Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
1980-luvun alussa työtoverini pyysi minua mukaan raamattupiiriin. Olin jo jonkin aikaa tuntenut Jumalan kutsuvan ja näin kuin matalan kynnyksen kautta pääsin muiden kanssa tutkimaan Raamattua. Vaikka olin janoisena ja nälkäisenä lukenut Raamattua yksin, en kuitenkaan ollut päässyt niin syvällisesti paneutumaan sanaan kuin nyt yhdessä isommalla joukolla. Tänä päivänä, 40 vuotta myöhemmin, olen edelleenkin saman joukon kanssa raamattupiirissä. Olen kiitollinen, että olen löytänyt tämän ystäväpiirin ja kiitollinen jokaisesta, joka on piirissämme mukana.
Kun yhdessä luemme ja keskustelemme lukemastamme, on monta kertaa huomannut, miten sanasta löytyy aina uutta. Vaikka Raamattu on tullut luettua kannesta kanteen ja monia tekstejä useitakin kertoja, ihmettelee monta kertaa, että onko tässäkin jakeessa näin, en ole ennen huomannutkaan. Rikasta ja puhuttelevaa sanomaa löytyy niin Vanhasta kuin Uudesta testamentista. Jeesuksen jumalallinen persoona ja Hänen ilmestymisensä on kuvattuna Raamatun ensimmäisestä sanasta sen viimeiseen. Hän on tämän kirjan ”punainen lanka”.
Monta kertaa ihmettelemme myös sitä, miten monitasoinen Raamattu on. Yhdessä sanaa tutkiessa huomaa yksi yhden ja toinen toisen asian. Käytämme apuna eri teologien ja asiantuntijoiden selitysteoksia ja myös Hetkinen -raamatunlukijain opasta. Yhteinen esirukous aloittaa ja päättää kokoontumisemme, sillä ilman Pyhän Hengen johtoa emme halua lukemista ja keskustelua aloittaa ja lopettaa. Raamattupiirissä on tärkeää, että kunnioitamme toisiamme rakkauden hengessä, ymmärrämme olevamme kaikki erilaisia persoonia, ja osaamme kuunnella, mitä toinen sanoo. Meidän tulee olla toistemme luottamuksen arvoisia, emmekä saa provosoitua, jos joku on eri mieltä kanssamme. Näin saamme oppia ja rakentua yhdessä.
Ensi syksynä ollaan Suomessa toteuttamassa Mediamissio 2022 -tapahtumaa. Mission tarkoituksena on tuoda evankeliumi jokaisen suomalaisen tietoon. Rukouksemme on, että mahdollisimman moni kiinnostunut saisi yhteyden johonkin kristilliseen seurakuntaan, löytäisi oman paikkansa seurakunnassa ja pääsisi omaan raamattu- ja rukouspiiriinsä. Jeesuksesta kiinnostunut tarvitsee oman kasvupaikan ja toivon todella, että jokaiselle kiinnostuneelle löytyisi oma piiri. Tälle missiolle toivotan kaikkea hyvää ja haastan kaikki rukoilemaan sen toteutuksen puolesta. Etsijöitä on varmasti.
Odotan myös omalta seurakunnaltani ja seurakunnan jäseniltä aktiivisuutta ja avointa mieltä kohdata kirkkoon saapuvat. Yksin ei kukaan kestä, otetaan kaikki tutut ja tuntemattomat joukkoomme ystävällisesti ja huomaavaisesti. Ei jätetä ketään yksin ilman omaa tehtävää seurakunnan toiminnassa. Seurakuntalaisena odotan, että meille löytyisi mielekästä tehtävää jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan toiminnoissa. On myös hyvä huomioida, että toiset ovat käden taitajia ja toiset omaavat toisenlaiset taidot ja kyvyt.
Rukoilemme, että missiosta seuraa kirkkoomme uutta elämää ja uusia raamattupiirejä.
Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen”. Luukas 10:2
Maija-Liisa Kasanen
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä