Yhteinen vastuu ikääntyneistä

Työelämän jälkeen eniten on yllättänyt köyhyys. Tämä on monen suomalaisen kokemus. Ikääntyminen ei ole vain töistä vapaalle pääsyä tai mainoskuvissa näkyvää jälkipolvista iloitsemista vaan usein talouden kanssa kamppailua. Monelle vanhuuteen liittyvät köyhyys, yksinäisyys ja terveyden heikkeneminen. Vielä kun yksi ja sama ihminen kohtaa nämä kaikki, uhkana on monenlainen syrjäytyminen. Liian moni joutuu kohtaamaan näitä asioita ikääntyessään. 

Tämä todellisuus otetaan vakavasti vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksessä. Varoja kerätään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten auttamiseksi Suomessa ja maailmalla. Taloudellinen niukkuus ja ylivelkaantuminen ovat lisääntyneet vanhusten keskuudessa. Taloudelliset vaikeudet saattavat johtaa siihen, että omasta terveydestä huolehtiminen ei ole mahdollista. Vähät rahat eivät tunnu riittävän edes välttämättömien lääkkeiden hankintaan, saati terveelliseen ruokaan.  Köyhyydestä seuraa usein sosiaalista syrjäytymistä ja yksinäisyyttä, kun rahat eivät riitä yhteisiin rientoihin ja harrastuksiin.

Yksinäisyys ei ole vähäpätöinen asia. Tutkimusten mukaan yksinäisyys on kaksi kertaa suurempi riski ennenaikaiselle kuolemalle kuin ylipaino. Yksinäisyys aiheuttaa muun muassa masennusta, ahdistusta ja jopa itsetuhoisuutta. Koronavirusepidemia on entisestään korostanut vanhusten yksinäisyyden kokemuksia. Lisääntyvä digitaalisuus aiheuttaa myös vanhusten syrjäytymistä. Nuorille uuden oppiminen on luontevaa. Iäkkäämmillä uusien asiointivälineiden ja tapojen omaksuminen vaatii paljon enemmän työtä. Tähän kaikki eivät enää kykene, eivät ainakaan yksin.

Yhteisvastuukeräyksen kautta on mahdollisuus osaltaan ehkäistä tätä ikävää kehitystä. Puolet Suomeen kohdistettavista keräystuotoista jaetaan kotimaisille erityiskohteille. Yksi kohde on kansanopistoverkosto, jossa toteutetaan maksuttomia digitaitoja ja taloudenhallintaa edistäviä koulutuksia ikäihmisille vuodesta 2022 alkaen.

Yhteisvastuukeräys on tapa auttaa vaikeuksiin joutuneita vanhuksia. Se on myös yksi vastaus koronaepidemian ikäihmisille aiheuttamiin ongelmiin. Yhtä tärkeää on se, että lähipiirissämme otamme huomioon ikääntyvät ja yksinäiset. Yhteyden pitäminen, kuulumisten kysely ja elämänkokemusten jakaminen luovat yhteyttä.

Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa

Löydät täältä tiedot, miten voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen. Lue tästä, miten voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen hankkimalla omalla kasvokuvallasi varustetun pahvihahmon kirkonpenkkiin.

Ilmoittautuminen Lappeenrannan ev.lut. seurakuntien varhaiskasvatuksen päiväkerhoon ja pikkukerhoon käynnissä!

Katso varhaiskasvatuksen video! 

Rippikoulun käynyt ja rokotettu

Viime viikkoina on keskusteltu vilkkaasti koronarokotuksista niin perhepiirissä, työpaikoilla kuin julkisuudessakin. Suomalaisista 64 prosenttia ottaisi koronarokotteen, jos se tulee saataville ja sitä suositellaan, 20 prosenttia ei ottaisi rokotetta ja 16 prosenttia ei osaa sanoa, miten toimisi.

Keskustelu on tuonut esille jälleen myös rokote-epäröinnin ja -vastaisuuden. Yleisin syy kielteisiin asenteisiin on huoli rokotteiden turvallisuudesta. Muita syitä ovat muun muassa yksilöiden itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen tai salaliittoteorioihin liittyvät erilaiset uskomukset sekä yksinkertaisesti tiedon puute. 

Rokotteita on aina vastustettu myös uskonnollisista syistä. Tämä tulee esille ajankohtaisessa koronarokotekeskustelussa.

Esimerkiksi Ylen MOT-ohjelmassa ja sosiaalisessa mediassa on esitetty Raamatun tulkintoja rokotteessa olevista mikrosiruista ja myrkyistä. Rokote on nähty Ilmestyskirjan mainitsemana pedon merkkinä. Kristinuskon nimissä väitetään koronarokotteessa pistettävän ihmisiin lääkemyrkkyä, jolla eksytetään kaikkia kansoja. 

Koronarokotusten vastustaminen kristinuskoon tai Raamattuun vedoten on epätervettä uskonnollisuutta ja virheellistä raamatuntulkintaa. Kristityn tehtävä on suojella elämää. Vastuullisuuteen kuuluu huolen kantaminen lähimmäisen terveydestä, jota rokotuksen ottaminen auttaa. Samalla tulee edistäneeksi omaa turvallisuuttaan ja hyvinvointiaan.

Raamattu opettaa raittiiseen kristillisyyteen. Lähimmäisenrakkaus ja siitä ammentava eettinen toiminta rohkaisee keskinäiseen huolenpitoon ja etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevista huolehtimiseen ja maailmanlaajaan vastuuseen.

Jumala on antanut ihmiselle järjen ja ymmärryksen. Ihmisen kutsumus on käyttää niitä elämän hyväksi. Niiden hedelmiin kuuluvat myös nykyaikainen lääketiede ja farmasia, joiden saavutuksia ovat rokotteet.  

Maastamme on onnistuttu hävittämään monia vaarallisia tartuntatauteja. Suomessa on yleisesti ottaen hyvä luottamus rokotteita ja rokottamista kohtaan. Jotta se säilyisi korkealla, myös kriittisyys rokotteita kohtaan on kuultava. Ihmisten huolia tai kysymyksiä ei pidä vähätellä. Niitä pitää kuunnella, niihin pitää vastata ja jakaa oikeaa tietoa.

Monen suomalaisen henkilöpapereissa luki viime vuosisadan alkupuolella: ”Rippikoulun käynyt ja rokotettu”. Se tarkoitti, että asianomainen oli saanut suojan isorokkoa vastaan, osasi lukea ja tunsi kristinuskon perusasiat. Ne tukivat kunnon kansalaisuutta, jossa ei ollut vain vapauksia vaan myös vastuuta.

Rokotuksen avulla isorokko saatiin hävitettyä maailmasta. Kristityn vastuuta koronaviruspandemian taltuttamisessa osoittaa viranomaisten ohjeiden noudattaminen ja rokotteen ottaminen, kunhan sen aika on.

Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa

Suututtaako?


”Jos et ole vihainen, et ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota”. Tämä tuntematonta alkuperää oleva lainaus on mietityttänyt minua viime aikoina. En ole luonteeltani erityisen vihainen ihminen, mutta pitäisikö olla? Kun katson maailman tilaa, kaikkea sen epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä, niin pitäisikö minun suuttua? Pitäisikö minun suorastaan raivostua? Entä saako kristitty olla vihainen?

Onhan perin luonnollista, että välillä suututtaa. Onhan se ärsyttävää, kun joskus ei mikään meinaa onnistua. On raivostuttavaa, kun ihmisillä on tyhmiä mielipiteitä. Kuitenkin Raamatussa useaan kohtaan sanotaan, että vihaaminen on aika tyhmää ja että viisas on hidas vihastumaan.

Toisaalta suuttuihan Jeesuskin kohdatessaan vääryyttä. Nähdessään ihmisten porsastelun Jerusalemin temppelissä Jeesukselta meni kuppi nurin ja sen seurauksena meni nurin myös rahanvaihtajien pöydät. Tulisiko meidän kuitenkin seurata Jeesuksen esimerkkiä ja epäoikeudenmukaisuuden edessä päästää sisäinen eläin irti?

En tiedä, onko suuttuminen, riehuminen ja paikkojen remonttiin laittaminen välttämätöntä, mutta reaktioita vääryyden tulisi saada meissä aikaan. Melko laimeita olemme uskossamme, jos toisen ihmisen hätä ei tunnu missään. Toisen hädän ohittaminen on myös Jeesuksen ohitse kulkemista.

Toisaalta Jeesus kieltää meitä myös vastaamasta pahaan pahalla. Vaikka me oikeutetustikin vihastuisimme, emme voi vastata vihassa. Vihan valtaa ja väkivallan tekoja ei murrata lisäämällä vihaa, vaan lisäämällä rakkautta.

Vaikka me vihastuisimme, emme saa vihata. Kristinuskolla on vuosien saatossa perusteltu järjestelmällistä toisten ihmisryhmien vihaa, mikä on mielestäni pahimmanlaatuista harhaoppia, johon olemme uskovina syyllistyneet. ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa” kertoi meille Paavali. Jos näin on ja olemme yhtä Kristuksessa, niin loogisena johtopäätöksenä on, että toistemme vihaaminen on myös Jeesuksen vihaamista.

Ehkä lopulta vastaus alkuperäiseen kysymykseen on ”kyllä”: Jeesuksen esimerkin mukaisesti kristittykin voi suuttua. Kuitenkin, jos Jumala vihaa syntiä ja rakastaa syntistä, niin samoin on meidänkin suunnattava suuttumuksemme kaikkea vääryyttä, mutta ei ihmistä kohtaan. Uskoisin suuttumuksen olevan oikeutettua silloin, kun se saa aikaan rakkauden tekoja, niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin. Kylläpä minua ottaakin päähän, miten ikäihmisillä on vaikeaa; menenpä siis raivoissani lahjoittamaan yhteisvastuukeräykseen!

Risto Herranen, seurakuntapastori
Lauritsalan seurakunta

Sumussa suunnistaminen

”Elämä on nykyisin kuin sumussa suunnistamista, niin epävarmaksi kaikki on mennyt.” Keskustelukumppanini kuvasi osuvasti syksyn alkua jatkuvien koronauutisten tulvassa. Keskustelun jälkeen luin veneilylehdestä mielenkiintoisen artikkelin sumussa suunnistamisesta. Sen neuvot sopivat hyvin elämänohjeiksi epävarmuuden aikana. Löysin neljä hyvää vinkkiä.

Ensinnä: säilytä malttisi. Kun vesillä horisontti häviää kaiken peittävään sumuun, ei pidä hätääntyä. Se on pahin virhe, jonka voi tehdä. Järjen ja toimintakyvyn kadotessa alkaa sählääminen. Silloin pienikin ongelma voi kasvaa suureksi katastrofiksi. Kun ympäriltä maailma katoaa, alkaa mielikuvitus tehdä tepposiaan. Pysy kuitenkin rauhallisena. Kyllä tästä vielä selvitään.

Toiseksi: luota kompassiin. Kiintopisteiden katoaminen johtaa suuntavaiston hämääntymiseen. Isolla selällä alkaa helposti kiertää ympyrää, vaikka kuvittelee veneen kulkevan suoraan. Luota siis enemmän kompassiin kuin omaan suuntavaistoosi.
Elämän sumussa tarvitsemme itsemme ulkopuolelta tulevaa suunnannäyttäjää. Kristityille Raamattu ja sen tiivistelmä Katekismus ovat kompasseja, jotka ovat vuosisatoja viitoittaneet tietä eteenpäin.

Kolmanneksi: ankkuroidu tarvittaessa. Kun näkyväisyys on sumun takia heikko, vauhtia on syytä vähentää reilusti. Oikein tiheässä sumussa on viisainta keskeyttää matkanteko ja pysähtyä reitin sivuun. Ankkuri kannattaa pitää aina laskuvalmiina sumussa ajettaessa. Raamatussa ankkuri on toivon vertauskuva. Ilman toivoa ihmisen on vaikea nähdä elämänsä merkitystä ja uskoa siihen, että elämä jatkuu. Älä tuki niitä elämän ja voiman lähteitä, joita kristinuskosta avautuu. Pienikin toivon kipinä riittää, sillä se perustuu Jumalan lupaukseen, ei ihmisen toiveeseen.

Neljänneksi: pidä ääntä. Sumussa aluksen tulee antaa säännöllisin välein äänimerkki sumun hälvenemiseen asti. Äänimerkki kertoo, minkälaisesta kohteesta on kyse ja suunnasta, missä alus sijaitsee. Äänimerkin tarkoituksena on siis varmistaa sekä oman että muiden liikkujien turvallisuus. Älä jää yksin elämän sumussa. Pidä ääntä, etsiydy muiden joukkoon. Ihmisen hyvä toteutuu yhteydessä toisiin ihmisiin. Yhdessä jaksamme eteenpäin. Epävarmuuden sietäminen on meille vaikeaa, mutta on mahdollista oppia elämään sellaistenkin asioiden kanssa, joita ei pysty kontrolloimaan ja joista ei voi saada varmuutta. 

Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa