Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
En tiedä, pitääkö otsikon väittämä paikkansa, mutta näin olen kuullut sanottavan. Kuoro on koko elämän juttu. Sen voit aloittaa aivan pienenä ja jatkaa lähes niin kauan kuin jalat kantavat (ja vähän senkin jälkeen). Suurimmaksi osaksi aloittamisen määrittelee into laulaa ja sitten voidaan lähteä katsomaan oman kunnan, seurakunnan tai muun toimijan tarjontaa. Kuorolaulun on myös tieteellisesti todistettu parantavan hyvinvointia ja lisäävän jopa elinvuosia. Näin uutisoi mm. Yle vuonna 2014. Kuoro on parhaimmillaan kiinteä yhteisö, joka tukee kanssalaulajiaan kaikissa elämän vaiheissa. Musiikin ja yhdessä tekemisen voima toimii hoitavana elementtinä osana omaa elämää.
“Parasta kuorossa laulaminen on, kun saa olla osa suurempaa kokonaisuutta, jossa lopputulos on paljon enemmän kuin osiensa summa. Että saa olla mukana jossain, jota itse ei yksinään voisi mitenkään saada aikaan. Olla mukana toteuttamassa jotain kaunista. Kuorossa oppii toimimaan tiimissä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ja laulaminen saa aina endorfiinit virtaamaan elimistössä!”
“Mukava ja antoisa harrastus. Oppimisen haastetta ja onnistumisen iloa.”
Lappeenrannan seurakunnissa toimii lukuisia erityylisiä ja eri-ikäisille tarkoitettuja kuoroja. Esimerkiksi meillä Lappeen seurakunnassa toimii viikoittain neljä erilaista kuoroa:
Kirkkokuorot toimivat Lappeen ja Ylämaan alueilla. Kirkkokuoro esiintyy useita kertoja vuoden aikana ja on tiiviisti mukana seurakunnan arjessa ja pyhässä. Kirkkokuorotoiminta on tarkoitettu kaikenikäisille, vaikka suurin osa jäsenistöstä taitaakin olla eläkeläisiä. Yhtenä johtajana toimii Heidi Harju.
Sunnuntailaulajat on Nuijamaalla toimiva naiskuoro, joka kokoontuu noin joka toinen viikko. Tässä kuorossa laulu ja nauru kaikuu. Esiintymisiä heillä on muutaman kerran syksyllä ja muutaman kerran keväällä. Kuoroa johtaa Heidi Harju.
Lappeen kuoro on opiskelu- ja työikäisten kamarikuoro, joka kokoontuu torstaisin klo 18 Lappeen srk-salilla Riina Töllin johdolla. Kuoro esiintyy n. 6–10 kertaa vuoden aikana. Kuoron ohjelmisto koostuu pääosin hengellisistä lauluista. Toisinaan soitamme yhdessä myös käsikelloja. Nuotinlukutaito ei ole välttämätön. Mukaan pääsee koelaulun kautta.
Lappeen nuorisokuoro on 13+-vuotiaille nuorille suunnattu kuoro, joka harjoittelee torstaisin klo 16 Lappeen seurakuntasalilla Riina Töllin johdolla. Kuoron ohjelmisto koostuu hengellisistä 1–3-äänisistä lauluista.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Kysy rohkeasti lisää kuoroista ja kuorolaulamisesta kanttoreilta.
Lappeen seurakunnan kanttorit
Riina Tölli riina.tolli@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä 0403126610
Heidi Harju heidi.harju@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä 0403126611
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä