Vieraat ja perinteinen istumajärjestys
Vieraiden on hyvä saapua kirkkoon ajoissa ja asettua paikoilleen ennen häämarssin alkua. Morsiamen sukulaiset ja ystävät istuvat takaa katsoen vasemmalle, sulhasen oikealle. Lähisukulaiset istuvat kirkon etupenkeissä, mutta muidenkin vieraiden kannattaa istua kirkon etuosaan, josta vihkitoimituksen näkee ja kuulee parhaiten. Istumajärjestystä voi tarvittaessa soveltaa. Kirkkohäät voivat olla pienet tai suuret - hääparin toiveen mukaan.
Hääparin saapuminen kirkkoon ja häämarssi
Perinteisesti häävieraat eivät näe vihkiparia ennen toimituksen alkua. Vihkipari voi saapua kirkon odotustilaan ennen toimitusta ja vieraiden saapumista tai tulla kirkkoon muutamia minuutteja ennen vihkimistä.
Vihkimarssin alkaessa soida häävieraat nousevat seisomaan ja seisovat siihen asti, kunnes morsiuspari on alttarin ääressä.Hääpari voi kävellä alttarin eteen yhdessä, jolloin morsian kävelee sulhasen vasemmalla puolella tai morsian voi saapua kirkkoon myös isänsä tai muun miespuolisen sukulaisensa saattelemana. Tällöin sulhanen odottaa morsianta kirkon etuosassa.
Jos morsiamella on saattaja, sulhanen lähtee heitä vastaan kirkon keskivaiheille häämarssin alkaessa soida. Sulhanen ja saattaja kumartavat ja vihkipari jatkaa yhdessä matkaa alttarille. Vieraat istuutuvat, kun morsiuspari on päässyt alttarin luo. Ennen alkusiunausta hääpari voi polvistua hetkeksi alttarille.
Kaaso, bestman, morsiustytöt ja sulhaspojat
Jos hääpari on valinnut itselleen kaason ja bestmanin, he voivat vihkitoimituksen aikana seisoa viistosti hääparin takana. Kaaso on morsiamen ja bestman sulhasen puolella alttaria. Halutessaan morsian voi antaa hääkimpun kaasolle vihkitoimituksen ajaksi tai asettaa sen alttarikaiteelle. Bestman voi säilyttää sormusta vihkitoimituksen alkuosan ajan, kunnes pappi pyytää sen siunattavaksi.
Hääpari voi halutessaan valita itselleen apulaisiksi myös morsiustytön ja sulhaspojan.
Vihkitoimitus
Vihkitoimituksen kesto riippuu hääparin valitsemasta kaavasta. Vihkimisen kulkuun ja kaavavaihtoehtoihin pappi tutustuu yhdessä hääparin kanssa. Vihkitoimitukseen kuuluu aina raamatunlukua, puhe, kysymykset, aviopuolisoiksi julistaminen, rukouksia ja musiikkia.
Jos kirkossa on musiikkiesityksiä, ne esitetään vihkitoimituksen jälkeen, jolloin vihkipari on kääntyneenä vieraisiin päin.
Vieraat voivat vihkitoimituksen aikana ottaa valokuvia ja videoida, kunhan se ei häiritse varsinaista toimitusta.
Alttarilta poistuminen
Vihkitoimituksen lopuksi pappi onnittelee hääparia ja ojentaa heille raamatun. Onnitteluiden jälkeen hääpari kääntyy kirkkosaliin päin ja astelee alttarilta pääkäytävää pitkin kohti kirkon ulko-ovea häämarssin tai päätösmusiikin soidessa. Hääpari kuitenkin poistuu kirkosta viimeisenä, ja voi odottaa vieraiden poistumista erikseen sovitussa paikassa. Vieraiden poistuttua hääpari kävelee ulos kirkon pääovesta.
Onnittelut
Yleensä vieraat onnittelevat hääparia henkilökohtaisesti vihkitoimituksen jälkeisessä hääjuhlassa, jolloin myös häälahjat ojennetaan.