Ortodoksisia joululauluja

la 13.1. kello 16.00

Lappeenrannan kirkko

Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.

Ortodoksinen kamarikuoro: Ilosanoman nyt saamme

Johtaa Irina Tchervinskij-Matsi  Solistina sopraano Outi Tuppurainen.

 

Ortodoksinen kamarikuoro on vuonna 1995 perustettu noin 25 laulajan kuoro, jotka asuvat eri puolilla Suomea. Kuoron ohjelmisto sisältää pääsääntöisesti slaavilaista ja suomalaista ortodoksista kirkkomusiikkia 1800-luvulta 2000-luvulle. Konserttien ohella kuoron toimintaan on perustamisesta saakka kuulunut laulaminen ortodoksisissa jumalanpalveluksissa. Kuorolaisissa on sekä musiikin ammattilaisia ja opiskelijoita että harrastajia. Ortodoksista kamarikuoroa on johtanut sen perustamisesta lähtien vuoteen 2016 dir. cant. Juhani Matsi. Vuodesta 2017 kuoronjohtajana on toiminut Irina Tchervinskij-Matsi.

 

Koljadoista:

Maailman ensimmäisen joululaulun lauloivat enkelit kaiuttaessaan ilmoille ilosanoman Kristuksen syntymästä. Joululauluperinne on siis enkelten perintöä meille ihmisille. Tämän perinnön ympärille on syntynyt vuosisatojen myötä rikas ja monikulttuurinen aarteisto, joka ammentaa aineksensa ensimmäisestä jouluyöstä. Sen rakastetuinta aineistoa ovat monissa maissa lauletut, verrattain yksinkertaiset, helposti mieleen jäävät sävelmät, joita on usein kierretty laulamassa ovelta ovelle - englantilaisten carol-laulajien tai suomalaisten tiernapoikien tapaan.

 

Ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kulttuurin rajapinnassa tämä perinne on tiivistynyt kokoelmaksi moniäänisiä koljada-lauluja, jotka kertovat Kristuksen syntymästä ja sen merkityksestä maailmalle. Kokoelma ensimmäisiä suomeksi sovitettuja koljadoja ilmestyi vuonna 2008 nimellä Ortodoksisia joululauluja itäslaavien mailta.

 

Tammikuun puoliväli voi kuulostaa myöhäiseltä laulaa joululauluja, vaikkakin ns. vanhan kalenterin mukaan se on vielä jouluaikaa!

 

YouTube -linkkejä kuoroon ohjelmistoon:

https://www.youtube.com/watch?v=JcORqsEkyHE 

Isä meidän -rukous

 

https://www.youtube.com/watch?v=sRZ85BiOCc0

hautauspalveluksesta


Järjestäjä

Sammonlahden seurakunta

Ota yhteyttä

Seija Tapanainen
Kanttori
Lappeenrannan seurakunta
Koulukatu 10
53100 Lappeenranta

Katso myös

su 4.2. klo 15.00 -17.00

Lappeenrannan kirkko

Lappeenrannan seurakunnan kamarikuoron juhlakonsertti

Lappeenrannan seurakunnan kamarikuoron perustamisesta tulee vuonna 2018 kuluneeksi 50 vuotta. Juhlavuotensa kuoro aloittaa juhlakonsertilla Lappeenrannan kirkossa sunnuntaina 4.2. klo 15.