Hyvä kuolema?

Noin kuukausi sitten Aamulehdessä oli kirjoitus Armi-koirasta. Juttu on luettavissa myös netissä. Ensimmäisen kerran tarina on julkaistu jo vuonna 2006. Jutussa kerrotaan Armi-koiran viimeisestä päivästä

Jo otsikko sisältää haasteen: Kun Armi sai siivet: Lue itkemättä Matti Kuuselan kertomus oman koiran kauniista kuolemasta”. Itse en ainakaan tuohon pystynyt. Kyyneleet eivät tulleen vasta kertomuksen lopussa, kun Armin elämä päättyi. Ne tulivat jo paljon aikaisemmin: Kaunis kuvaus Armin viimeisestä päivästä sai silmäkulmat kostumaan.

JOKAISEN KOHDALLA kuolema on kerran vääjäämättä edessä. Useinkaan sen hetki ei ole niin tarkasti tiedossa kuin tuossa kertomuksessa, jossa ilmeisesti monisairas Armi sai elämänsä päätteeksi eutanasian. Toisinaan eutanasiaa kutsutaan armokuolemaksi.
          Armin kohdalla tuosta saisi yhdenlaisen sanaleikin: Armissa ja armossa on vain yhden kirjaimen ero. Yhtäältä tuohon voisi ajatella sisältyvän myös kirkollinen sanoma: Armi sai armon. Mutta tuon kertomuksen ydin ei ole eutanasiassa, josta näinä aikoina meillä Suomessakin on, asiasta tehdyn kansalaisaloitteen edettyä eduskuntakäsittelyyn, puhuttu – jos ei paljoa, niin kuitenkin. Se, että ei ole puhuttu paljoa saattaa selittyä yksinkertaisesti sillä, että kuolemasta ei ole helppo puhua. Helpompi on olla hiljaa.

”KUN ARMI SIIVET SAI” – kertomuksen ydin on siinä, miten Armi saatettiin elämänsä päätepisteeseen. Tuon kertomuksen aikaikkuna on vain yksi päivä, Armin viimeinen päivä, mutta siitä huolimatta tarina kertoo, ainakin minun mielestäni, jotakin oleellista siitä, mikä voi tehdä kuolemasta ”hyvän kuoleman”. Onhan sanan eutanasia merkitys alun perin juuri ”hyvä kuolema”, kuolema ilman tarpeetonta kärsimystä. Aikojen saatossa sana vain on alettu mieltää ihmisen omaksi päätökseksi ja siitä seuraaviksi hoitohenkilökunnan ja lääkärin toimenpiteiksi, jolla elämä päätetään, lähtökohtaisesti ylivoimaisen kärsimyksen lopettamiseksi, lääketieteen tarjoamin keinoin ja välinein. Mutta niin kuin Armin tarina mielestäni paljastaa, ”hyvä kuolema” on ensisijaisesti jotakin muuta. Se on hyvää saattohoitoa.

ARMIN VIIMEISEN päivän keskeistä sisältöä olivat hänelle rakkaat rutiinit, hänelle tärkeitten asioiden läsnäolo ja toteuttaminen hänen voimavarojensa mukaan ja rakkaitten ihmisten läsnäolo loppuun saakka. Ja kyllä siinä kuolemastakin puhuttiin – ainakin todettiin yhdessä se, että viimekädessä kukaan meistä ei tiedä, mitä kuoleman jälkeen on, mutta pelätä ei tarvitse: Sellaista jumalaa ei voi olla olemassa! Sen sijaan toivo on - taivaasta, jälleennäkemisestä … .
              Ei se saattohoito lopulta niin monimutkaista taida ollakaan.
Siihen kuuluu totta kai kaikki lääketieteen tarjoamat mahdollisuudet, mutta suurelta osin se on rakkaita rutiineja, lähtijälle tärkeitä asioita ja läheisten läsnäoloa. Kyllä me siihen pystymme, me kaikki! Keskitytään siihen, ei tappamiseen. Näin tulee todeksi myös eutanasia, ”hyvä kuolema”, sanan alkuperäisessä merkityksessä.

Lue koko tarina Armista osoitteesta https://www.aamulehti.fi/kotimaa/kun-armi-sai-siivet

Ari Riuttaskorpi
Sairaalapastori

 

Kirkon blogeja

Seuraa Suomen ev. lut. kirkon muita blogeja täällä.

kirkossa kuulutettu blogi