Piispainkokous kokoontuu Jyväskylässä 5. ja 6. syyskuuta

30.8.2017 13.11

Piispat Lappeen Marian kirkossa 2_Mika Lehtola.jpg

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous kokoontuu istuntoonsa 5. ja 6.9. Jyväskylässä.

Kokouksen esityslistalla ovat muun muassa piispainkokouksen ohjeet muiden kirkkojen jäsenten osallistumisesta ehtoolliseen sekä suositus seurakuntien yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa.

Piispainkokous keskustelee myös rippikoululaisten mahdollisuudesta osallistua ehtoolliseen rippikoulujakson aikana.

Piispainkokous päätti tammikuun 2017 istunnossaan, että se toteuttaa laajana kartoituksena kirkolliskokouksen pyytämän selvityksen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta, avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille ja siitä, millaisia vaihtoehtoja kirkolla on edessään. Taustaselvityksen tekijäksi kutsuttiin professori emerita Eila Helander.

Professori Helanderin selvitys on valmistunut, ja se luovutetaan piispainkokoukselle Jyväskylän istunnossa.

Piispainkokouksen tiedotustilaisuus 6.9. klo 13.00

Piispainkokouksen tiedotustilaisuus järjestetään keskiviikkona 6.9. klo 13.00 Jyväskylän Kuokkalan kirkon yläkerrassa, Syöttäjänkatu 4.

Tilaisuuteen osallistuvat arkkipiispa Kari Mäkinen, Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen sekä professori Eila Helander.

Professori Helanderin selvitys toimitetaan medialle tiedotustilaisuuden yhteydessä.

Lisätietoja:
piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, p. 040 142 5189, jyri.komulainen@evl.fi

 

KIRKON TIEDOTUSKESKUS

« Uutislistaukseen