä digitaalisuus aiheuttaa myös vanhusten syrjäytymistä. Nuorille uuden oppiminen on luontevaa. Iäkkäämmillä uusien asiointivälineiden ja tapojen omaksuminen vaatii paljon enemmän työtä. Tähän kaikki eivät enää kykene, eivät ainakaan yksin.

Yhteisvastuukeräyksen kautta on mahdollisuus osaltaan ehkäistä tätä ikävää kehitystä. Puolet Suomeen kohdistettavista keräystuotoista jaetaan kotimaisille erityiskohteille. Yksi kohde on kansanopistoverkosto, jossa toteutetaan maksuttomia digitaitoja ja taloudenhallintaa edistäviä koulutuksia ikäihmisille vuodesta 2022 alkaen.

Yhteisvastuukeräys on tapa auttaa vaikeuksiin joutuneita vanhuksia. Se on myös yksi vastaus koronaepidemian ikäihmisille aiheuttamiin ongelmiin. Yhtä tärkeää on se, että lähipiirissämme otamme huomioon ikääntyvät ja yksinäiset. Yhteyden pitäminen, kuulumisten kysely ja elämänkokemusten jakaminen luovat yhteyttä.

Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa

Löydät täältä tiedot, miten voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen. Lue tästä, miten voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen hankkimalla omalla kasvokuvallasi varustetun pahvihahmon kirkonpenkkiin.

Ilmoittautuminen Lappeenrannan ev.lut. seurakuntien varhaiskasvatuksen päiväkerhoon ja pikkukerhoon käynnissä!

Katso varhaiskasvatuksen video!