Vapaaehtoistoiminta seurakunnissa

Vapaaehtoistyöntekijä voi vaikuttaa ja kantaa vastuuta – palkkana vilpitön ilo apuna olemisesta

Seurakuntien vapaaehtoisvoimin pyöritettävä toiminta on tärkeää ja tarpeellista. Vapaaehtoisten avulla voimme järjestää sellaista toimintaa, johon työntekijämme eivät yksin pystyisi. Toiminta luo sisältöä myös vapaaehtoisille.

Toivotamme kaikki halukkaat tervetulleeksi käyttämään omia lahjojaan seurakuntien tarjoamissa eri tehtävissä. Omaa osaamistaan ei kannata väheksyä – jokaisella on taito tehdä jotakin. 

Vapaaehtoistyöhön voi panostaa oman aikataulun ja voimien mukaan. Vapaaehtoistyö tarjoaa tekijälleen monia ilonhetkiä, ja voi laajentaa esimerkksi tuttava- ja ystäväpiiriä.

 

”Mikään ei ole tärkeämpää kuin tehdä työtä ja rakastaa”.

 Pekka Simojoki

Yhteisvastuu Yh

Diakonian vapaaehtoistyötä koordinoivat seurakuntien diakoniatyöntekijät.

Mikäli haluaisit tulla mukaan vapaaehtoiseksi tai kuulla lisää diakonian vapaaehtoistyön mahdollisuuksista, ota meihin rohkeasti yhteyttä.


Joutsenon seurakunta

Tuija Kokki, puh. 040 3126 721, tuija.kokki@evl.fi

Ekke Rikka, puh. 040 3126 720, ekke.rikka@evl.fi

Lappeen seurakunta

Sirkka Kiuru, puh. 040 3126 621, sirkka.i.kiuru@evl.fi

Annika Meskanen, puh. 040 3126 620, annika.meskanen@evl.fi

Lappeenrannan seurakunta

Marika Gustafsson, puh. 040 3126 321, marika.gustafsson@evl.fi

Pirkko-Liisa Ojanen, puh. 040 3126 320, pirkko-liisa.ojanen@evl.fi

Katri Smolander, puh. 040 3126 322, katri.smolander@evl.fi

Lauritsalan seurakunta 

Maria Repo, puh. 040 3126 421, maria.repo@evl.fi

Tuija Tiainen, puh. 040 3126 422, tuija.tiainen@evl.fi

Sammonlahden seurakunta

Soili Hämäläinen-Mujo, puh. 040 3126 520, soili.hamalainen-mujo@evl.fi

Jaana Svinhufvud, puh. 040 3126 521, jaana.svinhufvud@evl.fi


Kiinnostaako vapaaehtoistyö lähetystyössä tai haluaisitko toimia kenties kerhoisovanhempana? Nuoret voivat toimia kerhonohjaajina ja isosina.

Myös lähetystoiminnassa tarvitaan vapaaehtoisia. Klikkaa itsesi lähetystyön sivuille ja lue lisää! Kerhoisovanhemmuudesta pääset lukemaan lisää lapsityön sivuilta.

Nuorten kerhonohjaajan työstä kerrotaan nuorten sivulla.