Ylämaan kirkonmäellä paljastettiin 19.9.2024 Jukka Tielisen suunnittelema ja Ylämaan Graniitti Oy:n valmistama Karjalaan jääneiden muistomerkki, jonka materiaali on Ylämaan vihreä graniitti. 

Tilaisuus alkoi hartaudella ja seppeleen laskulla Ylämaan kirkon Sankarivainajien muistomerkillä. Kari Laine soitti trumpetilla Finlandia hymnin ja tilaisuuden avasi Ylämaan sotaveteraanien puheenjohtaja Pekka Peräkylä. 

Yhteislauluna laulettiin virret 577 ja 332 Rakuunasoittokunnan vaskikvintetin säestyksellä. Hartauden piti Lappeen seurakunnan kirkkoherra Mika Lehtola. Seppeleenlaskun jälkeen siirryttiin Karjalaan jääneiden muistomerkille, jossa Ylämaan koulun oppilaat lauloivat "Synnyinmaan laulun" ja "Karjalan kunnailla". Vieraiden läsnäollessa paljastettiin muistomerkki.

Seppeleiden laskun jälkeen juhlapuheen piti Raja- ja merivartiokoulun koulutuspäällikkö Pasi Marttinen (juhlapuhe luettavissa kokonaisuudessaan uutisen lopussa). Lopuksi laulettiin "Karjalaisten laulu" Rakuunasoittokunnan vaskikvintetin säestyksellä. Tilaisuudessa olivat läsnä myös perinneratsukot Villalan kylästä. Tilaisuus päättyi Marttojen tarjoamaan lohikeittoon. 

Muistomerkkiprojektista vastasi Ylämaan Sotaveteraanit ry ja heidän puheenjohtajansa Pekka Peräkylä. Tilaisuuteen osallistui 218 henkeä.

Everstiluutnantti Pasi Marttisen juhlapuhe muistomerkin paljastustilaisuudessa 19.9.2024

Arvoisa
Hyvät ylämaalaiset ja juhlaväki

Moskovan välirauha allekirjoitettiin päivälleen 80 vuotta sitten 19.9.1944. Tuolloin Ylämaan 
miehet olivat Ilomantsin raja-alueella. Vanhimpia ikäluokka ryhdyttiin kotiuttamaan. Lopulta 
lokakuussa 1. rajajääkäripataljoona, johon ylämaalaiset kuuluivat, siirtyi junalla kotikonnuille. 
Pataljoona lakkautettiin 25. marraskuuta 1944 ja reserviläiset pääsivät koteihinsa, moni pysyvästi 
vammautuneen. Osa oli päätynyt kirkkomaalle ja kaikki eivät palanneet koskaan, vaan olivat 
kadonneet tai jääneet kentälle.

Palatkaamme kuitenkin ensin joitain vuosia taaksepäin ja Talvisotaan.

Ylämaan miehet koottiin Lappeenrannassa lokakuun puolivälissä 1939 perustettuun 
jalkaväkirykmentti 31:een, sen 1. pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Rykmentti siirtyi Karjalan 
kannakselle ensin linnoitustöihin ja sodan alkaessa se oli nk. Kyyrölän lohkolla Muolaan alueella. 
Tuolla suunnalla rykmentti ja ylämaalaiset taistelivat. Jalkaväkirykmentti 4:ksi nimetty joukko 
vetäytyi divisioonan osana helmikuun 1940 taisteluiden aikana väliasemaan ja puolusti 
maaliskuussa Sintolan lohkoa, jonne sodan loppuvaiheessa kohdistui vihollisen hyökkäyksen 
painopiste.

Jos olivat Ylämaan miehet olleet kiivaissa taisteluissa, ei solmitun Moskovan rauhan raja ja 
menetetty kotipitäjän osa olleet varmaan nekään helppoja asioita kestää. Ylämaasta oli tullut 
rajakunta. Aluksi kenttäarmeija vastasi rajan suojaamisesta. Rajan merkitseminen aloitettiin ja 
vahingossa tapahtuvien rajanylitysten estämiseksi rakennettiin kilometrin etäisyydelle rajasta 
piikkilanka-aita. Elämää rajoittivat monet määräykset. Metsänkaatoonkin tarvittiin erikoislupa. 
Historiateoksiin on kirjattu, että uudessa tilanteessa paikallinen väestö suhtautui rajoituksiin 
suurella kärsivällisyydellä. Rajasta vastanneet joukot pitivät erittäin tärkeänä luottamuksellisten 
suhteiden luomista paikallisiin. Kesällä 1940 rajanvartiointitehtävät siirtyivät rajajoukoille. Ylämaan 
alueella aloitti rajavartiosto 1.

Ei mennyt kuin reilu vuosi, kun Isänmaa jälleen kutsui poikansa riviin. Kesäkuun 10. päivä 1941 
rajakomppaniat saivat käskyn "täydentää komppaniat sodanajanvahvuisiksi". Niinpä 200 miestä 
Ylämaan kylistä saivat kutsunsa ja perustettiin 22. rajakomppania.

Ensimmäinen tehtävä oli varmistaa raja Viilatan ja Väkevälän välillä. Juhannuksen jälkeen 
ensimmäiset rajamiespartiot ylittivät rajan ja samaan aikaan olivat viimeisetkin Ylämaan kylät 
evakuoitu.

Sodan alkuvaiheet olivat rauhallista, vaikka partiotoiminta oli molemmin puolin aktiivista. 
Komppanian päällikkö kapteeni Erkki Hyttinen tarkasti rajaa ja asemia polkupyörällä. Ilmeisesti 
Ylämaan miesten mielestä tämä ei ollut kapteenin arvolle sopivaa, koskapa liikemies Väkeväinen 
luovutti suojeluskunnan nimissä henkilöauton komppanian käyttöön.

Tappioilta ei alkuvaiheessakaan vältytty, mutta komppania koki varsinaisen ensimmäisen 
tulikasteensa elokuussa ylitettyään Vuoksen ja puhdistaessaan Kuparsaarta.

Tätä puhetta valmistellessani uppouduin 22. komppanian yksittäisiin taisteluihin ja kertomuksiin 
niistä. Ne sisälsivät kuvauksia erittäin pystyvästä ja maastokelpoisesta joukosta sekä 
uskomattomasta taisteluhengestä, mutta myös sodan surullisimman asian - kaatuneet ja 
kadonneet. Ylämaalaisten komppania kuului perustamisen ja ensimmäisten tehtävien jälkeen 
osasto Kanervaan, kunnes asemasotavaiheessa perustettuun Rajajääkäripataljoona l:een, jonka 
osa se oli sodan loppuun saakka. Asemasotavaiheen alkaessa pataljoona oli Terijoella 
rantavarmistuksena, minkä jälkeen Lempäälän suunnalla, kunnes 1. pataljoona siirrettiin kesällä 43 
Syvärille. Syvärillä se oli vastaanottamassa vihollisen suurhyökkäystä. Asemasotavaiheen aikana 
pataljoona oli ollut etulinjassa 21 kuukautta ja selustan reservitehtävissä 6 kuukautta - kullekin 
komppanialle kertyi etulinja-aikaa runsas vuosi.

En ryhdy tarkemmin kuvailemaan taisteluita tai komppanian sotapolkua, mutta tässä tilaisuudessa 
on kuitenkin syytä mainita ääneen taistelupaikat, joissa menetykset olivat mittavimmat:
• Manikkala elokuu 1941
• Tuulos kesäkuu 1944 -tunnin aikana 42 kaatunutta tai kadonnutta, 101 haavoittunutta 
• Vitele kesäkuu 1944
• Tulemajoki heinäkuu 1944
Suurimmat tappiot Rajajääkäripataljoona 1 koki suurhyökkäyksen aikana, mutta tarkka-ampujat, 
partiotehtävät ja tuli-iskut aiheuttivat menetyksiä koko sodan ajan. 1. rajajääkäripataljoonan 
tappiot olivat kokonaisuudessaan 150 kaatunutta tai kadonnutta ja lähes 500 haavoittunutta. 
Jokainen kohtalo olisi kertomisen arvoinen.

Olen keskittynyt lyhyesti kuvailemaan Ylämaan miesten sotataivaita. Huomiotta ei saa jäädä 
Suomen naisten osuus sotavuosina. Tuntematta asiaa yksityiskohtaisesti, olen vakuuttunut, että 
osansa taakasta ovat kantaneet Ylämaan naiset rintamalla lottina, selustassa sairaaloissa ja 
evakossa kantaen vastuun perheistä. Kunnia myös heille.

Hyvät kuulijat

Rajavartiolaitos on ollut viime aikoina näkyvästi esillä uutisoinnissa. Jälleen rakennetaan aitaa 
rajaseudun asukkaiden maille ja varaudutaan lainsäädännöllisesti erilaisiin uhkiin. Varusteemme 
ovat hyvällä mallilla. Rajavartijan peruskurssille riittää opiskelijoita -tänä vuonna ennätysmäärä 
750 hakijaa. Opiskelijat ovat innokkaita, älykkäitä ja osaavia - heistä saamme hyviä rajojemme 
vartijoita.

Rajavartiolaitos on kautta historiansa ylläpitänyt rauhallisia oloja raja-alueella. Muistamme hyvin 
vuosituhannen alun rekkaruuhkat ja vilkkaan rajanylitysliikenteen. Kylmän sodan aikakautena 
rajanylitysliikenne oli hiljaisempaa ja keskityttiin valvomaan rajan koskemattomuutta. Viime 
vuoden puolella näimme turvapaikan hakijoiden ryntäyksen rajanylityspaikoillemme. Osana 
Euroopan ulkorajaa määrät eivät toki vedä vertoja eteläisen Euroopan ihmisvirtoihin. 
Eurooppalainen rajaturvallisuus suo kuitenkin meillekin mahdollisuuden saada apua muilta mailta

samoin kuin meidänkin rajavartijamme ovat olleet auttamassa akuuteissa tilanteissa. 
Nimenomaan muutoksiin tulee Rajavartiolaitoksenkin varautua. Korona-aikana itärajan 
henkilöstöä siirrettiin länsirajalle rajatarkastustehtäviin ja nyt rajanylityspaikkojen henkilöstö on 
valvomassa maastorajaa. Ketteryyttä tarvitaan.

Olemme Ukrainan sodasta ja aitojen rakentamisesta huolimatta edelleen pystyneet hoitamaan 
välttämättömät yhteydet asiallisesti Venäjän rajavartiopalvelun kanssa.

Rajavartiolaitoksella on yli satavuotisen historiansa ajan ollut myös tehtävä sotilaallisen 
maanpuolustuksen saralla. NATO-Suomessa tämä tilanne ei ole muuttunut. Varaudumme 
edelleenkin sodan tai kriisiajan tehtäviin kouluttamalla varusmiehiä Immolassa, Onttolassa ja 
Ivalossa sekä reservejämme kuten myös omaa henkilökuntaamme.

Vaikka käytössämme on uutta teknologiaa ja välineistöä, eivät hyväksi koetut menetelmät jouda 
romukoppaan. Rajakoiran hajuaisti on edelleen korvaamaton ja ihmisen päättelykykyyn ei kone 
pysty. Yksi tärkeimmistä on yhteistoiminta raja-alueen asukkaiden kanssa. Haluamme edelleen 
teidän kokevan rajavartijoiden olevan luotettavia, yhteistyökykyisiä ja ammattitaitoisia 
viranomaisia raja-alueen turvana.

Arvoisa juhlaväki

Suomen puolustusvalmiuteen ja sodan ajan joukkoihin liittyvät asiat ovat pääsääntöisesti salassa 
pidettävää tietoa. Viime sotien aikana joukkojen numerointia ja nimiä muutettiin vihollisen 
harhauttamiseksi. Sodan jälkeisenä aikana joukoilla saattoi hyvinkin olla samoja numeroita kuin 
sodassa. En luonnollisestikaan kerro Suomen nykyisestä sodan ajan organisaatiorakenteesta tai 
joukoista, mutta uskallan nostaa esille seuraavan asian: Toimiessani tällä suunnalla 
rajavartioalueen päällikkönä oli sodan ajan sijoitukseni toimia 1. rajajääkäripataljoonan 
komentajana ja tällä haavaa olin myös viimeinen siinä sijoituksessa. Olen tämän vuoksi erittäin 
otettu, kun pääsin sijaisena tähän tilaisuuteen puhumaan.

Monta sankarivainajaa on vapaaehtoisvoimin saatua tuotua rajan takaa Isänmaan multiin. Se on 
ollut arvokasta työtä. Monta heistä taitaa jäädä silti sinne jonnekin. Aikakaudet vaihtuvat ja me 
siirrymme jokainen aikanamme ikuisuuteen. Muistot menneistä ajoista ja yksittäisistä ihmisistä 
unohtuvat. Tänään paljastettu muistomerkki ja kaltaisensa auttavat tulevia sukupolvia 
muistamaan tai perehtymään tapahtumiin. Teksti muistomerkin kyljessä herättää kiinnostuksen ja 
saa kaivamaan älylaitteen taskusta - selvittämään, mistä oli kysymys. Tai parhaimmillaan antaa 
konkreettisen paikan, missä voi tuleville polville kertoa tapahtumista ja henkilöistä - sankareista.

"Kertokaa lasten lapsille lauluin - himmetä ei muistot koskaan saa!"