Äitien ja äidiksi tulevien suosimalla verkkosivustolla Helistin.fi voi nyt lukea kirkon tuottamia artikkeleita esimerkiksi kasteesta, kummiudesta ja parisuhteesta. Kirkon työntekijät bloggaavat ja tarjoavat myös Helistimen verkkokeskusteluissa asiantuntemustaan niin lapsesta haaveileville, ensimmäistä lastaan odottaville kuin kouluikäisen vanhemmillekin.
Mukana olevat papit sekä lapsi-, nuoriso- ja perhetyöntekijät peilaavat keskusteluissaan ja kirjoituksissaan lapsiperheen arkea sekä työ- että omien vanhemmuuskokemustensa kautta.
Vertaistukea ja asiantuntijuutta
”Helistin on verkkoyhteisö, joka tarjoaa käyttäjille asiantuntijatietoa, vertaistukea ja mahdollistaa helpon yhteydenpidon muihin samassa elämäntilanteessa oleviin aikuisiin. Netissä verkostot ovat kaikkien ulottuvilla juuri silloin, kun vanhemmilla on keskusteluun aikaa. Kynnys verkkokeskusteluun osallistumiseen on matala ja asiantuntijoiden lähestyminen on helppoa. Käyttäjien kysymykset nousevat lapsiperheen arjesta”, kertoo Helistimen tuottaja Seija Vesala.
Vertaistuen nettiverkosto auttaa jaksamaan vanhemmuuteen kasvamisessa ja väsymyksen kestämisessä. Vertaistukea kaipaavat erityisesti odottavat äidit, iältään nuoret äidit sekä ensimmäistä lastaan kasvattavat.
Helistin.fi-sivustolla vierailee viikoittain 50 000 eri kävijää. Heistä 95 prosenttia on naisia. Kaksi kolmasosaa kävijöistä on joko vauvan tai leikki-ikäisen vanhempia.
Lisätietoja:
Yhteisökoordinaattori Henna Hauta-aho, Kirkkohallitus, p. 050 326 9012,
Tuottaja Seija Vesala, p. 040 509 2831,
Helistimessä mukana olevia työntekijöitä:
oppilaitospappi Minna Jaakkola, Lappeenranta p. 040 3126823
lapsityönohjaaja Riina Nissinen, Tuusula p. 040 5514947
oppilaitospappi Virpi Sillanpää-Posio, Oulu p. 0443161581
nuorisotyönohjaaja Maire Kuoppala, Oulu p. 040 5747124
pastori Maria Siekkinen, Kurikka p. 040 5256635