Viides sunnuntai helluntaista kehottaa armahtamaan

Päivän tekstejä  lukiessa ei voi olla miettimättä mitä armo on ja miten se näkyy niin yhteiskunnassamme kuin omassa toimissamme.      .

Toisen vuosikerran tekstissä Joh. 8: 2-11 kerrotaan aviorikoksen tehneestä naisesta. Hänet tuotiin Jeesuksen eteen ja vaadittiin kivitettäväksi. Jeesus kuitenkin armahti naisen, ja kehoitti häntä olemaan tekemättä syntiä.

Tiedämme tekemisiimme kuuluvan vastuun ja muilta vaadimme sitä erityisesti. Eikä tehtyä saa mitätöityä, vaikka haluaisimmekin. Jeesus kuitenkin näkee vastuun ja tekemisten vaikutukset ihmisiä syvemmin. Hän näki tuon naisen jo saaneen osansa rangaistuksesta, vaikkei hänta ajan tapojen mukaan kivitettykään. Jeesus halusi armahtaa, opettaa ja ohjata. Saada muutosta aikaan rakkaudella. Tässä on asian ydin. Miten me haluamme muutosta?

Teemmekö sen tiukasti ojentamalla, huutamalla, moittimalla, asiaa pitkään vatvomalla vai saammeko muutoksen aikaan niin, että moitteen jälkeen ihminen kokee vielä olevansa rakastettu ja hyväksytty. Hänelle jää hyväksyttävä tapa tarkastella toimintaansa ja mahdollisuus muuttaa tapojansa. Annammeko palautteemme demokratian keinoin vai kuvittelemmeko barrikaadeille kiipeämisen tuovan toivotun muutoksen? Voimmeko Jeesuksen tavoin antaa anteeksi ja unohtaa asian, kuten anteeksiantoon kuuluu?

Väitän, että aikamme on liipasinherkkä ja kivi on kädessämme silloinkin kun ei pitäisi. Moitimme, etsimme vikoja ja haluamme oikeutta. Puhumme totuuden nimissä, vaikka haluamme lynkata virheitä tehneet esim. päättäjämme, ystävämme, työtoverimme, naapurimme ja toisin ajattelevat. Näemme vain teon omalta kannaltamme, ilman suurempaa ymmärrystä tapahtumiin liittyvistä syistä. Olemme musta-valkoisia ja liian usein pahoivointimme kääntää ajatuksemme itsetutkiskelusta muiden tekemiin vääryyksiin. Pysähtyessämme miettimään saamme varmasti itsemme kiinni Luukkaan evankeliumin 6 luvun kohdassa, jossa näemme roskan toisen silmässä, muttemme hirttä omassamme. Jokainen haluaa mahdollisuuden toimia virheidensä jälkeen, sama mahdollisuus kuuluu antaa toisellekin. Ruuduissa ja somessa törmää hämmästyttävän usein raivoon ja vihaan, jossa virheiden tehneille ei nähdä mitään armon mahdollisuuksia. Vihassa ollaan valmiit lyttäämään ja murskaamaan kaikki joiden ajattelu meitä ärsyttää. Lyhyt on kiivailijan matka siihen toimintaan ja väkivaltaan, josta muita arvostelee. Vääryyksiä tuleekin arvostella, mutta omia tapojaan mitaten.

Olemme sokeita tunteiden lohkomiselle, jossa jaamme ihmiset hyviin tai pahoihin kokonaisuudessaan, vaikka pitäisi käsitellä yksittäisiä asioita. Emmekä näe ihmisissä, joille olemme vihaisia tai joihin olemme pettyneitä mitään hyvää. Viemme silloin ihmiseltä arvon ja kiellämme Jumalan luoman hyvän hänessä. Jokaisen kohdalla tarvitsemme armahtamisen opettelua.

- Nämä teidän tulee pitää: Puhukaa totta toisillenne!
Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne.
Älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne. Varokaa tekemästä väärää valaa.
Minä vihaan kaikkea vääryyttä, sanoo Herra. Sak. 8: 16-17

Kun puhun ystävistä, naapureista tai työtovereistä, läheisistäni opettelen puhumaan sitä mikä rakentavaa, hyödyksi tai mitä haluaisimme kuulla. Ikävistä asioistakin voi, saa ja pitääkin puhua. Olennaisinta on sävy ja kesto; jäämmekö jumiin, vai pääsemmekö yli ja eteenpäin. Opettelen siis olemaan armollinen ja kiivastumisen hetkelläkin toivon pääseväni kiivaudestani yli. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta.

Näillä ajatuksilla haluan elää ja tehdä työtä diakonina Lappeenrannan seurakuntayhtymäm Päihde- ja kriminaalityössä kaikkine murheineni ja iloineni –armahdettuna!

Rakas Jumala kun mittaat meitä samalla mitalla, millä me mittaamme muita armahda meitä poikasi Jeesuksen tähden! Aamen.

Ari Tuomikoski
Diakoni

Kirkon blogeja

Seuraa Suomen ev. lut. kirkon muita blogeja täällä.

kirkossa kuulutettu blogi