Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen vihkii Lappeen Marian kirkon uudet pääurut käyttöön urkujuhlan messussa sunnuntaina 22.9.
Uusien urkujen soittopöytä.
Klo 10 käynnistyvän messun jälkeen kirkkokahveilla on tarjolla suolaista ja makeaa leivonnaista. Kahvien aikana on mahdollista kuunnella puheenvuoroja urkujen vaiheista suunnittelupöydältä valmiiksi soittimeksi, sekä kysellä urkurakentajilta tarkempia yksityiskohtia. Uusien urkujen ensikonsertti käynnistyy klo 13. Soittajana toimii urkuri ja urkutyöryhmän asiantuntijajäsen Pekka Suikkanen. Tilaisuus käynnistää kymmenen tilaisuutta käsittävän urkukonserttisarjan, joka jatkuu helmikuuhun 2025 saakka.
Lappeen seurakunnan kanttori Riina Tölli toivoo, että uusien urkujen myötä urkumusiikin pariin löytää myös sellaisia kuulijoita, jotka eivät ole aiemmin kuuluneet säännöllisiin konserteissa kävijöihin: ”On hienoa, että vuosikausia haaveiltu uusi soitin on nyt saatu Lappeen Marian kirkkoon. Halusin ranskalaisromanttista tyyliä edustavat urut, koska olen henkilökohtaisesti mieltynyt ko. tyylisuuntaan ja myös siksi, koska Lappeenrannan alueella ei ole yhtään samankaltaista soitinta. Täältä löytyy barokkityylisiä soittimia ja muutamat ns. ’kompromissiurut’. Joutsenon vuonna 2018 valmistuneet urut edustavat saksalaista romantiikkaa.”
Viime vuonna puretut kirkon edelliset pääurut olivat käytössä vuodesta 1967 asti. Uudet, 33-äänikertaiset urut rakensi espoolainen Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy. Se on rakentanut myös kirkon 13-äänikertaiset, alttarin lähellä sijaitsevat kuoriurut, jotka valmistuivat pääsiäiseksi 2014. Nyt käyttöön otettavien pääurkujen rakentaminen maksoi noin 850 000 euroa.
Urkukonserttisarja Lappeen Marian Kirkossa
Su 22.9. klo 13 Pekka Suikkanen
Su 29.9. klo 16 Toni Pussinen
La 2.11. klo 15 Memories – Läheisen muistolle, Riina Tölli
Su 10.11. klo 16 Przemyslav Kapitula (Puola)
Ti 12.11. klo 18 Leikitään uruilla! Pieni urkutuokio lapsiperheille. Marjo-Riitta Lehtonen ja Riina Tölli.
Su 17.11. klo 16 Jan Lehtola
Pe 13.12. klo 18 Urkuduo Jaana Jokimies ja Irina Lampén
To 23.1.2025 klo 19 Rakuunasoittokunta ja Riina Tölli
Su 9.2.2025 klo 15 Aino Juntunen
Su 23.2.2025 klo 15 Matti Vaakanainen
Voit katsoa kuvia urkuremontista tästä linkistä:
https://lappeenrannanseurakuntayhtyma.kuvat.fi/kuvat/Seurakunnat/Lappeen+seurakunta/Lappeen+Marian+kirkon+urkuremontti+2024/
16.9.2024 14.51