Rippikoululaiselle

Kuva Pia Nikkinen.

Rippikoulu on tutkimusmatka elämään. Sen aikana tutustutaan kristinuskon sisältöön, seurakuntaan ja sen toimintaan sekä pohditaan, mitä kristillinen usko ja seurakunta voi merkitä nuoren ihmisen elämässä. Moni nuori onkin todennut rippikoulun päättyessä, että Jumala tuntuu nyt paljon läheisemmältä kuin aikaisemmin.

 

Useammat teistä, jotka olette ilmoittautumassa rippikouluun, on pienenä kastettu. Et silloin voinut ymmärtää mistä kaikesta on kysymys. Nyt vartuttuasi on tullut aika ottaa selvää siitä, mitä kaste ja usko Kristukseen merkitsevät. Rippikoulu on seurakunnan kasteopetusta, ja kastaessaan lapsia on seurakunta sitoutunut opettamaan heitä siinä uskossa, johon heidät on kastettu.

 

Rippikoulun jälkeen nuoret itse ottavat kantaa omaan kasteeseensa konfirmaatiossa. Siinä nuoret saavat myös henkilökohtaisen siunauksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa uskoa sekä tukea heitä oman paikan etsinnässä elämässä- Konfirmaatiossa rippikoululainen saa myös seuraavat oikeudet: luvan osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, oikeuden olla kummina sekä kirkollisen vihkimisen avioliittoon.

 

Kirkkoon kuulumattomalla rippikoulu on kasteen edellytys, ja jo kastetulle, mutta vanhempansa myötä kirkosta eronneelle se on edellytys kirkkoon liittymiselle.

 

Rippikoulussa tulee tutuksi kristillinen usko ja sen mukainen elämä, myös omat elämänkysymykset tulevat pohdittaviksi toisten nuorten kanssa. Yksi rippikoulun tarkoituksista on, että nuori tutustuu omaan seurakuntaansa. Siksi olisi suotavaa, että rippikoulu käytäisiin omassa seurakunnassa.





Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin