Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Lappeenrannan evankelisluterilaisten seurakuntien yhteistalous perustettiin v. 1967, kun Lappeen kunta ja Lauritsalan kauppala liitettiin Lappeenrannan kaupunkiin. Valtiovallan päätöksellä samaan kaupunkiin kuuluvat seurakunnat tuli nimittäin siirtää yhteistalouteen ja niin alueen kolme seurakuntaa liittyivät yhteen.

Seurakuntayhtymä -niminen hallintomalli tuli käyttöön v. 1976 alusta.

Lappeenrannan alueella on ollut seurakuntatoimintaa jo kauan. Vanhin  seudun seurakunnista on Lappee, jonka tiedetään olleen olemassa jo 600 vuotta: vuonna 1415 mainitaan "Lappee" Turun maaoikeuden päätöksessä (25.6.1415) koskien rajantarkistusta Savon ja Lappeen välillä. Sen mukaan Lappee luetaan kuuluvaksi Karjalaan eikä Savoon.

Lappeenrannan seurakunta perustettiin 1913 ja Lauritsalan 1951. Sammonlahti lohkottiin omaksi seurakunnaksi Lappeesta v. 1988 ja se liittyi luonnollisesti osaksi seurakuntayhtymää.

Seurakuntayhtymä toimi neljän seurakunnan yhteenliittymänä aina vuoteen 2009, jolloin Joutsenon kaupunki siirtyi osaksi Lappeenrantaa. Samalla Joutsenon jo v. 1639 perustettu seurakunta liittyi Lappeenrannan seurakuntayhtymään.

Lappeenrannan seurakuntayhtymään kuuluvat viisi seurakuntaa ovat toiminnaltaan itsenäisiä, mutta esimerkiksi niiden taloutta ja henkilöstöhallintoa hoidetaan keskitetysti yhtymätasolla. Seurakuntiin kuuluu yhteensä noin 58 000 jäsentä.

Seurakuntayhtymän kokonaisstrategian mukaisesti sen toiminta pohjautuu vastuullisuudelle, oikeudenmukaisuudelle, totuudellisuudelle sekä pyhän kunnioittamiselle.

Lappeenrannan seurakuntayhtymä on paikallisesti myös merkittävä työnantaja - yhtymän palveluksessa on tällä hetkellä noin 200 työntekijää. Sen "pääkonttori" sijaitsee keskellä Lappeenrannan kaupunkia osoitteessa Valtakatu 38, jossa on aiemmin tominut mm. tunnettu Hospiz-hotelli.

 

Lappeenrannan seurakuntayhtymä sijaitsee osoitteessa Valtakatu 38, jossa on aiemmin ollut mm. Hospiz-hotelli.