Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tarkistustaulukko:
Tiivistelmä ympäristödiplomin kriteereistä
Käsikirjan laitos 2012
Voimassa vuoden 2012 alusta
Tässä taulukossa on lyhyenä luettelona kuvattu ympäristödiplomin minimikriteerit sekä pisteet. Taulukkoa voi käyttää muistilappuna, josta voi tarkistaa, mitkä toimenpiteet on tehty tai tulisi tehdä. Siihen on hyvä merkitä vastuuhenkilöt tai toimielimet ja aikataulut päivämäärineen. Taulukkoon merkitään myös seurakunnan keräämät pisteet perusteluineen. Auditoija käy ne läpi ja antaa omat pisteensä. Minimikriteereiden täyttämisen lisäksi seurakunnan on kerättävä vähintään 100 pistettä.
Taulukon numerointi viittaa ympäristödiplomin käsikirjan sisältöön. Taulukosta kannattaa ottaa työkopioita. Tarkemmat pisteidenlaskutavat on selitetty käsikirjassa kunkin luvun yhteydessä. Osin pisteidenlasku perustuu harkintaan, jolloin seurakunnan edustaja tekee oman pisteytyksen, jonka auditoija tarkastaa.
3. Ympäristödiplomin hakuprosessi ja järjestelmän laadinta
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
3.1. Kirkkoneuvosto käynnistää ympäristödiplomin hakuprosessin ja asettaa valmistelevan työryhmän. |
Kirkkoneuvosto |
kyllä |
|
3.2. Seurakunnan toiminnoista tehdään sisäinen ympäristökatselmus. |
Ympäristötyöryhmä |
kyllä |
|
3.3. Katselmuksessa ilmenneiden ongelmien ratkaisemiseksi asetetaan tavoitteet ympäristöohjelmassa. |
Ympäristövastaava |
kevät 2019 |
|
3.4. Ympäristöohjelman toteutuman seuranta. |
Ympäristövastaava |
vuosittainen raportointi toimintakertomuksessa |
|
3.5. Kirkkoneuvosto hyväksyy ympäristöohjelman. |
Kirkkoneuvosto |
syksy 2018 |
|
3.6. Kirkkoneuvosto valitsee seurakunnan ympäristövastaavan ja -työryhmän. |
|||
3.7. Seurakunnan työntekijöille järjestetään ympäristökoulutusta. |
Ympäristövastaava, henkilöstöpäällikkö, talousjohtaja |
12.9.2018 henkilöstöpäivä |
|
3.8. Pisteiden laskeminen ja tarkistustaulukon täyttäminen. |
Ympäristövastaava |
täytetään loppuun, kun minimikriteerit täytetty |
|
3.9. Tuomiokapitulin nimeämä auditoija tarkastaa seurakunnan ympäristöjärjestelmän. |
Ympäristötyöryhmä |
syksy 2018 |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
3.11. Tehtäväalueille nimetään ympäristövastaavat. |
1- 5 |
5 |
5 |
3.12. Työntekijöille annetaan lisäkoulutusta ympäristöasioista. |
1-5 |
0 |
2 |
3.13. Ympäristöjärjestelmästä ja seurakunnan ympäristötoiminnasta tiedotetaan julkisuudessa. |
1-5 |
4 |
4 |
3.14. Oma väliauditointi. |
2-10 |
0 |
0 |
3.15. Muut toimenpiteet |
1-10 |
0 |
0 |
Yhteensä |
35 |
9 |
11 |
Perustelut:
3.11. Ympäristövastaavat nimetty: hautausmaat, leirikeskukset ja keittiöt, jumalanpalveluselämä, siivous, talous, kiinteistöt
3.13. Lehdistötiedote paikallismedialle, seurakuntayhtymän nettisivut, Seurakuntatervehdys-lehti, sosiaalinen media
4. Talouden ja toiminnan suunnittelu
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
4.1. Ympäristötavoitteet ovat toiminta- ja taloussuunnitelmassa ja niiden toteutumisen raportointi on järjestetty. |
Ympäristövastaava/Talousjohtaja |
2019 alkaen vuosittain |
|
4.2. Hankinnoista tehdään ympäristöselvitys ja hankintaohjeissa ja tarjouspyynnöissä huomioidaan tuotteiden ympäristövaikutukset. |
Kaupungin hankintatoimi |
kyllä |
|
4.3. Sijoituksissa noudatetaan kirkon vastuullisen sijoittamisen periaatteita. |
Talousjohtaja |
kyllä |
|
4.4. Otettu käyttöön hiililaskuri. |
Ei vaadita enää |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
4.5. Sijoituksia vastuullisissa sijoitusrahastoissa. |
1-5 |
0 |
0 |
4.6. Budjettivaroja ohjataan kansainväliseen diakoniaan ja lähetystyöhön keskimääräistä enemmän. |
5-10 |
0 |
0 |
4.7. Seurakunnassa käytetään paljon ympäristömerkittyjä tuotteita |
2-10 |
2 |
2 |
4.8. Ympäristövaikutuksia seurataan ympäristöindikaattorien avulla. |
2-6 |
6 |
6 |
4.9. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja kompensointi. |
1-20 |
0 |
0 |
4.10. Muut toimenpiteet |
1-10 |
2 |
0 |
Yhteensä |
66 |
10 |
8 |
Perustelut:
4.7. Yleispuhdistusaine, WC-puhdistusaine, nestesaippua, koneastianpesuaine, huuhtelukirkaste, leivinpaperi, kopiopaperi, kopiokoneet, tietokoneiden näytöt
4.8. Indikaattoreina lämmön, sähkön ja veden kulutus
4.10. Ympäristömerkittyjen tuotteiden hankkimisesta tehdään ohjeistus
5. Ympäristökasvatus
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
5.1. Seurakunnalla on ympäristökasvatussuunnitelma. |
Juha Eklund / seurakuntaneuvostot |
kevät 2019 |
|
5.2. Ympäristövastuu on esillä luomakunnan sunnuntaina ja jumalanpalveluksissa. |
Juha Eklund |
kyllä |
|
5.3. Ympäristökasvatusta toteutetaan vähintään kolmessa hengellisen työn työmuodossa. |
Työmuotojen vastaavat |
kyllä |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
5.4. Srk järjestää ympäristöaiheisia erityisjumalanpalveluksia. |
1-6 |
6 |
6 |
5.5. Srk järjestää ympäristötapahtumia. |
1-5 |
2 |
3 |
5.6. Hiljaisuuden paikaksi rauhoitettu luontokohde. |
5 |
5 |
5 |
5.7. Srk tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa ympäristöasioissa. |
1-5 |
2 |
3 |
5.8. Ympäristökasvatuksessa on otettu käyttöön välillisen vaikuttamisen menetelmät. |
1-5 |
0 |
0 |
5.9. Muut toimenpiteet |
1-10 |
3 |
2 |
Yhteensä |
36 |
18 |
18 |
Perustelut:
5.4. Venekirkko, lumikirkko, hiekkakappeli, Kauskilan kappelinmäen hartaus, Rytölän adventtihartaus, metsäkirkot, hautausmaiden ja leirien luontohartaudet
5.5. Sammonlahden kirkon ympäristön siistiminen, Lappeenrannan kirkon ja junaradan välisen risukon raivaus
5.6. Kauskilan kappelinmäki ja Ilkonsaari
5.7. Partiotoiminta ja Lappeenrannan kaupunki: Sammonlahden Hulevesikosteikon avajaiset
5.9. Luonnonkukat alttareilla, musiikkivalinnat vuodenajan ja ympäristön mukaan, Lappeenrannan kirkon savuton alue
6. Jätehuolto
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
6.1. Seurakunnan toiminnoista tehdään jätehuoltoselvitys. |
Miina Lapila |
kyllä |
|
6.2. Jätehuoltosuunnitelmassa esitetään tavoitteet ja keinot jätteen määrän vähentämiseksi ja hyötyjätteen keräyksen tehostamiseksi. |
Ympäristötyöryhmä/ ympäristövastaava |
syksy 2018 |
|
6.3. Hyötyjätteiden keräys on järjestetty kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. |
Toimipisteiden jätevastaavat |
kyllä |
|
6.4. Vaarallisten jätteiden käsittely on järjestetty lain ja kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti ja tehtävään on nimetty vastuuhenkilö. |
syksy 2018 |
||
6.5. Biojätteen erilliskeräys toteutetaan kunnan määräysten mukaan. Viheralueilta syntyvä puutarhajäte kompostoidaan. |
Toimipisteiden jätevastaavat |
kyllä |
|
6.6. Kaatopaikkajätteen määrää seurataan. |
|||
6.7. Hautakynttilä- ja kukkalaitejätteen määrän vähentämiseen on ryhdytty. |
Hautaustoimi |
syksy 2018 |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
6.8. Hyötyjätteiden keräys on järjestetty kattavammin kuin jätehuoltomääräyksissä edellytetään. |
1-8 |
4 |
4 |
6.9. Kertakäyttötuotteita on vaihdettu kestäviin. |
1-5 |
1 |
1 |
6.10. Kaatopaikkajätteen määrä on vähentynyt. |
1-10 |
0 |
2 |
6.11. Bio- ja käymäläjätteet kompostoidaan omatoimisesti. |
2-8 |
0 |
2 |
6.12. Hautausmaalla on järjestetty omaisille hyötyjätteiden lajittelupisteet. |
1-3 |
3 |
2 |
6.13. Muut toimenpiteet jätehuollon tehostamiseksi. |
1-10 |
0 |
0 |
Yhteensä |
44 |
8 |
11 |
Perustelut:
6.8. Joutsenon ja Sammonlahden kirpputorit
6.9. Taloustoimiston kankaiset käsipyyhkeet
6.12. Useimmilla hautausmailla keräysastiat sekajätteelle, biojätteelle sekä metallille. Aumakompostit hautausmailla
6.13. Kahvipusseja kerätään hyötykäyttöön, pisteet huomioitu keittiö-osiossa.
7. Siivous
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
7.1. Seurakunnan siivoustoiminnoista tehdään ympäristöselvitys. |
Miina Lapila |
kyllä |
|
7.2. Hankinnoissa on yhtenä kriteerinä tuotteiden ympäristöystävällisyys. |
Piia Veikkanen, Kirsi Hyvönen |
kyllä |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
7.3. Henkilökunnan koulutuksessa on otettu ympäristöasiat huomioon. |
1-5 |
2 |
2 |
7.4. Haitallisia aineita on vaihdettu turvallisempiin. |
1-5 |
5 |
5 |
7.5. Siivouksessa käytetään ympäristöä säästäviä tuotteita. |
1-5 |
1 |
1 |
7.6. Muut toimenpiteet |
1-10 |
5 |
5 |
Yhteensä |
25 |
13 |
13 |
Perustelut:
7.3. Kahdella siivoojalla on laitoshuoltajan ammattitutkinto.
7.4. Seurakuntayhtymässä ei käytetä ympäristölle haitallisia puhdistusaineita.
7.5. Mikrokuituliinat
7.6. Suurin osa pesuaineista hankitaan viiden litran pakkauksissa. Osa roskiksista tyhjennetään kaatamalla sisältö keräysastiaan, eikä pussia vaihdeta joka kerta. Tuosan leirikeskuksessa kierrätyspullojen keräys.
8. Energia ja rakentaminen
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
8.1. Rakentamisen ja maankäytön suunnittelussa noudatetaan rakennuslain, metsälain, luonnonsuojelulain ja muiden lakien ympäristösäädöksiä. |
Kiinteistöpäällikkö |
kyllä |
|
8.2. Seurakunta huolehtii kulttuuriperintöomaisuuden hoidosta. |
Kiinteistöpäällikkö |
kyllä |
|
8.3. Uudis- ja korjausrakentamisessa huomioidaan ympäristökriteerit. |
Kiinteistöpäällikkö |
syksy 2018 |
|
8.4. Energian ja veden kulutuksen säännöllinen seuranta on järjestetty. |
Kiinteistöpäällikkö |
kyllä |
|
8.5. Seurakunnan kiinteistöissä on tehty energiakatselmus tai vastaava kuntokartoitus. |
Kiinteistöpäällikön toimesta |
2019 |
kyllä |
8.6. Kiinteistönhoitoon on nimetty energiavastuuhenkilö. |
kyllä |
||
8.7. Säästävästä energiankäytöstä annetaan ohjeet ja koulutusta henkilöstölle. |
Ympäristövastaava |
kyllä |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
8.8. Seurakunta toteuttaa ekologisia rakennushankkeita tai investointeja. |
1-10 |
8 |
10 |
8.9. Sähkön, lämmön ja veden ominaiskulutus vähenee vuositasolla. |
Lämpö 1-10 Sähkö 1-10 Vesi 1-10 |
0 |
0 |
8.10. Seurakunta käyttää uusiutuvaa energiaa. |
2-20 |
6 |
6 |
8.11. Seurakunta käyttää ympäristömerkittyä energiaa. |
5 |
0 |
0 |
8.12. Seurakunta osallistuu energiansäästöviikkoon. |
1-2 |
0 |
0 |
8.13. Tilojen käyttöastetta on tehostettu. |
2-5 |
5 |
5 |
8.14. Muut energiansäästötoimenpiteet |
1-10 |
5 |
6 |
Yhteensä |
82 |
24 |
27 |
Perustelut:
8.8. Ilmalämpöpumppuja 10 kpl, Lepoharjun kappelissa siirryttiin maalämpöön öljyn sijaan, useassa kiinteistössä lämmöntalteenotto.
8.10. Uusiutuvan energian osuus 36,3 %.
8.13. Meneillään olevassa peruskorjauksessa siirretään henkilökuntaa kolmesta rakennuksesta kahteen, edellisessä peruskorjauksessa saatiin siirrettyä henkilökuntaa kahdesta rakennuksesta yhteen. Kiinteistömassasta on myyty pois mm. 3 pappilaa, 2 seurakuntataloa ja seurakuntayhtymän omistamat erilliset osakehuoneistot, lopuista myytävistä kiinteistöistä laadittu lista.
8.14. Peruskorjattavissa kiinteistöissä siirrytään led-valaistukseen, kiinteistöjen sisälämpötilat Työterveyslaitoksen ja Kirkkohallituksen ohjeistusten mukaisia, ilmalämpöpumppuja lisätään kiinteistöihin, sisälämpötilojen ympärivuorokautista säätömahdollisuutta selvitetään ja siitä on jo tehty ehdotuksia muutamaan kohteeseen.
9. Keittiöt ja ruokalat
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
9.1. Ruokahuollosta tehdään ympäristöselvitys. |
Miina Lapila |
kyllä |
|
9.2. Ympäristömerkittyjä tuotteita valitaan aina kun mahdollista. |
Kirsi Hyvönen |
kyllä |
|
9.3. Seurakunnan kahvi- ja teehankinnoista osa on Reilun kaupan tuotteita. |
Kirsi Hyvönen/Piia Veikkanen |
kyllä |
|
9.4. Seurakunnan joukkoruokailussa noudatetaan ravitsemussuositusten tavoitteita. |
Kirsi Hyvönen |
kyllä |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
9.5. Peruselintarvikkeista merkittävä osa on lähituotteita. |
2-10 |
2 |
2 |
9.6. Elintarvikkeista osa on luomutuotteita. |
1-10 |
0 |
1 |
9.7. Tarjolla on kasvisruokavaihtoehto. |
1-10 |
5 |
3 |
9.8. Reilun kaupan tuotteita käytetään runsaasti. |
1-10 |
3 |
3 |
9.9. Keittiöhenkilökunnalla on ympäristöpassi. |
2-6 |
0 |
0 |
9.10. Muut toimenpiteet |
1-10 |
3 |
4 |
Yhteensä |
56 |
13 |
13 |
Perustelut:
9.5. Kananmunat lähituottajalta
9.7. Kokouskahvituksissa terveellinen vaihtoehto saatavilla. Leireillä yksi kasvisruokapäivä viikossa. Suositaan kotimaisia kasviksia.
9.8. Kaikissa leirikeskuksissa ja seurakuntataloissa otetaan käyttöön Reilun kaupan kahvi ja tee. Leirikeskuksissa käytetään Reilun kaupan hunajaa.
9.10. Kahvipussit ja kynttilänpätkät hyötykäyttöön. Mehutonkat laiturimerkeiksi. Ruokahävikin vähentäminen.
10. Toimistotyö
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
10.1. Toimistoissa tehdään ympäristöselvitys. |
Miina Lapila |
kyllä |
|
10.2. Energiatehokkuutta on parannettu muuttamalla käyttötapoja. |
Ympäristövastaava |
syksy 2018 |
|
10.3. Hankintoja tehtäessä ja valmistajia kilpailutettaessa tuotteiden yhtenä valintakriteerinä ovat ympäristöominaisuudet. |
Kaupungin hankintatoimi |
kyllä |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
10.4. Käytössä on uusiopaperia ja muita uusiotuotteita. |
1-5 |
1 |
2 |
10.5. Paperin kulutuksen vähentäminen on tietoinen tavoite. |
1-5 |
2 |
2 |
10.6. Seurakunnan toimistolle on hankittu Green Office -tunnus. |
5 |
0 |
0 |
10.7. Muut toimenpiteet |
1-10 |
5 |
3 |
Yhteensä |
25 |
8 |
7 |
Perustelut:
10.4. Kopiokoneiden värikasetit
10.5. YKN, HAJ ja KAJ esityslistat sähköisesti
10.7. Lamppujen käytön vähentäminen lisäämällä luonnonvalon käyttöä, käytettyjä toimistokalusteita Nevaka Oy:ltä. Leasing laitteet.
11. Hautausmaat ja viheralueet
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
11.1. Hautausmaiden ja viheralueiden ympäristövaikutuksista tehdään selvitys. |
Miina Lapila |
kyllä |
|
11.2. Hoito-ohjeissa on otettu huomioon ympäristöasiat. |
Jukka Nikunen |
syksy 2018 |
|
11.3. Kesäkukkahoidon vaihtoehtona on tarjolla perennahoito. |
Jukka Nikunen |
kesä 2019 |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
11.4. Hautausmaiden kulttuurihistorialliset arvot on inventoitu. |
5 |
0 |
3 |
11.5. Osa hautausmaasta tai puistoalueesta on luonnonmukaisesti hoidettua aluetta. |
1-5 |
4 |
4 |
11.6. Istutuksissa suositaan perennoja kesäkukkien sijaan. |
1-5 |
1 |
1 |
11.7. Haitallisista torjunta-aineista on luovuttu. |
5 |
0 |
0 |
11.8. Kasteluveden vähentämiseksi on ryhdytty toimiin. |
1-5 |
1 |
0 |
11.9. Hautausmaalla käytetään vähäpäästöisiä työkoneita. |
1-5 |
3 |
3 |
11.10. Tehty lajistokartoituksia ja kunnostuksia kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa kohteissa. |
1-10 |
0 |
1 |
11.11. Muut toimenpiteet |
1-10 |
3 |
2 |
Yhteensä |
50 |
12 |
14 |
Perustelut:
11.5. Jokaisella hautausmaalla luonnontilainen metsäalue. Opastetut kierrokset hautausmailla
11.6. Omissa istutuksissa suositaan perennoja.
11.8. Ristikankaan hautausmaalla sadetusjärjestelmä.
11.9. Nelitahtiset koneet ja akkukäyttöiset trimmerit. Katalysaattorit, vähintään EGR-järjestelmä.
11.10. Kangasvuokkojen siirtämiset
11.11. Keväisin haravointitalkoot ja talvisin siivoustalkoot.
12. Leiri- ja kurssikeskukset
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
12.1. Leiri- ja kurssikeskusten ja kesäkotien toiminnoista tehdään ympäristöselvitys. |
Miina Lapila |
kyllä |
|
12.2. Ympäristöselvityksen pohjalta laaditaan leirikeskuksen tai kesäkodin ympäristöohjelma. |
Ympäristövastaava/Kirsi Hyvönen |
kesä/syksy 2018 |
|
12.3. Jätevedet käsitellään niin, että niistä ei aiheudu valumia vesistöihin eikä pohjaveteen. |
Teijo Kankkunen |
syyskuu 2019 |
|
12.4. Arvokkaat luontokohteet on suojeltu tai luontoarvojen säilyminen on turvattu hoito-ohjeissa. |
tällaisia kohteita ei ole |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
12.5. Alueella on hyvin hoidettuja pesäpönttöjä ja luontopolkuja. |
1-7 |
2 |
1 |
12.6. Seurakunta on vapaaehtoisesti suojellut arvokkaita rantoja tai muita luontokohteita. |
1-5 |
0 |
0 |
12.7. Leirikeskukselle on laadittu ympäristöohjeet. |
2-3 |
0 |
2 |
12.8. Muut toimenpiteet |
1-10 |
6 |
1 |
Yhteensä |
25 |
8 |
4 |
Perustelut:
12.5. Ylämaan kivi- ja luontopolku
12.8. Piiluvan leirikeskuksen rannan raivaus kaislikosta.
13. Metsänhoito
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
13.1. Seurakunnan metsiä hoidetaan metsälain mukaisesti ja lain luettelemat erityisen tärkeät elinympäristöt on kartoitettu ja säästetty. |
Metsänhoitoyhdistys/Urpo Korhonen |
kyllä |
|
13.2. Luonnonsuojelulakien ja -ohjelmien mukaiset kohteet on kartoitettu ja suojeltu tai suojelu pantu vireille. |
Metsänhoitoyhdistys/Urpo Korhonen |
kyllä |
|
13.3. Seurakunnan metsät on sertifioitu PEFC- tai FSC-järjestelmän mukaan. |
Metsänhoitoyhdistys/ Urpo Korhonen |
kyllä |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
13.4. Seurakunnassa toteutetaan osallistuvaa metsäsuunnittelua. |
2 |
0 |
2 |
13.5. Metsänhoidosta vastaavat ovat saaneet lisäkoulutusta metsänhoidon ympäristöasioista. |
1-5 |
5 |
0 |
13.6. Seurakunta on vapaaehtoisesti rauhoittanut alueitaan luonnonmuistomerkiksi tai luonnonsuojelualueeksi. |
2-15 |
10 |
10 |
13.7. Metsissä on tehty METSO-kartoitus ja kohteita on liitetty METSO-ohjelmaan. |
1-10 |
5 |
5 |
13.8. Seurakunnan metsiä on ilmoitettu WWF:n Perintömetsiksi. |
5 |
0 |
0 |
13.9. Metsiä, soita, ketoja tai vastaavia on ryhdytty ennallistamaan luonnontilaan. |
5-10 |
0 |
0 |
13.10. Seurakunta on vapaaehtoisesti siirtänyt metsien kesähakkuut lintujen pesimäajan ulkopuolelle. |
5 |
0 |
0 |
13.11. Metsissä on tehty uhanalaisten lajien täydennysinventointeja. |
5 |
0 |
0 |
13.12. Otettu käyttöön erirakenteinen metsänhoito. |
5 |
5 |
5 |
13.13. Muut toimenpiteet |
1-10 |
3 |
2 |
Yhteensä |
72 |
28 |
24 |
Perustelut:
13.4. Luottamushenkilöille tutustumiskäyntejä seurakuntayhtymän metsiin,
13.5. Urpo Korhonen on käynyt luonnonhoitotutkinnon ja saanut koulutusta tärkeiden elinympäristöjen tunnistamiseen.
13.6. Luonnonsuojelualue Venäjänsaaressa Suur-Saimaalla, n. 20 ha.
13.7. Värrätsaaren palsta (n. 50 ha) Suur-Saimaalla on myyty suojelutarkoitukseen Metsähallitukselle 2000-luvulla.
13.12. Vuoden 2018 hakkuusuunnitelmassa hakkuukuvio, jossa tarkoitus käyttää jatkuvan kasvatuksen menetelmää.
13.13. Petolintujen pesäpaikkojen säästäminen, hakkutähteiden keruu.
14. Liikenne
Minimi |
Toimielin/vastuuhenkilö |
Tavoite- aikataulu |
Toteutettu |
14.1. Seurakunnan liikenne- ja kuljetuskäytäntöjen ympäristövaikutuksista tehdään selvitys. |
Miina Lapila |
kyllä |
|
14.2. Seurakunnan omien ajoneuvojen energiankulutuksen seuranta ja huollot on järjestetty. |
Hautaustoimi, kiinteistötoimi |
syksy 2018 |
|
14.3. Autoja ja muita kulkuvälineitä hankittaessa ympäristöominaisuudet ovat yksi valintakriteeri. |
Kaupungin hankintatoimi |
kyllä |
|
14.4. Ajoneuvoissa ja työkoneissa käytetään puhtaimpia markkinoilla olevia polttoaineita ja öljyjä. |
Hautaustoimi, kiinteistötoimi |
kyllä |
Pisteet |
Pisteitä |
Srk:n pisteet |
Auditoijan pisteet |
14.5. Seurakunnan työntekijöille on annettu taloudellisen ajotavan koulutusta. |
1- 5 |
0 |
0 |
14.6. Kimppakyydit ja yhteiskuljetukset toimivat hyvin. |
1- 5 |
4 |
2 |
14.7. Seurakunta on edistänyt kävelyn, pyöräilyn ja julkisen liikenteen käyttöä työmatka- ja muussa liikkumisessa. |
1-10 |
3 |
3 |
14.8. Toimintojen logistiikkaa on kehitetty vähemmän liikennettä vaativaksi. |
1-5 |
2 |
2 |
14.9. Auton vaihtaminen vähäpäästöiseen malliin. |
1-5 |
0 |
0 |
14.10. Muut toimenpiteet. |
1-10 |
5 |
3 |
Yhteensä |
40 |
14 |
10 |
Perustelut:
14.6. Kimppakyytejä ja yhteiskuljetuksia suositaan aina kun mahdollista.
14.7. Pyörätelineet, suihku- ja vaatteidenvaihtotilat. Työntekijöitä kannustetaan liikkumaan pyörällä.
14.8. Bussikuljetukset
14.10. Lämmitystolpat, Skype-neuvottelumahdollisuus, pienkonebensiinin käyttö