Uutislistaukseen

Loppiainen: Itämaan tietäjät lahjan antajina

Joulun pyhiin kuuluu myös loppiainen, jonka jälkeen siirrytään arkeen. Loppiaisena idän viisaat tietäjät saapuivat kumartamaan Jeesus-lasta tähden johdattamina ja tuomaan tälle kallisarvoisia lahjoja.
Elävä kynttilä_L.jpg

Pitkien matkojen takaa Betlehemin talliin saapuneet Itämaan tietäjät ovat tulleet tutuiksi paitsi joulukuvaelmista myös Tiernapoikien lauluesityksestä. Keskiaikainen Tiernapoika-perinne elää vahvana etenkin Pohjois-Pohjanmaalla, mutta kautta Suomen maan laulutaitoiset koululaiset eri aikoina ovat saaneet laulettavakseen joko Murjaanien kuninkaan tai kuningas Herodeksen roolin koulun joulujuhlassa.

Loppiaisen evankeliumi kertoo lahjojen antamisesta. Jeesukselle tuotiin kultaa, suitsuketta ja mirhamia, mikä kertoo lahjan antajien suuresta kunnioituksesta lahjan saajaa kohtaan. Jumalan suuresta arvostuksesta vähäarvoista ja syntistä ihmistä kohtaan kertoo puolestaan se, että antamalla mittaamattoman arvokkaan lahjan – oman Poikansa - on Jumalalta suurin rakkauden teko, mitä ihminen voi vastaanottaa. Tämä lahja on Jeesus Kristus.

Loppiaista vietetään 6. tammikuuta. Kirkoissa liturginen väri on valkoinen.

Lutherin kynästä

Korostamalla maallisen omaisuuden lahjoittamista köyhien auttamiseen, evankeliumin levittämiseen ja kirkon työn mahdollistamiseen Martti Luther rohkaisee kansaa ylläpitämään ja viemään eteenpäin kristinuskon sanomaa.

He avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. (Matt. 2:11)

Miten meidän tulee käyttää omaisuuttamme, maitamme ja mantujamme, jotta Herramme Jeesuksen Kristuksen valtakunta säilyisi ja lisääntyisi ja puutteen alaiset lapsukaiset saisivat ravintonsa? Meidän tulee rahallamme ja omaisuudellamme olla avuksi, että kirkko saisi ahkeria evankeliumin julistajia, hyviä kirkon palvelijoita ja opettajia. Meidän on autettava köyhiä, jotka sairauden tai muun onnettomuuden tähden elävät puutteessa ja nälässä. Erityisesti meidän on annettava mahdollisuus lahjakkaille lapsille, jotta myös jälkeläisemme saisivat nauttia oikeaa opetusta aidoilta kirkon palvelijoita… Sijoittamalla näin rahamme me lahjoitamme ja uhraamme Jeesus-lapselle idän tietäjien tavoin. Martti Luther (Teoksessa: Martti Luther. Yksin armosta. 365 päivää Martti Lutherin seurassa. Käännös Anja Ghiselli. Kirjapaja 2010, s. 17-18). Sitaatti on loppiaispäivän saarnasta Veit Dietrichin toimittamassa Huonepostillassa vuodelta 1544. WA 52, 607.

2018-01-03 10:11:01.0