Uutislistaukseen

Kiitos Ristin tiestä!

Vuoden 2018 Ristin tie - Via Crucis on kuljettu. Siitä kiitos sadoille vapaaehtoisille, jotka mahdollistivat tapahtuman toteutumisen. Projektisihteeri Anne Seino ja idean isä Jukka Lehtinen kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita!
Via Crucis 2018 Photo Anne-Mari Välikauppi

 

Kiitos!

Via Crucis- Ristin tie 2018 on kuljettu.

Haluan kiittää sydämellisesti teitä kaikkia vapaaehtoisia, jotka niin monin tavoin autoitte Via Crucisin toteuttamisessa tänä keväänä. Uusien lakien ja määräysten mukaisesti emme julkaise nimilistoja, vaan kiitämme kaikkia vapaaehtoisiamme näin yleisesti ja yhteisesti. Vielä kerran kiitos teille jokaiselle, panoksenne oli äärimmäisen tärkeä ja merkittävä!

Kaikkiaan Ristin tietä oli tekemässä yli 300 ihmistä.  Minua kosketti erityisen paljon matkan aikana se, miten suuri yhteisöllisyyden tunne tässä tuli: Olimme kuin "yksi suuri perhe".

Useat vapaaehtoiset kuvailivat tätä yhteistä matkaa juuri edellä mainitulla tavalla. Voi vain kuvitella, miten paljon tämä YHDESSÄ TEKEMINEN merkitsi monelle. Tunnetta on vaikea pukea sanoiksi tai edes kirjoittaa auki; sen voi vain tuntea kun on sen itse kokenut!

Kiitos myös tapahtuman yleisölle, joka oli osa tapahtumaa, kokemusta. Ilman teitä Ristin tie ei olisi ollut samanlainen.

Pääsiäisen tapahtumat on nyt taas kertaalleen muisteltu ja kuljettu ja tuota Kiirastorstain ensimmäistä ehtoollista me voimme muistella joka viikko jumalanpalveluksissamme viettäessämme ehtoollista.

Kiitos, että sain olla tässä tehtävässä <3

Aurinkoista kevättä kaikille laulun sanoin:

 

"Täältä kun me lähdemme kulkemaan.

Pääsiäinen jatkua saa. Toiveikkaasti astumme tulevaan,

Pääsiäinen jatkua saa.

Hän kanssamme käy tuleville teille, kanssamme käy, ilon antaa meille, Jeesus nousi ylös haudastaan.

Vaikka moni vaikeus odottaa, Pääsiäinen jatkua saa. Vapahtaja heikkoja vahvistaa. Pääsiäinen jatkua saa.

Hän kanssamme käy tuleville teille, kanssamme käy, ilon antaa meille, Jeesus nousi ylös haudastaan.

Jeesus antoi meillekin tehtävän. Pääsiäinen jatkua saa. Levittäkää viestiä elämän. Pääsiäinen jatkua saa.

Hän kanssamme käy, tuleville teille, kanssamme käy, ilon antaa meille, Jeesus nousi ylös haudastaan. "

Lasten virsikirja,Pekka Simojoki- Anna Mari Kaskinen

t. Anne Seino

Lastenohjaaja/Via Crucis 2018 projektisihteeri

Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Varhaiskasvatus

anne.seino@evl.fi

p. 040 3126 241

Kuva: Anne-Mari Välikauppi

KIITOS 30.3.2018 Via Crucis

Tarvitaan nyt laulajia, lumipolun tallaajia.
Yksi kulisseja maalaa, toinen tavaroita haalaa.

Laulajia moneen sorttiin, melkein joka kadun porttiin.

 

Yksi ompelee ja tikkaa, toinen kiertää ruuvin prikkaa.

Suntio kun ovet sulkee, kello puolta yötä kulkee.

Yksi liikennettä stoppaa, toinen käyttää yläkroppaa,

kolmas valvoo pitkin yötä, neljäs tekee mainostyötä,

viiden käärii sämpylöitä, kuudes etsii kynttilöitä.

 

Joku heittää tielle hiekkaa, turvallista kantaa miekkaa.

 Saarnialan joka ukko on jo liikenteessä tukko.

 Olet sitten puvustaja, tavallinen laahustaja,

 olet osa suunnitelmaa, Luojan ihmislajitelmaa.

 

Joku nostaa lavasteita, toinen tarkkaa rakenteita.

Sotilaita rivakasti komennetaan kipakasti.

Komea on töyhdön väri sadan päämies: muuan Bäri.

 Ihanasti enkeleitä kulkee pitkin puistoteitä,

mustat, valkeet lähelläsi, ovat aina vierelläsi.

 

Hiljaisena yössä kansa laahustaa nyt vaatteissansa.

Sukran, kiitos! veljet teille samaan matkaan lähteneille.

Oppilaat nyt seuraajina, jotkut toisten tuuraajina

syövät, juovat, iloitsevat, tuulispäänä pakenevat:

Rohkeus on tipotiessään, pelko kiiltää otsahiessään,

köyttä kädet kuristavat, lunnasrahaa puristavat…

Jokaisella on myös My Way

Mitä tiellä puuhaa Broadway ?

 

Yksi valvoo äänitystä, toinen kiertää käämitystä.

Yksi kopteria ohjaa, sieltä näkyy alapohjaa.

Yksi pistää pimeäksi, toinen kääntää eläväksi.

Soihdut syttyy, touhu hukkuu. Soihdut sammuu. väki nukkuu.

Soihdut hiipuu, lisää öljyyn, uusi väki tarttuu följyyn.

Kansanjoukko ihmeissänsä tahdittaa myös ilmeillänsä,

ivahuudoin, raivokkaasti, irtoo melkein seinälaasti.

Mistä löytyy ihmisarvo? Mutta sieltä löytyy Arvo!

 

Lapsi löytyy keskeltämme, aidoksi luo elämämme,

Kaatuu pyörällänsä Vieno, roolisuoritus on hieno!

Lapsi tahtoo syliin asti, Jeesukselle kevyt lasti.

 

Jykevästi vastaa virsi, ristiksi on noussut hirsi.

Pilatus ja ylipapit, vastakkain on vallan napit.

Askelten kun kiihtyy tahti, lisääntyy vain vallan mahti.

Simon sivustakin mukaan, syrjään jätetty ei kukaan.

 

Joku kantaa uupumusta, mutta hoitaa rukousta.

kutsu ristinkantajaksi, kutsu avunantajaksi.

Mikä osa ryövärille? Mitä vastaat pilkkaajille?

Kuullaan Eerikaa ja Viljaa, väki poistuu ihan hiljaa.

 

Näytelmä on totta tässä, olet kiinni elämässä!

Tie on auki, saatu voitto, pääsiäisen aamunkoitto!

Aplodit on alemmalle, diplomi on Korkeimmalle:

Taivas koskettaa jo maata, meidät, Jeesus, matkaan saata!

 

Jos on ryysis Crucikselle, kiitos kuuluu Jeesukselle!

 

kokosi kulkijaveljenne juksu

 

Kuva: Anne-Mari Välikauppi

18.4.2018 10.44