Uutislistaukseen

Helatorstaina seurakunnissa juhlistetaan reformaation merkkivuotta ja muistetaan presidentti Koivistoa

Helatorstaita vietetään tänä vuonna 25. toukokuuta. Helatorstai on yksi reformaation merkkivuoden päätapahtumista. Lappeenrannan seurakunnissa helatorstaita vietetään yhteisen aterian äärellä, Sammonlahdessa ja Lauritsalassa.
syödään yhdessä_THUMB.jpg

Päivä alkaa monissa seurakunnissa messulla ja jatkuu kaiken ikäisille suunnatuilla tapahtumilla kuten omenapuiden istutuksella, yhteisellä ruokailulla ja Martti Luther -aiheisilla näytelmillä.

Helatorstaina järjestetään presidentti Mauno Koiviston valtiolliset hautajaiset. Hautajaislähetys Helsingin tuomiokirkosta alkaa Yle TV1:llä klo 12.55. 

Kirkkoneuvos Pekka Huokuna toteaa, että seurakuntien tapahtumat helatorstaina sopivat myös Koiviston perinnön muistamiseen.

”Helatorstain sanoma muistuttaa, ettei mikään voi erottaa meitä korotetun Kristuksen rakkaudesta. Puiden istuttaminen symboloi työtä tulevien sukupolvien hyväksi. Yhteinen ruokailu tukee ajatusta luottamusyhteiskunnasta, jonka jäsenet voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. Myös hyvin toisen tyyppiset tapahtumat, kuten helahulinat, rakentuvat osallisuuden periaatteelle. Kaikki nämä arvot toteutuivat presidentti Koiviston työssä niin sodassa kuin rauhassa”, hän sanoo.

Isonkyrön Vanhassa kirkossa on helatorstaina merkkivuoden ekumeeninen juhlamessu, joka lähetetään suorana Yle TV1:ssä kello 10. Mukana ovat Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja katolisen kirkon piispa Teemu Sippo.

Tutustu Lauritsalan seurakunnan helatorstain ja reformaation juhlaan täältä >>

Sammonlahdessa viettään koko perheen ulkoilmatapahtuma heti messun jälkeen kirkon pihalla >>

Seurakunnat huomioivat messuissaan ja tapahtumissaan Koivistoa eri tavoin. Helatorstai-tapahtumia löytyy merkkivuodenLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja seurakuntien Linkki avautuu uudessa välilehdessäsivuilta.

Helatorstai on pyhä arjessa

Helatorstai on pyhä keskellä viikkoa. Se muistuttaa siitä, että pyhä elää keskellä arkea. Helatorstaina kerrotaan Jeesuksen Kristuksen taivaaseenastumisesta. Taivaaseen astunut Kristus on Pyhän Henkensä kautta sanassa ja sakramenteissa läsnä seurakuntansa keskellä.

Reformaationa tunnettu ajanjakso alkoi, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan 31.10.1517. 500 vuotta teesien julkaisemisen jälkeen vietetään maailmanlaajuista reformaation merkkivuotta. Suomessa ja ulkosuomalaisyhteisöissä merkkivuotta vietetään 31.10.2016–5.11.2017. Merkkivuotta vietetään yhteydessä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin.

2017-05-23 11:17:01.0