Uutislistaukseen

Koronavuosi supisti lumikirkon lumiristiksi

Seurakuntayhtymän vapaaehtoisjoukko rakensi tänä vuonna lumiristin lumikirkon paikalle Linnoitukselle.

Lumiristin rakennustyöt.

Lumiristin rakennustyöt Linnoituksella.

Monina talvina on Linnoitukselle noussut seurakuntayhtymän toimesta lumikirkko perinteiselle Lapveden kirkon paikalle. Kyseisellä paikalla sijaitsi kirkko 1500-1700-luvuilla, josta muistona paikalla on muistomerkki.

Lumikirkon rakentamisella on sääolosuhteilla ollut suuri merkitys. Rakentaminen vaatii pakkaslunta sekä pakkasta sekä sankan vapaaehtoisjoukon. Yleensä mukana on ollut reilu kymmenen vapaaehtoista.  Tänä vuonna sääolosuhteet olisivat olleet otolliset, mutta koronatilanteen vuoksi suuritöistä lumikirkkoa ei rakennettu kokoontumis- ja käyttörajoitusten vuoksi. - Lumikirkon käyttökapasiteetti olisi jäänyt harmillisen pieneksi, tuumii projektia koordinoiva kirkkoherra Juha Eklund.

Seurakuntayhtymässä haluttiin kuitenkin paikalle luoda paikka omaa hiljentymistä tai pienimuotoisia ulkoilmahartauksia varten. Tämän vuoksi pieni 6 hengen vapaaehtoisjoukko rakensi paikalle lumiristin lumienkeliveistoksineen. Lumiristillä palaa koko ajan kynttilä ja paikka on myös valaistu, joten paikalle voi hyvin mennä myös illalla. Eklund toivookin, että lumiristi toimii ihmisille oman hiljentymisen paikkana. 


(kuva: Eija Fabritius)


Suunnitelmissa on tehdä alueelle myös pieniä mäenlaskupaikkoja lapsille.

Lumiristin käyttöönotto suoritettiin su 24.1. klo 18 pienimuotoisesti kokoontumisrajoitusten vuoksi. Käyttöönotto videoidaan Lappeenrannan seurakuntayhtymän Facebook-sivuille. Mukana käyttöönottotilaisuudessa ovat rakentajat kirkkoherra Eklundin johdolla. Tilaisuuden juhlavuutta lisää Lumiristiä ja sen käyttöönottotilaisuutta varten kirjoitettu runo, jonka lausuu kirjoittaja Jukka Lehtinen. Lehtinen on lumikirkkoidean isä ja Sammonlahden entinen kirkkoherra.

Lisätiedot:
kirkkoherra Juha Eklund
p. 040 312 6500juha.eklund@evl.fi

Linnoituksen lumienkelin veistivät Lappeenrannan kuvataidekoulun n. 11-vuotiaiden ryhmä. (kuva: Eija Fabritius)

2021-01-22 15:35:00.0