Uutislistaukseen

Seurakuntien talouden tila heikkeni hieman vuonna 2016

Seurakuntien kirkollisverotulot supistuivat hieman vuonna 2016 edellisvuodesta. Seurakunnat onnistuivat säästämään toiminnan kustannuksissa neljättä vuotta peräkkäin. Investoinnit kasvoivat.

Kuvassa on Antti Linkolan ottama kuva anearkusta.

Anearkku Antti Linkola_M.jpeg

Seurakunnille kertyi vuosikatetta yhteensä 119 miljoonaa euroa viime vuonna, mikä on 15 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. Negatiivinen vuosikate oli 54 seurakuntataloudella. Seurakuntatalouksia on yhteensä 285.

Vuosikatteella rahoitetaan investoinnit ja lainojen lyhennykset. Seurakuntien tuloslaskelmissa poistot ilmoitetaan vuosikatteen jälkeen. Seurakunnan tulos on ylijäämäinen, jos vuosikate riittää kattamaan poistot.

Toimintatuotot kasvoivat neljä prosenttia ja toimintakulut vähenivät kaksi prosenttia, minkä seurauksena toimintaan käytettiin 33 miljoonaa euroa vähemmän verotuloja. Palkkoja maksettiin noin prosentti vähemmän kuin edellisvuonna.

Kirkollisveron tuotto supistui

Kirkollisveron tilityksissä (vuoden 2016 rahanarvossa) saavutettiin korkein lukema vuonna 2009. Siitä lähtien vuoteen 2016 mennessä kirkollisverojen määrä on laskenut noin seitsemän prosenttia, eli keskimäärin prosentin vuodessa. Vuonna 2016 kirkollisveron tuotto väheni 15 miljoonaa euroa eli vajaa kaksi prosenttia.

Vuonna 2016 seurakunnille tilitettiin kirkollis- ja yhteisöverotuloja ja valtionrahoitusta yhteensä 1 016 miljoonaa euroa. Summa oli 1,4 prosenttia vähemmän kuin kirkollis- ja yhteisöverojen yhteismäärä vuonna 2015, jolloin seurakunnat eivät vielä saaneet valtionrahoitusta. Yhteisöveroja ei enää verovuodesta 2016 lähtien ole kertynyt seurakunnille, mutta aikaisemmilta verovuosilta niitä tilitettiin 18 miljoonaa euroa vuonna 2016. Yhteisöverojen tilittäminen loppui kokonaan lokakuussa 2017.

Verotulojen ja valtionrahoituksen yhteismäärä aleni 14 miljoonaa euroa. Verotuskulut alenivat kuusi miljoonaa. Kirkon keskusrahastolle ja eläkerahastolle maksettavat maksut kohosivat 22 miljoonaa euroa.

Investointeja seurakunnissa valmistui vuonna 2016 yhteensä 75 miljoonan euron arvosta. Määrä kasvoi lähes 30 prosenttia edellisvuodesta. Kasvua oli kappeleiden ja muiden kirkkorakennusten, siunauskappeleiden ja seurakuntakeskusten investoinneissa. Eniten väheni kirkkojen ja leiri- ja kurssikeskusten investoinnit. Rahoituslaskelman mukaan erilaisiin investointeihin käytettiin vuoden 2016 aikana rahaa 105 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli noin yksi prosentti. Seurakuntien yhteenlasketut rahavarat kasvoivat 46 miljoonalla eurolla.

Pysyvien vastaavien, eli käytännössä rakennusten, myyntituotot olivat 33 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuoteen oli 58 prosenttia. Uusia pitkäaikaisia lainoja seurakunnissa nostettiin yhteensä 20 miljoonaa euroa. Lainoja lyhennettiin 15 miljoonalla.

Seurakuntien maksamat palkat ja palkkiot ilman aktivoituja ja jaksotettuja palkkoja olivat 477 miljoonaa euroa, määrä aleni vajaan prosentin. Henkilösivukulut supistuivat vajaan prosentin 134 miljoonaan euroon. Henkilöstökulut alenivat neljättä vuotta peräkkäin.

Toimintakulut ilman henkilöstökuluja olivat 419 miljoonaa euroa eli vajaan prosentin edellisvuotta enemmän. Seurakuntien antamien avustusten yhteismäärä supistui noin kaksi prosenttia 40,6 miljoonaan euroon.

Kiinteistöveroja seurakunnat maksoivat yhteensä noin 13 miljoonaa euroa. Seurakunnat maksoivat valtiolle verotuskuluina noin 15 miljoonaa euroa. Osana yhteisövero-osuuden poistumista seurakuntien verotuskuluja alennettiin noin 6 miljoonalla eurolla.

Kirkkojen, seurakuntakeskusten ja muiden seurakunnallisten rakennusten tasearvot olivat yhteensä 1,2 miljardia euroa. Seurakuntien yhteen laskettujen taseiden loppusumma oli 3,4 miljardia euroa.

Seurakuntien tilinpäätöstiedot 2016 Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Thu Sep 28 09:31:00 EEST 2017