Via Crucis palaa Lappeenrannan kaupunkikuvaan tänä pääsiäisenä
Via Crucis – Ristin tie -tapahtuma päästään jälleen toteuttamaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Viides lappeenrantalainen ristin tie toteutettiin edellisen kerran 2018.
Tuottaja Marjo Hänninen kertoo, että vuonna 2020 päästiin jo harjoittelemaan näytelmää ja järjestelyt olivat jo pitkällä. Sitten tuli pandemia ja kaikki peruuntui lyhyellä varoitusajalla. – Nyt on aivan ihanaa päästä viimein toteuttamaan tapahtumaa, hehkuu Hänninen. Hänen mukaansa valmistelut ovat jo loppusuoralla ja pääsiäisenalusviikolla päästään jo pukuharjoituksiin varsinaisille esityspaikoille, vaikka lavasteet rakennetaankin vasta esityksiä edeltävinä päivinä.
Kolmen hengen tuotantotiimiin kuuluvat lisäksi Jari Berg ja Anne Seino Lappeenrannan seurakuntayhtymästä. Ohjaajana toimii lappeenrantalaisille tuttu Arto Myllärinen, avustajanaan Ani Hassinen. Myllärinen iloitsee siitä, että vapaaehtoisten lisäksi mukaan on saatu vankka ammattilaisjoukko. Tänä vuonna mukana on Kansallisteatterista tuttu Petri Liski Jeesuksen roolissa. Pietarin roolissa on Voice of Finland 2021 voittaja Kalle Virtanen ja Mariana näyttelijä, oopperalaulaja Eeva Semerdjiev. Lapsisolistina valloittaa Emelia Levy, elokuvista ja tv-sarjoista tuttu nuori monilahjakkuus.
Kymmenien tuhansien ihmisten tapahtuma
Tapahtuma on Etelä-Karjalassa ainutlaatuisen suuri. Tapahtumassa on parhaimmillaan ollut poliisin arvion mukaan noin 30 000 ihmistä kahden päivän aikana. Ensimmäisen kerran Via Crucis järjestettiin Lappeenrannassa 2013, eli kymmenen vuotta sitten, pienimuotoisempana, mutta heti huomattiin, että tapahtuma vaatii isommat tilat ja reitit yleisömenestyksen vuoksi. – Tarkoitus on kuitenkin antaa osallistujille ja katsojille elämys, jossa tärkeää on että näkee ja kuulee, Hänninen ja Myllärinen toteavat.
Via Crucis järjestetään tänä vuonna totuttuun tapaan kaksipäiväisenä; kiirastorstaina 6.4. klo 21 on vuorossa kenraaliharjoitus ja varsinainen esitys nähdään pitkäperjantaina 7.4. klo 21. Esityksen ja kaupunkivaelluksen kesto on noin 1,5 tuntia alkaen Marian aukiolta ja päättyen Linnoitukseen. Yleisö seuraa loppukohtausta Satamatorilta.
Pääsiäinen on ev.lut. kirkon pääjuhla ja ydinsanoma on, että Jeesus on ylösnoussut. Via Crucis on perinteisesti päättynyt siihen, että Jeesus on ristillä. – Kannattaa tulla mukaan katsomaan, miten ohjaaja sen on toteuttanut tänä vuonna, Hänninen vinkkaa.
Vaellusreitti on pyritty pitämään selkeänä ja tilavana myös tänä vuonna. Kohtauspaikat on mietitty tarkoin yhdessä viranomaisten kanssa, sillä yleisön turvallisuuden vuoksi tapahtuma vaatii myös liikennejärjestelyjä ja katujen sulkemista tietyksi ajaksi.
Medialla on mahdollisuus haastatella näyttelijöitä, ohjaajaa ja tuottajaa ennakkoon Haastattelupyynnöt tuottaja Marjo Hännisen kautta:
Marjo Hänninen, p. 040 31326 340, marjo.hanninen@evl.fi
Tervetuloa myös katsomaan näytelmää torstaina 6.4 klo 21 tai perjantaina 7.4. klo 21.
Liitteenä kuva vaellusreitistä 2023 sekä tapahtumailmoitus. Kuvia esittäjistä tuottajalta tai Lappeenrannan seurakuntayhtymän viestinnästä: viestinta.lappeenranta@evl.fi.
www.lappeenrannanseurakunnat.fi/viacrucis
FB: Via Crucis – ristin tie Lappeenranta
4.4.2023 12.01