Mitä sinulle kuuluu tänään?



On hyvä uskoa ja luottaa siihen, että elämässämme on monia asioita, joita Jumala on meille antanut. Tästä syystä elämän merkityksellisyyttä on joskus hyvä pysähtyä pohtimaan. Minulle se hetki koitti tänään. Kalenterini välistä putosi tämä kuva, jossa Jeesus asettaa ehtoollista lapsille. Mitä tämä kuva minulle merkitsee?

Olen saanut kasteen lahjan. Olen käynyt pyhäkoulussa ja laulanut kirkon lapsikuorossa. Enää sitä ei tosin uskoisi. Olen oppinut rukoilemaan niin, että suurin toiveeni on Isä meidän -rukouksen kohta: "Tapahtukoon Sinun tahtosi". Olen käynyt rippikoulun ja konfirmoitu. Silti aloittaessani työt seurakunnalla oloni oli tyhjä.

Olin puoli vuotta aiemmin valmistunut sosionomiksi (AMK) ja jostain ihme syystä istuin työhaastattelussa diakoniatyöntekijän sijaisuuteen. Tuntui, etten ymmärtänyt uskon asioista yhtään mitään. Olin saanut arvokasta työkokemusta aiemmista työpaikoistani ja harjoitteluista, joten pieni palanen oli kohdallaan. Silti paljon puuttui.

Hiljalleen palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Sen verran muistin, että "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi ja Herraa yli kaiken." Monessa sopassa keitettynä olin saanut lahjan rakastaa ja arvostaa elämää, sekä tuntea empatiaa lähimmäisiäni kohtaan. 

Jeesus oli maailman tunnetuin diakoniatyöntekijä, vaikka sitä nimitystä hänestä tuskin käytettiin. Jeesus kohtasi kaikenlaisia ihmisiä ja auttoi heitä kokonaisvaltaisesti, arvostelematta. Myös diakoniatyöntekijä auttaa ja tukee taustoista tai tilanteista riippumatta ja niistä huolimatta. 

Apua ja tukea on monenlaista, mutta huomasin, että tärkein asia, mitä voin tehdä, on kysyä: "Mitä sinulle kuuluu tänään?" Tuo kysymys ja Jeesuksen opit ennakkoluulottomuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta ovat kannatelleet minua läpi sijaisuuteni.

Seurakunnassa olen todella kokenut saavani tehdä työtä, jolla on tarkoitus. Olen saanut kulkea rinnalla iloissa ja suruissa. Jumalan tahto toteutuu meissä silloin, kun hyödynnämme elämässämme niitä lahjoja, joita meille on annettu. 

Kuva merkitsee minulle ääretöntä lähimmäisenrakkautta. 
”Rukoile niin kuin osaat, sillä rukoileminen ei ole sitä, että ajattelee paljon, vaan sitä että rakastaa paljon.” Teresa Avilan, Jeesuksen Teresa

Mervi Karhula
Vs. lähetyskasvatussihteeri, ent. vs. diakoniatyöntekijä
Sammonlahden seurakunta

Päivän sana ja miete

Outi Apell 
Kappalainen
Lappeenrannan seurakunta

Siunauksen saattelemana kohti syksyä

Olemme pikkuhiljaa palamassa normaaliin arkeen. Suurin osa meistä on jo kesälomilta palanut töihin tai opiskelemaan, mutta monet nauttivat vielä lomapäivistä täysin siemauksin. On myös niitä, jotka iloitsevat, kun saa olla pitkästä aikaa töissä. Osalla kesä on kulunut uutta työtä etsien tai eläkkeellä ollen. Luonnossa liikkumisesta on tullut monille meistä rauhan, ihmettelyn ja voimaantumisen paikka. Siellä, jos missä saa Jumalan läsnäolo hoitaa kauneudella ja ihmeillä! Onneksi yhtä ja oikeaa tapaa viettää kesää ei ole. Toivon, että meistä monet voisivat katsoa kesään kuitenkin kiitollisin ja hyvillä mielin! Monille meistä kesä on tuonut mukanaan perhejuhlia, kuten ristiäisiä, rippijuhlia ja häitä. Näissä juhlissa Jumalan siunaus ja rakkaus ovat saaneet ravita meitä monin eri tavoin. Ja mikä tärkeintä, on saanut iloita pitkästä aikaa läheisten ja ystävien kohtaamisista.

Mukaan mahtuu myös niitä juhlia ja tilanteita, joissa on pitänyt luovia ja mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ettei syntyisi ikävia konflikteja.  Näissä hetkissä olemme tarvinneet erityisesti korkeimman antamaa viisautta ja itsehillintää. Voi myös olla, että keväällä asettamasi tavoitteet tekemättömien töiden listalla on taas kerran jäänyt toteutumatta? Ehkäpä tärkeämpää on ollut antaa aikaa viettää ns. ”lomapäiviä”, jolloin on antanut itselle ja muille luvan olla tekemättä yhtään mitään.  Sillä niitäkin päiviä meidän sielumme ja kehomme tarvitsee. Näissä hetkissä on armollinen Jumala tarjonnut kättä sinulle, sanoen lempeällä äänellä: ”Saat anteeksi ja voit aloittaa kaiken alusta”.

Tämä kesä on voinut näyttää sinulle myös elämän varjopuolia, kun oikein mikään ei ole mennyt omien suunnitelmien mukaan tai olet kohdannut luopumisia, tai sairauksista on tullut jokapäiväinen voimia ja elämänhaluja nakertava tuttava?  Kivuliainta kohdallasi on ollut, jos olet joutunut saattamaan rakkaan läheisen haudan lepoon. Näissäkin syvissä vesissä et ole ollut yksin, vaan iankaikkiset käsivarret ovat kannatelleet sinua, antaen voimia eteenpäin.

On hyvä muistaa, että täydellistä kesää ja elämää ei ole olemassakaan. Ei edes ihmisillä, jotka tuovat itseään esillä muokatuilla postauksilla somessa, kuinka elämä on täydellistä ja ihanaa… Totuus on kuitenkin se, että täydellisyyteen yllämme vasta, kun olemme ylittäneet rajan ja astuneet ikuisuuteen. Saamme olla nyt ja tulevaisuudessa keskeneräisinä ja epätäydellisinä Jumalan luomina ihmisinä, eikä meidän tarvitse kilpailla kuin itsemme kanssa. Juuri näihin hetkiin Vapahtaja ojentaa kätensä, lempeällä äänellä sanoen sinulle, että ”olet saanut anteeksi ja voit aloittaa kaiken alusta”!

Kun kesä alkaa näyttää ensimmäisiä syksyn merkkejä pimenevien iltojen ja viilenevien säiden myötä, voimme hyvillä mielin jättää menneen kesän taaksemme niin iloineen kuin suruineen ja ottaa rohkeasti uusia, ehkä ennenkokemattomia askeleita kohti syksyä. Ehkäpä, jossakin tulevaisuudessa tai jo tulevana syksynä, meitä odottaa uusi, mielenkiintoinen ja helpompi elämänvaihe? Ehkä meille avautuu mahdollisuus tehdä omassa elämässämme jotain rohkeaa, esimerkiksi hyppäämällä oravanpyörästä edes hetkeksi tai ottamalla aikalisän, pysähtyen ja kysymällä itseltämme, mitä seuraavaksi? Saamme jättää myös kaikki kysymyksemme ja huolemme Jumalalle, sillä hän lupaa auttaa ja tukea meitä kaikessa. Tärkeää on myös kysyä itseltämme, mitä hyvää voisin tehdä läheistemme, kuin tuntemattomien hyväksi?

Ehkä alkava syksy kutsuu sinut uuden äärelle, josta et ole osannut edes unelmoida?  Ehkä jokin kauan rukoilemasi asia saa viimein myönteisen vastauksen Jumalan suunnitelmissa tai huomaat, että olet mennyt eteenpäin epäonnistumisen, surusi tai kaipauksesi tiellä? Kukaan meistä ei vielä tiedä, mitä tuleva syksy tuo mukanaan. Mutta saamme kuitenkin jättäytyä kaikessa Jumalan hoidon ja huolenpidon alle. Hänen siunaavat ja varjelevat kädet ovat yllämme niin tänään, tulevana syksynä, kuin jokaisena elämämme päivänä!

Tuija Kokki
Diakoni
Lappeenrannan seurakunta

Kirkko monessa mukana


”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk 4: 18–19)

On ilo olla kirkossa töissä! 
Kirkko on niin monessa mukana täällä kotimaassa kuin maailmallakin.

Kirkon tehtävä on ollut alusta asti olla lähettävä kirkko. Ei siis vain oman seurakunnan turvallisissa ympyröissä viihtyvä yhteisö, vaan tehtävään on kuulunut Ilosanoman viemistä rohkeasti eteenpäin sinne, missä Jeesusta ei vielä tunneta. Tähän tehtävään meillä on Jumalan valtuutus, joka löytyy tutusta lähetyskäskystä Matt. 28: Minulle on annettua kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ja Hänen lupauksensa: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.  Lappeenrannan seurakunnilla on nimikkokohteita/-lähettejä tällä hetkellä 18 eri maassa, eli saamme olla monessa mukana. 

Uusin Lappeenrannan seurakuntien nimikkokohde/yhteistyökumppani on Kambodžan pieni, vuonna 2016 perustettu luterilainen kirkko, jossa on tällä hetkellä kolme seurakuntaa. Kirkko on aktiivinen toimija vähävaraisten perheiden parissa. Saamme olla Suomen Lähetysseuran kautta antamassa vahvistavaa tukea tälle kirkolle, jotta se tulevaisuudessa voisi toimia entistä itsenäisemmin luterilaisena kirkkona Kambodžan yhteiskunnan hyväksi ja viedä ilosanomaa siellä eteenpäin sanoin ja teoin. Eräänä päivänä olla myös itse kirkkona lähettämässä työntekijöitä eteenpäin.

Kambodža on yksi maailman köyhimmistä maista. Levoton ja väkivaltainen menneisyys on hidastanut maan kehittymistä. 1970-luvun lopulla vallinnut hirmuhallinto jätti syvät jäljet perheisiin, kun lähestulkoon yksi sukupolvi murhattiin. Mukana katosi tietotaito käsitellä tunteita, vaikeita kysymyksiä, lasten kasvatusta ja parisuhdetta. Tänä päivänä monet perheet ovat rikkinäisiä.

Kambodžan noin 15 miljoonasta asukkaasta lähes puolet on alle 18-vuotiaita. Köyhyyden vuoksi monilla lapsilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta käydä koulua. 

Lähetysseura panostaa Kambodžassa erityisesti kirjallisuus- ja lukutaitotyöhön. Tavoitteena on parantaa vähemmistökansojen yhteiskunnallista asemaa ja elinoloja. Työtä tehdään lisäksi orpokotien kehittämisen, perhetyön sekä seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan ehkäisyn parissa. ( Kambodža - Suomen Lähetysseura (suomenlahetysseura.fi) )

Nuori, 5 v. vanha Kambodžan luterilainen kirkko on monessa mukana omassa maassaan. Teo-logista opetusta tuetaan ja uusien seurakuntien synnyssä avustetaan, mutta samalla kirkko on jo vahvasti tarttunut kiinni arjen haasteisiin ja haluaa olla kertomassa Ilosanomaa muillekin: kirkko auttaa, sain kirkolta apua. Kirkon konkreettinen apu on monille perheille ja naapureille suuri viesti siitä, että Jumala rakastaa. Samalla herättää kiinnostuksen, kuka on tämä kristittyjen Jumala?

Kun katsoo kauas, saa uutta intoa työhönsä täällä. Jumala toimii ja kristinusko on edelleen maa-ilman suurin uskonto ja se leviää voimakkaimmin maailmassa. Kristuksen kirkko ei ole hiipu-massa, vaan Ilosanoma haastaa edelleen meitä kaikkia palvelemaan ja rakastamaan lähimmäisiä lähellä ja kaukana.

Tänä kesänä saimme olla kummitytön konfirmaatiossa Aholansaaressa, Nilsiässä. Konfirmaation jälkeen oli Paavon pirtissä perinteiset rippiseurat. Hämärässä pirtissä, mustuneiden kattohirsien alla oli vahvasti läsnä kokemus sukupolvien ketjussa olemisesta, siitä kuinka saamme olla täällä Pohjolassa osa esi-isien kristillistä ketjua ja kuinka saamme kulkea niissä rukouksissa, joita on puolestamme rukoiltu. Pirtissä on veisattu ja kuultu sanaa jo yli 150 vuotta. Siellä oli hyvä yhtyä virteen: Soi, virteni, kiitosta Herran. Hän on hyvä, armollinen, on kätensä laupias, voimallinen. Ken armoonsa turvasi kerran, on riemuiten muistava sen. (vk 903, Siionin virret 133)

Maarit Berg
Lähetyskasvatussihteeri
Lappeen ja Lappeenrannan seurakunnat

Totuus ja harha

Tuota viikon aihetta kuvataan evankeliumikirjassa seuraavasti: ”Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen.”

Aihetta pohdiskellessani olin eksyä viikon Raamatun teksteihin. Totuus ja valhe, oikea ja väärä olivat mennä sekaisin. Tekstit ovat kyllä kovin elämänmakuisia, niissä puhutaan kateudesta, ohjataan kohtelemaan toista ihmistä kunnioittavasti ja rakentamaan elämä kallioperustalle. Mutta samanaikaisesti esimerkiksi väärin tehneestä ja harhaan kulkeneesta nostetaan mies, joka joutui juonittelun uhriksi, toki pahoitti mielensä ja kiivastui, mutta lopulta juoksi veljeään vastaan, antoi juostessaan, tai oli jo ennen juoksuun lähtöä antanut anteeksi. Katsotaanpa tekstejä hieman tarkemmin.

Psalmissa 92 (5–10, 13–16) kirjoittaja osoittaa luottamusta Jumalaan, mutta samalla hänen mieltään kaihertaa se, että jumalattomat näyttävät menestyvän, mutta hurskaitten kohdalla tilanne ei ole niinkään selvä. Kirjoittaja luottaa kuitenkin Jumalaan – vielä Hän hoitaa asiat kuntoon. Tutun kuuloisia ajatuksia tai toiveita, kuulostelee sitten omaa sisintään tai toisten kertomaa!

Profeetta Jeremia (7:1–7) puolestaan muistelee hetkeä, kun hän sai tehtävän Jumalalta. Hänen tuli mennä temppelin portille ja ohjata ihmisiä Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Tehtäväksiannon keskeisenä sisältönä oli julistaa: ”Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi.” Tuokin kuulostaa jokseenkin tutulta, toki myös tarpeelliselta muistutukselta kaikkina aikoina. 

Heprealasikirjeen (12:14–17) kirjoittaja jatkaa alkuun Jeremian kanssa samoilla linjoilla: tulee tavoitella rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkiä pyhitykseen, pitää huolehtia sitä, ettei kukaan kadota Jumalan armoa ja katkeruuden versoa ei pidä päästää kasvamaan ja tuottamaan turmiota. Sitten kirjoittaja heristää sormeaan. Hän muistuttaa siitä, että siveettömyys ja maailmallisuus vie tuhoon. Esimerkkinä tästä hän nostaa esiin Esaun, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa eikä, kirjoittajan sanoin, ”saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi”. Pysähdytäänpä tähän. 

Esau oli Iisakin ja Rebekan kaksoispojista vanhempi. Hänet kuvataan luonteeltaan suorasukaiseksi, mutta myös jalomieliseksi. Kaksoisveljeään Jaakobia hieman vanhempana hän oli esikoinen ja siksi isänsä perijä ja hänen elämäntyönsä jatkaja. Hänelle kuului myös siunaus, jonka isä hänelle ennen kuolemaansa antaisi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. 

Taitavana metsästäjänä Esau oli isänsä suosiossa, sen sijaan kaksoisveli Jaakob oli äitinsä suosikki. Kuulostaan ehkä jotenkin tutulta ja järkeenkäyvältä, mutta ei kuulosta hyvältä! Jo aikaisemmassa työssäni vankilapappina kohtasin tilanteita, joissa saman perheen lasten tiet olivat erkaantuneet kovasti toisistaan sen takia, että lapsilla oli kovin erilainen kokemus ja tulkinta siitä, ketä perheessä rakastettiin, ketä ei. Toiset menestyivät, jonkun osaksi tuli vankilatuomio. Esaun kohdalla ensimmäinen kompastuskivi oli se, että tultuaan yhdeltä metsästysretkeltä nälkäisenä kotiin hän ”myi” esikoisoikeutensa veljelleen yhdestä keittolautasellisesta. Myöhemmin hän vielä menetti isänsä siunauksen äitinsä juoniteltua tämän siunauksen Jaakobille. Tästä Esau tulistui ja uhkasi tappaa veljensä. Mutta juonittelu jatkui. Rebekka suostutteli miehensä lähettämään Jaakobin pois kotoaan ja maastaan ja näin veljesten välien selvittely jäi myöhempään.

Muutaman oppineen(?) teologin ja raamatunselittäjän teksteissä Esau nähdään huonona esimerkkinä ja uskovana. Häntä kiinnosti vain metsästys ja maalliset asiat. Hän ei välittänyt isästään. Hän ei välittänyt Jumalasta. Niinpä hän menetti sekä esikoisuutensa että siunauksen. Ja näiden ”herrojen” selitys jatkuu… Näin on vaarana myös meidän kohdallamme: maallisiin kiintymällä menetämme niin taivaallisen perintömme kuin siunauksenkin! He puhuvat samaan sävyyn kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja. Jotta näin ei kävisi, nämä raamatunselittäjät kehitelevät Esaun tapauksesta mutkikkaita selitysrakennelmia ja niiden johdannaisina ”perinnäissääntöjä”, joita noudattamalla on mahdollista välttää Esaun karu kohtalo. Mielestäni näitä tuskin tarvitaan. Ihan vaan rehti ja reilu peli riittää.

Tällaisen yksinkertaisen sairaalapapin näkökulmasta kertomus Esausta synnyttää nimittäin toisenlaisia mietteitä – eikä pelkästään siksi, että innokkaana metsästäjänä häneen on helppo samaistua. Totta on nimittäin se, että usein metsästysretkeltä tullaan kotiin reppu tyhjänä ja ”sudennälkäisenä”. Keitto kuin keitto maistuu – vaikka hieman ylihintaan. Mutta se, kun Esau ei saanut saalista ja joutui siksi tyytymään keittoon, ja sen seurauksena menetti perintöosansa ja vielä siunauksenkin äitinsä juonittelun tuloksena, nostaa kyllä ”karvat pystyyn”. Muuten… 1. Mooseksen kirjan mukaan, kun Rebekka lähetti Jaakobin viemään herkut ja leipomansa leivän Iisakille, hän puki tämän Esaun parhaisiin vaatteisiin ja peitti vuohennahalla hänen käsivartensa ja kaulansa, jottei Iisak tunnistaisi häntä, sillä Esau oli syntyjään karvainen toisin kuin Jaakob. Ja todesta meni – sokea isä tuli petetyksi ja Jaakob sai siunauksen! Mutta… Esausta en saa tässä kyllä mielessäni syyllistä mitenkään! Enkä myöskään jaksa uskoa, että meidän Jumalamme on samalla tavalla sokea ja petettävissä kuin Iisak.

Onneksi koko kertomus ei ole tässä. Ajastaan tuli veljesten välienselvittelyn aika. Jaakob ja Esau joukkoineen kohtasivat. Mitä tapahtui? Mooseksen kirjassa tapahtumaa kuvataan näin: ”Mutta Esau juoksi häntä vastaan, syleili häntä, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä, ja he itkivät” (1. Moos. 33:4). Ja mitä teki Jaakob? Puhutteli veljeään Esauta nimellä ”herrani” ja vaatimalla vaati, että Esau otti vastaan hänen lahjansa. Näin kohtasivat vihansa, pelkonsa ja katkeruutensa niellyt ja siunauksensa jakamaan valmis veljespari, joka halusi jättää elämänsä valheen ja väärän taakseen.

Viikon evankeliumitekstissä evankelista Matteus (7: 24–29) kirjoittaa kahdesta rakentajasta. Toinen rakensi kalliolle, toinen hiekalle. Toisen rakennus kesti, toisen ei. Esaun ja Jaakobin kertomus osoittaa, että ainakaan juonittelulle rakennettu ei kestä. Se kestää ehkä aikansa, mutta tulee myös aika, jolloin se, mikä on valheellisesti tai väärin rakennettu, pitää korjata. Valheelle ja vääryydelle rakentaminen on hiekalle rakentamista. Sen sijaan profeetta Jeremian julistus ohjaa rakentamaan kestävälle perustalle, kalliolle: ”Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi.” 

Ari Riuttaskorpi
Sairaalapastori

Kesällä on myös lupa levätä

Loman kynnyksellä ajatukset pyörivät ristiin rastiin. Loppuosa lomaa on edessäpäin ja siihen rauhoittuminen vaatii vaivansa. Tilanne on viime vuoden epävarmuuteen nähden monin verroin parempi ja saan rauhoittua lomalle. Aiempien vuosien tapaan olen kuitenkin sortunut suunnittelemaan lomalle enemmän sisältöä kuin todennäköisesti ehdin tehdä.
Lepo on pyhää, todetaan monesti. Ymmärrämmekö sen merkityksen vai piiskaammeko itseämme rästiin jääneillä asioilla lomallakin.

Viimeiset ajat ovat vaatineet veronsa ja vieneet voimiamme. Elämme edelleen epävarmoja aikoja, vaikka tilanne on viime kesää helpommin tai totutummin elettävissä. Edessä olevasta emme tiedä, joten lepo antaa voimia ja palauttaa toimintakykyämme.
Lepo on pyhää, jotta emme kuluttaisi itseämme kohtuuttomasti ja rikkoisi niitä lahjoja, jotka Jumala on syntymässämme meille antanut. Väsyneenä emme ole lähimmäisinäkään parhainta seuraa.

Korona-aikana olemme kuulleet monesti lauseen: Yhdessä me selviämme. Hyvä niin. Meitä kehotetaan Raamatussa myös toinen toistemme kuormien kantamiseen. Samoin kehotetaan lepäämään ja jättämään kuormamme Jumalan kannettavaksi. Keneltäkään ei odoteta kohtuutonta kantamista. Luottamusta siihen opettelen edelleen ja päästän toivottavasti irti itse rakennetuista taakoista.

Kannetaan edelleen toisiamme ja muistetaan esirukouksin Luojamme edessä. Yritetään nähdä asioissa enemmän hyviä puolia kuin huonoja. Kannustetaan ennemmin kuin kritisoidaan, lannistetaan tai katsotaan vahingoniloisena lähimmäisen kompurointia. Jeesuksen tähden saamme kokea armon omaksemme omissa taakoissamme ja rikkeissämme. Samalla saamme tulevaisuuden ja toivon. Siihen meidät on kutsuttu ja esimerkki annettu. Kaikkeen lahjaksi saatuun sisältyy velvoite hyvään ja kilvoittelevaan lähimmäisyyteen. Ei omin voimin vaan Luojamme kanssa.

Armollisen ja hyväksyvän ihmisen vierellä on hyvä elää nyt ja kaikkina aikoina.
- Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää. – Luukas 6:45

Diakoni Ari Tuomikoski 
Lappeenrannan seurakuntayhtymä /
Erityisdiakonia / Päihde- ja kriminaalityö