”Ah, Jeesus, ole turvani, vie minut maalle sille, johonka tien sun voittosi aukaisi uskoville.” (Vk 605:7)


Palmusunnuntain evankeliumissa (Joh. 12: 12–24) Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Vaikka hän tekee sen vaatimattomasti aasilla, niin hän saapuu kaupunkiin juhlittuna sankarina.

Kansa on kuullut hänen teoistaan, muun muassa siitä, että hän herätti Lasaruksen kuolleista. Siksi he ovat kerääntyneet reitin varrelle ja ottavat hänet vastaan levittämällä tielle palmunoksia ja huutamalla ”hoosianna”, mikä tarkoittaa ”auta”, ”pelasta”.  Mutta ”hoosianna” oli myös kuninkaille ja Jumalalle osoitettu ylistys- ja riemuhuuto. Ihmiset olettivat, että nyt oli tullut se hetki, jolloin Jeesus, Messias, näyttävästi perustaisi valtakuntansa, jossa kaikkien olisi hyvä elää. Mutta Jumala ei ole ihmisten toiveiden ja mielikuvien Jumala, vaan oma itsenäinen toimija, joka tekee, miten itse tahtoo.

Jumalan valitsema toimintatapa paljastuu evankeliumitekstin päättävistä Jeesuksen sanoista: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Tämän kuvauksen ihmiset ymmärsivät. He elivät tuolloin pääasiassa maanviljelyllä ja karjankasvatuksella. Heille oli siis tuttua se, miten siemenet kylvettiin ja peitettiin maahan. Sitten jäätiin odottamaan siemenen itämistä. Ajastaan siemenestä nousi oras, josta kasvoi täysimittainen kasvi. Ja kun tuo kasvi teki tähkän, niin siinä oli useita jyviä. Kun sato sitten viljan valmistumisen jälkeen korjattiin, niin laarit täyttyivät jyvistä. Näin elämä oli turvattu – ruokaa tuleville kuukausille riitti.

Mutta miten tämä liittyy Jumalan valtakunnan perustamiseen? Jumala oli valinnut valtakuntansa perustamiseen samanlaisen menettelytavan! Ennen vertausta Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan.” Hän siis viittasi kertomuksella itseensä. Hän oli kuin tuo vehnänjyvä, joka kuolemansa kautta tuottaa runsaan sadon. Tällainen ajatuskulku sitä vastoin oli ihmisille vieras – ja vieras se on ihmisille edelleen. Kuinka niin tappion näköinen ja elämän menettämisen näköinen asia kuin kuolema voi tuottaa mitään hyvää? Näin Jumala oli kuitenkin päättänyt toimia - tätä Jeesus selvitti vertauksen avulla. Jollei hän kärsisi ja kuolisi niin kuin kylvetty siemen kuolee maassa, hän ei voisi auttaa ketään, ei voisi pelastaa ketään, ei voisi armahtaa eikä tuoda ketään Jumalan valtakuntaan. Kuoleman ja ylösnousemuksen kautta tämä kaikki tulisi mahdolliseksi. Siksi hänen täytyi kuolla. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa antaisivat … ja antavat … elämän yhä uusille ja uusille ihmisille.

”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Kaikki tuo on totta yhä tänään – sekä maanviljelyksessä että Jumalan valtakunnassa! Vehnää viljellään. Maahan peitetty siemen tuottaa kuolemansa kautta runsaan sadon ajallisen elämän turvaksi. Samalla tavalla Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät yhä tänään, että hän voi auttaa, armahtaa, pelastaa ja tuoda Jumalan valtakuntaan jokaisen, joka häneen toivonsa asettaa. Tämä tuo turvaa jo tässä ajassa. Varsinainen Jumalan valtakunta on kuitenkin tuonpuoleisessa, iankaikkisessa elämässä, kuoleman rajan tuolla puolen.

Ari Riuttaskorpi
sairaalapastori

Alkavan viikon ajatuksia


Tajuan pääsiäisen lähestyvän ja työssäni ei mitenkään näy paasto tai rauhoittuminen, päinvastoin.

Huokaan Herra armahda! Mieleeni nousee ajatus kohtuullisuudesta. Kohtaamani seurakuntalaiset elävät usein kohtuuttomuuksien keskellä. Liian usein yrityksistä huolimatta talous, elämän hallinta tai terveys pettävät. Eteenpäin pääseminen tai ylös ponnistaminen vaatii olosuhteisiin nähden kohtuuttomuuksia. Apu tai tuki jäävät liian kauas. Herra armahda ja auta!

Työntekijänäkin venyn moneen. Pidän työstäni haasteineen, koen sen laaja-alaisena, saan toteuttaa taitojani ja koen olevani kutsumustyössä. Haluan kuunnella, tukea ja palvella monin eri tavoin. Samalla etsin rajallisuuttani, auttamisen tulee tapahtua omien voimien rajoissa. Kohtuullisuutta joudun hakemaan jatkuvasti. Kohtuullistan päivääni tai työn sisältöä määrineen. Tehtävä ei ole helppo. Elämme muutoksessa. Haemme oikeita ja ajanmukaisia toimintatapoja. Mitä tulisi tehdä toisin, mistä luopua? Ei ole yhtä oikeaa tapaa ja palvellakin voi monin tavoin. Seurakunnat ovat haasteiden keskellä ja selvitystyötä on niin rakenteisiin, seurakuntien malliin liittyen kuin oman työn tekemiseen, niin että ihminen tulisi kuulluksi ja kohdatuksi. Parhaimmillaan kohdattu ihminen voi löytää turvan ja voiman arkiseen elämään Taivaan Isältä.

Kaiken edellä kirjoitetun tuon esiin nöyränä en valittaen tai kiukulla. On syytä aika ajoin katsoa peiliin ja jatkuvasti katsoa ylös etsien Jumalan kasvoja. Jeesus on näyttänyt tien.

Kun sanat loppuvat, antavat monet virret ymmärrystä ja kääntävät katseen omasta itsestä oikeaan suuntaan – Jumalan hyvään tahtoon meitä kohtaan.

1.
Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää.

2.
Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.

3.
Yksin en pystyisi taistelemaan.
Voiman ja viisauden sinulta saan.
Heikkojen auttaja voittamaton,
ainoa toivoni sinussa on.

4.
Valta ja suosio jää päälle maan.
Perinnön taivaassa sinulta saan.
Aarteeni kallein nyt luonasi on.
Lahjoitat rauhan ja tuot sovinnon.

5.
Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen!
Valaista täällä jo voit sydämen.
Silmäni aukaise, osoita tie.
Luoksesi taivaaseen perille vie.

Ari Tuomikoski
Erityisdiakonia / Päihde- ja kriminaalityö


Pieni hartauskirjoitus

 

Kerrotaan tarinaa Vincent van Goghin ja tämän vaimon välillä käydystä keskustelusta, kun taiteilija oli saanut valmiiksi taulun, jossa merikapteeni on pöydän ääressä istumassa. Taiteilija oli näyttänyt taulua vaimolleen. Tämä oli katsonut työtä hetken ja sanonut sitten, että kapteenin toinen käsi on jotenkin outo. Van Gogh oli tarkastellut työtään hetken ja vastannut - ”Niinpä onkin, mutta en muuta sitä, sillä ihminenhän sen on tehnyt.”

 

Virhe sai näkyä, sillä tekijä on ihminen.

 

Elämme kirkkovuodessa paastonaikaa. Omia virheitä tulee katsottua lähietäisyydeltä, osa näkyy kaikille, osa on sydämen kätköissä. Paastonaika kutsuu meidät kurottumaan lähelle Jumalaa. Toivo löytyy vaikeimmankin virheen kohdalla, kun Vapahtaja katsoo ja koskettaa elämäämme.

 

Tytti Issakaisen rukouksen sanoin:

 

”Taivaallinen Isä,

opeta minua katsomaan itseäni peilistä.

Opeta minua katsomaan

vikojani ja hankalia asioita silmiin.

Opeta minua tarttumaan niihin

ja tekemään niille jotakin.

Opeta minua olemaan nauramatta

toisten heikkouksille.

Opeta minua tuomaan

kaikki omat ja toisten heikot puolet

sinun hoidettavaksesi.

Sinun käsissäsi heikkokin voi olla vahva

ja pienestä voi kasvaa suurta. Aamen."

 

Satu Terävä

nuorisotyönohjaaja

Rukous ja usko

Sunnuntaina 17.3. oli 2. paastonajan sunnuntai. Rukous ja usko olivat tämän pyhäpäivän teemat.

Elämän merkityksellisyyttä on joskus hyvä pysähtyä pohtimaan. Itselleni tähän oli sopiva hetki, kun ajelin kotiin eräästä urheilukilpailusta, johon osallistuin. Onnistuin suorituksessani hyvin mutta pohdin kuitenkin, onko kilpailu ja voiton tavoittelu merkityksellistä elämässäni. En voinut kieltää mukavaa tunnetta, joka oli sisälläni onnistuneen suoritukseni johdosta.  Tunsin kuitenkin syyllisyyttä, sillä kilpailu ja voiton tavoittelu opetetaan usein negatiivisiksi asioiksi.

Avasin radion. Radio Deiltä tuli ohjelma ”Uskon askeleita”, jonka kustantajana toimivat Kristityt yhdessä ry ja Kansan raamattuseura. Radio-ohjelmassa puhuttiin siitä, kuinka ihmiset kokevat syyllisyyden tunnetta voiton tavoittelusta. Ohjelmassa muistuteltiin, että ihmisen tulee nähdä syvemmin näiden termien taakse. Termeinä ”voiton tavoittelu” ja ”kilpailu” kantavat mukanaan negatiivista sävyä, joten toimintaa ei tulisi sanoittaa näillä termeillä alkuunkaan. On siis tärkeää tunnistaa toimintamme todellinen merkityksellisyys. Olinkin ymmärtänyt omia ajatuksiani väärin. Luulin, että sijoitus ja palkinto tekivät minusta iloisen.  Ei. Radio-ohjelma tuli juuri oikeaan aikaan muistutuksena minulle siitä, että harjoittelu itsessään on merkityksellinen asia elämässäni, koska liikunta tekee minusta iloisen ja tuo yhteenkuuluvuutta elämääni.

Muistetaan siis, että Jumalan tahto toteutuu juuri silloin, kun hyödynnämme elämällämme niitä lahjoja, joita meille on luotu. On hyvä uskoa ja luottaa siihen, että elämässämme on niitä asioita, jota Jumala on sinne ohjannut.

Toinen pyhäpäivän teemoista on rukous. Joskus mietin, osaanko rukoilla oikein ja oikeita asioita.  Muistan tällaisessa tilanteessa Teresa Avilalaisen viisaista sanoja: ”Rukoile niin kuin osaat, sillä rukoileminen ei ole sitä että ajattelee paljon, vaan sitä että rakastaa paljon”.

Sonja Peltola
nuorisotyöntekijä, Joutsenon seurakunta

Laskiaissaarna 3.3.2019

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin. Näinhän Lumikin paha äitipuoli kyseli peililtä. Rakkaudenylistyksessä, joka on Laskiaisen toinen lukukappaleista, puhutaan myös kuvastimesta eli peilistä.

Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Eli maan päällä emme vielä ymmärrä kaikkia Jumalan salaisuuksia, vaan vasta taivaassa. On monia kysymyksiä, joihin saamme vastauksen vasta siellä. Kuten kärsimyksen ongelmaan tai siihen, mitä kuoleman jälkeen on.

Jotkut peilit vääristävät todellisuutta, toiset taas paljastavat vähän liikaakin. Etenkin suurentavat peilit, joilla ihon pienet virheetkin huomaa. Tai huvipuistojen peilihuoneiden peilit, jotka vääristävät mittasuhteita tarkoituksella ja saavat meidät nauramaan. Autoissa peilit ovat välttämättömiä, jotta näemme peruuttaa ja keitä takanamme ajelee.

Minulla on kotona eteisessämme edellisen työpaikkani, kotiseurakuntaniTaipalsaaren kellotapulin vanhasta ikkunasta tehty peili, josta voin vilkaista töihin lähtiessäni, olenko edustuskunnossa. Papin kuva kun löytyy monien seurakuntalaisten albumeista perhejuhlista.

Paavali kirjoitti tämän korinttilaiskirjeensä, jossa Rakkauden ylistys on korinttilaisille. Korintti oli antiikin aikana kuuluisa juuri peiliteollisuudestaan. Se oli varmasti Paavalilla tiedossa. Peilillä oli antiikin hellenistisessä sekä juutalaisessa kirjallisuudessa lukuisia kuvaannollisia merkityksiä. Tässä Paavali tarkoittaa välillistä katsomista.

Peilistä näemme sen, mikä on takanamme. Peilistä näkemisen vastakohta on kasvoista kasvoihin katseleminen. Tämän peilistä katsomisen Paavali rinnastaa vielä arvoitusten ratkeamiseen.

Paavalin ajan kuparipeilit olivat heikkoja ja ne antoivat paljon epäselvemmän kuvan, kuin meidän aikamme peilit.

Paavalin lupauksen mukaan tulevassa kirkkauden maailmassa saadaan Jumalaa ja Kristusta katsella sitten kasvoista kasvoihin ja se merkitsee täydellistä tietoa.

Paavalin sepittämällä rakkauden ylistyslaululla on ollut maailmanhistoriallinen merkityksensä. Vaikka Paavali oli antiikin ihminen, hän on syvemmin kuin kukaan toinen oivaltanut Jeesuksen julistuksen ytimen.  Ensi kuulemalta teksti tuntuu laskiaiseen kuulumattomalta tekstiltä. Sehän mielletään häihin ja avioparien välisen rakkauden kuvaamiseksi. Siihen sitä ei kuitenkaan alun perin ole kirjoitettu ihmisten välistä rakkautta kuvaamaan, vaan kuvaamaan Jumalan rakkautta.

Äänestytin rippikoululaisia, mikä ylistyksessä kuvaa heistä parhaiten rakkautta. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai: Rakkaus on lempeä. Sitä äänesti 18 nuorta. Toiseksi pääsi: Rakkaus on kärsivällinen, sitä äänesti 3. Yksittäisiä ääniä sai myös ”rakkaus ei kadehdi” ja se, ettei rakkaus koskaan katoa, vaan on ikuista.

Lempeä rakkaus onkin hoitavaa rakkautta ja sellainen rakkaus pitää sisällään noita muita määreitä, joilla Paavali rakkautta kuvailee.

Rakkauden ylistys soljuu runonomaisen kauniisti eteenpäin. Lempeään rakkauteen ei riitä se, että me toivomme tällaista itsellemme, vaan myös meidän on rakastettava toisiamme lempeästi. Eikä ystävällisyyttä, joka on rakkautta vähäisemmässä muodossa, saa koskaan osoittaa minkään hyödyn toivossa, vain sen oman itsensä vuoksi. Rakkauden on siis oltava pyyteetöntä. 

Sitä rakkautta, joka ei etsi omaansa, joka kärsii, joka kaikki peittää ja uskoo. Sellainen täydellinen rakkaus on ollut vain Jeesuksella. Ja sitä rakkautta hän kärsimystiellä ja sen päätöspisteessä Golgatalla osoitti. Häntä kohtaan ei oltu lempeitä vaan julmia, raakoja ja vainoharhaisia.

Tätä suurinta rakkautta alkava paastonaika ennen pääsiäistä kutsuu meitä tutkimaan. Mutta ei pelkästään tutkimaan, vaan elämään todeksi, rakastamalla. Jeesuksen kaltaiseen rakkauteen me emme yllä, mutta se voi olla esimerkkinämme.

Meidän tehtävä on huomata sokeat kerjäläiset, kaikki apua tarvitsevat kaduilla ja kujilla. Ettei Imatralla tapahtunut järkyttävä sokean naisen onnettomuus toistuisi. Muistaa, miten Jeesus aikoinaan rakastavasti kohtasi muiden hylkäämät ihmiset. Katsoi rakastavasti ja huomasi ihmisen kokonaisena. Antoi mielenrauhan ja paransi kehon haavat.

Sokea kerjäläinen ei hellitä, vaan toistaa Herra armahda -huutonsa. Laskiaissunnuntaina Jumala nostaa pyytäjät, kerjääjät esikuviksemme. Sinullakin on oikeus huutaa Jumalaa avuksesi. Se ei ole noloa, vaan etuoikeutesi. Sinun ei tarvitse rukoilla vain toisen puolesta. Ei elää ainutkertaista elämääsi vain toisia auttaen. 

Vaan saat ihan reilusti pyytää itsellesi armahdusta, terveyttä, onnea ja rakkauttakin.

”Herra armahda!” on rukous, josta voit halutessasi aloittaa. Sitä huutaessasi hahmotat itsesi suhteessa toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Armahdetuksi tulemisen tarve ja lupaus koskee kaikkia. Et kykene rukoilemaan Jumalaa, jos kuvittelet, ettet tarvitse Hänen armoaan. Ja jokaisessa messussakin saamme yhdessä laulaa, huutaa Herra armahda.

Tänään laskiaissunnuntaina meitä muistutetaan aivan erityisellä tavalla Jumalan merkillisestä rakkaudesta. Seurakunta hiljentyy paastoon, valmistaudumme piinaviikkoon ja pääsiäiseen, Kristuksen kärsimiseen ja ylösnousemukseen. Tässä Kärsivässä Kristuksessa ja ristin Herrassa Jumalan rakkaus näyttäytyy kirkkaimmin. Kristuksen kärsimyksessä Jumala tulee itse hylätyksi ja halvaksi. Luoja tulee palvelemaan luotujaan. Voiko suurempaa rakkautta olla?

Jeesus,
tulen luoksesi
sillä taaskaan en pysty rakastamaan.
Monet kerrat olen
rakennellut rakkautta sisimpääni,
mutta siitä ei ole tullut kestävää.

Saavun luoksesi
täyttyäkseni sinun rakkaudellasi,
joka ulottuu paljon syvemmälle kuin oma rakkauteni.

En ole mitään
ilman rakkautesi lahjaa.
Pyhän Hengen hedelmää.

Voin itse niin vähän:
vain jättäytyä rakkautesi muutettavaksi.
Anna minun oppia rakastamaan.

Maarit Hirvi
Sammonlahden seurakunnan kappalainen

Tie valmis on, vai onko vielä

Tie on tullut tutuksi viimeisen yli kymmenen vuoden aikana, kun on aamuisin tehnyt säännöllisiä lenkkejä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kesäkelien aikana ei ongelmia ole suuremmin ollut, mutta talvisin pidon kanssa on joskus isojakin vaikeuksia. Talvi ja liukkaat ovat haasteellisia tavalliselle taapertajalle. Kävellessä on monesti huomannut olevansa säiden, tuulen ja sateen armoilla.

Usein aikaisin hiljaisena aamuna on mieleen tullut virsi 511: Tie valmis on. Siihen aikaan on teiden auraukset ja muut kunnostukset vielä vaiheessa. Auraamaton, sohjoinen tai liukas tienpätkä voi olla aivan mahdottoman huonossa kunnossa, miltei mahdoton kävellä. Ajatus siitäkin on tullut pieneen mieleen, että kuka näitäkin tiemetrejä hoitaa. Ajatusta ja rukousta, että tästäkin taas selvittäisiin ilman haavereita. Päivä vain ja metri kerrallansa -tavoitteella kotia kohti.

Joskus on tuntenut itsensä jälkien seuraajaksi ja miettinyt niiden merkitystä, kun edellä kulkeneen askeleita on koittanut hangelta lukea.  Mieleen on tullut monenlaista: tuossa on juostu, tuossa kävelty, tässä pysähdytty ja taidettu kaatuakin, pyöritty, nukuttu ja onpa joku löydetty ihan nukkumastakin. On kohdattu eksyneitä vanhuksia, humalaisia nuoria. Kuulumisia on vaihdettu ja jatkettu taas omiin suuntiin. Eläimet eivät ole jääneet juttelemaan, jänikset sekä peurat ovat ottaneet ritolat ja paenneet kohtauspaikalta pikimmiten.

Viimeisinä vuosina aamulenkillä on ollut kaverina karvainen nelijalkainen ystävä, joka joskus ilmoittaa äänekkäästi itsestään, etenkin jos aura-­auto tulee liian lähelle. Tahdin on määrännyt se, joka innostuu reippaammin juoksemaan. Koira tuossa viime viikolla taisi ihmetellä eräänä aamuna sitä, miksi isäntä vasta sata metriä käveltyään asettuu tielle pitkäkseen. Ei ymmärtänyt varmaan nelivedolla pysyttävän paremmin pystyssä. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja vaikka nelinkontin kohti päämäärää.

Niin Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Jo 35 vuotta sitten toivotti kirkkoherra nuoren työntekijän tervetulleeksi joukkoon sanomalla: “Tervetuloa pettymään meihin, mutta ei Jumalan teihin...” Sitäkin voi miettiä ja maistella monelta kantilta. Tie on tehty valmiiksi jo 2000 vuotta sitten, mutta onko minulla voimia kulkea tätä viitoitettua tietä niitä isoja jalanjälkiä seuraten? Niitä jalanjälkiä, jotka lähtivät kiviseltä kummulta kohti parempaa tulevaa.

Hyvää kevättä ja voimia jälkien seuraamiseen elämän liukkailla ja kivisillä poluilla.

Ekke Rikka
Joutsenon seurakunnan diakoni

Video: Kanttori Riina Tölli ja Lappeen kuoro

Kanttori Riina Tölli ja Lappeen kuoro esittävät virren 228, Vaiti kaikki palvokaamme.

Saavatko kaikki kukat kukkia?


"Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: 'Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?’ Isäntä sanoi heille: ’Se on vihamieheni työtä.’ Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.

Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.’" Matt 13:24-30
 

Nykyaikainen tehotuotannossa tavoiteltavaa on, että pellossa kasvaa vain sitä, mitä halutaan ja josta saadaan tuotto. Kaikki muu pidetään vahvoilla keinoilla ja myrkyillä pois. Sadot onkin suuria ja tulosta syntyy. Kääntöpuolena on, että maaperä köyhtyy, myrkyttyy ja myrkyt leviävät peltojen ulkopuolelle. Seuraukset ovat hälyttäviä: hyönteiset ovat katoamassa, maaperä muuttumassa kelvottomaksi, luonnon monimuotoisuus vähenee. Ratkaisua haetaan vanhoista menetelmistä, vuoroviljelyä, suojakasveja ym. Sadot eivät ole ehkä niin suuria, mutta ympäristö voi paremmin. 

Tässä vertauksessa juttu on muualla; Jeesus ei ole maatalousneuvoja vaan Taivasten valtakunnan opettaja. Vihamieskään ei ole ympäristötietoinen naapuri, vaan Jumalan vastustaja, jonka tavoitteena on Jumalan valtakunnan turmeleminen.

Vertauksessa kylväjä on Ihmisen Poika, siis Jeesus itse. Pelto on maailma. Hyvä siemen on niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan. Rikkavilja niitä, jotka ovat paholaisen vallassa. Elonkorjuu on maailman loppu. Korjuumiehet enkeleitä.

Evankeliumi on tässä: Elämme langenneessa maailmassa. On paljon sellaista, mikä ei ole Jumalasta lähtöisin ja ei edistä Jumalan valtakunnan toteutumista. Kaikki ei ole samanarvoista. Ei ole yhdentekevää, mitä valintoja teemme. Lopulta kaikella ei ole onnellinen loppu. Mutta: Jumalan työ on salaista. Jumalalle jokainen itu ja oras on itsessään arvokas. Kukaan ei saa joutua hukkaan. Iankaikkisena Jumalalla on aikaa odottaa kääntymystä ja kasvua.

Maailmassa on siis monenlaista kukkaa, mutta kaikesta ei ole hyötyä. Vain Jeesuksen kylvämä siemen kasvaa taivasten valtakuntaan.

Virsi 903

1.
Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän on hyvä, armollinen,
on kätensä laupias, voimallinen.
Ken armoonsa turvasi kerran,
on riemuiten muistava sen.

2.
Hän, Herramme, kuoleman alta
on noussut ja voittanut sen.
Työn täytti hän puolesta syntisien.
On hänellä voima ja valta
ja kirkkaus ihmeellinen.

3.
Hän vaikka on näin pyhä, suuri,
ja valtias taivaan ja maan,
ei hylkää hän lastansa halvintakaan,
vaan suojansa antaa kuin muuri.
Näin hellintä hoitoa saan.

4.
En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voin kanssansa taivalta jatkaa.
Hän vastakin auttava lie.

5.
Kun matkalla Jaakobin lailla
yön ankaran painia saan
ja sielu on uupunut taistelemaan,
niin silti se, toivoa vailla,
on siunattu voittamanaan.

6.
Soi, virteni, kiitosta Herran!
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.

Kiitos Minna Toloselle ideasta ja ajatuksista.

Martti Lähteenmäki
nuorisotyönohjaaja
Lappeen seurakunta

Björn Vikströmin saarna Sammonlahden kirkossa perjantaina 1.2.
Kvällsmässa i Villmanstrand (Sammonlahden kirkko) fredag 1.2. kl.18 – 3 sön e trettondag/5 Mos. 10:17–21

”Herren, er Gud, är gudarnas Gud och herrarnas Herre, den store Gud och fruktansvärde hjälte som aldrig är partisk och inte kan mutas, som ger den faderlöse och änkan deras rätt och som älskar invandraren och ger honom mat och kläder. Även ni skall visa invandraren kärlek, ty ni har själva varit invandrare i Egypten. Herren, din Gud, skall du frukta, honom skall du tjäna, honom skall du hålla dig till, och vid hans namn skall du svära. Han är din stolthet, han är din Gud. Du har själv blivit vittne till dessa stora och överväldigande gärningar som han har utfört för dig.”

Gud älskar invandraren och ger honom mat och kläder. Ta hand om invandraren; visa invandraren kärlek. Det här är ett ganska känsligt och eldfängt budskap i vårt land idag.

Här i en svenskspråkig kvällsmässa i Villmanstrand går mina tankar åt två håll. För det första är Villmanstrand av gammalt en gränsstad med militärförläggning, där olika nationaliteter har blandats. Ännu idag är trafiken och kontakterna över gränsen till Ryssland livliga. För det andra är man som svenskspråkig här i trakterna något av en främmande fågel, en invandrare, även om man bott länge på orten.

I Gamla testamentet uppmanas Israels folk gång på gång att komma ihåg, att de själva har varit invandrare. Samma uppmaning riktas idag till oss. Det är så lätt att glömma, att vi själva har varit i liknande situationer. Det räcker att man har flyttat från en ort till en annan inom hemlandet, för att man skall känna av hur det är att vara en främling och en inflyttare på orten.

Jag och min familj flyttade till Kimito när barnen var små. Vi hade inga släktingar på orten och bara några få bekanta. Det gällde för oss att bygga upp sociala kontakter från början. Via våra arbeten och våra barns dagis, skola och fritidsaktiviteter lärde jag och min fru så småningom känna en del människor på orten och fick goda vänner. De familjer som vi började umgås med var dock alla i samma situation som vi, det vill säga inflyttade. De som var uppvuxna på orten hade redan tillräckligt med släkt och vänner att umgås med.

Jag tror också att de flesta av oss har släktingar som har sökt sig till andra länder för att få en tryggad utkomst. En del av mina förfäder flyttade under hungeråren på 1800-talet från Esse i Österbotten till St:Petersburg. Pappan i familjen fick arbete som byggkarl på något av de stora byggprojekten i staden. Livet var emellertid fattigt och bostäderna torftiga, vilket bidrog till att mamman och alla barn utom min anmoder dog, innan de återvände.

Kom alltså ihåg att ni har varit invandrare, och kom ihåg att era förfäder har varit invandrare! Kom ihåg, och var beredd att hjälpa dina medmänniskor.

Men, kanske någon får lust att invända, inte kan vi ju hjälpa alla. Nej, lösningen på världens problem är inte att alla flyttar till Europa eller till USA. En gränslös gästfrihet riskerar att leda till att hemmet upplöses. Det jag talar om ikväll är inte vilken asylpolitik vårt land skall bedriva eller hur många kvotflyktingar vi skall ta emot, även om texten naturligtvis även ger anledning till sådana reflektioner. Det jag här och nu vill lyfta fram är helt enkelt vårt ansvar för vår nästa.

När Jesus talade om vårt ansvar för våra medmänniskor frågade en av åhörarna: ”Vem är min nästa?” Jesus svarade genom att berätta liknelsen om den barmhärtige samariern. En man blir överfallen av rövare och ligger svårt misshandlad vid vägkanten. En präst och en tempeltjänare går förbi utan att stanna, medan en samarier tar sig an den slagne, förbinder hans sår och för honom i trygghet till ett värdshus.

Samarierna var ett föraktat blandfolk, som judarna inte ville ha något att göra med. Jesus utmanade alltså sina åhörare då han gav hjälterollen åt just en samarier. När jag som församlingspräst höll skriftskola, brukade jag ibland ge konfirmanderna i uppgift att hitta på en modern version av samma berättelse. Det var intressant att se vilka typer av människor som de valde. De som borde ha hjälpt, men gick förbi kunde vara präster, lärare, poliser och sjukskötare. Den som överraskande visade sig vara det goda exemplet kunde vara en punkare, en alkoholist, en mörkhyad invandrare eller något liknande.

Ungdomarna hade förstått Jesus poäng: vi skall inte låta etniska, sociala eller religiösa gränser begränsa vem vi har ett ansvar för. Vår nästa är helt enkelt en medmänniska som vi; en medmänniska i behov av vår hjälp just då.

En annan gång kan det vara vi som är i behov av hjälp. En annan gång kan det vara vi som är en främling.

Den här veckans tema i kyrkoåret är Jesus väcker tro. Tro är inte i första hand olika läror eller olika påstående om Gud, människan eller världen. Tro är i grunden förtröstan; att lita på Gud. Men för att lita på Gud eller lita på våra medmänniskor måste vi först vakna till insikt om att vi behöver hjälp och stöd.

Om vi anser oss vara vår egen lyckas smed, och om vi anser att vi själva har vårt liv och vår framtid helt i våra egna händer, då behöver vi varken Gud eller vår nästa.

Tron som förtröstan kan födas först då vi inser och erkänner vårt beroende av hjälp; både hjälp av våra medmänniskor, och hjälp av Gud.

Dagens text vill säga oss att Gud är en gästfri Gud, som älskar och bryr sig om oss människor. Det här får vi ta till oss för egen del: Gud älskar oss och den här världen så mycket, att han sände hit sin son för att alla som tror och liter på honom inte skall gå under utan få ett evigt liv.

Men texten är också en utmaning till oss. Gud säger: liksom jag älskar och tar hand om främlingen skall också du försöka göra det. Då är Guds kärlek inte bara något som gäller oss som individer, utan hela mänskligheten och hela naturen. När vi delar med oss av Guds kärlek växer den till ett omsorgens och barmhärtighetens kretslopp, som sprider sig likt ringar på vattnet.

Björn Vikström

Kastemessu Sammonlahdessa 3.2.2019

Olkoon ylläsi siunaava käsi,
rakas Aleksander pikkuinen.
Olkoon ystävä vierelläsi
sinun matkaasi suojellen.

Saakoon enkeli tietäsi johtaa
halki valon ja pimeän.
Mikä tahansa matkalla kohtaa,
aina sinua kantaa hän.

 

Siunaavin käsin kannamme kasteelle äitinsä suvun 50-luvun kastemekkoon puetun Aleksanderin täällä Sonja-äitinsä omassa kaste- ja rippikirkossa. Teistä Sonjan vanhemmista varmasti tuntuukin, että vasta äsken kannoitte täällä Sonjaa kasteelle.

Kynttilänpäivänä herkistelemme, kun kuulemme, miten Jeesuksen vanhemmatkin aikoinaan kantoivat poikansa pyhitettäväksi Jumalalle temppeliin, jossa vanha Simeon odotti näkevänsä Messiaan. 

Jeesuskin on ollut pieni avuton vauva ihmisten sylissä. 

Lapsen syntymästä johtuvaa pyhää on koettu 55:ssä sammonlahtelaisessa perheessä viime vuonna. Kiitämmekin tänään Taivaan Isää jokaisesta kastetusta lapsesta, suurista ihmeistä, jotka on kannettu Jeesuksen antaman kastekäskyn mukaisesti pyhälle kasteelle niin kirkko- kuin kotikasteissakin.

Lapsen kastaminen jumalanpalveluksen yhteydessä on harvinaista herkkua kastepapeille, kuten seurakuntalaisillekin. Iloitsemmekin siitä, että Sonja Ja Fabrizio jaatte lapsenne kastejuhlan seurakuntamme kanssa, jonka jäseneksi poikanne liitetään. 

Seurakunta sulkee lapsenne ja teidät esirukouksiinne niin kuin on sulkenut kaikki viime vuonna kastetut lapset. Hänen nimensä liitetään kastepuuhumme, josta tänään te viime vuonna kastettujen vanhemmat voitte noutaa oman lapsenne kastepuun lehden muistoksi vaikka lapsenne vauvamuistokirjaan.

Kaste antaa lapselle Jumalan rakastavan ja ihailevan katseen. Vastasyntynyt on vielä täynnä taivaspölyä ja siksi niin valloittava. Äsken, kun kirkkoherramme Jussi otti Aleksanderin syliinsä jotain värähti syvällä. 

Ihan kuin aikamatka Jeesuksen lapsuuteen, ihme, joka tapahtuu jokaisen kasteen yhteydessä. Jeesus itse tosin kastettiin vasta aikuisena ja taivaasta kuului ääni: Tämä on minun rakas poikani, johon olen mieltynyt. 

Tuon saman äänen voimme aistia tänäänkin Aleksanderia kastaessamme. Tämä on rakas poikani, johon olen mieltynyt.

Jumala lähettää Aleksanderille kuten jokaiselle kastetulle oman suojelusenkelin, joiden turvaa lapset tarvitsevatkin, kun lähtevät elämänmatkalleen. Aleksander vaikkapa pelaamaan jalista isänsä kanssa.

Taivaan Isä kirjoittaa tänään Aleksanderin miehekkään kansainvälisen nimen, joka sitoo hänet isän puoleisiin perulaisiinkin juuriin, taivaan kirjoihin huolehdittaviensa listoille. Ja kastepappi herkistyy, kun kastoin oman nuoremman poikani kynttilänpäivänä 25 vuotta sitten. Sukupolvet vuorollaan kantavat lapsiaan kasteelle, kokevat suuria, Jumalan siunausta ja lapsen syntymästä johtuvaa pyhää. 

Aleksander sai kolme kastepappia siunaamaan itseään, mutta myös teidät yhdeksän kummia, jotka te vanhemmat valitsitte lapsenne kasteentodistajiksi. Teillä on etuoikeus osallistua kummilapsenne arjen seuraamiseen aina lattiatasolta alkaen ja osallistua hänen juhlahetkiinsä. Sulkekaa hänet myös iltarukouksiinne. 

Siihen samaan haastan teidät kaikki seurakuntalaisemme. Rukoilkaa näiden pienten puolesta. Olkaa kuin vanha Simeon, nähkää lapsessa pyhää, Jumalan salaisuuksia ja mahdollisuuksia.

Maarit Hirvi
kappalainen, Sammonlahden seurakunta

Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, Herran käsi on voimallinen!
Room. 1: 16–17

  

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

Juha Eklundin saarna viikkomessussa 30.1. liittyen piispan johtamaan Lappeenrannan ja Imatran rovastikuntien papiston kokoukseen:

Joskus hankalien tehtävien edessä tekee mieli puuhata jotain muuta, käytämme vaimon kanssa termiä ”korvaavat toiminnot”.

Myös maanantai-iltana, aloittaessani tätä saarnaa, löysin korvaavaa toimintaa; ryhdyin järjestelemään työsalkkuni sisältöä. Salkun pohjalla oli rutussa Päivän Tunnussana, melko paljon käyttämäni pikku kirjanen.

Jatkoin korvaavia toimintojani, etsin sakset ja leikkasin kirjasen sivun alanurkat pois, merkiksi kyseiseen päivään saakka. Ja mitä löytyikään, kun silmät samalla hakivat tuon maanantain sanan:

Ps. 118:15-15 Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!

Ja UT:n paralleeli tai vastaus Tunnussanan systeemin mukaisesti:

Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! (Fil.4:4)

 

Halleluja! Jess, supper –sanoo sveitsiläinen, Halleluja!

Voitonhuuto kajahtaa! Iloitkaa!

Siinäpä meille pelastetuille, pelastettujen paimenille ja pelastukseen kutsuville oivat sanat! Kajauttakaa voitonhuuto, iloitkaa.

Ei siis yhteistä vaikerrusta Kipasta, ei aamupäivän mittaista tilastoinnin haasteiden puntarointia eikä nurkan takana jatkuvaa esimiehen lyttäämistä.

Päivän rukouksessa kuulimme:” Me elämme liiaksi oman viisautemme varassa ja luotamme omaan voimaamme. Koettelemusten tullessa huomaamme, että viisautemme on riittämätöntä ja voimamme ovat vähäiset. Herra, opeta meille uskon yksinkertaisuutta.
Auta meitä näkemään, että sinussa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet.”

Herra opeta, herra auta meitä näkemään! Psalmin sanat tuhansien vuosien takaa ohjaavat siihen, mitä tulisi nähdä: Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!

 

Jaa, mutta olihan minulla se epistolan tekstikin…Kuinkas se äsken luettu kuuluikaan?

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima.

Toki tiedän, ettei aina ole helppoa olla evankeliumin eli uskon ilosanoman asialla. Nuoruudessani tällä ajatuksella ahdistettiin meitä nuoria, mutta toisaalta saatiin myös liikkeelle. Nyt, ”hiukan” vanhempana koen, ettei evankeliumia tarvitse hävetä, ei missään eikä kenenkään edessä. Tie tähän kokemukseen ja rohkeuteen on ollut pitkä; ehkä olen nyt riittävän vanha uimaan tarvittaessa myös mielipiteiden valtauomaa vastaan. Nuoruuden into –miksei joskus ahdistus ja häpeäkin- on vaihtunut rohkeuteen, joka on kasvanut  elämänkokemuksesta, rehellisyydestä elämän edessä ja näistä nousevasta uskon välttämättömyydestä.

<- Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

 

Eikö tässä olla pappiskutsumuksemme ytimessä; rohkeudessa ja rohkeuden lähteessä, ja vielä siinä, mitä rohkea tekee ja julistaa:

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat… Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

Jumala on voimamme ja Hän on rohkeutemme lähde.

Rohkeutta on Jumalan kutsuun vastaaminen.

Jumalan työ, usko ja uskossa lahjoitettu vanhurskaus, se on vastaus rohkeuteemme.

…Tai arkuuteemme, epäilyymme, epävarmuutemme, epäuskoomme.

Jumala on!

 

Kaanaan häistä uskon heräämiseen

Kaanan häissä Jeesus muutti veden viiniksi. Miksi Jeesus teki niin? Jeesuksen täytyi omilla teoillaan todistaa opetuslapsilleen, jotka tässä vaiheessa olivat vasta pienen hetken olleet Jeesuksen seurassa, että hän todella on Jumalan Poika.

Miksi Jeesuksen täytyi aloittaa julkinen toimintansa juuri Kaanan häissä? Häät ovat olleet, ja ovat edelleen, liiton juhla. Tässä juhlassa kahdesta yksilöstä tulee yksi perhe. Kaksi kristityillekin merkittävää liittoa tulee eläväksi Kaanan häissä. Niin sanottu vanha liitto, mikä solmittiin Siinain vuorella, kun Mooses sai Jumalalta kymmenen käskyä. Toinen, niin sanottu Uusi liitto, solmittiin Kiirastorstaina Jeesuksen asettaessa ehtoollisen. Ehtoollisen asetussanoissa Jeesus itse sanoo: “Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne, syntien anteeksi antamiseksi.”

Kaanan häissä oli hyviin juutalaisiin tapoihin kuuluvia vesiastioita, joihin saatettiin laittaa puhdistautumista varten vettä. Juutalaisten tuli sääntöjen mukaan puhdistautua esimerkiksi ennen jumalanpalvelukseen menemistä.  Jeesuksen muuttaessa veden viiniksi, olivat läsnä uusi ja vanha liitto. Vanhan liiton merkkinä oli puhdistautumista varten tarkoitettu vesi. Uuden liiton symbolina oli viini, meille kristityille alttarikaiteella todellinen Jeesuksen veri.

Kaanan häissä Jeesus ei kieltänyt ihmisten iloa, koska olisihan se ollut sulhaselle kamala häpeä, jos viini todella olisi päässyt loppumaan. Jeesus ei oikeastaan koskaan kieltänyt läheisiltään sitä, että he saisivat nauttia elämästä ja Jumalan meille tarjoamista antimista. Jeesus ei esimerkiksi kieltänyt opetuslapsiaan keräämästä viljaa sapattina, vaikka fariseuksetkin siitä heille sanoivat. Jeesus omalla toiminnallaan Kaanan häissä todistaa siitä, että ihmisten tulee nauttia siitä, mitä meillä on. Jeesus toiminnallaan Kaanan häissä ja ruokkimisihmeessä antaa meille näytteen siitä millaiseen yltäkylläisyyteen olemme taivaassa pääsemässä. Ruokkimisihmeessä viidestä leivästä ja kahdesta kalasta riitti 2000 miehelle, eikä tähän ole laskettu edes naisia ja lapsia mukaan. Ja tämän jälkeen leipää ja kalaa jäi vielä ylikin. Samalla tavalla Kaanan häissä vedestä tuli viiniä satoja litroja, voisi luulla, että niin paljon ettei sekään kaikki häissä kulunut. Jeesus toimillaan kertoo, että Jumala pitää omistaan huolen niin, että heille varmasti riittää. Jeesus antaa meille esimerkin siitä, että meidän tulee nauttia elämästämme. Lisäksi Jeesus kutsuu meistä jokaista tähän iloon. Samalla lähettäen meidät kertomaan kokemastamme ilosta myös muille. Itse voin sanoa, että tällä hetkellä kristittynä oleminen on todella ilo ja elämän valo.   

3. Sunnuntai loppiaisesta käsittelee teemaa, joka tavalla tai toisella koskettaa varmasti monia ihmisiä. 27.1. Sunnuntain evankeliumi (Matt 8, 5:13)  kertoo kärsivästä palvelijasta, jolle sadanpäämies lähtee hakemaan apua Jeesukselta. Fyysinen kipu ja kärsimys ovat osa monien ihmisten elämää, vaikka maailmassa on myös ihmisiä, jotka eivät kykene tuntemaan kipua. Kirurgi ja tutkija Paul Brand on sanonut, että “Kipu on lahja, jota kukaan ei halua.” Kipu auttaa meitä siihen, että lähdemme hakemaan apua.

Sadanpäämiehen tuska ei kohdistunut häneen itseensä, vaan hänelle rakkaaseen palvelijaan. Millainen tunne meillä mahtaakaan olla silloin, kun joku meille läheinen ja rakas ihminen kokee kammottavia tuskia, etkä voi itse muuta kuin seisoa vieressä kykenemättä auttamaan. Luultavasti moni meistä haluaisi tuollaisena hetkenä mieluummin vaihtaa paikkaa toisen kanssa, kuin katsoa hänen kärsivän. Hätä ja neuvottomuus toisen puolesta iski myös sadanpäämieheen, joka lähti pyytämään Jeesukselta apua.

Sadanpäämies tiesi Jeesuksen olevan jotain suurempaa kuin pelkkä tavallinen ihminen. Hän tiesi, että silloin kuin kaikki voimat ja keinot auttaa toista olivat lopussa, Jeesus oli ainoa joka pystyi tuona hetkenä auttamaan. Jeesus hämmästyi sadanpäämiehen suurta luottamusta ja uskoa avun saamiseen. Tuo pakana ja ympärileikkaamaton, jolta viimeisenä olisi voinut löytyä sellaista luottamusta, osoitti suurempaa luottamusta kuin monet israelilaiset. Eikä Jeesus käännyttänyt sadanpäämiestä pois, vaan paransi sanallaan palvelijan.

Evankeliumi kehottaa ihmisiä kääntymään apua tarvittaessa Jeesuksen puoleen. Ei ole väliä, vaikka meillä ei olisi apua pyydettäessä tarjota yhtään mitään, tai vaikka meitä ei olisi ennalta määrätty pelastuvien ihmisten joukkoon. Se, joka uskossa kääntyy Jeesuksen puoleen saa avun.

Sanna Maunu
lappeenrantalaislähtöinen 4. vuoden käytännöllisen teologian opiskelija Itä- Suomen yliopistosta Joensuusta

Johanna Sukuvaara
Lapualta kotoisin oleva 5. vuosikurssin kirkkohistorian opiskelija Itä-Suomen yliopistosta

 

Lempivirteni


Lapsuuteni sain elää kodissa, jossa laulettiin paljon virsiä ja hengellisiä lauluja. Sunnuntaiaamuisin radiosta kuului jumalanpalvelus, iltapäivällä menimme seuroihin ja ilta päättyi rukoukseen ”Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen”.

Virret ovat kulkeneet mukana koko elämäni ajan. Niitä on kuunneltu cd:ltä ja niitä on laulettu ystäväporukassa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Virret ovat monesti sanoittaneet elämän rosoisuutta tavalla, johon oma sanoittamisen kyky ei ole riittänyt. Samalla ne ovat tuoneet lohtua ja uutta näkökulmaa elämään. Elämä on joka hetki Jumalan käsissä ja Hän lupaa kantaa.

Yksi lempivirsistäni on 525: Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Itselle virsi kertoo siitä, että ihminen on pieni, mutta Jumala on suuri. Silloin kun omat voimavarat ja taidot loppuvat, siitä alkavat Jumalan mahdollisuudet. Virsi puhuu kaunistelematta siitä, että uskon tie ei ole helppo. Elämä kristittynä sisältää pettymyksiä, lankeemuksia, tietämättömyyttä, taistelua ja uupumusta. Samalla virren sanat tähyävät siihen, että on olemassa Jumala, joka voi auttaa. Hän antaa pettymysten keskelle luottamusta, Hän antaa langenneelle anteeksi, Hän antaa tietämättömälle rohkeuden mennä eteenpäin, Hän on lähellä taisteluiden keskellä ja Hän uudistaa uupunutta. Jumala on ihmisiä rakastava Jumala, joka haluaa sinulle ja minulle hyvää. Häneen kannattaa luottaa, koska Hän on hyvä.

Jaakko Ranta
seurakuntapastori

Kasteen lahja

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
    Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” 
Matt. 3:13–17

Juha Eklundin saarna su 13.1.:

”Kasteen lahja”

Kaste on lahja. On lahjaa tulla kastetuksi. On lahja saada kastaa. Kastelahja.

”Kasteen lahja” – siihen on monta näkökulmaa.

Erilaisia olivat myös Johanneksen ja Jeesuksen lähestymistavat.

Johannes (kastaja) oli kastanut parannuksen kasteella; ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”

”He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.”

”Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi…Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella”.

Kun Jeesus saapui Johanneksen luokse kastettavaksi, Johannes esteli. Olihan hän jo puhunut siitä, että hänen jälkeensä tuleva on häntä merkittävämpi, ’väkevämpi’. Niinpä hän ei kokenut oikeaksi toimittaa tuolle väkevälle parannuksen kastettaan, sitä, johon hän oli kehottanut Jumalan valtakunnan ollessa tulossa ihmisten keskelle. Nyt Jumalan valtakunnan inkarnaatio, ilmestyminen ihmisenä maan päälle oli siinä, Jeesuksessa!

Mutta Jeesus tiesi mitä on tapahtumassa, tai oikeammin minkä pitää tapahtua, ja vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. ”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”

Jeesus siis sanoo Johannekselle, että anna Jumalan suunnitelman toteutua.

Olemme tässä aikakausien taitteessa. Vanhan Testamentin historia jatkuu Johannes Kastajan parannuksen kasteeseen saakka.

Jeesuksen kasteesta alkaa uusi aika, evankeliumin aika.

Älä siis estele – näin Jeesus Johannekselle- vaan anna Jumalan suunnitelmien jatkaa toteutumistaan.

Tällainen aikakausien taite on joka ikinen kaste; ajalliseen ja rajalliseen maailmaan kuuluva kastettava siirtyy kasteessa uuteen todellisuuteen. Ajalliset rajat häviävät –myös ajan rajat- ja uusi Jumalan todellisuus, rajaton, alkaa. Ajan lapsesta tulee ajattomuuden lapsi. Näin aina kasteessa, olipa kastettava minkä ikäinen tahansa.

Kun Jeesus oli kastettu …taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”

Jumala vahvisti omistuksensa Jeesukseen kasteessa Jordanilla. Näin hän on vahvistanut omistuksensa meihin meidän kasteessamme; minun kohdallani Heinävedellä heinäkuussa 1958, sinun osallasi jossain toisessa hetkessä (teillä rippikoululaisilla 14-15 vuotta sitten).

Siunaamme tänään seurakunnan työyhteyteen viime marraskuun seurakuntavaaleissa valitut seurakuntamme luottamushenkilöt. Heidän ensimmäinen tehtävänsä on toimia oman seurakuntamme päättävän elimen, seurakuntaneuvoston jäseninä, toiseksi yhtymän korkeimmassa päättävässä elimessä, yhteisessä kirkkovaltuustossa.

”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon!”

Tämä Jeesuksen sana sopii tähän hetkeen. Kirkkomme järjestyksen mukaan seurakuntiemme asiat ratkaistaan demokraattisesti, ja SN ja YKV ilmentävät juuri tätä.

Älkäämme siis estelkö!

Ja kun teitä, luottamushenkilöitä kysytään eri tehtäviin tämän päätöksen teon ohella, ”älkää estelkö”!

”Kasteen lahja”

1. On lahjaa tulla kastetuksi. Me olemme tulleet kastetuiksi; se on meille suuri lahja. Hienoa, että yhä edelleen monet tahtovat kastattaa lapsensa; kannustakaamme tähän lapsiamme ja lastenlapsiamme.

2. On lahja saada kastaa. Me saamme kastaa, olemme seurakunnan työn ytimessä. Kasteeseen liittyy sitten kaikki muu; opetus, yhteen tuleminen, messu, musiikki, diakonia. Kaikkeen tähän tarvitaan luottamushenkilöitä, että seurakunnalla säilyy virat ja toimitilat, eli mahdollisuudet toimia.

3. Kastelahja. Kasteen lahja on suurin mahdollinen lahja, ei rahalla eikä millään vastaavalla hankittava, vaan kaiken sellaisen ohitse menevä.

Raha, voima ja valta kuuluvat tähän ajalliseen ja rajalliseen maailmaan ja jäävät myös tänne. Kasteen lahja kantaa meidät tämän kaiken yli; ikuiseen. Taivaan kotiin, jossa kaikki on parhain päin. Taivaan kotiin, jossa Jumalan perheväki on päässyt perille, päässyt kotiin.

”Kasteen lahjan” näkökulmia meillä on messussa aina esillä;

nyt liitymme keskeisesti kahteen, kun voimme sitoutua yhteiseen uskoomme uskontunnustuksessa ja osallistua ehtoolliseen, jossa me -samoin kuin kasteessa- saamme kurkottaa ajan rajan ylitse, kohti ikuista kotia.

Kutsun nyt teidät, uudet luottamushenkilömme, alttarin äärelle!

Juha Eklund
kirkkoherra
Sammonlahden seurakunta

Loppiainen 2019

Harva lapsi saa syntymällään syttymään tähden taivaalle - vaikka jokaisen lapsen syntymä onkin pyhä hetki. Jeesus-vauva sai syntymällään syttymään suuren tähden. Hän, joka aikuisena sanoi olevansa maailman valo.

Jeesuksen äiti näki tähden sekä taivaalla vaatimattoman tallin yläpuolella, että vastasyntyneen lapsensa silmistä, katseesta. Hän tiesi, että hänen poikansa poisti synkeyden paimenten yöstä ja johdatti viisaat luokse rakkaan lapsensa. Hän sai kantaa itse taivasta sylissään. Ja ehkä aavistaa jo piirun siitä, miten hänen lupauksien lapsensa tulisi tuomaan toivon koko maailman, poistamaan kuolemanpelot ja auttamaan epätoivoisia.

Jouluseimen äärellä olemme Marian tavoin ihmetelleet, miten Jeesus kokosi alusta alkaen ympärilleen varsin merkillisen joukon. Jeesuksen seimen äärelle mahtuivat yhtä hyvin aasit, härät kuin taivaan enkelit, niin likaiset paimenet kuin viisaat tietäjätkin. Kristuksen valo ei jätä ketään varjoon.

Jeesuksen seimen äärellä oli vieraita siis läheltä ja kaukaa, jopa ympäri sen aikaista maailmaa. Näin jo alusta alkaen on ollut selvää, että Jeesus-lapsi ei ole vain juutalaisten Messias, hän on koko maailman Vapahtaja.

Jeesuksen seimelle saapuneista, loppiaisena muistettavista idän tietäjistä liikkuu monenlaisia kertomuksia. Kuninkaallisten lahjojensa vuoksi heistä on tehty erheellisesti kuninkaita.

Katolisessa kansanhurskaudessa Idän tietäjien uskotaan suojelevan pahoilta hengiltä, auttavan sairauksissa ja olevan matkailijoiden suojelijoita. Alun perin tietäjät olivat ilmeisesti babylonialaisia astrologeja, jotka tutkivat tähtiä ja tulkitsivat unia. He kuuluivat persialaiseen pappiskastiin ja olivat tunnettuja yliluonnollisista tietämyksistään ja jopa noituudenharjoituksestaan.

Oletetaan, että Babyloniaan karkotetut juutalaiset olisivat kertoneet paikallisille astrologeille Messias-odotuksestaan ja hänen tuloonsa liittyvistä merkeistä. Taivaalle syntynyt erikoinen tähti saikin tähtitieteilijät liikkeelle. Nämä toisen uskonnon edustajat, pakanat, löysivät Jeesuksen. Kaikista juuri he ymmärsivät hänen merkityksensä.

Jumala toimi ja toimii edelleen yllätykselliseksi. Avaa ja sulkee teitämme. Ja me ihmiset tulemme Jumalamme luokse monia teitä. Siksi kukaan ei voi omistaa Jumalaa, ei totuutta hänestä eikä hänen lahjojaan. Kenelläkään ei ole lupaa olla sisäpiiriläinen, joka erottelee omien mieltymystensä tai pelkojensa pohjalta, ketkä jätetään seimen, ristin tai jopa tyhjän haudan ulkopuolelle.

Kristus on jokaisen ihmisen ja jokaisen kansan valo. Siinä valossa kasvaa loppiaisena muistettavan kirkon lähetystyön juuret. 

Palatkaamme vielä tietäjien seuraan ja miettimään heidän tuomiaan lahjoja vastasyntyneelle Vapahtajalle. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että lahjoja oli kolme. Tästä on päätelty, että tietäjiäkin olisi ollut vain kolme. Mutta heitä on saattanut olla liikkeellä kokonainen tietäjien koulukunta, jopa siis kolmekymmentä.

Perimätiedon mukaan tietäjien lahjoittama kulta kuvaa Jeesus-lapsen kuninkaallista alkuperää. Kulta kuuluu Jumalalle. Rukoushelmissäkin Jumala-helmi on suuri kultainen helmi. Mutta samalla kulta kuvaa yllätyksellisesti myös ihmistä, Jumalan kuvaksi luotua, sillä ihmisen sielu heijastaa Jumalan kultaa. Vaikka olemme vain maan tomua, on meissä jokaisessa taivaan kajo. Aivan jokaisessa, vaikkei meillä omia tähtiä olisikaan. Eikä meistä kukaan muutu kuollessammekaan tähdeksi, vaikka usein näin ajattelemattomasti sanotaankin.

Hyvän tuoksuinen suitsuke kuvaa Jeesuksen jumaluutta ja ihmisen kaipausta Jumalan puoleen. Tuo kaipaus elää niin rukouksessa kuin kaipuussa toisen ihmisen kuin Jumalan luokse.

Lahjoista mirha kuvaa Jeesuksen sovituskuolemaa ristillä. Mirha on lääkeaine.  Mirhaa on pidetty myös paratiisin yrttinä, joka auttaa pyyhkimään kyyneleet ja vie kivut pois.

Kyllin viisas tietää, milloin luopua omasta viisaudestaan ja osaa antaa Jumalalle tilaa. Luulen, että tänä päivänä harva tähtitieteilijä tunnistaisi Jumalan teon tähdistä.

Tänä päivänä ihminen on vaarassa kompastua omaan viisauteensa, mutta tuon ajan viisaat eivät kompastuneet vaan kumarsivat, kumarsivat vastasyntynyttä maailman Vapahtajaa. Pientä lasta, josta ei vielä voinut nähdä suuria kuin hänen äitinsä, jolle enkeli oli ilmestynyt.

Tiede voi olla vuoropuhelussa Jumalan ilmoituksen kanssa. Ja kun tieto loppuu, on vain kumarrettava. On hyväksyttävä tosiasia, että Luoja on aina luotuaan suurempi. On mentävä hänen eteensä ja tunnustettava oma pienuutensa, omat haavansa, tappiot ja kivut. Ja huomattava, että ihmeitä tapahtuu. Ehkä sen tähden valossa jaksaa taas päivän matkan eteenpäin, kohti Kristuksen valoa.

Ehkä näin joulunajan päätteeksi näistä tietäjien lahjoista voisi jokainen ottaa yhden mukaansa uuteen vuoteen. Ja jokainen voi miettiä myös, mitä lahjoja juuri sinulla on annettavaksi Kristuksen kirkolle. Jeesus-lapselle lahjaksi.

Maarit Hirvi
kappalainen
Sammonlahden seurakunta


Juhlat ovat ohi

Menneinä vuosina olemme kaikista lamoista huolimatta viettäneet aikamoista kulutusjuhlaa. Ajamme suurilla autoilla, asumme suurissa taloissa, käymme etelän lämmössä ja ostelemme mitä mieli tekee. Kontrasti kehitysmaiden nälkää näkeviin ihmisiin on ollut aikamoinen. Monet rikkiviisaat ovat kirjoittaneet kirjoja, joissa on tilastoilla oikein perusteltu, kuinka kehitys kehittyy, elintaso kasvaa ja se on hieno asia.

Nyt on kuitenkin niin, että ilmassamme on aivan liikaa hiilidioksidia, jotta tulevaisuutemme näyttäisi ruusuiselta. Vuositasolla suollamme sitä 40 miljardia tonnia ilmaan joka vuosi. Ei ihme, että ilmasto lämpenee. Veden pinta nousee, ja monet suuret rannikkokaupungit uhkaavat jäädä veden alle. Ilmaston ääri-ilmiöt yleistyvät. Kuivuus uhkaa suurta osaa maapalloa. Monet eliölajit uhkaavat kuolla sukupuuttoon.

Ei pidä luulla, että ilmastokysymys on ainoa eteemme tuleva suuri kysymys. Seuraava lama saattaa koetella meitä aivan eri tavoin kuin talouden lamat koskaan aiemmin. Varsinkin Eurooppa on heikossa hapessa talouden rintamalla, eikä ole noussut edellisen laman jäljiltä. Tästähän meillä ovat todisteena vaikkapa erittäin alhaiset korot. Talousviisaat yrittävät arvailla, alkaako seuraava lama Italiasta vai jostain muualta.

Ilmastokysymyksen ja seuraavan talouslaman yhteisvaikutus tulisi olemaan melkoinen. Paljon velkaa ottaneet kansalaiset olisivat suuressa ahdingossa. Tässä kohtaa olisi hyvä muistaa Joosefin talouspolitiikkaa: säästä hyvinä vuosina huonoja vuosia varten. Mistä löytyvät ne poliittiset päätöksentekijät, jotka ovat valmiita tinkimään rahanjaosta senkin uhalla, että äänestäjät eivät enää äänestä heitä. Tähän astihan olemme aina äänestäneet niitä edustajia, jotka ovat jakaneet meille etuuksia hövelimmin.

Juuri poliittisella rintamalla suuret edessä olevat kysymykset saattavatkin aiheuttaa suurimmat ja valitettavimmat muutokset. Kysymys on viime kädessä siitä, kestääkö demokratia tulevat turbulenssit. Vai löydämmekö itsemme tilanteesta, jossa olemme valmiit kääntymään suuren johtajan puoleen, joka lupaa ulospääsyn vaikeuksistamme – luonnollisesti sillä ehdolla, että saa itselleen varsin laajat valtaoikeudet.

On selvää, että materialistinen maailmankatsomus on keskeinen syy tilanteeseemme. Kulutusjuhlat ovat olleet keskeinen elämän sisältö. Olemme laajalti hylänneet henkiset ja hengelliset asiat elämästämme, muka jonkinlaisena humpuukina. Olisi syytä vihdoin ymmärtää, että hengelliset asiat tuovat meille ne keskeiset työkalut, joilla hyvä elämä rakennetaan. Ilman Jumalaa ihminen tekee aina huonoja päätöksiä, eivätkä ne kanna.

Pentti Berg
kirkkoherra
Lauritsalan seurakunta

Teksti on julkaistu Etelä-Saimaassa 12.10.2018.

Ystävien kesken

”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” Joh. 15: 15–16

Matkustellessani rinkka selässä Aasiassa tutustuin eräällä Indonesian saarella paikalliseen baarimikkoon Siswantoon. Muutamassa päivässä meistä tuli hyvät ystävät. Eräänä päivänä keskustelimme rukouksesta. Siswanto oli muslimi ja yritti pitää kiinni rukoushetkien oikeista ajankohdista, mutta hänen omaatuntoaan painoi, sillä töiden takia se oli hänelle vaikeaa. Minä olin ensimmäinen kristitty, johon Siswanto oli tutustunut, joten rukous oli luonnollinen keskustelun aihe.

Siswanto ihmetteli sitä, että kristittynä saatoin rukoilla missä tahansa ja milloin tahansa. Ja vielä enemmän hän ihmetteli sitä, että saatoin rukoilla omin sanoin, aivan kuten ystävälle jutellaan – niin kuin me parhaillaan teimme. Ihmeellistä se onkin. Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, kutsuu meitä seuraajiaan ystävikseen. Vaikka Jumala on pyhyydessään käsittämättömän kaukana ihmisestä, meidän henkilökohtaisen suhteemme häneen ei tarvitse olla etäinen tai muotoihin sidottu. Vaikka Jeesus on kaikkea luotua suurempi, hän on elänyt ihmisen elämän ja tulee lähelle kuin ystävä. Hän kuuntelee niin kuin ystävä kuuntelee toista, tukee niin kuin ystävä tukee toista ja jakaa omastaan niin kuin ystävä jakaa omastaan.

Kerroin Siswantolle, että arvostin hänen haluaan pitää tarkasti rukoushetkistä kiinni. Kiireen keskellä unohdan itse liian
usein hiljentyä keskustelemaan Jeesuksen kanssa. Onneksi voin luottaa siihen, että Jeesuksen omana olen hänen ystävänsä siksi, että hän itse sanoo niin. En ole Jeesuksen ystävä siksi, että olen itse onnistunut, suorittanut tai saavuttanut, vaan siksi, että siihen asemaan Jeesus on minut kutsunut.

Kai Lappalainen
Sammonlahden seurakunnan nimikkolähetti
Suomen evankelis-luterilainen Kansanlähetys

Teksti on julkaistu Etelä-Saimaassa 27.4.2018.