Uutislistaukseen

Lappeenrannan seurakunnat mukana Nuku yö ulkona -tapahtumassa 29.-30.8.

 

Nuku yö ulkona Piiluvassa

Lappeenrannan ev.lut. seurakunnat osallistuvat tänä vuonna ensimmäistä kertaa ”Nuku yö ulkona” -tempaukseen 29.8.-30.8.

Suomen Ladun viidettä kertaa järjestämä haaste järjestetään tänä vuonna Suomen luonnon päivänä 29.8.2020. Mikä olisikaan sopivampaa, kuin juhlistaa Suomen luonnon päivää keskellä luontoa?

Kampanjaan on tullut vuosittain lisää toimijoita mukaan, nyt myös Lappeenrannan ev.lut.seurakunnat. Viime vuonna yli 130 000 suomalaista nukkui yönsä ulkona.

Omat teltat mukaan ja Piiluvan leirikeskukseen

Kirkkoherra Juha Eklund toivottaa kaikki tervetulleeksi Piiluvan leirikeskukseen, jonka tiluksilla on mahdollista nukkua yönsä ulkona omissa teltoissa tai muissa majoitteissa. Tapahtuma alkaa lauantaina 29.8. klo 19 alkaen. Leirikeskuksessa lämpiää rantasauna ja yöpyjien on mahdollisuus osallistua iltanuotiolle ja nuotiohartauteen. Ulkona nukkumassa myös seurakuntien henkilöstöä kirkkoherra Eklundin johdolla.

Eklundin mukaan seurakunnan työntekijöissä on paljon ulkoilmaihmisiä ja onhan seurakunnat muutoinkin myös luonnon asialla, kuuluuhan kristityn velvollisuuteen huolehtia ympäristöstään ja luonnosta. Nukkumalla yönsä ulkona ihminen aistii hyvin luonnon läsnäolon, tuoksut ja äänet. – On aina mukava olla samanhenkisten ulkoilmaihmisten kanssa koolla, sanoo Eklund. Samalla hän toteaa, että monille yöpyminen ulkona muiden kanssa voi tuntua turvallisemmalta kuin yöpyminen yksin esim. metsässä. - Haastan mahdollisimman monia kokeilemaan nukkumista luonnon helmassa, vaikka Piiluvassa.

 

Ilmoittaudu Sammonlahden srk-toimistoon (varsinkin jos ei ole omaa telttaa/vastaavaa), puh. 040 3126 208 tai sähköpostilla liisa.hovi@evl.fi.

Tue Aug 25 14:45:51 EEST 2020