Kirkon tehtävä on aina ollut pitää heikommista huolta lähellä ja kaukana. Viljele ja varjele luomakuntaa. Pidä huolta heikommassa asemassa olevista. Pidä katseesi ja mielesi suunnattuna Jumalaan, joka haluaa sinun, lähimmäisesi ja koko luomakunnan parasta. Käskyistä tärkeimmät on kiteytetty Jeesuksen sanoihin: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden Raamatusta nousseiden ohjeiden edessä tunnemme itsemme monesti riittämättömäksi. Aina ei rakkautta, eikä edes tahtoakaan löydy toisen ihmisen huomioimiseen hänen parhaakseen. Epäilys myös kaihertaa: auttaako minun tekemiseni mitään tässä suuressa maailmassa? Onko tekemisilläni oikeasti mitään merkitystä?
Pienistä puroista tulee suuria virtoja. On hyvä kuitenkin miettiä päivittäisiä valintojamme tasauksen kautta, niin että valintamme kestäisivät maantieteelliset ja sukupolvien rajojen ylittämisen, että kaikilla olisi hyvän elämän edellytykset nyt ja tulevaisuudessa.
Seurakunnissamme annetaan kastelahjaksi puuntaimi seurakunnan uusille jäsenille saatesanoin: Kotiseurakuntasi on hankkinut kasteesi kunniaksi puuntaimen, jonka istuttamisesta vastaa Suomen Lähetysseura. Taimi istutetaan Aasian alueille, joissa paikalliset ovat sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjumiseen. Nämä taimet antavat toivon tulevaisuuteen. Lappeenrannan seurakuntayhtymä on myös ympäristödiplomiseurakunta, joka on sitoutunut kehittämään toimintaansa ympäristön kannalta jatkuvasti paremmaksi ja olemaan kaikessa toiminnassa ympäristövastuullisempi. Toivon Ikkuna maailmalle -kaupalla myydään luomu/Reilun kaupan tuotteita ja kaupalla keitetään kahvit Reilun kaupan kahvista. Muitakin esimerkkejä löytyisi, kuinka olemme kirkkona sitoutuneet pitämään huolta toisistamme ja ympäristöstämme.
Kristuksella ei ole nyt maan päällä muuta kuin teidän ruumiinne, ei muuta kuin teidän kätenne, ei muuta kuin teidän jalkanne. Teidän silmistänne tulee näkyä Kristuksen rakkaus maailmaa kohtaan, teidän jalkojenne avulla hän kulkee tekemässä hyvää, teidän käsillänne hän nyt siunaa ihmisiä." - Avilan Teresa
Jeesus lähetti meidät kristityt maailmalle hänen käsikseen ja jaloikseen. Se on evankeliumin, ilosanoman kertomista siellä, missä sitä ei olla vielä kuultu. Se on leivän jakamista heille, joilla ei sitä ole. Se on rauhan rakentamista sinne, missä on epäsopua. Se on toivon tuomista sinne, missä huominen pelottaa.
Rakas taivaallinen Isä, anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Siunaa päivän tehtävämme. Ravitse meidät ruualla. Virkistä vedellä. Vahvista sanallasi. Aamen.
Maarit Berg
Lappeenrannan ja Lappeen seurakuntien lähetyssihteeri
https://felm.suomenlahetysseura.fi/tasaus/