Kesä on rippikoulujen aikaa

12.8.2024, Pasi Riepponen

Risti Kesärannassa

Salvadorilainen Sanctus-risti Kesärannan rannassa. Kuva: Jukka Kosonen

Olin tänä kesänä yhden rippikoululeirin ohjaajana. Leirijaksoa vietimme Kesärannan leirikeskuksessa Joutsenossa. Meille sattui sään puolesta kesän upein viikko. Lähes joka päivä paistoi aurinko ja lämpötila oli hellelukemissa. Saimaalta puhaltava tuuli kuitenkin viilensi mukavasti ja useimmiten ei tuntunut liian kuumalta.

Alun varovaisen ja odottavan tunnelman jälkeen ilmapiiri vapautui upeasti ja yhteishenki oli hyvä. Minusta vaikutti siltä, että meillä oli erittäin hyvä leiri yhdessä. Viimeisen illan messu ja tuohusten laskeminen hiekkaristiin olivat mieleenpainuvia kokemuksia.  

Kesärannan leirikeskuksen sijainti seesteisellä maaseudulla takasi myös sen, että koko viikon aikana saimme olla todella rauhassa. Öisin ei ollut yhtään mopokuskia, ilotulitusrakettia tai mitään muutakaan häiriötilannetta. Tästä olimme hyvin kiitollisia.

Leirille on aina jännittävää lähteä, oli sitten lähdössä ensimmäistä kertaa rippikoululeirille tai vaikka taustalla olisi useita leirejä. Leiripaikka saattaa olla vieras, mukana on ihmisiä, joita ei kovin hyvin tunne, päiväohjelma on aika tiivis ja se, että ollaan koko ajan koolla isolla porukalla, voi myös olla välillä väsyttävääkin.

Kouluissa on tänä päivänä melko vähän uskonnon opetusta ja monissa kodeissa kristilliset perinteet saattavat olla vieraita. Rippikouluun tullaan nykyään hyvin erilaisista lähtökohdista. Joillekin nuorille kristillisen uskon perusasiat ovat tuttuja ja hyvin hallussa. Toiset taas lähtevät rippikouluun ikään kuin lähtöruudusta ja moni asia kristilliseen uskoon liittyen on heille uutta tietoa. Tämä tuo haasteita siihen, minkälaista opetusta rippikouluissa pidetään.

Viikon opetusjakson aikana opiskellaan kristinuskon ydinkysymyksiä. Viikon leiri on melko lyhyt aika, mutta sinä aikana ehtii hieman puhua siitä, mitä kristillinen usko on, ja opetella elämään toisten kanssa. Rippikoulu ei ole vain asioiden ulkoa opettelua, vaan sen tarkoitus on siinä, että nuoressa herää kiinnostus ottaa itse asioista selvää.

Rippikoulun ohjaajien tarkoituksena on tarjota nuorille turvallinen ympäristö, jossa he voivat olla omana itsenään sekä tutustua kristilliseen uskoon ja siihen, mitä on elää kristittynä tässä maailmassa.

Tänä kesänä on ollut ikävällä tavalla kohuja rippikouluihin liittyen. Kaikesta huolimatta on hyvä muistaa, että Suomessa pidettiin tänä vuonna kymmeniä ja kymmeniä rippikouluja, jotka sujuivat ilman kohuja ja olivat nuorille hyviä sekä turvallisia kokemuksia.

Kirkon tekemien tutkimusten mukaan rippikoulu saa tänä päivänä nuorilta erittäin hyvät arvosanat. Meidän tehtävänämme on varmistaa, että hyvä taso säilyy, ongelmia ei vähätellä ja niihin puututaan heti.

Minusta rippikoulussa on onnistuttu ainakin joissakin tavoitteissa, jos nuorelle jää siitä hyvä kokemus, jos hän voi kokea olevansa Jumalalle tärkeä ja mikäli nuori tuntee, että usko Jeesukseen pelastaa ja vie lopulta taivaan kotiin.