Ole vähässä

Uskollinen.

Se riittää, mitä olemme ja mitä meillä on.
Kaiken sen Jumala ottaa käyttöönsä ja kutsuu meitä omastamme jakamaan.
Olemme kutsuttu toimimaan luottamuksen arvoisesti tehtävissämme – jokainen omalla paikallamme ja omilla lahjoillamme.

Lahjat ovat monet, lahjaksi saamme ja lahjaksi voimme antaa niin paljon.

Liikkeelle lähtemistä, löytämistä, likoon laittamista ja luottamista – sitäkin uskollisuus vähässä on.

Ihmeellinen armo ja rakkaus saa meitä kannatella tällä ikiaikaisella tiellä.
Näemmekö erityisesti sydämellämme? Niin moni asia ja ihminenkin kiitävät ohi.

    Näkemällä olennaisen ohikiitävästä hetkestä tulee merkityksellinen.
Elämä on nyt tässä hetkessä. Juuri tässä on kaikki ainutlaatuinen läsnä.
Niin monen ihmisen auttavat kädet, hiljaiset rukoukset, niin monen ihmisen läsnäolo

    ovat palvelleet lähimmäisiä ja rakentaneet kirkkoa. Kristus itse kulkee tällä ikiaikojen tiellä                                    

    kutsuen, rohkaisten ja siunaten.

Vähä onkin paljon – se on kaikki. Eikä se vähä ole merkityksetöntä tai vähempiarvoista kuin jokin muu. Jumala ottaa käyttöönsä lahjamme ja aikamme juuri nyt.

Annika Meskanen

diakoni, Lappeen seurakunta

Älä vastaa vihaan vihalla, vaan hyvällä!

Saarnattu iltamessussa Sammonlahden kirkossa 28.7.2019. Saarna pohjautuu jumalanpalveluksen toiseen lukukappaleeseen eli Roomalaiskirjeen 12. luvun jakeisiin 16–21.


Sä et kelpaa kellekään! Mene roskiin! Olet säälittävä ja sinusta ei ikinä tule yhtään mitään! Edellä mainitut lauseet ovat esimerkkejä kielenkäytöstä, jota kohtaamme nykypäivänä. Anonyymi ja kärkäs, vihaa ja ahdasmielisyyttä ilmentävä puhe tunnetaan vihapuheena, joka on kielenkäyttöä, josta pursuaa viha. Euroopan neuvoston ministerikomitea on määritellyt vihapuheen ilmaisumuotona, joka levittää, lietsoo, edistää tai oikeuttaa etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä, sovinismia tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansalaismielisyyttä kuin erinäisten vähemmistöjen, siirtolaisten ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.

Tämä syrjintä ja vihamielisyys näkyy monina eri tapoina. Se on vihapuhetta, nettivihaa, haukkumista, nöyryyttämistä, alistamista, väkivaltaa ja kiusaamista. Tätä kaikkea tai osaa siitä kohtaamme päivittäin ja voimme lukea ja kuulla siitä eri kanavia pitkin. Erityisesti vihapuhetta havaitaan internetissä, jossa anonymiteetin turvin voidaan suoltaa kaikkea harkitsematonta. Mikä saa ihmisen haukkumaan ja mollaamaan toista ja rikkomaan rakkauden kaksoiskäskyä eli ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Miten rakkauden kaksoiskäsky eli yksi kaikkein olennaisimmista käskyistä on päässyt nettikeskustelussa ja meidän yhteiskunnassamme unohtumaan? Oikeuttaako sananvapaus ja keskustelupalstojen anonyymiys haukkumaan toista ja myös vahingoittamaan toista henkisesti siten, että hän pelkää jatkuvasti muita ihmisiä. Onko vihapuheessa haukuttu ihminen myös meidän lähimmäinen vai vaan ”joku nevahööd random” muukalainen, jota voi kohdella kuin toisen luokan kansalaista? Voiko lähimmäisiämme haukkua netissä sen takia, että hän on sattumoisin syntynyt tiettyyn sukupuoleen, väärään sukupuoleen, vammaisena, köyhänä tai pakolaisena? Voiko lähimmäisiämme vihata ja uhata sen takia, että he kuuluvat eri vähemmistöihin, eivätkä pelkää olla sellaisia kuin heidät Jumala on luonut. Entä voiko lähimmäistä, joka on asioista eri mieltä, naulata mielipiteiden takia ristille tai heittää roviolle sosiaalisen median noitavainoissa? 1600-luvun noitavainotkin alkoivat oman aikansa valeuutisista ja sen aikaisen sosiaalisen median vihapuheesta.

Roomalaiskirjeen 12. luvussa Paavali kirjoittaa ohjeita Rooman seurakunnalle, mitkä ovat sovellettavissa myös nykyiseen maailmaan sekä kanssakäymiseen ja keskusteluun muiden ihmisten kanssa. Meidän tulee pyrkiä yksimielisyyteen ja siihen, että eri ihmisten mielipiteistä keskustellaan ilman pelkoa siitä, että tulee naulatuksi sosiaalisen median noitavainoissa. Meidän tulee asettua toisten asemaan, eikä meidän tule vastata vihaan vihalla, vaan hyvällä. Kaikkein suurin sääntö liittyy siihen, että elämme kaikkien kanssa rauhassa ja sovussa. Tämän myötä olemme jopa valmiita osoittamaan rakkautta vihamiehillemme eli noudattamaan rakkauden lakia.

Mitä sitten meidän pitäisi kristittyinä tehdä? Mitä Jeesus Kristus tekisi tai kuten englanniksi kysytään: ”What Would Jesus Do?” Jeesus on opettanut meille kultaisen säännön eli ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” Meidän tulee miettiä, mitä sanamme tai tekomme tekevät toiselle, meidän lähimmäisellemme. Hällä väliä siitä, onko lähimmäisemme lähellä tai kaukana, sukulainen, kaveri tai edellinen asiakas lähikaupan kassalla. Ovatko sanamme ja tekomme toisia auttavia, lohduttavia tai rohkaisevia vai ovatko ne kuitenkin toisia ahdistavia, haukkuvia ja syrjiviä?

Mitä jos teemme kuitenkin, niin kuin Jeesus on meitä opettanut ja edelleen kohtaamme vihaa? Keino, jolla pystymme suojautumaan vihalta, löytyy Roomalaiskirjeen 12. luvun jakeesta 21: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” Hyvää tekemällä itselle ja toiselle, voimme kukistaa vihan keskuudestamme ja toteuttaa rakkauden lakia.

Rakkauden laki siis velvoittaa meitä rakastamaan kaikkia, myös vihamiehiämme. Tuo laki velvoittaa meitä myös rakastamaan niitä, joita meidän on vaikea rakastaa. Rakkauden ei pidä jäädä vain oman navan tai omien lähimmäisten ympärille, vaan sen täytyy kattaa meidät kaikki, eikä meidän tulisi vihata toisiamme. Rakastamalla itseäsi ja lähimmäistäsi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi, voimme sammuttaa vihan keskuudestamme ja saada rauhan. Muista kuitenkin Jeesuksen sanat: ”Älä pelkää!” Tuo fraasi muuten löytyy Raamatusta 365 kertaa eli niin monesti kuin vuodessa on päiviä. Muista, että kelpaat kenelle vaan omana itsenäsi ja se riittää. Tänään, aina ja ikuisesti.

 

Joonas Paavilainen

 

Saarnattu Sammonlahden kirkossa 7. sunnuntaina helluntaista 28.7.2019. Saarnaaja on työskennellyt kesän ajan kesäteologina Sammonlahden seurakunnassa ja hän opiskelee Helsingin yliopistossa teologiaa ja uskonnontutkimusta.

Kirkon apostolisesta uskosta kannattaa iloita

Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman.
-Jes. 52: 7

Minulle sattui tälle heinäkuun viikolle sen verran vapaapäiviä, että kerkisin viime sunnuntaina (21.7.) Viron länsirannikolla sijaitsevaan Haapsalun Linnankirkkoon (Tuomiokirkko) Pyhään Messuun. Haapsalun vuosisatainen historia, levollinen tunnelma, romanttinen rantabulevardi ja pittoreskit puutalot monen muun asian ohessa ovat hurmanneet satoja ja tuhansia siellä vierailevia. Monella suomalaisseurakunnalla on myös ystävyysseurakuntatoiminnan puitteissa yhteyksiä Haapsalun kanssa.

Toivoin näkeväni Tuomiokirkossa messua toimittamassa piispa Tiit Salumäen. Salumäki toimii Hapsalun Janus-kirkon kirkkoherrana ja Länsi-Viron johtavana piispana. Hänen nimensä kyllä mainittíinkin toimittajien joukossa kyseísenä päivänä kirkon seinään kiinnitetyssä lasivitriinissä, jossa heinäkuun jumalanpalvelukset lueteltiin. Valitettavasti Salumäe oli kuitenkin joutunut lähtemään virkamatkalle erääseen hyvin pieneen ja omintakeiseen, Itämeressä sijaitsevaan saareen.

Messu Tuomiokirkossa meni kuitenkin hyvin ja rauhallisesti erään nuoremman papin toimiessa liturgina ja saarnaajana.

Viime sunnuntai oli kirkkovuodessa apostolien päivä, sekä Suomessa että Virossa. Apostolien päivän vietolla on pitkät juuret kirkon historiassa. Jo keskiajalla, roomalais-katolisen kirkon aikana, vietettiin Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi kesäkuun lopussa. Nykyisin kuudentena sunnuntaina helluntaista muistetaan kaikkia apostoleja. Kristillinen perimätieto opettaa, että apostoli tarkoittaa eritoten niitä kahtatoista Jeesuksen opetuslasta, jotka lähetettiin ensin Israelin kansan keskuuteen ja sitten myös koko maailmaan julistamaan hyvää sanomaa Jeesuksen kuolemasta ja riemullisesta ylösnousemuksesta. Alkujaan apostolin määritelmään kuului se, että hänen piti olla mies ja hänen piti henkilökohtaisesti pystyä todistamaan Jeesuksen ylösnousemuksesta omakohtaiseen havaintoon perustuen.

Kun nykyään puhutaan kirkon apostolisesta uskosta, sillä tarkoitetaan ainakin sitä, että uskolla on tietty historiallinen sisältö ja jatkuvuus. Tämä uskonsisältö muotoiltiin jo varhain, ja tätä uskonsisältöä ilmentää ensimmäisellä tai toisella kristillisellä vuosisadalla Roomassa muotoiltu apostolinen uskontunnustus, joka vanhastaan oli myös kastetunnustus. Kristilliset kirkot uskovat ja opettavat, että tässä varhaisessa uskontunnustuksessa lausutaan kristillisen uskon, evankeliumin ja opin olennaiset asiat eli uskon ydin. Hieman laajempi Nikean uskontunnustus on syntynyt hieman myöhemmin. Sen sanamuodoista päästiin yhteisymmärrykseen 300-luvulla Nikean (325) ekumeenisessa kirkolliskokouksessa ja toisessa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Konstantinopolissa vuonna 381.

Jeesus käski julistaa evankeliumia “kaikille luoduille” (Joh. 16: 15). Kirkon apostolisuuteen kuuluu siten vahva lähetysteologinen ulottuvuus. Kristuksen kaste- ja lähetyskäskyyn (Matt. 28: 18-20) sisältyvä kehotus mennä ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen on olennainen osa kristillisen uskon apostolista identiteettiä. Uskolla on sekä historialliset että yhteisölliset juurensa.

Katolisen kirkon messussa on siirtymä Herran rukouksesta rauhan toivotukseen, jossa liturgi rukouksen hengessä lausuu: “…rauhan minä jätän teille, minun rauhani - sen minä annan teille. Sen tähden me pyydämme: älä katso syntejämme vaan kirkkosi uskoa: kokoa ja varjele sitä rauhassa ja ykseydessä tahtosi mukaan, sinä joka elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen.”

“Älä katso syntejämme, vaan kirkkosi uskoa.” Sen lisäksi, että uskolla on siis historiassa muotoutunut, Jumalan ilmoitukseen perustuva sisältönsä, sillä on myös yhteisöllinen ulottuvuus. Kukaan ei elä uskossaan ainoastaan omassa varassaan, vaan yhteisön usko kantaa. Mielestäni tämä on merkittävä näkökulma uskon apostolisuuteen. Se on rohkaisevaa ja lohdullista.

Vuosien mittaan moni onkin jo ehtinyt ihmettelemään, miten kirkko tai ylipäänsä kristillinen usko voi olla vielä olemassa ja hengissä, kun tiedetään, kuinka paljon kielteisiä asioita, virheitä ja suoranaisia väärinkäytöksiä kirkon historiaan mahtuu. Pidän tätä Martti Lutherin tavoin itsekin suurena ihmeenä ja erityisenä todisteena siitä, että kirkon uskossa on jotain ihmeellistä.  Pyhä Henki on varmaankin kristillistä todistusta tukemassa, muuten en usko että kirkko ja apostolinen usko olisi selvinnyt tänne asti. Se olisi kaatunut omiin ristiriitoihinsa, kuppikuntien riitelyihin tai sisäisiin jännitteisiinsä. Suuristakin väärinkäytöksistä huolimatta kristinusko edelleen elää ja vaikuttaa – ja yksi, pyhä ja yhteinen kirkko on olemassa.

Kun lähdin 2000-luvun alussa Englantiin opiskelemaan, muistan kuinka ihmettelin sitä, että on seurakuntia tai kirkkokuntia, joissa ei ole piispan virkaa. Tällaisia olivat Englannissa esim. presbyteerit, reformoidut ja luonnollisesti vapaakirkolliset ryhmät sekä tietysti suurin osa helluntailiikkeeseen kuuluvista. Olin elänyt niin sinisilmäisesti suomalaisen luterilaisen kirkon sisällä, että en voinut kuvitellakaan, että olisi järjestäytynyttä kirkon elämää ilman piispuutta.

Historiallisissa kirkoissa virka jaetaan usein kolmisäikeisesti siten, että tunnustetaan ja tunnistetaan piispan, papin ja diakonian virat. Piispalla on tässä jaottelussa se erityinen tehtävänsä, että piispuus suojelee kirkon ykseyttä sitä uhkaavilta sësä sisäisiltä että ulkoisilta uhilta. Piispa tähtää tehtävissään siihen, että evankeliumin esittämä usko pysyisi kirkossa puhtaana ja että ainakin kirkon viranhaltijoiden elämä olisi ainakin jossain määrin sopusoinnussa sen kanssa, mitä kirkko tunnustaa ja opettaa. Vanhastaan on ajateltu, että tässä piispallisessa kaitsentatehtävässä on itse Pyhä Henki mukana tukemassa. Siksi piispaa virkaan vihittäessä lauletaankin usein virsikirjan virttä 111: “O Pyhä Henki, Herramme, /Elämän lähde, Luojamme,/ nyt täytä meidät armolla/ ja voimallasi vahvista” (VK111: 1).

Piispa vihitään virkaansa vanhaa tapaa noudattaen kätten päälle panemisella ja rukouksella. Tälläkin on haluttu ilmentää kirkon uskon apostolista luonnetta. Kätten päällepanemisen uskotaan takautuvan katkeamattomana aina ensimmäisiin apostoleihin ja Jeesukseen itseensä asti. Tämäkin korostaa kirkon uskon historiallista jatkumoa ja apostolista jatkumoa. Me emme elä hetkellisten tunteiden tai opillisten mielipiteitten heiteltävänä. Kristillisellä uskolla on vahva historiallinen perusta (traditio) ja laaja, jopa maailmanlaaja yhteisön tuki. Sama usko on, elää ja vaikuttaa “aina ja kaikkialla”.

Eglannin Anglikaanisessa kirkossa piispuus ymmärretään vahvemmin kuin meillä Suomessa. Meille piispuus on kuitenkin eräässä mielessä pappeuden jonkinmoinen ylevämpi muoto, jossa piispan ajatellaan olevan “ensimmäinen vertaistensa joukossa” (priimus inter pares). Anglikaaneille piispuus on leimallisemmin oma omintakeinen virkansa, jolla on selkeästi oma paikkansa itsenäisenä genrenä virkojen joukossa. Tarkoituksena on kai Englannin Anglikaaneilla ollut korostaa juuri piispanvirkaa kirkon apostolisen uskonymmärryksen erityisenä kannattelijana.

Myös Pyhässä kasteessa lapsi otetaan seurakunnan yhteyteen Jumalan sanalla, rukouksella ja kätten päällepanemisen kautta. Tämä jo sinällään on suuri lahja lapselle. Kaste antaa yleisen pappeuden kastetulle. Mutta se on paljon isompi lahja. Kaste on sakramentti, pyhä toimitus, joka liittää itseensä Kristukseen ja antaa uskon lahjan. Tässä osallisuudessa on hyvä olla ja elää kristittynä.

Roomalaiskatolisessa kirkossa tämä perinteeseen ja traditoon tukeutuminen on luonnollisesti vahvimmillaan. Paavin virka ymmärretään nousevan suoraan apostoli Pietarilta.  Rooman Pietarin kirkossa lukeekin kattokupolissa latinaksi nämä Matteuksen evankeliumin sanat: “Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” (Matt. 16: 18).

Jo useita vuosikymmeniä sitten Hakavuoren kirkolla järjestettiin kerran viikossa kesäkahvila, jonne saivat kaikenikäiset vapaasti tulla olemaan ja tapaamaan toisiaan. Eräällä kerralla tuli paikalle pastori Markku Tapio, joka hartaudessaan totesi: “Pietari oli rock!” Valitettavasti Tapion vitsi taisi mennä sivu suun, koska paikalla olleet naiset ja miehet eivät hoksanneet tähän liittyvää sanaleikkiä. Rock ei viittaa ainostaan musiikkilajiin, vaan se tarkoittaa englanninkielessä ennen muuta kalliota, siis samaa kuin apostoli Pietarin nimi. Pietari on kallio, rock!

Apostoleista, evankelistoista ja sananjulistajista apostoli Paavali antaa Roomalaiskirjeessä sangen myönteisen lausunnon: “Heidän äänensä on kaikunut kaikkialleHeidän sanansa maan ääriin asti” (Room. 10: 18).

Samuli Suolanen
Sammonlahden seurakuntapastori

”Älä pelkää! Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”


Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

 

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.

 

(Luuk. 5:1–11)

 

Hän ei kuulu joukkoon, hän ei koe itseään oikeaksi ihmiseksi eikä arvokkaaksi hakemaansa työpaikkaan. Hänen ansioluettelonsa on joko tyhjä tai täynnä vain satunnaisia pätkätöitä. Hän on kuullut, että hyvästä lukiosta täytyy valmistua hyvin keskiarvoin ja laudaturin papereilla täytyy hakea hyvään yliopistoon. Yliopistosta hänen täytyy valmistua maisteriksi hyvin arvosanoin ja päästä nopeasti työelämään. Entä jos kaikki ei menekään kuin on sanottu? Entä jos hänen työhaastattelunsa menikin näin:

”Pyydän anteeksi, ei minulla ole mitään ansioluetteloa mukana. Tai oikeastaan, ei minusta ole mitään kerrottavaa. Olen minä kyllä töitä tehnyt, mutta en mitään, millä olisi jotain merkitystä. Niissäkin töissä, joissa olen ollut, en ole suoriutunut hyvin. On minut myös monesti irtisanottu suhdanteiden takia. En minä teillekään kelpaa, sen minä tiedän. Kiitos kuitenkin, kun säälistä otitte minut haastatteluun.”

 

Entä jos työnantaja sanookin, että paikka onkin hänen. Hänet valitaan ihmisenä, jota työnantaja on odottanut siihen tehtävään. Miksi ihminen, joka ei ole omasta mielestään kelpoinen mihinkään, valitaankin kaikkein pätevimpänä? Miksi Jeesus neuvoi Simonia, joka piti itseään syntisenä ja alempiarvoisena verrattuna Jeesukseen? Vaikka Simon Pietari olikin syntinen, Jeesus puhutteli häntä: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”

 

Kysyimme rippikoululaisilta kysymyksiä liittyen päivän evankeliumitekstiin ja osa niistä liittyi ”ihmisten kalastaja” -termiin. Mikä oikein on ihmisten kalastaja? Järkikin sanoo, ettei ihmisiä voi kalastaa kuten kaloja. Vai heittelikö Simon Pietari ja muut opetuslapset aikoinaan ihmisiä verkoilla? Vaikka pelkästään ajatuskin Simonista ja muista opetuslapsista heittämässä verkkoja toistensa päälle huvittaa, ei todellisuudessa näin kuitenkaan tapahtunut.

 

Jeesuksen toiminta pohjautui ihmisten opettamiseen ihmeteoin ja vertauksin, mitä myös ”ihmisten kalastaja” -termin käyttäminen oli. Jeesuksen toimintavuosina hän tapasi yhteiskunnan hylkimiä, syntisiä ja syrjittyjä ihmisiä. Kuten myös muut Jeesuksen tapaamat ihmiset, myös Simon piti itseään syntisenä ja riittämättömänä, kirjaoppimattomana kalastajana. Tästä huolimatta Jeesus kuitenkin vieraili heidän veneessään Gennesaretinjärvellä ja kutsui heidät seuraajikseen.

 

Mikä sai Simonin ja hänen venekuntansa jättämään kaiken ja seuraamaan Jeesusta? He olivat pelon ja hämmennyksen vallassa nähtyään kalasaaliin, joka sai heidän ja tovereitten verkot halkeilemaan. Jeesus osoitti heille jumaluutensa tekemällä mahdottomasta mahdollisen, mutta he olivat peloissaan ja miettivät: kuka tämä Jeesus oikein oli miehiään? Jeesus vastasi heille: ”Älä pelkää. Tästä lähtien te olette ihmisten kalastajia.” Jeesuksen sanat lohduttivat pelokkaita opetuslapsia, minkä myötä he uskoivat ja luottivat Jeesukseen.

 

Gennesaretinjärven kalastajista tuli myöhemmin Jeesuksen opetuslapsia, jotka Jeesus lähetti ensin Israelin kansan keskuuteen sekä kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen kaikkialle maailmaan julistamaan ilosanomaa Jumalan valtakunnasta, jossa kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkoja on. Siitä päivästä lähtien tähän päivään asti opetuslapsien eli apostolien levittämä sanoma Jumalan rakkaudesta, Jeesuksen sovitustyöstä ja ikuisesta elämästä Taivasten valtakunnasta on pysynyt voimissaan. Jeesus Kristus kutsuu myös meitä osallistumaan työhönsä. Toteuttamalla Jeesuksen opettamaa kaste- ja lähetyskäskyä (Matt. 28:18–20) mekin pystymme olemaan Herran palvelijoita.

 

Simon Pietarista tuli kuitenkin Jeesuksen opetuslapsi. Vaikka hän piti itseään huonona ja syntisenä ihmisenä, hän kelpaisi Jeesukselle sellaisena kuin oli. Ilman ansioluetteloa, ihmisten kalastajaksi, apostoliksi ja Herran palvelijaksi. Kuuliaisina Jumalan sanalle ja uskomalla kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, mekin tulemme osallisiksi uudesta elämästä Kristuksessa ja voimme olla Herran palvelijoita. Muista kuitenkin: ”Älä pelkää!” Syntinen ja omasta mielestään riittämätön ihminen on arvokas Jumalamme silmissä ja kelpaa hänelle. Meistä jokainen voi olla Herran palvelija.

 

Joonas Paavilainen

 

Saarnattu Sammonlahden kirkossa apostolienpäivänä 21.7.2019. Saarnaaja on työskennellyt kesän ajan Sammonlahden seurakunnassa kesäteologina ja hän opiskelee Helsingin yliopistossa teologiaa ja uskonnontutkimusta.

Kadonnut ja jälleen löytyyt

 4. sunnuntai helluntaista (Luuk. 15: 1-10)

Saarna 7.7.2019 Sammonlahden kirkossa, radiojumalanpalvelus

Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: 

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Kysyin rippikoululaisiltamme, että ”mitä tapahtuisi, jos kännykkäsi katoaisi?”

Vastaukset olivat elämänmakuisia: ”Olisin paniikissa, varmaan sekoaisin, yrittäisin etsiä”; joku sanoi, ettei se nyt niin haittaisi; joku ajatteli että saisi ehkä enemmän aikaa muuhun tekemiseen; joku aikoi heti seuraavana päivänä ostaa uuden puhelimen - saattaisi tosin olla, että sitä varten tarvittaisiin neuvonpitoa myös vanhempien kanssa.

Kun jotain sellaista katoaa, jolla on paljon merkitystä - tai kännykän kyseessä ollen, kun siihen on suorastaan kasvettu kiinni - on kiire tehdä asialle jotain.

Jeesus kertoo kuulijoilleen kahdesta katoamistapauksesta. Ei oikeastaan mitään erityisen dramaattista, mutta kertomusten ihmisten kohdalla heille todella tärkeitä asioita. Nämä Jeesuksen kertomat tapaukset voivat osua kenelle vaan hänen kuulijoistaan. ”Jos jollakin teistä” -Jeesus sanoo- on omaisuutena lammaslauma tai jos ”naiselta” katoaa merkittävän arvokas raha.

Rippikoulussamme ryhmä pohti tätä tekstiä. Rippikoululaiset kysyivät ”miksi omistaja lähtee yhden eksyneen lampaan perään” -kun kuitenkin iso lauma on tallessa?

Jeesuksen ajan maailmassa karja oli merkittävää omaisuutta. Olisiko tänään harrastevene, osakesijoitukset, metsähehtaarit tai tuo mahdollisesti rahallisestikin arvokas kännykkä samantapaisessa merkityksessä.

Toki Jeesuksen kertomuksen ihmiset iloitsivat löydettyään kadonneeksi luullun omaisuutensa; lammaslauman omistaja lampaansa ja nainen arvokkaan rahansa. Omaisuuden takaisin saamisesta iloittiin oikein porukalla ystävien ja naapureiden kanssa.

Rippikoululaisetkin ajattelivat etsiä kännykkää kavereiden kanssa -ja varmaan ilo sen löytämisestä olisi jaettua iloa!

Jeesus ei kuitenkaan kertonut näitä vertauksia opastaakseen huolellisuuteen omaisuuden kanssa, olipa omaisuutemme suurta tai pientä tai meille kuinka tärkeää tahansa. Jeesuksen tähtäin oli toisaalla; hän tahtoi havahduttaa kuulijansa miettimään sitä, kuinka hän kohtasi ihmiset lähellään.

Evankeliumin kertomushan alkoi siitä, kuinka Jeesuksen toimintaa ja hänen seuralaisiaan arvosteltiin. Jeesus oli ”publikaanien ja muiden syntisten seurassa”, ja tätä toinen joukko, ”fariseukset ja lainopettajat” arvostelivat: ”tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Ihmiset Jeesuksen lähellä olivat siis jakautuneet kahteen leiriin; niihin, joita pidettiin syntisinä ja itse itseään puhtaina pitäviin, siis ei-syntisiin…muuten, eikö tämä kuulosta kovin tutulta tänäänkin?

Tästä nuoret kysyivät: ”Miksi publikaanit ja muut tärkeät henkilöt eivät pitäneet siitä, että Jeesus vietti aikaa ”syntisten” kanssa”?

Arvostelu, joka kohdistui Jeesuksen tapaan olla ihmisten kanssa, oli tässä kohden hänelle välitön syy kertoa vertaukset.

Jeesus ”väänsi rautalangasta” -kuten me joskus sanomme yrittäessämme mahdollisimman selkeästi tehdä ymmärrettäväksi ajatustamme tai tarkoitustamme. Jeesus väänsi rautalangasta sitä, että Jumala tahtoo etsiä luotaan kadonneet. Että jokainen ihminen on hänelle etsimisen vaivan arvoinen.

Mutta, miksi oli -ja on yhä- niin vaikea hyväksyä sitä, että Jeesuksen seurassa saa olla ja vaeltaa niin monenkirjava joukko? Paljon juuri sellaisia, jotka ovat erilaisia kuin minä itse; eri tavoin ajattelevia, eri kieltä puhuvia, erilaisia lauluja laulavia, eri tavoin rukoilevia, erilaiset elämänarvot omaksuneita.

Piispamme sanoi viestissään pari viikkoa sitten: Kirkko on avoin kaikille, mutta ei kaikelle! Se tarkoittaa, että jokaiselle ihmiselle on kirkossa ja sen sanoman äärellä tilaa, mutta kirkolla on arvomaailmansa oma perusta, jonka sisään kaikki maailman ajatukset eivät mahdu; vaikka kaikki ihmiset mahtuisivatkin kirkonpenkkiin tai radiojumalanpalveluksen kuulijoiksi.

”Miksi yhdestä kääntyneestä syntisestä iloitaan enemmän kuin 99 vanhurskaasta?” Tähän nuorten kysymykseen ei ole helppo vastata. Olisiko niin, että Jeesus korostaa sitä, kuinka suurta on ilo kadonneeksi luullun -ehkä pelätyn- jälleen löytyessä.

Taivaassa iloitaan jokaisesta, jonka on luultu kadonneen Jumalan lasten joukosta, ja joka löydetään sinne takaisin.

Mutta voimmeko me tyystin kadota Jumalalta? Toisten ihmisten näköpiiristä voimme kadota, poistua kauas ja pitkäksi aikaa, lopullisestikin.

Itseltäänkin voi ihminen kadottaa elämän langat, erämaahan eksyjän kokemukseen ja tai pimeässä haparoinnin  epätoivoon saakka.

Tästäkin puhuimme leirillämme; miten ahdistavaa on olla hukassa toisilta (siis näkymätön toisille, kun kuitenkin kaipaamme nähdyksi tulemista) ja eritoten olla hukassa omalta itseltään, kadottaa elämän arvonsa ja elämän merkitys ja suunta.

Mutta voiko kadota Jumalalta?

Vai onko tämän evankeliumikertomuksen turvallinen viesti se, että Jumala on loputtoman väsymätön etsimään ja kutsumaan meitä vaeltavaan kansaansa, elämän tien kulkijoiden joukkoon. Ja kun meidät siellä havaitaan, ”löydetään”, taivaassakin iloitaan!

Juha Eklund
kirkkoherra, Sammonlahden seurakunta

Katoavat ja katoamattomat aarteet

Juhannuksen jälkeiset sunnuntait kirkkovuodessa vievät vakavien aihepiirien äärelle. Tänä vuonna heti juhannuspäivän jälkeiseksi päiväksi sattui 2. sunnuntai helluntaista, jolloin kirkoissa saarnatekstin oli Jeesuksen vertauspuhe rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16: 19-31). Seuraava sunnuntai, tänä vuonna kesäkuun viimein (30.6.), varoitteli niin ikään kiintymästä liiaksi tämän maailman rikkauksiin. Siinä Jeesus kuvaa äkkiä ajatellen onnellisia ja asiansa viisaasti hoitaneita, kunnollisia ihmisiä: yksi on ostanut pellon, toinen on sijoittanut härkiin ja lähtee niitä kokeilemaan, kolmas sen sijaan on mennyt juuri naimisiin (Luuk. 14: 16-24). Jeesuksen vertauksessa nämä hyvät ja järkevät tolkun ihmiset kuitenkin kieltäytyvät rikkaan miehen pitokutsusta juuri edellä mainituista syistä - juhliin ei ole aikaa mennä: arkisen elämän vaatima ahkeruus ja toimeliaisuus ottaa aikansa. Toisaalla juuri naimisiin mennyt joutuu hoitamaan ihmissuhdettaan.

Täällä Karjalassa pitokulttuuri on hyvinkin tuttua; suurissa perheen kokoontumisissa ja juhlissa aina häitä ja hautajaisia myöten tarjoillaan karjalanpiirakoita, karjalanpaistia tai Lemin särää ja muuta maittavaa karjalaista hyvää. Usein karjalaisuus jää syvälle ihmisen persoonaan. Haagan seurakunnassa vaikuttaa pitkän uran Helsingin Yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja Kirkkohallituksen hallinnoimassa Kirkon ulkoasiain osastossa (KUO) tehnyt dosentti Juhani Forsberg (s. 8.6.1939). Vielä eläkepäivinään järjestää Haagan seurakunnassa karjalaisia pitoja. Karjalanpiirakat hän tekee itse, mikä onkin yksi Juhani Forsbergin bravuureista. Forsbergin synnyinkoti löytyy rajantakaisesta Karjalasta, Viipurin lääniin kuuluvasta Vpl. Pyhäjärven kunnasta. Alue sijaitsee Laatokan rannalla Karjalan Kannaksella ja kuuluu näin ollen Suomen sodissa Venäjälle luovutetulle alueelle. Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 kunnassa asui 8128 ihmistä. Talvisodan syttyessä Juhani Forsberg oli juuri vähän alle puolen vuoden ikäinen. Laajemmin hänet tunnetaan virsirunoilijana ja ekumenian eli kirkkojen välisen yhteistyön ja oppikeskustelujen asiantuntijana.

Jeesuksen esimerkkikertomukset muistuttavat siitä, että Jumala on köyhien ja eri tavoin syrjäytyneiden tai syrjäytymisuhan alla olevien puolella. Köyhä Lasarus pääsee kuoleman jälkeen onneen, josta ei eläessään koskaan saanut nauttia. Sen sijaan rikas mies joutuu kärsimään vaivoja tuonelassa. Rikkaan miehen kohtalo kouraisee syvältä - kadotukseen joutuneen miehen avun-huuto uskomme isälle Abrahamille herättelee omiatuntoja ja helpon elämän keskellä sydämensä paaduttaneita: “Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.”

Lasaruksen nimi voidaan näin tulkita enteeksi; sehän tarkoittaa ´Jumala auttaa´. Rikkaan miehen nimeä ei kerrota - voisiko tämä merkitä sitä, että me voimme jokainen sijoittaa oman nimemme siihen?

Rikkaus ja hyvinvointi eivät toki jakaudu tasan edes pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa. Kuitenkin esim. prof Arto O. Salonen muistuttaa, että “köyhinkin suomalainen kuuluu nykyään maailman rikkaimpaan kymmenykseen.”. Tällöin on tosin otettu huomioon “hyvinvointiyhteiskunnan hänelle tarjoamat terveys- ja kirjastopalvelut”. Olemme siis onnistuneet luomaan Suomeen yhteiskunnan, jossa asiat on melko lailla hyvin. Tätä näkökohtaa korostaa niin ikään YK:n tämän vuoden maaliskuussa julkaisema Onnellisuusraportti (The World Happiness Report). Sem mukaan Suomi on maailman onnellisin maa jo toista vuotta peräkkäin.

Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta korostaa myös sitä, että hyvää on tehtävä jo tässä ajassa. Hyvän puolesta on taisteltava jo nyt. On opittava jakamaan omastaan, ettei lopulta käy huonosti. Rikkauden lisäksi kyse on oikeudenmukaisuuden toteutumisesta laajemminkin. Jumala on köyhien, sorrettujen ja elämän erilaisiin marginaaleihin joutuneiden puolella. Siksi köyhien ja sorrettujen asemaan on puututtava. Tätä ei voi ulkoistaa toisten tehtäväksi. Yhteiskunta kyllä pitää mahdollisuuksiensa mukaan huolta jokaisesta kansalaisestaan erilaisten hyvinvointipalvelujen kautta. Tämä ei kuitenkaan poista yksilön vastuuta rakkauden työssä.

Oikeastaan samasta puhuu Jeesuksen vertaus rikkaan miehen pidoista. Kyseessä on näin kuva Jumalan valtakunnasta ja sen logiikasta. Jumalan pidoissa ja pitopöydässä, Jumalan valtakunnassa oleellista ja merkittävää on se, että sinne ei kutsuta ensisijassa vain niitä, jotka ovat pyhiä, kunnollisia tai ovat hoitaneet asiansa moitteetta. Mukaan haetaan, kuten evankeliumi kuvaa, “sokeita, rampoja, köyhiä ja raajarikkoja”, siis elämäsään mahdollisuutensa sotkeneet, köyhät ja syrjityt. Vähän osaavat ja asiansa sotkeneet epäonnistujat ja kompuroitsijat menevät tämän maailman kauniiden, rohkeiden ja rikkaiden ohi.

Kristinopin mukaan elämän kallein asia on meidän “Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen.” Ei maallinen mammona ja rikkaus sinänsä ole syntiä, mutta kyse on siitä, mihin sydämessään viime kädessä luottaa. Jeesuksen mukaan todellisesti rikas on se, jolle Raamatun sana, Jumalan Pyhä Sana rakas on, sydämessä luottamus Jeesukseen ja sitä kautta kaikki Jumalan valtakunnan aarteet, katoamattomat lahjat.

Eräs koskettava tarina, jota usein rippikoululeireilläkin kerrataan, kertoo rikkaasta miehestä ja kerjäläisestä:

Oli rikas mies joka oli hankkinut kokoon ison omaisuuden. Hän oli ylpeä ja joskus myös rehenteli saavutuksillaan. Hän käveli kylällä kuin maailman omistaja. Kaikkea hänellä oli, niin hän luuli.

Silloin taloon tuli köyhä mies, kerjäläinen, joka halusi työtä vastaan vain yösijan. Ja ottihan isäntä halvan työmiehen ja antoi yösijan, ei kunnon vuodetta, mutta katon pään päälle kuitenkin.

Molemmat menivät nukkumaan. Yöllä rikkaan miehen korviin kantautui ääni: ”Tänä yönä kuolee kylän rikkain mies.”

Rikas mies hätkähti hereille, mutta ajatteli vain kuvittelevansa joutavia. Pian kuului jälleen ääni: ”Tänä yönä kuolee kylän rikkain mies.” Sama toistui vielä usean kerran. Mies nousi levottomana ja tarttui puhelimeen. Hän alkoi keskellä yötä soitella muille rikkaille, tutuilleen, ja kysellä, mikä oli heidän taloudellinen tilanteensa. Mutta köyhempiä olivat kaikki, toiset rikkaat. Huonosti mies nukkui loppuyön.

Aamulla hän lähti herättelemään kerjäläistä töihin. ”Mokomakin laiskamato ja unikeko”, oli hänen mielessään, kun hän töykeästi yritti herätellä kerjäläistä. Mutta tämäpä ei herännytkään, oli aivan liikkumaton ja silmät kiinni. Hän oli kuollut yöllä.

Rikas mies huomasi nuhruisen kirjan kerjäläisen rinnan päällä. Kirja oli auki ja rikas mies kumartui lukemaan sitä. Hän luki: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa.”

Samuli Suolanen
seurakuntapastori
Sammonlahden seurakunta

Nyt metsä kirkkoni olla saa – vai saako?

Ne, joilla on kesämökki,rientävät sinne suven sekä suloisina että sateisina viikonloppuina. Toisia kutsuu sininen saimaa. Kirkot ovat hiljaisia pyhäaamuisin, silti uskollisia sanankuulijoita löytyy niihinkin.

Moni suomalainen miettii, etteikö se riitä, jos viettää hiljentävän hetken luonnon helmassa tai mökkirannassa. Onko sillä väliä kirkossako vai vapaan taivaan alla ihmettelee maailmankaikkeuden suuruutta ja ihmisen pienuutta.

Meidän hartaimmat luontokokemuksemme voivat olla kahdenlaisia. Ne voivat olla sillä tavalla panteistisia, että jumaluus nähdään läsnä olevana kaikkialla luonnossa. Kristillisen uskomme mukaan Jumala on luoja, joka hallitsee ja ylläpitää koko luomakuntaa. Siinä on aika iso ero: emme palvo luontoa vaan luojaa.

Luonnon keskellä on kesällä hyvä olla. Voi, kunpa myös yksinäiset, toimintarajoitteiset ikäihmiset sinne pääsisivät!

Mutta siellä kesäkirkossa voi kohdata luojansa ja lunastajansa sanassa, ehtoollisessa ja rukouksessa. Luonnossa me näemme ja koemme Jumalan ihmeitä. Kirkossa kohtaamme persoonallisen Jumalan, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Jumala, luoja, antaa aurinkonsa paistaa meille kaikille ja sitä sadettakin me tarvitsemme. Aamuinen kävelyretki kirkkoon voisi yhdistää luontokokemuksen Jumalanpalvelukseen.

Mikko Ojanen
kappalainen
Lappeenrannan seurakunta

 

Outi Apell
kappalainen
Lappeenrannan seurakunta

 

Armahtakaa!

Saarna Sammonlahden kirkossa su 14.7.2019

    Jeesus sanoi: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

    Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

    Hän puhui heille vielä vertauksin:

    ”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.

    Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.” (Lk. 6: 36–42)

Lauritsalan suurmies Arvi Lind muistetaan monesta; hän kuuluu kautta aikojen Suomen suosituimpiin tv-kasvoihin. Muistaakseni vuonna 2013 hänet äänestettiin Suomen luotettavimmaksi mieheksi, sitähän hän on varmasti maineensa perusteella edelleenkin. 40 vuotta yleisradion vakaana uutisankkurina on tuottanut ansaitusti rehellisen miehen maineen. Lauritsalasta 1960-luvulla pois muuttanut mies on kuitenkin säilyttänyt nöyrän mielenjuoksun ja mutkattoman luonteensa.

Reilusti kymmenen vuotta sitten Arvi Lind vieraili Lappeenrannan urheiluhallissa pidetyillä hengellisillä miestenpäivillä. Hän muisteli lapsuutensa Lappeenrantaa ja Lauritsalaa. Kerran, siinä 6–7-vuotiaana sotien aikoihin (1940) syntynyt Arvi oli lähtenyt hiihtämään isän tekemillä puusuksilla. Kovassa hiihdossa suksi oli kuitenkin mennyt poikki tai rikki. Pelko ja huoli oli merkittävä – mitä palomerstari-isä nyt sanoisi ja tekisi? Sotien jälkeen kun oli pulaa kaikesta, eikä puusuksiakaan ehkä kasvanut joka oksalla.

Lindin isä antoi kuitenkin anteeksi. Tuli tuntu siitä, että kyllä tästä selvitään. Kuusivuotiaan pojan mielessä tämä merkitsi paljon, ja luulen että tällaiset lapsuuden kokemukset vaikuttavat paljon myös yleensä ihmisen jumalasuhteeseenkin.

Tarve tulla hyväksytyksi, nähdyksi ja rakastetuksi on yleisinhimillistä. Jokainen haluaa saada tasavertaisesti Jumalan armonpäätöksen ja kraanaveden. Vanhastaan on kristillisessä kirkossa uskottu ja opetettu, että Jumala ei anna armoaan määrämitalla, vaan käytössä on ”runsas mitta, tiiviiksi paineltu”. Meidän ihmisten piirissä on kuitenkin vaarana se, että me asetamme Jumalan armolle ehtoja tai rajoja.

Vanha hengellinen viisaus tämäkin on; joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Joka on saanut vähän anteeksi, rakastaa vähän. Sama periaate pätee kaikilla elämänalueilla. Joka on saanut hyväksymistä, rakkautta ja arvostusta, kokee elämänsä merkitykselliseksi ja turvalliseksi. Mutta vielä enemmän asia merkitsee hengellisesti – se, joka on saanut anteeksi, rakastaa ja myös haluaa antaa anteeksi. Paras uskonelämän lämpömittari on rakkaus.

Jeesus kertoo raamatussa eräästä fariseuksesta, jonka nimi oli Simon. Simon ei tuntenut Jeesusta Jeesuksen ollessa tämän vieraana (Luuk. 7: 36-50).

Tarina kertoo, että iltapalan ollessa meneillään eräs nainen saapui paikalle. Tuo nainen asettui Jeesuksen jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Simon koki tilanteen kiusalliseksi, se suorastaan kuvotti häntä. Evankelista Luukas kertoo Simonin ajatelleen: jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.

Nainen oli tunnettu boheemista elämäntavastaan. Hän oli halveksittu ja polttomerkitty. Jumala kuitenkin katsoo sydämeen, ei ihmisen ulkokuoreen. Silloin Jeesus luki Simonin ajatukset ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on sinulle puhuttavaa." "Puhu vain, opettaja", Simon vastasi. Jeesus jatkoi kertoen: oli kaksi miestä, jotka olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa ja toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?" Simon vastasi: "Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi." "Aivan oikein", sanoi Jeesus.

Paljon anteeksi saanut siis rakastaa paljon, tällainen ihminen pistää hyvän kiertoon. Eikö siten olisi totta tämäkin: “Päästäkää vapaaksi, niin teidät vapautetaan”. ”Armahtakaa, niin teidät armahdetaan” jne. Kyllä toki huomaan omassa elämässänikin, että aina ei ole helppo antaa anteeksi tai rakastaa, siitäkin huolimatta, että omiakin erhetyksiä on vaikka muille jakaa. Eräs tekijä on psykologiasta tuttu sisaruskateus. Tähän iskee Jeesuksen sanat päivän evankeliumin loppupuolella: “Kuinka näet roskan veljesi silmässä”, mutta “et näe hirttä omassa silmässäsi.” Niinpä niin, helpompaa usein on tehdä parannusta veljen tai naapurin synneistä kuin omistansa.

Arvi Lind sai pienenä poikana anteeksi. Luulen, että hänen on sittemmin ollut helpompi uskoa armolliseen Jumalaan, vaikka elämä on tuonut mukanaan suuriakin suruja. Vanhemmat hommasivat neuvonpidon jälkeen uudet sukset ja elämä jatkui. Tarina kuvaa myös suomalaista rehellisyyden merkitystä. Olen ymmärtänyt, että myös Arvi Lindille rehellisyys on eräs olennainen kodin perintö. Omatunto on raskas niin kauan, kunnes kerromme mieltä painavat asiat avoimesti.

Jeesus johtaa edestä. Hän johtaa esimerkillä. Armahdusta hän toivoo ja suosittaa. Usein me ihmiset kuitenkin lankeamme tuomitsemaan. Jeesuksen aikana toteutettiin vielä Mooseksen lakia. Mooseksen laissa oli säädetty kivitysrangaistus monesta rikkomuksesta, aviorikoksesta ja monesta sen semmoisesta. Uudessa testamentissakin on monta kohtaa, joissa kerrotaan kiivastumisen ja kivittämisen tilanteista. Itse asiassa ne toistuvat Raamatun lehdillä kymmeniä kertoja, esimMatt21:35; Luuk. 20:6; Joh. 10:31; Apt. 5:26; 7:58-59; 14:5 jne.

Kivittäminen ei ole vain menneisyyteen jäänyt asia. Sitä tapahtuu myös tänään. Ei ehkä konkreettisesti, mutta henkisesti tai kuvainnollisesti. Aikakaudesta riippumatta kivittämisen takana on jollakin tavalla useimmiten sama syntymekanismi. Se vaatii taakseen yhteisön tuohtumuksen, ärsytyskynnyksen ylittymisen, joukkovoiman tunnun; se vaatii helposti rajattavan uhrin, syyllisen, kohteen. Kivittämällä poistetaan paha sinun, minun – meidän keskuudestamme.

Kivittämiselle on sukua monet muut yhteisön langettamat tuomiot. Keskiajalla sytyteltiin noitaroviot ja poltettiin harhaoppisiksi uskoteltuja kirjoja, lännenelokuvien maailmassa lynkataan ja sotien keskellä laitetaan pystyyn kenttäoikeudenkäynnit ja teloitukset. Yhteisöillä näkyy olevan voimakas ote yksilöön. Kun yhteisön arvoja on loukattu, sen sappi voi kiehahtaa ja sytyttää ”pyhän vihan”. Kansan pikatuomio on voimakas ase, eikä se johda useinkaan oikeuden toteutumiseen.

Kallis ystävä. Kristus tulee keskellemme, hän saapuu tilanteisiin, joissa kivi on jo kourassani. Hän tulee niin ikään paikalle silloin, kun minua uhataan kivittää. Hän puhuu puolestamme ja ajaa asiaamme. Kristus tulee meitä vastaan huomiota tarvitsevassa lähimmäisessä. Hän vaatii katsomaan ihmistä silmiin. Ihmisyyttä hän vaatii tarkkaaman niin minussa kuin lähimmäisissä aina sisimpään saakka. Ja lopulta, kun me katsomme toisia ihmisiä ja itseään Kristusta, me näemme myös itse Jumalan.

Tällaiseen mielenlaatuun ja ajatteluun meitä on tämän sunnuntain tekstien äärellä kutsuttu. Tällaiseen ajatteluun ja mielenlaatuun Kristus seuraajiaan aina kutsuu.

Samuli Suolanen
seurakuntapastori
Sammonlahden seurakunta

Kuusi sanaa Pyhästä Hengestä

Saarna Lappeenrannan kirkossa helluntaina 9.6.2019

Joh. 14: 23-29

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

    Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

    Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

Pyhä Henki. Mitä tämä Jumalan kolmas persoona tuo sinulle mieleen, merkitsee sinulle? Itse huomaisin tätä saarnaa valmistellessa, että Pyhästä Hengestä puhuminen on vaikeaa. Jos Jumala muutenkin pakenee meidän sanojamme, Pyhää Henkeä on vielä vaikeampi määritellä. Riparilla opettelemme tuntemaan Pyhää Henkeä niiden vertauskuvien kautta, joita Raamattu Hengestä antaa, tuuli, tuli ja kyyhkynen. Tutustumme myös Pyhän Hengen tehtäviin. Silti Hengen todellinen merkitys tuntuu pakenevan. Miten oppia tuntemaan tämä puoli Jumalaa, kun käsinkosketeltavuus tuntuu puuttuvan? Monesti ihmisen mieli rakentuu konkretian ympärille ja kun siirrytään puhumaan symboleista ja vertauskuvista, mieli ei tavoita sitä, mistä on kyse. Sanoilla meidän on kuitenkin yritettävä tavoittaa jotain Pyhän Hengen olemuksesta. Tämä saarna perustuu kuuteen sanaan, jotka nousivat esille päivän tekstejä pohtiessani.

LUPAUS

Päivän evankeliumiteksti on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta, jossa hän ensimmäisen kerran lupaa oppilailleen Pyhän Hengen ja opettaa heitä Pyhän Hengen tehtävistä. Jo ennen näitä sanoja Jeesus on sanonut, että hän kääntyy Isän puoleen ja Isä antaa Jeesuksen seuraajille Totuuden Hengen. Päivän katkelmassa lupaus Pyhästä Hengestä toistuu. Tuntuu kuitenkin, että Jeesuksen oppilaat eivät ihan ymmärrä, mistä Jeesus puhuu.

Lupaus ja luottamus kuuluvat yhteen. Vaikka opetuslapset eivät ymmärtäneet tarkasti, mitä Jeesus puhuu, he kuitenkin luottavat siihen, että se mitä Jeesus lupaa, myös toteutuu. Miten me osaisimme luottaa tähän samaan lupaukseen? Meille on annettu lupaus Pyhästä Hengestä jo kasteen yhteydessä. Luther sanoo kasteesta näin: ”Kaste antaa jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista. Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa.” Tarvitsemme sanaa ja sakramentteja, siis kasteen ja ehtoollisen, jotta jaksamme luottaa lupaukseen. Pyhä Henki tulee todelliseksi näiden kautta.

HÄMMENNYS

Meillä on lupaus ja yritämme parhaamme mukaan siihen luottaa. Silti puhe Pyhästä Hengestä saattaa aiheuttaa hämmennystä, kuten myös Pyhän Hengen näkyvä toiminta. Päivän Uuden Testamentin teksti Apostolien tekojen toisesta luvusta kertoo Luukkaan kuvauksen helluntaista ja Pyhän Hengen vuodattamisesta opetuslapsiin. Taivaalta kuului kohahdus, kuin raju tuulenpuuska, tulenlieskat laskeutuivat kunkin opetuslapsen päälle, he täyttyivät Pyhällä Hengellä ja alkoivat julistaa Hengen antamin sanoin eri kielillä evankeliumia.

Tämä Pyhän Hengen vaikutus hämmensi paikalle kerääntyneitä juutalaisia. Miten oli mahdollista, että jokainen heistä kuuli evankeliumin julistusta juuri omalla synnyinmaan kielellä, vaikka nämä julistajat olivat kaikki galilealaisia. He eivät voineet ymmärtää, kyselivät toisiltaan mitä tämä oikein on. Osa ajatteli, että nyt on kyse jotain muusta kuin Jumalan toiminnasta, kenties viini on maistunut näille vähän liikaa. Kaikki tämä hämmennys ja epäily kertovat vain siitä, että Jumalan toiminta Pyhänä Henkenä oli vieras asia ja muutos entiseen niin suuri, ettei sitä voinut käsittää.

Mekin hämmennymme, kun joku meille tuttu asia muuttuu. Pienetkin asiat, vaikkapa uudet liikennejärjestelyt tutulla reitillä tai perinteisen ruuan uusi maku hämmentävät. Vielä suurempaa hämmennys voi olla, jos ihminen muuttuu. Pyhä Henki vaikuttaa salatulla tavalla meissä kaikissa. Vaikutus on usein sisäistä, mutta kyllä Henki voi vaikuttaa meissä myös niin, että se näkyy ulospäin. Uskon lahja sekä erilaiset armolahjat voivat näkyä myös muille. Hämmennyksen sijaan voimme ottaa nämä vastaan ilolla ja kiitollisuudella siitä, että Jumala toimii meissä.

ROHKEUS

Pyhä Henki teki opetuslapsista rohkeita, he eivät epäröineet julistaa evankeliumia itselleen vierailla kielillä vieraiden ympäröimänä. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi heille: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”. Epätoivon hetkiä he olivat varmasti kuitenkin kokeneet, kun Jeesus vangittiin, tuomittiin ja ristiinnaulittiin. Oliko kaikki ollut turhaa? Entä kaikki ne lupaukset? Jeesuksen ylösnousemus antoi heille jo vähän luottamusta siihen, että ehkei kaikki ollutkaan turhaa. Ja nyt Pyhä Henki vahvisti heitä niin, että epätoivo väistyi ja rohkeus astui tilalle. Todennäköisesti epätoivon hetkiä tulisi eteen myöhemminkin, mutta nyt heillä oli rohkaisija. He tiesivät, mikä heidän tehtävänsä on.

Alkuvirressä Kosketa minua Henki (125) lauloimme yhdessä:

Rohkaise minua, Henki, murenna pelkoni.

Tässä maailmassa osoita paikkani.

Henki rohkaisee myös meitä, kun etsimme omaa paikkaamme ja tehtäväämme. Moni asia maailmassa ja omassa elämässä voi pelottaa ja saada tuntemaan epätoivoa. Pelkojen kohtaaminen voi auttaa voittamaan ne. Ilman apua se voi olla vaikeaa. Onneksi meille on annettu lupa rukoilla Jumalalta itsellemme apua ja hän on luvannut auttaa. Saamme rukoilla, että Pyhä Henki antaisi meille voimaa ja rohkeutta kohdata ne tilanteet ja hetket, jotka ovat vaikeita ja pelottavia.

SYDÄN

Päivän Vanhan Testamentin tekstissä Herra Jumala sanoo: ”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” Pyhä Henki on uutta luova ja uudistava voima. Kun olemme jähmettyneitä vanhoihin kaavoihin, Pyhä Henki voi ravistella meidät hereille. Elämän tapahtumat, vaikeat kokemukset, hylkäämiset ja vastoinkäymiset saattavat johtaa siihen, että suljemme sydämemme toisilta ihmisiltä, itseltämme ja Jumalalta. Myös väärät teot ja synti kovettavat sydämen. Sydämestä tulee kuin kivettynyt, se ei tunne mitään. Kuitenkin Jumala sanoo, että hän ottaa kivisydämen pois, antaa elävän sydämen ja uuden hengen tilalle.

Miten se tapahtuu, sitä me emme voi tietää. Voimme huokaista tai huutaa Jumalalle: auta, tee eläväksi jälleen!

RAKKAUS

Vain elävä sydän pystyy rakastamaan. Kyky rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta on meille elintärkeää. Tuossa Johanneksen tallettamassa Jeesuksen jäähyväispuheessa Jeesus sanoo: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Kukaan meistä ei tietenkään pysty yhtä täydelliseen rakkauteen kuin Jeesus, mutta sitä hän käskee meidän tavoitella. Apua saamme tässäkin Pyhältä Hengeltä. Pyhä Henki on myös rakkauden Henki. Kirkkoisä Augustinuksen lempijakeita Raamatussa on Paavalin sana: ”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Room. 5:5). Augustinukselle tämä tarkoittaa sitä, että oikein eläminen (eli Jeesuksen käskyjen noudattaminen) perustuu varsinaisesti siihen, että Jumala vuodattaa Pyhän Hengen kautta rakkauden valittujensa sydämiin. Eläväksi tekevä Henki herättää rakkauden. Pyhän Hengen läsnäolo merkitsee sitä, että sydämeemme vuodatetaan rakkaus, joka on lain täyteys ja käskyn loppu. Augustinus haluaa korostaa, ettei ihminen kykene hyviin tekoihin ilman Jumalan vaikutusta, mutta armon vaikutuksesta rakastamisen kyky voi lisääntyä.

LÄSNÄOLO

Rakkaudesta päästään toiseksi viimeiseen sanaan, läsnäoloon. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo, että hänen sanansa ja käskyjensä noudattaminen merkitsevät hänen rakastamistaan. Jeesus lupaa, että tällainen rakkaus ei jää vaille vastakaikua, sillä hän ja Isä tulevat asumaan sen luokse, joka noudattaa Jeesuksen sanaa. Ajatus Jumalan asumisesta tai pysymisestä uskovan luona oli keskeinen johanneslaiselle kristillisyydelle, mikä näkyy myös Johanneksen kirjeissä: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä” (1. Joh. 4:16).

Jumalan läsnäolo meissä tuntuu olevan kaiken perusta. Ilman Jumalaa emme osaa rakastaa. Tämän läsnäolon tuntemiseen tarvitsemme myös Pyhää Henkeä. Jeesuksen jäähyväispuheen mukaan Jumala on läsnä hänen seuraajiensa keskellä Pyhän Hengen kautta. Jeesuksen ihmiseksi tulo merkitsi sitä, että Jumalan Sana asui meidän keskellämme. Jeesuksen poismenon jälkeen Jumalan läsnäolo toteutuu Hengen kautta. Pyhä Henki vaikuttaa meissä sen, että Jumala koko Kolminaisuudessaan pysyy ihmisessä ja on läsnä koko meidän elämässämme.

Kukka-Maaria Kalpio
Seurakuntapastori
Lappeenrannan seurakunta

Länsi vailla sielua

”Kaksisataa vuotta olimme sahanneet oksaa, jolla istuimme. Lopulta. paljon äkillisemmin kuin kukaan oli aavistanut, ponnistelumme palkittiin ja rojahdimme alas. Mutta ikävä kyllä siinä sattui pieni erehdys: puun alla ei ollutkaan ruusupensas vaan piikkilankaa täynnä oleva likakaivo…Vaikuttaa siltä, ettei sielun amputointi olekaan pelkkä yksinkertainen kirurginen toimenpide. Haavaan tulee helposti verenmyrkytys”. Näin kirjoitti George Orwell vuonna 1940. Toinen maailmansota oli alkanut edellisenä vuonna.

Länsimaiden sieluttomuuden eräänä lähettiläänä voidaan pitää Kurt Cobainia. Kyseinen rocklegenda oli räävillä musiikillaan ja ylitsepääsemättömän inhorealistisella lyriikallaan tavoittanut suuren joukon länsimaiden nuorisoa. Tuo nuoriso oli menettänyt uskonsa itseen, tulevaisuuteen ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin. ”Vihaan itseäni, haluan kuolla. Raiskaa minut.” Sanoitukset olivat rivoja ja niissä toistettiin järjettömyyksiä, koska todellisuudessakaan ei ollut mitään järkeä. Ne olivat huudettaviksi tarkoitettuja mantroja- ääniä vailla mieltä. Vuonna 1994 Cobain teki itsemurhan. Hän oli yrittänyt sitä aiemminkin mutta huonolla tuloksella. Hänen vaimonsa Courtney Love oli ottanut useasti yhteyttä poliisiin ja pyytänyt, että miehen aseet takavarikoitaisiin. Cobain tavoitti oman sukupolvensa ajelehtimisen, juurettomuuden ja sielun kadottamisen niin tehokkaasti, että yhtyeen levyjä myytiin yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Lukuisat fanit tekivät itsemurhan idolinsa perässä.

Diana Grains kirjoitti Rolling Stone lehdessä, että ennen 1960-lukua teini-ikäisten itsemurhat olivat Yhdysvalloissa lähes tuntematon ilmiö. 1980-luvulle tultaessa miltei 400 000 nuorta yritti itsemurhaa vuosittain. Hän selitti ilmiötä toteamalla, että 1980-luvulla moni nuori koki olevansa turhanpäiväisyyden ja toivottomuuden noidankehässä. Aikuiset, joiden elämä oli aika sekaisin, olivat hylänneet kokonaisen sukupolven, eivätkä olleet pystyneet suojelemaan lapsiaan ja antamaan heille valmiuksia itsenäiseen elämään. Instituutioiden rappeutumisella oli myös iso syy huonoon tilanteeseen.

Freud ja Jung uskoivat minuuden olemassaoloon. Hänen opetuslapsensa sen sijaan olivat päätyneet siihen, että usko minuuteen oli pelkkä läntisen maailman kristillisen menneisyyden jäänne. Tällainen nihilismi on loogista, jos lähtökohtana on se, ettei Jumalaa ole. Tämän uskomuksen seurausten kanssa eläminen- tai pikemminkin oman minuutensa kieltämisen kanssa eläminen ei ole helppoa. Nietzsche tajusi, että surmattuaan Jumalan Eurooppa ei mitenkään kyennyt pelastamaan jumaluskonsa sivistyksellisiä hedelmiä. Kun kiellämme Jumalallisen minuuden olemassaolon, on mahdotonta todistaa, että minuus on olemassa! Ei Jumalaa - ei minuutta. Ruumis toki on ja henki pihisee, mutta miten on sielun laita?

Luther muutti koko Euroopan, koska hän löysi jotain sellaista, mistä kannattaa laulaa, minkä vuoksi kannattaa elää ja minkä vuoksi kannattaa kuolla. Hän löysi liittosuhteen kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Suhteen, johon voi luottaa. Jumalan ystävyys teki hänen elämästään niin arvokkaan ja mielekkään, että lauluun oli syytä. Maailmassa, joka oli kapinoinut Luojaa vastaan, oli toki kärsimystä, mutta koska Jumala on rakkaus, on toivoa anteeksiannosta, rauhasta, edistyksestä ja vauraudesta. Tämän evankeliumin ansiosta lännestä tuli ainutlaatuisen optimistinen. Viesti oli täysin päinvastainen kuin Cobainin välittämä. Osin Lutherin ansiosta tästä raamatullisesta maailmankuvasta tuli länsimaisen sivilisaation sielu. Hänen hengenheimolaisensa tiivistivät hänen löytönsä Raamatun syvimmästä olemuksesta lauluihin, joissa kaikuu toivo, vakuuttuneisuus ja varmuus.

Pentti Berg
kirkkoherra, Lauritsalan seurakunta

Parasta lapselle

”Totuus tulee lapsen suusta” oli yksi tämän kevään suosikkihokemista. Lapsen suusta kuulemme valitettavan usein sen, millaiselta me oikeasti kuulostamme. ”Mä en kestä” ja ”mä oon niin puhki” kuuluu omien lasten suusta usein. Se, miten olemme omien lastemme kanssa, muovaa sen, miten he kohtaavat ulkopuolisen maailman. Liian usein välitämme eteenpäin asioita, joista emme voi olla ylpeitä. Annamme itse mallin pahan puhumisesta ja toisen mollaamisesta. Sitten, kun näemme lasten tekevän samaa, järkytymme ja kysymme: ”Mikä suhun on mennyt, miksi sä noin teit?”

Jeesus nosti lapsen aseman keskeiseksi. Hän muutti tapaa, miten lapsista tuli ajatella. Hän nosti pienen lapsen omaisuudesta uskon esikuvaksi. Hän suuttui opetuslapsilleen siitä, että nämä estivät vanhempia tuomasta lapsia luokseen. Jeesuksen toiminta ja opetus muutti sen kuinka tärkeätä on suojella ja laittaa lapset etusijalle. Näkökulma tulisi olla aina siinä, mitä voimme tarjota tuleville sukupolville, mitä voimme heille jättää perinnöksi.

Vanhassa testamentissa Jumalan lupaukset välittyivät niiden kautta eteenpäin, jotka olivat uskollisia ja pitivät kiinni siitä, minkä tiesivät todeksi. Se, minkä Jumala uskoi heille, heidän tuli välittää eteenpäin. Parasta, mitä vanhempi voi tehdä lastensa hyväksi, on se, että hän opettaa heille oikean tien jo varhain. Kestävät arvot kantavat läpi koko elämän ja antavat sille merkityksen. Ilman ohjausta ihmisen elämä on tuuliajolla.

Tärkeämpää kuin sanat joita puhut, on elämä jota elät. Se, mitä valitset tehdä tänään, vaikuttaa siihen, mitä lapsesi tekee huomenna. Sananlaskuissa sanotaan: ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän ei vanhanakaan siltä poikkea.” Anna lapsellesi omaa aikaasi, sillä lapsuus on usein liian lyhyt. Opeta heitä ja kuuntele. Laita kännykkäsi pois ja tee lapsesi kanssa jotain sellaista, mikä kantaa häntä aikuisena. Raamattu puhuu lapsista siunauksena ja Jumalan lahjana. Jumala on rakastava Isä ja hän haluaa, että me olisimme rakastavat vanhemmat.

Markus Rantanen
nuorisotyönohjaaja
Lauritsalan seurakunta

Elämää kuoleman jälkeen


Ranskalainen matemaatikko Descartes pohdiskeli aikoineen, että varmuuden vuoksi kannattaa olla kristitty. Pakanana nimittäin et voi voittaa mitään, mutta voit hävitä kaiken. Kristittynä taas et voi hävitä mitään, mutta voit voittaa kaiken. Pakanana et voita mitään, jos Raamattu pitää paikkansa, mutta voit lopulta hävitä kaiken. Kristittynä eläessäsi et häviä mitään, mutta lopulta voit voittaa kaiken.

Tämän päivän materialistille kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä taitaa olla melko perifeerinen. On jonkinlaista luottamusta siihen, että me vain muutumme maaksi eikä sen kummempaa. Ehkä koko kysymykseen ei viitsitä tai uskalleta kajota sen enempää. Kannattaako luottaa siihen, että me vain maadumme.

Lääkäri ja tiedemies Jeffrey Long oli skeptikko jo koulutuksensa ja työnsä puolesta. Hän päätti tutkia, mistä ns. kuolemanrajakokemuksissa on kysymys. Hän tutki työryhmänsä kanssa 1300 tapausta, joissa ihminen oli käynyt hyvin lähellä kuolemaa tai jopa todettu kliinisesti kuolleeksi, mutta saatu vielä elpymään. Pohdittuaan, kuinka päteviä todisteita asiasta oli esitetty, hän tuli täysin vakuuttuneeksi siitä, että kuoleman jälkeen on elämää.

Me kristityt olemme aina tienneet, että on elämää kuoleman jälkeen. Tämä siksi, että luotamme Raamattuun Jumalan Sanana. Siellä Jumala lupaa Häneen uskoneille iankaikkisen elämän Taivaassa Hänen kanssaan. Ne, jotka eivät ole uskoneet Häneen, joutuvat iankaikkiseen kadotukseen- eroon Jumalasta. Me kilvoittelemme elämässämme saavuttaaksemme voittopalkinnon, iankaikkisen elämän. Näin ovat isämme ja äitimme uskoneet vuosisatoja ennen meitä. Tässä maailmassa ei ole tapahtunut mitään mikä olisi muuttanut tämän asiantilan toiseksi.

Tässä käsiteltyyn kysymykseen voit paneutua tarkemmin sivulla www.nderf.org/afterlife 

Pentti Berg
kirkkoherra
Lauritsalan seurakunta

Leivän syrjässä kiinni

Tarkastin sisvistyssanakirjasta, mitä leivän syrjässä kiinni -sanonta kirjaimellisesti tarkoittaa: olla ansiotöissä. Vaalit on vietetty ja ainakin osalla edellisen hallituksen ministereistä leipä näyttää kapenevan. Yhteiskunnassamme käydään huolestunutta puhetta lapsiperheköyhyydestä, polarisoitumisesta. Vanha opiskeluaikojeni tuttu pääsi eduskuntaan pienen paikkakunnan kansanopiston rehtorin tehtävästä. Katsoin hänen ensimmäistä teesiään mainossivuilta. Se kuului: Jokaisen koulupolku kuntoon.  

 

Kyllähän se koulunkäyminen loppupelissä takaa leveämmän ja/tai pitemmän leivän. Yhteiskunnan varhaiskasvatus pyrkii turvaamaan kaikille lapsille mahdollisimman hyvät eväät kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Me seurakuntien varhaiskasvatuksen työntekijät olemme samoissa talkoissa mukana tarjoamalla kotihoidossa oleville lapsille perhekerhoja ja päiväkerhoja sekä laadukasta iltapäivätoimintaa alaluokkalaisille.

 

Ihminen ei elä pelkästään leivästä, sanoi Jeesus. Leipä on kuitenkin lähtökohta. Kiirastorstaina saamme polvistua ehtoollispöytään ja nauttia leivästä, jota riittää kaikille. Se ravitsee sieluamme ja antaa siunauksen kaikkiin tekemisiimme. Toivotan Sinulle siunattua hiljaista viikkoa runoilija, kirkkoherra Risto Kormilaisen sanoin:

 

Kaksoisvalotettu leipä

 

Astun pirttiin, tuoreen, vastapaistetun leivän tuoksu,

elämän eliksiiri ja voima.

 

Emäntä tekee leipien päälle ristinmerkin,

siunauksen merkki, yksinkertainen rukous.

 

Maistan palan leipää,

voi sulaa sen pinnalle.

 

Hiljainen kiitos kumpuaa sisimmässäni kaikille jotka työn ovat tehneet.

Ja ennen kaikkea kasvun antajalle Luojalle.

 

Polvistun alttarin sakramentille.

Sinun edestäsi annettu.

Sinun edestäsi vuodatettu.

Mysteeriksi kaikki jää

mutta mina uskon:

sinä Kristus, ikuinen olet elämän leipä.

 

(Risto Kormilainen, Runopostilla 2018)


Kaisa-Liisa Pehkonen-Suoranta
varhaiskasvatuksen johtaja


Ajatuksia hiljaiselle viikolle ja pääsiäisviikolle

Pyhä Jumala.
Anna meille Pyhä Henkesi.
Auta meitä luottamaan sinun voimaasi.
Me rukoilemme, että sinun tahtosi toteutuisi
meidän elämässämme ja koko maailmassa.
Aamen.

Ari Tuomikoski
Erityisdiakonia / Päihde- ja kriminaalityö

”Ah, Jeesus, ole turvani, vie minut maalle sille, johonka tien sun voittosi aukaisi uskoville.” (Vk 605:7)


Palmusunnuntain evankeliumissa (Joh. 12: 12–24) Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Vaikka hän tekee sen vaatimattomasti aasilla, niin hän saapuu kaupunkiin juhlittuna sankarina.

Kansa on kuullut hänen teoistaan, muun muassa siitä, että hän herätti Lasaruksen kuolleista. Siksi he ovat kerääntyneet reitin varrelle ja ottavat hänet vastaan levittämällä tielle palmunoksia ja huutamalla ”hoosianna”, mikä tarkoittaa ”auta”, ”pelasta”.  Mutta ”hoosianna” oli myös kuninkaille ja Jumalalle osoitettu ylistys- ja riemuhuuto. Ihmiset olettivat, että nyt oli tullut se hetki, jolloin Jeesus, Messias, näyttävästi perustaisi valtakuntansa, jossa kaikkien olisi hyvä elää. Mutta Jumala ei ole ihmisten toiveiden ja mielikuvien Jumala, vaan oma itsenäinen toimija, joka tekee, miten itse tahtoo.

Jumalan valitsema toimintatapa paljastuu evankeliumitekstin päättävistä Jeesuksen sanoista: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Tämän kuvauksen ihmiset ymmärsivät. He elivät tuolloin pääasiassa maanviljelyllä ja karjankasvatuksella. Heille oli siis tuttua se, miten siemenet kylvettiin ja peitettiin maahan. Sitten jäätiin odottamaan siemenen itämistä. Ajastaan siemenestä nousi oras, josta kasvoi täysimittainen kasvi. Ja kun tuo kasvi teki tähkän, niin siinä oli useita jyviä. Kun sato sitten viljan valmistumisen jälkeen korjattiin, niin laarit täyttyivät jyvistä. Näin elämä oli turvattu – ruokaa tuleville kuukausille riitti.

Mutta miten tämä liittyy Jumalan valtakunnan perustamiseen? Jumala oli valinnut valtakuntansa perustamiseen samanlaisen menettelytavan! Ennen vertausta Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan.” Hän siis viittasi kertomuksella itseensä. Hän oli kuin tuo vehnänjyvä, joka kuolemansa kautta tuottaa runsaan sadon. Tällainen ajatuskulku sitä vastoin oli ihmisille vieras – ja vieras se on ihmisille edelleen. Kuinka niin tappion näköinen ja elämän menettämisen näköinen asia kuin kuolema voi tuottaa mitään hyvää? Näin Jumala oli kuitenkin päättänyt toimia - tätä Jeesus selvitti vertauksen avulla. Jollei hän kärsisi ja kuolisi niin kuin kylvetty siemen kuolee maassa, hän ei voisi auttaa ketään, ei voisi pelastaa ketään, ei voisi armahtaa eikä tuoda ketään Jumalan valtakuntaan. Kuoleman ja ylösnousemuksen kautta tämä kaikki tulisi mahdolliseksi. Siksi hänen täytyi kuolla. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa antaisivat … ja antavat … elämän yhä uusille ja uusille ihmisille.

”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Kaikki tuo on totta yhä tänään – sekä maanviljelyksessä että Jumalan valtakunnassa! Vehnää viljellään. Maahan peitetty siemen tuottaa kuolemansa kautta runsaan sadon ajallisen elämän turvaksi. Samalla tavalla Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät yhä tänään, että hän voi auttaa, armahtaa, pelastaa ja tuoda Jumalan valtakuntaan jokaisen, joka häneen toivonsa asettaa. Tämä tuo turvaa jo tässä ajassa. Varsinainen Jumalan valtakunta on kuitenkin tuonpuoleisessa, iankaikkisessa elämässä, kuoleman rajan tuolla puolen.

Ari Riuttaskorpi
sairaalapastori

Alkavan viikon ajatuksia


Tajuan pääsiäisen lähestyvän ja työssäni ei mitenkään näy paasto tai rauhoittuminen, päinvastoin.

Huokaan Herra armahda! Mieleeni nousee ajatus kohtuullisuudesta. Kohtaamani seurakuntalaiset elävät usein kohtuuttomuuksien keskellä. Liian usein yrityksistä huolimatta talous, elämän hallinta tai terveys pettävät. Eteenpäin pääseminen tai ylös ponnistaminen vaatii olosuhteisiin nähden kohtuuttomuuksia. Apu tai tuki jäävät liian kauas. Herra armahda ja auta!

Työntekijänäkin venyn moneen. Pidän työstäni haasteineen, koen sen laaja-alaisena, saan toteuttaa taitojani ja koen olevani kutsumustyössä. Haluan kuunnella, tukea ja palvella monin eri tavoin. Samalla etsin rajallisuuttani, auttamisen tulee tapahtua omien voimien rajoissa. Kohtuullisuutta joudun hakemaan jatkuvasti. Kohtuullistan päivääni tai työn sisältöä määrineen. Tehtävä ei ole helppo. Elämme muutoksessa. Haemme oikeita ja ajanmukaisia toimintatapoja. Mitä tulisi tehdä toisin, mistä luopua? Ei ole yhtä oikeaa tapaa ja palvellakin voi monin tavoin. Seurakunnat ovat haasteiden keskellä ja selvitystyötä on niin rakenteisiin, seurakuntien malliin liittyen kuin oman työn tekemiseen, niin että ihminen tulisi kuulluksi ja kohdatuksi. Parhaimmillaan kohdattu ihminen voi löytää turvan ja voiman arkiseen elämään Taivaan Isältä.

Kaiken edellä kirjoitetun tuon esiin nöyränä en valittaen tai kiukulla. On syytä aika ajoin katsoa peiliin ja jatkuvasti katsoa ylös etsien Jumalan kasvoja. Jeesus on näyttänyt tien.

Kun sanat loppuvat, antavat monet virret ymmärrystä ja kääntävät katseen omasta itsestä oikeaan suuntaan – Jumalan hyvään tahtoon meitä kohtaan.

1.
Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää.

2.
Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.

3.
Yksin en pystyisi taistelemaan.
Voiman ja viisauden sinulta saan.
Heikkojen auttaja voittamaton,
ainoa toivoni sinussa on.

4.
Valta ja suosio jää päälle maan.
Perinnön taivaassa sinulta saan.
Aarteeni kallein nyt luonasi on.
Lahjoitat rauhan ja tuot sovinnon.

5.
Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen!
Valaista täällä jo voit sydämen.
Silmäni aukaise, osoita tie.
Luoksesi taivaaseen perille vie.

Ari Tuomikoski
Erityisdiakonia / Päihde- ja kriminaalityö


Pieni hartauskirjoitus

 

Kerrotaan tarinaa Vincent van Goghin ja tämän vaimon välillä käydystä keskustelusta, kun taiteilija oli saanut valmiiksi taulun, jossa merikapteeni on pöydän ääressä istumassa. Taiteilija oli näyttänyt taulua vaimolleen. Tämä oli katsonut työtä hetken ja sanonut sitten, että kapteenin toinen käsi on jotenkin outo. Van Gogh oli tarkastellut työtään hetken ja vastannut - ”Niinpä onkin, mutta en muuta sitä, sillä ihminenhän sen on tehnyt.”

 

Virhe sai näkyä, sillä tekijä on ihminen.

 

Elämme kirkkovuodessa paastonaikaa. Omia virheitä tulee katsottua lähietäisyydeltä, osa näkyy kaikille, osa on sydämen kätköissä. Paastonaika kutsuu meidät kurottumaan lähelle Jumalaa. Toivo löytyy vaikeimmankin virheen kohdalla, kun Vapahtaja katsoo ja koskettaa elämäämme.

 

Tytti Issakaisen rukouksen sanoin:

 

”Taivaallinen Isä,

opeta minua katsomaan itseäni peilistä.

Opeta minua katsomaan

vikojani ja hankalia asioita silmiin.

Opeta minua tarttumaan niihin

ja tekemään niille jotakin.

Opeta minua olemaan nauramatta

toisten heikkouksille.

Opeta minua tuomaan

kaikki omat ja toisten heikot puolet

sinun hoidettavaksesi.

Sinun käsissäsi heikkokin voi olla vahva

ja pienestä voi kasvaa suurta. Aamen."

 

Satu Terävä

nuorisotyönohjaaja

Rukous ja usko

Sunnuntaina 17.3. oli 2. paastonajan sunnuntai. Rukous ja usko olivat tämän pyhäpäivän teemat.

Elämän merkityksellisyyttä on joskus hyvä pysähtyä pohtimaan. Itselleni tähän oli sopiva hetki, kun ajelin kotiin eräästä urheilukilpailusta, johon osallistuin. Onnistuin suorituksessani hyvin mutta pohdin kuitenkin, onko kilpailu ja voiton tavoittelu merkityksellistä elämässäni. En voinut kieltää mukavaa tunnetta, joka oli sisälläni onnistuneen suoritukseni johdosta.  Tunsin kuitenkin syyllisyyttä, sillä kilpailu ja voiton tavoittelu opetetaan usein negatiivisiksi asioiksi.

Avasin radion. Radio Deiltä tuli ohjelma ”Uskon askeleita”, jonka kustantajana toimivat Kristityt yhdessä ry ja Kansan raamattuseura. Radio-ohjelmassa puhuttiin siitä, kuinka ihmiset kokevat syyllisyyden tunnetta voiton tavoittelusta. Ohjelmassa muistuteltiin, että ihmisen tulee nähdä syvemmin näiden termien taakse. Termeinä ”voiton tavoittelu” ja ”kilpailu” kantavat mukanaan negatiivista sävyä, joten toimintaa ei tulisi sanoittaa näillä termeillä alkuunkaan. On siis tärkeää tunnistaa toimintamme todellinen merkityksellisyys. Olinkin ymmärtänyt omia ajatuksiani väärin. Luulin, että sijoitus ja palkinto tekivät minusta iloisen.  Ei. Radio-ohjelma tuli juuri oikeaan aikaan muistutuksena minulle siitä, että harjoittelu itsessään on merkityksellinen asia elämässäni, koska liikunta tekee minusta iloisen ja tuo yhteenkuuluvuutta elämääni.

Muistetaan siis, että Jumalan tahto toteutuu juuri silloin, kun hyödynnämme elämällämme niitä lahjoja, joita meille on luotu. On hyvä uskoa ja luottaa siihen, että elämässämme on niitä asioita, jota Jumala on sinne ohjannut.

Toinen pyhäpäivän teemoista on rukous. Joskus mietin, osaanko rukoilla oikein ja oikeita asioita.  Muistan tällaisessa tilanteessa Teresa Avilalaisen viisaista sanoja: ”Rukoile niin kuin osaat, sillä rukoileminen ei ole sitä että ajattelee paljon, vaan sitä että rakastaa paljon”.

Sonja Peltola
nuorisotyöntekijä, Joutsenon seurakunta

Laskiaissaarna 3.3.2019

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin. Näinhän Lumikin paha äitipuoli kyseli peililtä. Rakkaudenylistyksessä, joka on Laskiaisen toinen lukukappaleista, puhutaan myös kuvastimesta eli peilistä.

Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Eli maan päällä emme vielä ymmärrä kaikkia Jumalan salaisuuksia, vaan vasta taivaassa. On monia kysymyksiä, joihin saamme vastauksen vasta siellä. Kuten kärsimyksen ongelmaan tai siihen, mitä kuoleman jälkeen on.

Jotkut peilit vääristävät todellisuutta, toiset taas paljastavat vähän liikaakin. Etenkin suurentavat peilit, joilla ihon pienet virheetkin huomaa. Tai huvipuistojen peilihuoneiden peilit, jotka vääristävät mittasuhteita tarkoituksella ja saavat meidät nauramaan. Autoissa peilit ovat välttämättömiä, jotta näemme peruuttaa ja keitä takanamme ajelee.

Minulla on kotona eteisessämme edellisen työpaikkani, kotiseurakuntaniTaipalsaaren kellotapulin vanhasta ikkunasta tehty peili, josta voin vilkaista töihin lähtiessäni, olenko edustuskunnossa. Papin kuva kun löytyy monien seurakuntalaisten albumeista perhejuhlista.

Paavali kirjoitti tämän korinttilaiskirjeensä, jossa Rakkauden ylistys on korinttilaisille. Korintti oli antiikin aikana kuuluisa juuri peiliteollisuudestaan. Se oli varmasti Paavalilla tiedossa. Peilillä oli antiikin hellenistisessä sekä juutalaisessa kirjallisuudessa lukuisia kuvaannollisia merkityksiä. Tässä Paavali tarkoittaa välillistä katsomista.

Peilistä näemme sen, mikä on takanamme. Peilistä näkemisen vastakohta on kasvoista kasvoihin katseleminen. Tämän peilistä katsomisen Paavali rinnastaa vielä arvoitusten ratkeamiseen.

Paavalin ajan kuparipeilit olivat heikkoja ja ne antoivat paljon epäselvemmän kuvan, kuin meidän aikamme peilit.

Paavalin lupauksen mukaan tulevassa kirkkauden maailmassa saadaan Jumalaa ja Kristusta katsella sitten kasvoista kasvoihin ja se merkitsee täydellistä tietoa.

Paavalin sepittämällä rakkauden ylistyslaululla on ollut maailmanhistoriallinen merkityksensä. Vaikka Paavali oli antiikin ihminen, hän on syvemmin kuin kukaan toinen oivaltanut Jeesuksen julistuksen ytimen.  Ensi kuulemalta teksti tuntuu laskiaiseen kuulumattomalta tekstiltä. Sehän mielletään häihin ja avioparien välisen rakkauden kuvaamiseksi. Siihen sitä ei kuitenkaan alun perin ole kirjoitettu ihmisten välistä rakkautta kuvaamaan, vaan kuvaamaan Jumalan rakkautta.

Äänestytin rippikoululaisia, mikä ylistyksessä kuvaa heistä parhaiten rakkautta. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai: Rakkaus on lempeä. Sitä äänesti 18 nuorta. Toiseksi pääsi: Rakkaus on kärsivällinen, sitä äänesti 3. Yksittäisiä ääniä sai myös ”rakkaus ei kadehdi” ja se, ettei rakkaus koskaan katoa, vaan on ikuista.

Lempeä rakkaus onkin hoitavaa rakkautta ja sellainen rakkaus pitää sisällään noita muita määreitä, joilla Paavali rakkautta kuvailee.

Rakkauden ylistys soljuu runonomaisen kauniisti eteenpäin. Lempeään rakkauteen ei riitä se, että me toivomme tällaista itsellemme, vaan myös meidän on rakastettava toisiamme lempeästi. Eikä ystävällisyyttä, joka on rakkautta vähäisemmässä muodossa, saa koskaan osoittaa minkään hyödyn toivossa, vain sen oman itsensä vuoksi. Rakkauden on siis oltava pyyteetöntä. 

Sitä rakkautta, joka ei etsi omaansa, joka kärsii, joka kaikki peittää ja uskoo. Sellainen täydellinen rakkaus on ollut vain Jeesuksella. Ja sitä rakkautta hän kärsimystiellä ja sen päätöspisteessä Golgatalla osoitti. Häntä kohtaan ei oltu lempeitä vaan julmia, raakoja ja vainoharhaisia.

Tätä suurinta rakkautta alkava paastonaika ennen pääsiäistä kutsuu meitä tutkimaan. Mutta ei pelkästään tutkimaan, vaan elämään todeksi, rakastamalla. Jeesuksen kaltaiseen rakkauteen me emme yllä, mutta se voi olla esimerkkinämme.

Meidän tehtävä on huomata sokeat kerjäläiset, kaikki apua tarvitsevat kaduilla ja kujilla. Ettei Imatralla tapahtunut järkyttävä sokean naisen onnettomuus toistuisi. Muistaa, miten Jeesus aikoinaan rakastavasti kohtasi muiden hylkäämät ihmiset. Katsoi rakastavasti ja huomasi ihmisen kokonaisena. Antoi mielenrauhan ja paransi kehon haavat.

Sokea kerjäläinen ei hellitä, vaan toistaa Herra armahda -huutonsa. Laskiaissunnuntaina Jumala nostaa pyytäjät, kerjääjät esikuviksemme. Sinullakin on oikeus huutaa Jumalaa avuksesi. Se ei ole noloa, vaan etuoikeutesi. Sinun ei tarvitse rukoilla vain toisen puolesta. Ei elää ainutkertaista elämääsi vain toisia auttaen. 

Vaan saat ihan reilusti pyytää itsellesi armahdusta, terveyttä, onnea ja rakkauttakin.

”Herra armahda!” on rukous, josta voit halutessasi aloittaa. Sitä huutaessasi hahmotat itsesi suhteessa toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Armahdetuksi tulemisen tarve ja lupaus koskee kaikkia. Et kykene rukoilemaan Jumalaa, jos kuvittelet, ettet tarvitse Hänen armoaan. Ja jokaisessa messussakin saamme yhdessä laulaa, huutaa Herra armahda.

Tänään laskiaissunnuntaina meitä muistutetaan aivan erityisellä tavalla Jumalan merkillisestä rakkaudesta. Seurakunta hiljentyy paastoon, valmistaudumme piinaviikkoon ja pääsiäiseen, Kristuksen kärsimiseen ja ylösnousemukseen. Tässä Kärsivässä Kristuksessa ja ristin Herrassa Jumalan rakkaus näyttäytyy kirkkaimmin. Kristuksen kärsimyksessä Jumala tulee itse hylätyksi ja halvaksi. Luoja tulee palvelemaan luotujaan. Voiko suurempaa rakkautta olla?

Jeesus,
tulen luoksesi
sillä taaskaan en pysty rakastamaan.
Monet kerrat olen
rakennellut rakkautta sisimpääni,
mutta siitä ei ole tullut kestävää.

Saavun luoksesi
täyttyäkseni sinun rakkaudellasi,
joka ulottuu paljon syvemmälle kuin oma rakkauteni.

En ole mitään
ilman rakkautesi lahjaa.
Pyhän Hengen hedelmää.

Voin itse niin vähän:
vain jättäytyä rakkautesi muutettavaksi.
Anna minun oppia rakastamaan.

Maarit Hirvi
Sammonlahden seurakunnan kappalainen

Tie valmis on, vai onko vielä

Tie on tullut tutuksi viimeisen yli kymmenen vuoden aikana, kun on aamuisin tehnyt säännöllisiä lenkkejä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kesäkelien aikana ei ongelmia ole suuremmin ollut, mutta talvisin pidon kanssa on joskus isojakin vaikeuksia. Talvi ja liukkaat ovat haasteellisia tavalliselle taapertajalle. Kävellessä on monesti huomannut olevansa säiden, tuulen ja sateen armoilla.

Usein aikaisin hiljaisena aamuna on mieleen tullut virsi 511: Tie valmis on. Siihen aikaan on teiden auraukset ja muut kunnostukset vielä vaiheessa. Auraamaton, sohjoinen tai liukas tienpätkä voi olla aivan mahdottoman huonossa kunnossa, miltei mahdoton kävellä. Ajatus siitäkin on tullut pieneen mieleen, että kuka näitäkin tiemetrejä hoitaa. Ajatusta ja rukousta, että tästäkin taas selvittäisiin ilman haavereita. Päivä vain ja metri kerrallansa -tavoitteella kotia kohti.

Joskus on tuntenut itsensä jälkien seuraajaksi ja miettinyt niiden merkitystä, kun edellä kulkeneen askeleita on koittanut hangelta lukea.  Mieleen on tullut monenlaista: tuossa on juostu, tuossa kävelty, tässä pysähdytty ja taidettu kaatuakin, pyöritty, nukuttu ja onpa joku löydetty ihan nukkumastakin. On kohdattu eksyneitä vanhuksia, humalaisia nuoria. Kuulumisia on vaihdettu ja jatkettu taas omiin suuntiin. Eläimet eivät ole jääneet juttelemaan, jänikset sekä peurat ovat ottaneet ritolat ja paenneet kohtauspaikalta pikimmiten.

Viimeisinä vuosina aamulenkillä on ollut kaverina karvainen nelijalkainen ystävä, joka joskus ilmoittaa äänekkäästi itsestään, etenkin jos aura-­auto tulee liian lähelle. Tahdin on määrännyt se, joka innostuu reippaammin juoksemaan. Koira tuossa viime viikolla taisi ihmetellä eräänä aamuna sitä, miksi isäntä vasta sata metriä käveltyään asettuu tielle pitkäkseen. Ei ymmärtänyt varmaan nelivedolla pysyttävän paremmin pystyssä. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja vaikka nelinkontin kohti päämäärää.

Niin Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Jo 35 vuotta sitten toivotti kirkkoherra nuoren työntekijän tervetulleeksi joukkoon sanomalla: “Tervetuloa pettymään meihin, mutta ei Jumalan teihin...” Sitäkin voi miettiä ja maistella monelta kantilta. Tie on tehty valmiiksi jo 2000 vuotta sitten, mutta onko minulla voimia kulkea tätä viitoitettua tietä niitä isoja jalanjälkiä seuraten? Niitä jalanjälkiä, jotka lähtivät kiviseltä kummulta kohti parempaa tulevaa.

Hyvää kevättä ja voimia jälkien seuraamiseen elämän liukkailla ja kivisillä poluilla.

Ekke Rikka
Joutsenon seurakunnan diakoni

Video: Kanttori Riina Tölli ja Lappeen kuoro

Kanttori Riina Tölli ja Lappeen kuoro esittävät virren 228, Vaiti kaikki palvokaamme.

Saavatko kaikki kukat kukkia?


"Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: 'Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?’ Isäntä sanoi heille: ’Se on vihamieheni työtä.’ Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.

Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.’" Matt 13:24-30
 

Nykyaikainen tehotuotannossa tavoiteltavaa on, että pellossa kasvaa vain sitä, mitä halutaan ja josta saadaan tuotto. Kaikki muu pidetään vahvoilla keinoilla ja myrkyillä pois. Sadot onkin suuria ja tulosta syntyy. Kääntöpuolena on, että maaperä köyhtyy, myrkyttyy ja myrkyt leviävät peltojen ulkopuolelle. Seuraukset ovat hälyttäviä: hyönteiset ovat katoamassa, maaperä muuttumassa kelvottomaksi, luonnon monimuotoisuus vähenee. Ratkaisua haetaan vanhoista menetelmistä, vuoroviljelyä, suojakasveja ym. Sadot eivät ole ehkä niin suuria, mutta ympäristö voi paremmin. 

Tässä vertauksessa juttu on muualla; Jeesus ei ole maatalousneuvoja vaan Taivasten valtakunnan opettaja. Vihamieskään ei ole ympäristötietoinen naapuri, vaan Jumalan vastustaja, jonka tavoitteena on Jumalan valtakunnan turmeleminen.

Vertauksessa kylväjä on Ihmisen Poika, siis Jeesus itse. Pelto on maailma. Hyvä siemen on niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan. Rikkavilja niitä, jotka ovat paholaisen vallassa. Elonkorjuu on maailman loppu. Korjuumiehet enkeleitä.

Evankeliumi on tässä: Elämme langenneessa maailmassa. On paljon sellaista, mikä ei ole Jumalasta lähtöisin ja ei edistä Jumalan valtakunnan toteutumista. Kaikki ei ole samanarvoista. Ei ole yhdentekevää, mitä valintoja teemme. Lopulta kaikella ei ole onnellinen loppu. Mutta: Jumalan työ on salaista. Jumalalle jokainen itu ja oras on itsessään arvokas. Kukaan ei saa joutua hukkaan. Iankaikkisena Jumalalla on aikaa odottaa kääntymystä ja kasvua.

Maailmassa on siis monenlaista kukkaa, mutta kaikesta ei ole hyötyä. Vain Jeesuksen kylvämä siemen kasvaa taivasten valtakuntaan.

Virsi 903

1.
Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän on hyvä, armollinen,
on kätensä laupias, voimallinen.
Ken armoonsa turvasi kerran,
on riemuiten muistava sen.

2.
Hän, Herramme, kuoleman alta
on noussut ja voittanut sen.
Työn täytti hän puolesta syntisien.
On hänellä voima ja valta
ja kirkkaus ihmeellinen.

3.
Hän vaikka on näin pyhä, suuri,
ja valtias taivaan ja maan,
ei hylkää hän lastansa halvintakaan,
vaan suojansa antaa kuin muuri.
Näin hellintä hoitoa saan.

4.
En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voin kanssansa taivalta jatkaa.
Hän vastakin auttava lie.

5.
Kun matkalla Jaakobin lailla
yön ankaran painia saan
ja sielu on uupunut taistelemaan,
niin silti se, toivoa vailla,
on siunattu voittamanaan.

6.
Soi, virteni, kiitosta Herran!
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.

Kiitos Minna Toloselle ideasta ja ajatuksista.

Martti Lähteenmäki
nuorisotyönohjaaja
Lappeen seurakunta

Björn Vikströmin saarna Sammonlahden kirkossa perjantaina 1.2.
Kvällsmässa i Villmanstrand (Sammonlahden kirkko) fredag 1.2. kl.18 – 3 sön e trettondag/5 Mos. 10:17–21

”Herren, er Gud, är gudarnas Gud och herrarnas Herre, den store Gud och fruktansvärde hjälte som aldrig är partisk och inte kan mutas, som ger den faderlöse och änkan deras rätt och som älskar invandraren och ger honom mat och kläder. Även ni skall visa invandraren kärlek, ty ni har själva varit invandrare i Egypten. Herren, din Gud, skall du frukta, honom skall du tjäna, honom skall du hålla dig till, och vid hans namn skall du svära. Han är din stolthet, han är din Gud. Du har själv blivit vittne till dessa stora och överväldigande gärningar som han har utfört för dig.”

Gud älskar invandraren och ger honom mat och kläder. Ta hand om invandraren; visa invandraren kärlek. Det här är ett ganska känsligt och eldfängt budskap i vårt land idag.

Här i en svenskspråkig kvällsmässa i Villmanstrand går mina tankar åt två håll. För det första är Villmanstrand av gammalt en gränsstad med militärförläggning, där olika nationaliteter har blandats. Ännu idag är trafiken och kontakterna över gränsen till Ryssland livliga. För det andra är man som svenskspråkig här i trakterna något av en främmande fågel, en invandrare, även om man bott länge på orten.

I Gamla testamentet uppmanas Israels folk gång på gång att komma ihåg, att de själva har varit invandrare. Samma uppmaning riktas idag till oss. Det är så lätt att glömma, att vi själva har varit i liknande situationer. Det räcker att man har flyttat från en ort till en annan inom hemlandet, för att man skall känna av hur det är att vara en främling och en inflyttare på orten.

Jag och min familj flyttade till Kimito när barnen var små. Vi hade inga släktingar på orten och bara några få bekanta. Det gällde för oss att bygga upp sociala kontakter från början. Via våra arbeten och våra barns dagis, skola och fritidsaktiviteter lärde jag och min fru så småningom känna en del människor på orten och fick goda vänner. De familjer som vi började umgås med var dock alla i samma situation som vi, det vill säga inflyttade. De som var uppvuxna på orten hade redan tillräckligt med släkt och vänner att umgås med.

Jag tror också att de flesta av oss har släktingar som har sökt sig till andra länder för att få en tryggad utkomst. En del av mina förfäder flyttade under hungeråren på 1800-talet från Esse i Österbotten till St:Petersburg. Pappan i familjen fick arbete som byggkarl på något av de stora byggprojekten i staden. Livet var emellertid fattigt och bostäderna torftiga, vilket bidrog till att mamman och alla barn utom min anmoder dog, innan de återvände.

Kom alltså ihåg att ni har varit invandrare, och kom ihåg att era förfäder har varit invandrare! Kom ihåg, och var beredd att hjälpa dina medmänniskor.

Men, kanske någon får lust att invända, inte kan vi ju hjälpa alla. Nej, lösningen på världens problem är inte att alla flyttar till Europa eller till USA. En gränslös gästfrihet riskerar att leda till att hemmet upplöses. Det jag talar om ikväll är inte vilken asylpolitik vårt land skall bedriva eller hur många kvotflyktingar vi skall ta emot, även om texten naturligtvis även ger anledning till sådana reflektioner. Det jag här och nu vill lyfta fram är helt enkelt vårt ansvar för vår nästa.

När Jesus talade om vårt ansvar för våra medmänniskor frågade en av åhörarna: ”Vem är min nästa?” Jesus svarade genom att berätta liknelsen om den barmhärtige samariern. En man blir överfallen av rövare och ligger svårt misshandlad vid vägkanten. En präst och en tempeltjänare går förbi utan att stanna, medan en samarier tar sig an den slagne, förbinder hans sår och för honom i trygghet till ett värdshus.

Samarierna var ett föraktat blandfolk, som judarna inte ville ha något att göra med. Jesus utmanade alltså sina åhörare då han gav hjälterollen åt just en samarier. När jag som församlingspräst höll skriftskola, brukade jag ibland ge konfirmanderna i uppgift att hitta på en modern version av samma berättelse. Det var intressant att se vilka typer av människor som de valde. De som borde ha hjälpt, men gick förbi kunde vara präster, lärare, poliser och sjukskötare. Den som överraskande visade sig vara det goda exemplet kunde vara en punkare, en alkoholist, en mörkhyad invandrare eller något liknande.

Ungdomarna hade förstått Jesus poäng: vi skall inte låta etniska, sociala eller religiösa gränser begränsa vem vi har ett ansvar för. Vår nästa är helt enkelt en medmänniska som vi; en medmänniska i behov av vår hjälp just då.

En annan gång kan det vara vi som är i behov av hjälp. En annan gång kan det vara vi som är en främling.

Den här veckans tema i kyrkoåret är Jesus väcker tro. Tro är inte i första hand olika läror eller olika påstående om Gud, människan eller världen. Tro är i grunden förtröstan; att lita på Gud. Men för att lita på Gud eller lita på våra medmänniskor måste vi först vakna till insikt om att vi behöver hjälp och stöd.

Om vi anser oss vara vår egen lyckas smed, och om vi anser att vi själva har vårt liv och vår framtid helt i våra egna händer, då behöver vi varken Gud eller vår nästa.

Tron som förtröstan kan födas först då vi inser och erkänner vårt beroende av hjälp; både hjälp av våra medmänniskor, och hjälp av Gud.

Dagens text vill säga oss att Gud är en gästfri Gud, som älskar och bryr sig om oss människor. Det här får vi ta till oss för egen del: Gud älskar oss och den här världen så mycket, att han sände hit sin son för att alla som tror och liter på honom inte skall gå under utan få ett evigt liv.

Men texten är också en utmaning till oss. Gud säger: liksom jag älskar och tar hand om främlingen skall också du försöka göra det. Då är Guds kärlek inte bara något som gäller oss som individer, utan hela mänskligheten och hela naturen. När vi delar med oss av Guds kärlek växer den till ett omsorgens och barmhärtighetens kretslopp, som sprider sig likt ringar på vattnet.

Björn Vikström

Kastemessu Sammonlahdessa 3.2.2019

Olkoon ylläsi siunaava käsi,
rakas Aleksander pikkuinen.
Olkoon ystävä vierelläsi
sinun matkaasi suojellen.

Saakoon enkeli tietäsi johtaa
halki valon ja pimeän.
Mikä tahansa matkalla kohtaa,
aina sinua kantaa hän.

 

Siunaavin käsin kannamme kasteelle äitinsä suvun 50-luvun kastemekkoon puetun Aleksanderin täällä Sonja-äitinsä omassa kaste- ja rippikirkossa. Teistä Sonjan vanhemmista varmasti tuntuukin, että vasta äsken kannoitte täällä Sonjaa kasteelle.

Kynttilänpäivänä herkistelemme, kun kuulemme, miten Jeesuksen vanhemmatkin aikoinaan kantoivat poikansa pyhitettäväksi Jumalalle temppeliin, jossa vanha Simeon odotti näkevänsä Messiaan. 

Jeesuskin on ollut pieni avuton vauva ihmisten sylissä. 

Lapsen syntymästä johtuvaa pyhää on koettu 55:ssä sammonlahtelaisessa perheessä viime vuonna. Kiitämmekin tänään Taivaan Isää jokaisesta kastetusta lapsesta, suurista ihmeistä, jotka on kannettu Jeesuksen antaman kastekäskyn mukaisesti pyhälle kasteelle niin kirkko- kuin kotikasteissakin.

Lapsen kastaminen jumalanpalveluksen yhteydessä on harvinaista herkkua kastepapeille, kuten seurakuntalaisillekin. Iloitsemmekin siitä, että Sonja Ja Fabrizio jaatte lapsenne kastejuhlan seurakuntamme kanssa, jonka jäseneksi poikanne liitetään. 

Seurakunta sulkee lapsenne ja teidät esirukouksiinne niin kuin on sulkenut kaikki viime vuonna kastetut lapset. Hänen nimensä liitetään kastepuuhumme, josta tänään te viime vuonna kastettujen vanhemmat voitte noutaa oman lapsenne kastepuun lehden muistoksi vaikka lapsenne vauvamuistokirjaan.

Kaste antaa lapselle Jumalan rakastavan ja ihailevan katseen. Vastasyntynyt on vielä täynnä taivaspölyä ja siksi niin valloittava. Äsken, kun kirkkoherramme Jussi otti Aleksanderin syliinsä jotain värähti syvällä. 

Ihan kuin aikamatka Jeesuksen lapsuuteen, ihme, joka tapahtuu jokaisen kasteen yhteydessä. Jeesus itse tosin kastettiin vasta aikuisena ja taivaasta kuului ääni: Tämä on minun rakas poikani, johon olen mieltynyt. 

Tuon saman äänen voimme aistia tänäänkin Aleksanderia kastaessamme. Tämä on rakas poikani, johon olen mieltynyt.

Jumala lähettää Aleksanderille kuten jokaiselle kastetulle oman suojelusenkelin, joiden turvaa lapset tarvitsevatkin, kun lähtevät elämänmatkalleen. Aleksander vaikkapa pelaamaan jalista isänsä kanssa.

Taivaan Isä kirjoittaa tänään Aleksanderin miehekkään kansainvälisen nimen, joka sitoo hänet isän puoleisiin perulaisiinkin juuriin, taivaan kirjoihin huolehdittaviensa listoille. Ja kastepappi herkistyy, kun kastoin oman nuoremman poikani kynttilänpäivänä 25 vuotta sitten. Sukupolvet vuorollaan kantavat lapsiaan kasteelle, kokevat suuria, Jumalan siunausta ja lapsen syntymästä johtuvaa pyhää. 

Aleksander sai kolme kastepappia siunaamaan itseään, mutta myös teidät yhdeksän kummia, jotka te vanhemmat valitsitte lapsenne kasteentodistajiksi. Teillä on etuoikeus osallistua kummilapsenne arjen seuraamiseen aina lattiatasolta alkaen ja osallistua hänen juhlahetkiinsä. Sulkekaa hänet myös iltarukouksiinne. 

Siihen samaan haastan teidät kaikki seurakuntalaisemme. Rukoilkaa näiden pienten puolesta. Olkaa kuin vanha Simeon, nähkää lapsessa pyhää, Jumalan salaisuuksia ja mahdollisuuksia.

Maarit Hirvi
kappalainen, Sammonlahden seurakunta

Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, Herran käsi on voimallinen!
Room. 1: 16–17

  

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

Juha Eklundin saarna viikkomessussa 30.1. liittyen piispan johtamaan Lappeenrannan ja Imatran rovastikuntien papiston kokoukseen:

Joskus hankalien tehtävien edessä tekee mieli puuhata jotain muuta, käytämme vaimon kanssa termiä ”korvaavat toiminnot”.

Myös maanantai-iltana, aloittaessani tätä saarnaa, löysin korvaavaa toimintaa; ryhdyin järjestelemään työsalkkuni sisältöä. Salkun pohjalla oli rutussa Päivän Tunnussana, melko paljon käyttämäni pikku kirjanen.

Jatkoin korvaavia toimintojani, etsin sakset ja leikkasin kirjasen sivun alanurkat pois, merkiksi kyseiseen päivään saakka. Ja mitä löytyikään, kun silmät samalla hakivat tuon maanantain sanan:

Ps. 118:15-15 Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!

Ja UT:n paralleeli tai vastaus Tunnussanan systeemin mukaisesti:

Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! (Fil.4:4)

 

Halleluja! Jess, supper –sanoo sveitsiläinen, Halleluja!

Voitonhuuto kajahtaa! Iloitkaa!

Siinäpä meille pelastetuille, pelastettujen paimenille ja pelastukseen kutsuville oivat sanat! Kajauttakaa voitonhuuto, iloitkaa.

Ei siis yhteistä vaikerrusta Kipasta, ei aamupäivän mittaista tilastoinnin haasteiden puntarointia eikä nurkan takana jatkuvaa esimiehen lyttäämistä.

Päivän rukouksessa kuulimme:” Me elämme liiaksi oman viisautemme varassa ja luotamme omaan voimaamme. Koettelemusten tullessa huomaamme, että viisautemme on riittämätöntä ja voimamme ovat vähäiset. Herra, opeta meille uskon yksinkertaisuutta.
Auta meitä näkemään, että sinussa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet.”

Herra opeta, herra auta meitä näkemään! Psalmin sanat tuhansien vuosien takaa ohjaavat siihen, mitä tulisi nähdä: Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!

 

Jaa, mutta olihan minulla se epistolan tekstikin…Kuinkas se äsken luettu kuuluikaan?

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima.

Toki tiedän, ettei aina ole helppoa olla evankeliumin eli uskon ilosanoman asialla. Nuoruudessani tällä ajatuksella ahdistettiin meitä nuoria, mutta toisaalta saatiin myös liikkeelle. Nyt, ”hiukan” vanhempana koen, ettei evankeliumia tarvitse hävetä, ei missään eikä kenenkään edessä. Tie tähän kokemukseen ja rohkeuteen on ollut pitkä; ehkä olen nyt riittävän vanha uimaan tarvittaessa myös mielipiteiden valtauomaa vastaan. Nuoruuden into –miksei joskus ahdistus ja häpeäkin- on vaihtunut rohkeuteen, joka on kasvanut  elämänkokemuksesta, rehellisyydestä elämän edessä ja näistä nousevasta uskon välttämättömyydestä.

<- Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

 

Eikö tässä olla pappiskutsumuksemme ytimessä; rohkeudessa ja rohkeuden lähteessä, ja vielä siinä, mitä rohkea tekee ja julistaa:

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat… Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

Jumala on voimamme ja Hän on rohkeutemme lähde.

Rohkeutta on Jumalan kutsuun vastaaminen.

Jumalan työ, usko ja uskossa lahjoitettu vanhurskaus, se on vastaus rohkeuteemme.

…Tai arkuuteemme, epäilyymme, epävarmuutemme, epäuskoomme.

Jumala on!

 

Kaanaan häistä uskon heräämiseen

Kaanan häissä Jeesus muutti veden viiniksi. Miksi Jeesus teki niin? Jeesuksen täytyi omilla teoillaan todistaa opetuslapsilleen, jotka tässä vaiheessa olivat vasta pienen hetken olleet Jeesuksen seurassa, että hän todella on Jumalan Poika.

Miksi Jeesuksen täytyi aloittaa julkinen toimintansa juuri Kaanan häissä? Häät ovat olleet, ja ovat edelleen, liiton juhla. Tässä juhlassa kahdesta yksilöstä tulee yksi perhe. Kaksi kristityillekin merkittävää liittoa tulee eläväksi Kaanan häissä. Niin sanottu vanha liitto, mikä solmittiin Siinain vuorella, kun Mooses sai Jumalalta kymmenen käskyä. Toinen, niin sanottu Uusi liitto, solmittiin Kiirastorstaina Jeesuksen asettaessa ehtoollisen. Ehtoollisen asetussanoissa Jeesus itse sanoo: “Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne, syntien anteeksi antamiseksi.”

Kaanan häissä oli hyviin juutalaisiin tapoihin kuuluvia vesiastioita, joihin saatettiin laittaa puhdistautumista varten vettä. Juutalaisten tuli sääntöjen mukaan puhdistautua esimerkiksi ennen jumalanpalvelukseen menemistä.  Jeesuksen muuttaessa veden viiniksi, olivat läsnä uusi ja vanha liitto. Vanhan liiton merkkinä oli puhdistautumista varten tarkoitettu vesi. Uuden liiton symbolina oli viini, meille kristityille alttarikaiteella todellinen Jeesuksen veri.

Kaanan häissä Jeesus ei kieltänyt ihmisten iloa, koska olisihan se ollut sulhaselle kamala häpeä, jos viini todella olisi päässyt loppumaan. Jeesus ei oikeastaan koskaan kieltänyt läheisiltään sitä, että he saisivat nauttia elämästä ja Jumalan meille tarjoamista antimista. Jeesus ei esimerkiksi kieltänyt opetuslapsiaan keräämästä viljaa sapattina, vaikka fariseuksetkin siitä heille sanoivat. Jeesus omalla toiminnallaan Kaanan häissä todistaa siitä, että ihmisten tulee nauttia siitä, mitä meillä on. Jeesus toiminnallaan Kaanan häissä ja ruokkimisihmeessä antaa meille näytteen siitä millaiseen yltäkylläisyyteen olemme taivaassa pääsemässä. Ruokkimisihmeessä viidestä leivästä ja kahdesta kalasta riitti 2000 miehelle, eikä tähän ole laskettu edes naisia ja lapsia mukaan. Ja tämän jälkeen leipää ja kalaa jäi vielä ylikin. Samalla tavalla Kaanan häissä vedestä tuli viiniä satoja litroja, voisi luulla, että niin paljon ettei sekään kaikki häissä kulunut. Jeesus toimillaan kertoo, että Jumala pitää omistaan huolen niin, että heille varmasti riittää. Jeesus antaa meille esimerkin siitä, että meidän tulee nauttia elämästämme. Lisäksi Jeesus kutsuu meistä jokaista tähän iloon. Samalla lähettäen meidät kertomaan kokemastamme ilosta myös muille. Itse voin sanoa, että tällä hetkellä kristittynä oleminen on todella ilo ja elämän valo.   

3. Sunnuntai loppiaisesta käsittelee teemaa, joka tavalla tai toisella koskettaa varmasti monia ihmisiä. 27.1. Sunnuntain evankeliumi (Matt 8, 5:13)  kertoo kärsivästä palvelijasta, jolle sadanpäämies lähtee hakemaan apua Jeesukselta. Fyysinen kipu ja kärsimys ovat osa monien ihmisten elämää, vaikka maailmassa on myös ihmisiä, jotka eivät kykene tuntemaan kipua. Kirurgi ja tutkija Paul Brand on sanonut, että “Kipu on lahja, jota kukaan ei halua.” Kipu auttaa meitä siihen, että lähdemme hakemaan apua.

Sadanpäämiehen tuska ei kohdistunut häneen itseensä, vaan hänelle rakkaaseen palvelijaan. Millainen tunne meillä mahtaakaan olla silloin, kun joku meille läheinen ja rakas ihminen kokee kammottavia tuskia, etkä voi itse muuta kuin seisoa vieressä kykenemättä auttamaan. Luultavasti moni meistä haluaisi tuollaisena hetkenä mieluummin vaihtaa paikkaa toisen kanssa, kuin katsoa hänen kärsivän. Hätä ja neuvottomuus toisen puolesta iski myös sadanpäämieheen, joka lähti pyytämään Jeesukselta apua.

Sadanpäämies tiesi Jeesuksen olevan jotain suurempaa kuin pelkkä tavallinen ihminen. Hän tiesi, että silloin kuin kaikki voimat ja keinot auttaa toista olivat lopussa, Jeesus oli ainoa joka pystyi tuona hetkenä auttamaan. Jeesus hämmästyi sadanpäämiehen suurta luottamusta ja uskoa avun saamiseen. Tuo pakana ja ympärileikkaamaton, jolta viimeisenä olisi voinut löytyä sellaista luottamusta, osoitti suurempaa luottamusta kuin monet israelilaiset. Eikä Jeesus käännyttänyt sadanpäämiestä pois, vaan paransi sanallaan palvelijan.

Evankeliumi kehottaa ihmisiä kääntymään apua tarvittaessa Jeesuksen puoleen. Ei ole väliä, vaikka meillä ei olisi apua pyydettäessä tarjota yhtään mitään, tai vaikka meitä ei olisi ennalta määrätty pelastuvien ihmisten joukkoon. Se, joka uskossa kääntyy Jeesuksen puoleen saa avun.

Sanna Maunu
lappeenrantalaislähtöinen 4. vuoden käytännöllisen teologian opiskelija Itä- Suomen yliopistosta Joensuusta

Johanna Sukuvaara
Lapualta kotoisin oleva 5. vuosikurssin kirkkohistorian opiskelija Itä-Suomen yliopistosta

 

Lempivirteni


Lapsuuteni sain elää kodissa, jossa laulettiin paljon virsiä ja hengellisiä lauluja. Sunnuntaiaamuisin radiosta kuului jumalanpalvelus, iltapäivällä menimme seuroihin ja ilta päättyi rukoukseen ”Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen”.

Virret ovat kulkeneet mukana koko elämäni ajan. Niitä on kuunneltu cd:ltä ja niitä on laulettu ystäväporukassa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Virret ovat monesti sanoittaneet elämän rosoisuutta tavalla, johon oma sanoittamisen kyky ei ole riittänyt. Samalla ne ovat tuoneet lohtua ja uutta näkökulmaa elämään. Elämä on joka hetki Jumalan käsissä ja Hän lupaa kantaa.

Yksi lempivirsistäni on 525: Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Itselle virsi kertoo siitä, että ihminen on pieni, mutta Jumala on suuri. Silloin kun omat voimavarat ja taidot loppuvat, siitä alkavat Jumalan mahdollisuudet. Virsi puhuu kaunistelematta siitä, että uskon tie ei ole helppo. Elämä kristittynä sisältää pettymyksiä, lankeemuksia, tietämättömyyttä, taistelua ja uupumusta. Samalla virren sanat tähyävät siihen, että on olemassa Jumala, joka voi auttaa. Hän antaa pettymysten keskelle luottamusta, Hän antaa langenneelle anteeksi, Hän antaa tietämättömälle rohkeuden mennä eteenpäin, Hän on lähellä taisteluiden keskellä ja Hän uudistaa uupunutta. Jumala on ihmisiä rakastava Jumala, joka haluaa sinulle ja minulle hyvää. Häneen kannattaa luottaa, koska Hän on hyvä.

Jaakko Ranta
seurakuntapastori

Kasteen lahja

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
    Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” 
Matt. 3:13–17

Juha Eklundin saarna su 13.1.:

”Kasteen lahja”

Kaste on lahja. On lahjaa tulla kastetuksi. On lahja saada kastaa. Kastelahja.

”Kasteen lahja” – siihen on monta näkökulmaa.

Erilaisia olivat myös Johanneksen ja Jeesuksen lähestymistavat.

Johannes (kastaja) oli kastanut parannuksen kasteella; ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”

”He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.”

”Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi…Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella”.

Kun Jeesus saapui Johanneksen luokse kastettavaksi, Johannes esteli. Olihan hän jo puhunut siitä, että hänen jälkeensä tuleva on häntä merkittävämpi, ’väkevämpi’. Niinpä hän ei kokenut oikeaksi toimittaa tuolle väkevälle parannuksen kastettaan, sitä, johon hän oli kehottanut Jumalan valtakunnan ollessa tulossa ihmisten keskelle. Nyt Jumalan valtakunnan inkarnaatio, ilmestyminen ihmisenä maan päälle oli siinä, Jeesuksessa!

Mutta Jeesus tiesi mitä on tapahtumassa, tai oikeammin minkä pitää tapahtua, ja vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. ”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”

Jeesus siis sanoo Johannekselle, että anna Jumalan suunnitelman toteutua.

Olemme tässä aikakausien taitteessa. Vanhan Testamentin historia jatkuu Johannes Kastajan parannuksen kasteeseen saakka.

Jeesuksen kasteesta alkaa uusi aika, evankeliumin aika.

Älä siis estele – näin Jeesus Johannekselle- vaan anna Jumalan suunnitelmien jatkaa toteutumistaan.

Tällainen aikakausien taite on joka ikinen kaste; ajalliseen ja rajalliseen maailmaan kuuluva kastettava siirtyy kasteessa uuteen todellisuuteen. Ajalliset rajat häviävät –myös ajan rajat- ja uusi Jumalan todellisuus, rajaton, alkaa. Ajan lapsesta tulee ajattomuuden lapsi. Näin aina kasteessa, olipa kastettava minkä ikäinen tahansa.

Kun Jeesus oli kastettu …taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”

Jumala vahvisti omistuksensa Jeesukseen kasteessa Jordanilla. Näin hän on vahvistanut omistuksensa meihin meidän kasteessamme; minun kohdallani Heinävedellä heinäkuussa 1958, sinun osallasi jossain toisessa hetkessä (teillä rippikoululaisilla 14-15 vuotta sitten).

Siunaamme tänään seurakunnan työyhteyteen viime marraskuun seurakuntavaaleissa valitut seurakuntamme luottamushenkilöt. Heidän ensimmäinen tehtävänsä on toimia oman seurakuntamme päättävän elimen, seurakuntaneuvoston jäseninä, toiseksi yhtymän korkeimmassa päättävässä elimessä, yhteisessä kirkkovaltuustossa.

”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon!”

Tämä Jeesuksen sana sopii tähän hetkeen. Kirkkomme järjestyksen mukaan seurakuntiemme asiat ratkaistaan demokraattisesti, ja SN ja YKV ilmentävät juuri tätä.

Älkäämme siis estelkö!

Ja kun teitä, luottamushenkilöitä kysytään eri tehtäviin tämän päätöksen teon ohella, ”älkää estelkö”!

”Kasteen lahja”

1. On lahjaa tulla kastetuksi. Me olemme tulleet kastetuiksi; se on meille suuri lahja. Hienoa, että yhä edelleen monet tahtovat kastattaa lapsensa; kannustakaamme tähän lapsiamme ja lastenlapsiamme.

2. On lahja saada kastaa. Me saamme kastaa, olemme seurakunnan työn ytimessä. Kasteeseen liittyy sitten kaikki muu; opetus, yhteen tuleminen, messu, musiikki, diakonia. Kaikkeen tähän tarvitaan luottamushenkilöitä, että seurakunnalla säilyy virat ja toimitilat, eli mahdollisuudet toimia.

3. Kastelahja. Kasteen lahja on suurin mahdollinen lahja, ei rahalla eikä millään vastaavalla hankittava, vaan kaiken sellaisen ohitse menevä.

Raha, voima ja valta kuuluvat tähän ajalliseen ja rajalliseen maailmaan ja jäävät myös tänne. Kasteen lahja kantaa meidät tämän kaiken yli; ikuiseen. Taivaan kotiin, jossa kaikki on parhain päin. Taivaan kotiin, jossa Jumalan perheväki on päässyt perille, päässyt kotiin.

”Kasteen lahjan” näkökulmia meillä on messussa aina esillä;

nyt liitymme keskeisesti kahteen, kun voimme sitoutua yhteiseen uskoomme uskontunnustuksessa ja osallistua ehtoolliseen, jossa me -samoin kuin kasteessa- saamme kurkottaa ajan rajan ylitse, kohti ikuista kotia.

Kutsun nyt teidät, uudet luottamushenkilömme, alttarin äärelle!

Juha Eklund
kirkkoherra
Sammonlahden seurakunta

Loppiainen 2019

Harva lapsi saa syntymällään syttymään tähden taivaalle - vaikka jokaisen lapsen syntymä onkin pyhä hetki. Jeesus-vauva sai syntymällään syttymään suuren tähden. Hän, joka aikuisena sanoi olevansa maailman valo.

Jeesuksen äiti näki tähden sekä taivaalla vaatimattoman tallin yläpuolella, että vastasyntyneen lapsensa silmistä, katseesta. Hän tiesi, että hänen poikansa poisti synkeyden paimenten yöstä ja johdatti viisaat luokse rakkaan lapsensa. Hän sai kantaa itse taivasta sylissään. Ja ehkä aavistaa jo piirun siitä, miten hänen lupauksien lapsensa tulisi tuomaan toivon koko maailman, poistamaan kuolemanpelot ja auttamaan epätoivoisia.

Jouluseimen äärellä olemme Marian tavoin ihmetelleet, miten Jeesus kokosi alusta alkaen ympärilleen varsin merkillisen joukon. Jeesuksen seimen äärelle mahtuivat yhtä hyvin aasit, härät kuin taivaan enkelit, niin likaiset paimenet kuin viisaat tietäjätkin. Kristuksen valo ei jätä ketään varjoon.

Jeesuksen seimen äärellä oli vieraita siis läheltä ja kaukaa, jopa ympäri sen aikaista maailmaa. Näin jo alusta alkaen on ollut selvää, että Jeesus-lapsi ei ole vain juutalaisten Messias, hän on koko maailman Vapahtaja.

Jeesuksen seimelle saapuneista, loppiaisena muistettavista idän tietäjistä liikkuu monenlaisia kertomuksia. Kuninkaallisten lahjojensa vuoksi heistä on tehty erheellisesti kuninkaita.

Katolisessa kansanhurskaudessa Idän tietäjien uskotaan suojelevan pahoilta hengiltä, auttavan sairauksissa ja olevan matkailijoiden suojelijoita. Alun perin tietäjät olivat ilmeisesti babylonialaisia astrologeja, jotka tutkivat tähtiä ja tulkitsivat unia. He kuuluivat persialaiseen pappiskastiin ja olivat tunnettuja yliluonnollisista tietämyksistään ja jopa noituudenharjoituksestaan.

Oletetaan, että Babyloniaan karkotetut juutalaiset olisivat kertoneet paikallisille astrologeille Messias-odotuksestaan ja hänen tuloonsa liittyvistä merkeistä. Taivaalle syntynyt erikoinen tähti saikin tähtitieteilijät liikkeelle. Nämä toisen uskonnon edustajat, pakanat, löysivät Jeesuksen. Kaikista juuri he ymmärsivät hänen merkityksensä.

Jumala toimi ja toimii edelleen yllätykselliseksi. Avaa ja sulkee teitämme. Ja me ihmiset tulemme Jumalamme luokse monia teitä. Siksi kukaan ei voi omistaa Jumalaa, ei totuutta hänestä eikä hänen lahjojaan. Kenelläkään ei ole lupaa olla sisäpiiriläinen, joka erottelee omien mieltymystensä tai pelkojensa pohjalta, ketkä jätetään seimen, ristin tai jopa tyhjän haudan ulkopuolelle.

Kristus on jokaisen ihmisen ja jokaisen kansan valo. Siinä valossa kasvaa loppiaisena muistettavan kirkon lähetystyön juuret. 

Palatkaamme vielä tietäjien seuraan ja miettimään heidän tuomiaan lahjoja vastasyntyneelle Vapahtajalle. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että lahjoja oli kolme. Tästä on päätelty, että tietäjiäkin olisi ollut vain kolme. Mutta heitä on saattanut olla liikkeellä kokonainen tietäjien koulukunta, jopa siis kolmekymmentä.

Perimätiedon mukaan tietäjien lahjoittama kulta kuvaa Jeesus-lapsen kuninkaallista alkuperää. Kulta kuuluu Jumalalle. Rukoushelmissäkin Jumala-helmi on suuri kultainen helmi. Mutta samalla kulta kuvaa yllätyksellisesti myös ihmistä, Jumalan kuvaksi luotua, sillä ihmisen sielu heijastaa Jumalan kultaa. Vaikka olemme vain maan tomua, on meissä jokaisessa taivaan kajo. Aivan jokaisessa, vaikkei meillä omia tähtiä olisikaan. Eikä meistä kukaan muutu kuollessammekaan tähdeksi, vaikka usein näin ajattelemattomasti sanotaankin.

Hyvän tuoksuinen suitsuke kuvaa Jeesuksen jumaluutta ja ihmisen kaipausta Jumalan puoleen. Tuo kaipaus elää niin rukouksessa kuin kaipuussa toisen ihmisen kuin Jumalan luokse.

Lahjoista mirha kuvaa Jeesuksen sovituskuolemaa ristillä. Mirha on lääkeaine.  Mirhaa on pidetty myös paratiisin yrttinä, joka auttaa pyyhkimään kyyneleet ja vie kivut pois.

Kyllin viisas tietää, milloin luopua omasta viisaudestaan ja osaa antaa Jumalalle tilaa. Luulen, että tänä päivänä harva tähtitieteilijä tunnistaisi Jumalan teon tähdistä.

Tänä päivänä ihminen on vaarassa kompastua omaan viisauteensa, mutta tuon ajan viisaat eivät kompastuneet vaan kumarsivat, kumarsivat vastasyntynyttä maailman Vapahtajaa. Pientä lasta, josta ei vielä voinut nähdä suuria kuin hänen äitinsä, jolle enkeli oli ilmestynyt.

Tiede voi olla vuoropuhelussa Jumalan ilmoituksen kanssa. Ja kun tieto loppuu, on vain kumarrettava. On hyväksyttävä tosiasia, että Luoja on aina luotuaan suurempi. On mentävä hänen eteensä ja tunnustettava oma pienuutensa, omat haavansa, tappiot ja kivut. Ja huomattava, että ihmeitä tapahtuu. Ehkä sen tähden valossa jaksaa taas päivän matkan eteenpäin, kohti Kristuksen valoa.

Ehkä näin joulunajan päätteeksi näistä tietäjien lahjoista voisi jokainen ottaa yhden mukaansa uuteen vuoteen. Ja jokainen voi miettiä myös, mitä lahjoja juuri sinulla on annettavaksi Kristuksen kirkolle. Jeesus-lapselle lahjaksi.

Maarit Hirvi
kappalainen
Sammonlahden seurakunta


Juhlat ovat ohi

Menneinä vuosina olemme kaikista lamoista huolimatta viettäneet aikamoista kulutusjuhlaa. Ajamme suurilla autoilla, asumme suurissa taloissa, käymme etelän lämmössä ja ostelemme mitä mieli tekee. Kontrasti kehitysmaiden nälkää näkeviin ihmisiin on ollut aikamoinen. Monet rikkiviisaat ovat kirjoittaneet kirjoja, joissa on tilastoilla oikein perusteltu, kuinka kehitys kehittyy, elintaso kasvaa ja se on hieno asia.

Nyt on kuitenkin niin, että ilmassamme on aivan liikaa hiilidioksidia, jotta tulevaisuutemme näyttäisi ruusuiselta. Vuositasolla suollamme sitä 40 miljardia tonnia ilmaan joka vuosi. Ei ihme, että ilmasto lämpenee. Veden pinta nousee, ja monet suuret rannikkokaupungit uhkaavat jäädä veden alle. Ilmaston ääri-ilmiöt yleistyvät. Kuivuus uhkaa suurta osaa maapalloa. Monet eliölajit uhkaavat kuolla sukupuuttoon.

Ei pidä luulla, että ilmastokysymys on ainoa eteemme tuleva suuri kysymys. Seuraava lama saattaa koetella meitä aivan eri tavoin kuin talouden lamat koskaan aiemmin. Varsinkin Eurooppa on heikossa hapessa talouden rintamalla, eikä ole noussut edellisen laman jäljiltä. Tästähän meillä ovat todisteena vaikkapa erittäin alhaiset korot. Talousviisaat yrittävät arvailla, alkaako seuraava lama Italiasta vai jostain muualta.

Ilmastokysymyksen ja seuraavan talouslaman yhteisvaikutus tulisi olemaan melkoinen. Paljon velkaa ottaneet kansalaiset olisivat suuressa ahdingossa. Tässä kohtaa olisi hyvä muistaa Joosefin talouspolitiikkaa: säästä hyvinä vuosina huonoja vuosia varten. Mistä löytyvät ne poliittiset päätöksentekijät, jotka ovat valmiita tinkimään rahanjaosta senkin uhalla, että äänestäjät eivät enää äänestä heitä. Tähän astihan olemme aina äänestäneet niitä edustajia, jotka ovat jakaneet meille etuuksia hövelimmin.

Juuri poliittisella rintamalla suuret edessä olevat kysymykset saattavatkin aiheuttaa suurimmat ja valitettavimmat muutokset. Kysymys on viime kädessä siitä, kestääkö demokratia tulevat turbulenssit. Vai löydämmekö itsemme tilanteesta, jossa olemme valmiit kääntymään suuren johtajan puoleen, joka lupaa ulospääsyn vaikeuksistamme – luonnollisesti sillä ehdolla, että saa itselleen varsin laajat valtaoikeudet.

On selvää, että materialistinen maailmankatsomus on keskeinen syy tilanteeseemme. Kulutusjuhlat ovat olleet keskeinen elämän sisältö. Olemme laajalti hylänneet henkiset ja hengelliset asiat elämästämme, muka jonkinlaisena humpuukina. Olisi syytä vihdoin ymmärtää, että hengelliset asiat tuovat meille ne keskeiset työkalut, joilla hyvä elämä rakennetaan. Ilman Jumalaa ihminen tekee aina huonoja päätöksiä, eivätkä ne kanna.

Pentti Berg
kirkkoherra
Lauritsalan seurakunta

Teksti on julkaistu Etelä-Saimaassa 12.10.2018.