Uutislistaukseen

Mukavaa pöhinää kirkossa

Näin saattoi todeta Sammonlahden kirkossa viime viikon tiistaina 13.9. järjestetyssä seurakuntaillassa ”Church goes 3D.”

3d  kalat_THUMB.jpg

Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla 3D-tulostustekniikkaa tutkija Heidi Piili kertoi kolmiulotteisen tulostamisen tekniikasta ja tuotoksista. Kyseistä tekniikkaa on hyödynnetty kirkon Ankkurisaliin viime vuonna valmistuneen ankkuriristin teossa. Piilin mukanaan tuoman 3D- tulostimen tuottamat kalat sopivat hauskasti kirkon teemaan, joka on virtaava vesi. Paikalla oli myös 3D -tulostuskyniä ja niin muovisia kuin metallisiakin esimerkkejä siitä, mitä tällä tekniikalla voidaan saada aikaan.

Ilta järjestettiin osana Sammonlahden seurakunnan Kurkkaa kirkkoon –syyskuuta. Nyt syyskuun ajan kirkko on ollut ja on edelleen päivittäin auki hiljentymistä varten ja pitkin kuuta on järjestetty erilaisia tapahtumia, joista edessäpäin ovat ainakin torstaina 22.9. klo 13 alkava virsilauluilta, jossa tutustutaan virsikirjan uuteen lisävihkoon sekä illemmalla klo 18 alkava ”Kurkkaa kirkkoon kaikilla aisteilla”.

Ilmaisia muoviämpäreitä kirkolla ei valitettavasti ole jaossa, mutta ehkä siellä kannattaa piipahtaa siitä huolimatta.

Tapio Kilpiä, seurakuntapastori
p. 040 3126 505

Wed Sep 21 11:27:39 EEST 2016