Old is gold – vanha on kultaa 

Nuoruudessa äidilläni oli baari, jossa lounasaikaan kävi paljon ruokailijoita. Ruokaa vietiin myös lähistön työpaikoille sekä saman talon asukkaille. Olin usein apuna ja sain viedä ruokaa perheettömälle 90-v. Jenny-neidille yläkertaan. Tutustuttiin ja jäin monesti kuuntelemaan Jennyn kertomuksia pankkineidin töistään, sota-ajasta ja elämästä yleensä. Olen aina kiitollisena ajatellut, että nämä hetket Jennyn kanssa johdattivat minut diakonian tielle.

Aiempina aikoina vanhempia ihmisiä kunnioitettiin, omat lapset jopa teitittelivät omia vanhempiaan. Kasvatukseen kuului olla kohtelias vanhemmalle henkilölle ja vanhemmalle annettiin istuin linja-autossa. Myös Raamatun tekstissä kehotettiin: ”Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle.” (3. Moos. 19:32).

Ajan myötä nuoruuden arvostus lienee himmentänyt vanhuuden arvostusta. Mutta nyt olisi taas aika nostaa vanhuuden arvoa, sillä käsitykset vanhenemisesta ovat vanhentuneet! Elinikä on pidentynyt ja vanheneminen on aikaisempaa hitaampaa. Uusi sanonta: ”70 on uusi 50” pitänee paikkansa!

Vanhuksista saatetaan puhua yhtenäisenä massana, jota he eivät tosiaankaan ole. Jokainen on oma ainutlaatuinen yksilö omine elämänkokemuksineen, heikkonakin. T.B. Hägglund on kuvannut vanhuutta ”ajaksi, jolloin ihminen saa lähestyä näkymätöntä luovasti ja omana itsenään”. Ihana ajatus, paras vielä edessä!

Japanissa vietetään syyskuun kolmantena maanantaina Ikäihmisten kunnioittamisen päivää, Keirou no Hi -päivää.  Silloin perheet tapaavat tai muistavat isovanhempiaan. Upea teemapäivä, joka voisi rantautua Suomeenkin.  
Ja onhan meillä Suomessa kokonainen vanhustenviikko! Tänä vuonna se pidetään 3.–10.10. teemalla Luonto antaa voimaa. Toivon, että monella olisi mahdollisuus mennä luontoon raittiseen ilmaan ja osallistua myös seurakunnan tapahtumiin!  
Oli sitä nuorempi tai vanhempi, olemme kaikki ikuisella oppimisen tiellä. Elämästä löytyy aina uutta ihmeteltävää ja voi kokea uusia asioita. Älä koskaan luovu elämänuteliaisuudesta! Kurkkaa kulman taakse!

Ja lopuksi Jes. 46: 4 lupaus sinulle:

Teidän vanhuuteenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan! 

Old is gold!

Sirkka Kiuru
Lappeen seurakunnan diakonissa

Suunta hyvään

Katse kääntyy syyspäivinä usein taivaalle: muuttolintujen aurat suuntaavat määrätietoisesti yhdessä eteenpäin. Turvallisessa johdossa parvi huolehtii kaikista. Ketään ei jätetä yksin ja kannustusäänin lennetään kohti kaukaista päämäärää. Matka on yhteinen.

Epävarmuus ja pelot ovat varjostaneet poikkeusaikana elämää, pitänyt erillään ja horjuttanut luottamusta tulevaan. Yksinäisyys on lisääntynyt, eikä kaikilla ole turvaverkkoa ympärillään kannattelemassa silloin, kun sitä eniten tarvitsisi. Eeva Eerolan ajatus on erityisen ajankohtainen: "Me ihmiset haemme tukea toisistamme. Elämämme on usein niin hentoa ja särkyvää, ettemme jaksa yksin. Meidät on tarkoitettu kantamaan toistemme taakkoja, asettumaan toistemme vierelle ja kulkemaan yhteistä matkaa.” 

Diakoniatyössä kohtaamme usein ihmisten monimuotoista yksinäisyyttä ja turvattomuuden kokemusta. Erityisesti sydämellä ovat lähimmäiset, jotka ovat täysin yksin yksinäisyydessään ja elämän arjessaan. Kirkon diakonia on avointa, kuulolla olevaa, ihan tavallista ihmisläheistä läsnäoloa – siihen meidät on kutsuttu. Diakonia on moninaisuudessaan arkea tukevaa työtä eri elämäntilanteissa: keskustelua, kohtaamisia, hengellistä tukea tai ruoka-apua.

Tavallisen arjen pienet hyvät asiat ovat nyt erityisen tärkeitä. Yhteyden, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kaipuuta on poikkeusajan jälkeen ehkä vielä enemmän kuin ennen. Toivomme, että hiljalleen useimmat kokoavat toiminnat voisivat käynnistyä ennallaan tai uudenlaista muotoa etsien. Lappeenrannan seurakunnissa laaditaan parhaillaan toimintasuunnitelmia ja mietitään askelmerkkejä tulevaan.

Kirkko on monella tavalla kotoisa paikka erilaisen elämänkokemuksen jakamiselle tulevaisuudessakin. Muuttolintujen lähtölaulun kaikuessa taivaalla voimme tallettaa toivonpisaroita mahdollisimman hyvään tulevaan. Vahvistetaan toivoa, istutetaan omenapuita ensi keväänä, asetutaan vierelle ja kuljetaan toisiamme kannatellen yhteistä matkaa. Suunnataan levolliseen huomiseen – aina voi tapahtua jotain hyvää. Jumala on kanssamme kaikenlaisina aikoina.

Annika Meskanen
Lappeen seurakunnan diakoni

Jos metsään haluat mennä nyt




”Jos metsään haluat mennä nyt, Sä takuulla yllätyt” Kipparikvartetti lauloi aikoinaan. Näin kävi minullakin. Onneksi mukana oli muutama ylimääräinen ämpäri ja poimuri. Viimeksi kun kävin kesän pahimpien helteiden jälkeen, mustikat olivat pieniä ja sitkeästi kiinni varvuissaan. Ei niistä oikein poimittaviksi ollut. Ajatus oli, että taitaa jäädä mustikat tältä vuodelta poimimatta. Mutta kesän jäädessä taakse palasivat sateiset ja viileämmät säät. Ja sade teki luonnolle hyvää. Kasvit elpyivät, osansa saivat mustikat ja puolukat, sienetkin. 

Yllättyä voi siis, ja monella eri tavalla. Oma yllättymiseni oli mitä suurimmissa määrin myönteinen ja iloinen. Hikihän siinä tulee, kun sankoa täyttää. Ei ne marjat itsekseen mukaan tule. Kyllä jokainen täytyy mukaan poimia. Ehkäpä se miten yllättyy, on kiinni omasta mielestä. Jos en olisi metsään mennyt, ei tuolle yllätykselle olisi paikkaa ollut.

Voisiko olla niin, että voisimme pienellä vaivannäöllä ja työllä luoda elämäämme ja toinen toisillemme mahdollisuuksia hyviin yllätyksiin. Laulun sanat puhuvat viisasti halusta. Jos ei ole tai synny halua mennä, ei myöskään synny mahdollisuutta yllättyä, ja yllättyä iloisesti. Ehkä yllättymisen paikkoja ja kohtia voisi löytää lähempääkin. Ja jos ajatusta kehittelisi vähän eteenpäin, oman itsemme ulkopuolelle. Voisinko minä yllättää jonkun iloisesti? Keitä ihmisiä minun perheessäni ja lähipiirissäni tai vähän kauempaa on, jotka tarvitsevat iloista yllätystä. Pienen häivähdyksen siitä kristillisestä todellisuudesta, että elämä on Jumalan hyvää lahjaa meille. Että kohtaisimme ja näkisimme toisemme lähimmäisinä. Voisiko pieni yllätys olla ystävällinen puhe ja toisen huomioiminen sanoilla, jotka eivät vähättele tai toivo toiselle pahaa.

Jeesus, ainakin mikäli evankelistoja on uskominen (ja muuta lähdettä meillä ei ole) oli kyvykäs yllättämään. Voisimmeko siis mekin yllättää toisiamme tavoilla, joissa Taivasten valtakunta olisi edes pienen hetken totta meidän keskellämme?

Mika Lehtola
Lappeen kirkkoherra

Yhteinen vastuu ikääntyneistä

Työelämän jälkeen eniten on yllättänyt köyhyys. Tämä on monen suomalaisen kokemus. Ikääntyminen ei ole vain töistä vapaalle pääsyä tai mainoskuvissa näkyvää jälkipolvista iloitsemista vaan usein talouden kanssa kamppailua. Monelle vanhuuteen liittyvät köyhyys, yksinäisyys ja terveyden heikkeneminen. Vielä kun yksi ja sama ihminen kohtaa nämä kaikki, uhkana on monenlainen syrjäytyminen. Liian moni joutuu kohtaamaan näitä asioita ikääntyessään. 

Tämä todellisuus otetaan vakavasti vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksessä. Varoja kerätään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten auttamiseksi Suomessa ja maailmalla. Taloudellinen niukkuus ja ylivelkaantuminen ovat lisääntyneet vanhusten keskuudessa. Taloudelliset vaikeudet saattavat johtaa siihen, että omasta terveydestä huolehtiminen ei ole mahdollista. Vähät rahat eivät tunnu riittävän edes välttämättömien lääkkeiden hankintaan, saati terveelliseen ruokaan.  Köyhyydestä seuraa usein sosiaalista syrjäytymistä ja yksinäisyyttä, kun rahat eivät riitä yhteisiin rientoihin ja harrastuksiin.

Yksinäisyys ei ole vähäpätöinen asia. Tutkimusten mukaan yksinäisyys on kaksi kertaa suurempi riski ennenaikaiselle kuolemalle kuin ylipaino. Yksinäisyys aiheuttaa muun muassa masennusta, ahdistusta ja jopa itsetuhoisuutta. Koronavirusepidemia on entisestään korostanut vanhusten yksinäisyyden kokemuksia. Lisääntyvä digitaalisuus aiheuttaa myös vanhusten syrjäytymistä. Nuorille uuden oppiminen on luontevaa. Iäkkäämmillä uusien asiointivälineiden ja tapojen omaksuminen vaatii paljon enemmän työtä. Tähän kaikki eivät enää kykene, eivät ainakaan yksin.

Yhteisvastuukeräyksen kautta on mahdollisuus osaltaan ehkäistä tätä ikävää kehitystä. Puolet Suomeen kohdistettavista keräystuotoista jaetaan kotimaisille erityiskohteille. Yksi kohde on kansanopistoverkosto, jossa toteutetaan maksuttomia digitaitoja ja taloudenhallintaa edistäviä koulutuksia ikäihmisille vuodesta 2022 alkaen.

Yhteisvastuukeräys on tapa auttaa vaikeuksiin joutuneita vanhuksia. Se on myös yksi vastaus koronaepidemian ikäihmisille aiheuttamiin ongelmiin. Yhtä tärkeää on se, että lähipiirissämme otamme huomioon ikääntyvät ja yksinäiset. Yhteyden pitäminen, kuulumisten kysely ja elämänkokemusten jakaminen luovat yhteyttä.

Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa

Löydät täältä tiedot, miten voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen. Lue tästä, miten voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen hankkimalla omalla kasvokuvallasi varustetun pahvihahmon kirkonpenkkiin.

Ilmoittautuminen Lappeenrannan ev.lut. seurakuntien varhaiskasvatuksen päiväkerhoon ja pikkukerhoon käynnissä!

Katso varhaiskasvatuksen video! 

Rippikoulun käynyt ja rokotettu

Viime viikkoina on keskusteltu vilkkaasti koronarokotuksista niin perhepiirissä, työpaikoilla kuin julkisuudessakin. Suomalaisista 64 prosenttia ottaisi koronarokotteen, jos se tulee saataville ja sitä suositellaan, 20 prosenttia ei ottaisi rokotetta ja 16 prosenttia ei osaa sanoa, miten toimisi.

Keskustelu on tuonut esille jälleen myös rokote-epäröinnin ja -vastaisuuden. Yleisin syy kielteisiin asenteisiin on huoli rokotteiden turvallisuudesta. Muita syitä ovat muun muassa yksilöiden itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen tai salaliittoteorioihin liittyvät erilaiset uskomukset sekä yksinkertaisesti tiedon puute. 

Rokotteita on aina vastustettu myös uskonnollisista syistä. Tämä tulee esille ajankohtaisessa koronarokotekeskustelussa.

Esimerkiksi Ylen MOT-ohjelmassa ja sosiaalisessa mediassa on esitetty Raamatun tulkintoja rokotteessa olevista mikrosiruista ja myrkyistä. Rokote on nähty Ilmestyskirjan mainitsemana pedon merkkinä. Kristinuskon nimissä väitetään koronarokotteessa pistettävän ihmisiin lääkemyrkkyä, jolla eksytetään kaikkia kansoja. 

Koronarokotusten vastustaminen kristinuskoon tai Raamattuun vedoten on epätervettä uskonnollisuutta ja virheellistä raamatuntulkintaa. Kristityn tehtävä on suojella elämää. Vastuullisuuteen kuuluu huolen kantaminen lähimmäisen terveydestä, jota rokotuksen ottaminen auttaa. Samalla tulee edistäneeksi omaa turvallisuuttaan ja hyvinvointiaan.

Raamattu opettaa raittiiseen kristillisyyteen. Lähimmäisenrakkaus ja siitä ammentava eettinen toiminta rohkaisee keskinäiseen huolenpitoon ja etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevista huolehtimiseen ja maailmanlaajaan vastuuseen.

Jumala on antanut ihmiselle järjen ja ymmärryksen. Ihmisen kutsumus on käyttää niitä elämän hyväksi. Niiden hedelmiin kuuluvat myös nykyaikainen lääketiede ja farmasia, joiden saavutuksia ovat rokotteet.  

Maastamme on onnistuttu hävittämään monia vaarallisia tartuntatauteja. Suomessa on yleisesti ottaen hyvä luottamus rokotteita ja rokottamista kohtaan. Jotta se säilyisi korkealla, myös kriittisyys rokotteita kohtaan on kuultava. Ihmisten huolia tai kysymyksiä ei pidä vähätellä. Niitä pitää kuunnella, niihin pitää vastata ja jakaa oikeaa tietoa.

Monen suomalaisen henkilöpapereissa luki viime vuosisadan alkupuolella: ”Rippikoulun käynyt ja rokotettu”. Se tarkoitti, että asianomainen oli saanut suojan isorokkoa vastaan, osasi lukea ja tunsi kristinuskon perusasiat. Ne tukivat kunnon kansalaisuutta, jossa ei ollut vain vapauksia vaan myös vastuuta.

Rokotuksen avulla isorokko saatiin hävitettyä maailmasta. Kristityn vastuuta koronaviruspandemian taltuttamisessa osoittaa viranomaisten ohjeiden noudattaminen ja rokotteen ottaminen, kunhan sen aika on.

Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa