Ristikankaan kappeli

Ristikankaan kappeli

Lavolankatu 17, 53600 LAPPEENRANTA

040 312 6252

Lappeenrannan seurakuntien omistama Ristikankaan hautausmaa, joka sijaitsee pari kilometriä kaupungin keskustasta etelään, vihittiin käyttöön elokuussa 1932. Kesti kuitenkin neljännesvuosisadan ennen kuin hautausmaan pohjoisosaan valmistui siunauskappeli vuonna 1957.

Kappelin on suunnitellut professori Erik Bryggman. Saatuaan piirustukset valmiiksi hän menehtyi sairauden uuvuttamana vuoden 1955 lopulla. Bryggmanin entinen oppilas ja työtoveriarkkitehti Olli Kestilä jatkoi suunnittelutyötä kappelin valmistumiseen asti.

Ristikankaan siunauskappelissa on istumapaikkoja noin sadalle hengelle. Kappelin urut ovat Kangasalan urkutehtaan käsialaa ja niissä on kahdeksan äänikertaa. Sisäänkäynnin puoleisesta päädystä löytyy kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen reliefi "Seppelöidyt äidit", joka on vuodelta 1960.

Siunaustilaisuuksien lisäksi kappelissa pidetään jumalanpalveluksia ja hartauksia. Kappeli on toiminut myös konserttitilana.

Kappelissa on istumapaikkoja n. 100:lle henkilölle.

 

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

la 4.11. klo 12.00

Lavolankatu 17, 53600 LAPPEENRANTA