Nuijamaan kirkko

Nuijamaan kirkon vieressä on sankarihautausmaa. Kuva Pertti Kakkonen.

Nuijamaan ensimmäinen kirkko valmistui 1887 seurakunnan ollessa vielä tuolloin osa Viipurin maaseurakuntaa. Kirkko paloi kuitenkin heti jatkosodan alussa kesäkuussa 1941. Seurakunnan tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi uuden kirkon rakentamista tukivat Kirkkoja Karjalaan –rahasto sekä Luterilaisen maailmanliiton amerikkalainen osasto.

 

Näkymä pääovelta alttarille. Kuva Pertti Kakkonen.Valmistuttuaan uusi kirkko oli ensimmäinen sotien jälkeinen jälleenrakennuskirkko. Arkkitehtipariskunta Tarja Salmio-Toiviainen ja Esko Toiviainen laativat uuden kirkon piirustukset ja sen vihittiin käyttöön joulukuussa 1948. Kellotapuli valmistui vuotta myöhemmin.

 

Kirkon ”Ristiltä otto” –niminen alttariveistos on kuvanveistäjä Armas Tirrosen käsialaa. 12-äänikertaiset mekaaniset urut ovat urkurakentamo Hans Heinrichin vuonna 1970 valmistamat. Urkujen vieressä sijaitseva sankarihaudan muistomerkki kuvaa kahtia jaettua seurakuntaa.

 

Kirkko sijaitsee osoitteessa Tassiantie 9, Nuijamaa (Lappeenrannan kaupungin karttasivut).





Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin