Vanha hautausmaa

Vanha hautausmaa.

Kauppakatu 73, 53100 LAPPEENRANTA

040 312 6252 työnjohtaja

040 312 6255 seurakuntamestari

Vanha hautausmaa sijaitsee Tykki-Kiviharjun kaupunginosassa, aivan Lappeenrannan keskustan tuntumassa, toisen kaupungin pääkadun, Kauppakadun, varrella.

Nimensä mukaisesti vuonna 1887 käyttöön otettu Vanha hautausmaa on vanhin Lappeenrannan tällä hetkellä käytössä olevista hautausmaista. Hautausmaata on laajennettu kertaalleen vuonna 1934, jolloin se sai eteläreunaansa Armilan koulun ja Ratakadun puoleisen lisähauta-alueensa. Hautausmaalla ei ole erillistä uurnahauta-aluetta, vaan uurnat voidaan haudata arkkuhautapaikkoihin.

Hautausmaan pinta-ala on n. 4,5 ha, ja se on kokonaisuudessaan käytössä. Vanhalle hautausmaalle haudataan vuosittain n. 50-60 vainajaa.

Hautausmaa on tasaista kangasmaata, ja sen valtapuustona on sen vanhimmassa, Kauppakadun puoleisessa osassa mänty ja suuret, ikivanhat vaahterat, kun taas uudemmalla lisähauta-alueella vallitsevat koivut. Hautausmaan vanhimmalle, Kauppakadun puoleisen pääportin välittömässä sijaitsevalle osalle leimaa antava piirre on suurten vaahteroiden ja mäntyjen varjoissa seisovat vanhahtavat, kapeat ja korkeat hautapaadet massiivisten reunakivihautojen päissä, sekä muutamat metalliaitojen tai kivitolppien ja ketjun ympäröimät vanhat haudat. Uusimmat, aivan hautausmaa-alueen keskellä sijaitsevat hautaosastot ovat puolestaan moderneita nurmipintaisia hautarivistöjä.

Hautausmaalta löytyy neljä vuoden 1918 kansalaissodassa menehtyneiden punaisten yhteishautaa, joiden muistopaasissa on teksti ”1918. Teitä muistaen. Lappeenrannan seudun työväestö”, yksi pääkäytävän pyöreän keskusaukean laidalla, toinen Tykin kaupunginosaan rajoittuvan läntisen kivimuurin tuntumasta, kolmas ortodoksisen hautausmaan ja vanhan hautausmaan välisen kivimuurin luota, vuonna 1934 käyttöön otetun lisähauta-alueen kulmalla, sekä neljäs vanhan kellarin ja Armilan koulun puoleisen keltaisen varastorakennuksen puolesta välistä.

 

Pysäköinti

Pysäköintitilaa kaupungin puristuksiin jääneellä hautausmaalla on sangen rajallisesti; pääportin tuntumassa, sen ulkopuolella on tilaa käytännössä vain neljälle autolle. Hautajaisten yhteydessä on mahdollista hetkellisesti pysäköidä 2-4 lähimpien omaisten autoa myös pääportin sisäpuoleiselle pääkäytävän levikkeelle. Muilta osin on hautausmaalla vierailijoiden haettava pysäköintipaikkaa lähikortteleiden yleisiltä pysäköintipaikoilta.

Esteetön kulku Esteetön kulku
Pysäköinti Pysäköinti